Umpikujassa (Työuupumus, työpaikkakiusaaminen)

Anonyymi

Olen jo pitkään kamppaillut työuupumuksen kanssa. Olen alkanut tehdä virheitä tehtävissä, joidenka osaaminen oli minulle itsestäänselvyys. Helpoimmatkin tehtävät ja pienemmätkin tehtävämäärät tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Usein tunnen oloni fyysisesti sairaaksi ja väsyneeksi työpäivän aikana. Olen myös jatkuvasti väsynyt ja ahdistunut sosiaalisista tilanteista, enkä jaksaisi enää yhtäkään kertaa vastata puhelimeen asiakkaalle ja kertoa niitä samoja asioita, jotka kerron monelle muulle monta kertaa saman päivän aikana. (Tämä ei tietenkään ole asiakkaiden vika - en vain itse taida soveltua tähän ammattiin.)

Suurin syy työuupumukseeni on kuitenkin esimieheni. Hän alistaa työntekijöitä sanallisesti sekä kahden kesken, että muiden edessä. Etenkin minua, sillä olen hänen "oikea kätensä" ja joudumme tekemään tiiviisti "yhteistyötä". Olen saanut selville, että hän kohteli edeltäjääni aivan samalla tavalla, joten vika ei voi olla vain minussa. Esimieheni sekoaa pienimmästäkin virheestä, syyttää muita omista virheistään ja puhuu minulle halventavaan sävyyn silloinkin, kun en ole tehnyt mitään väärää. Hän ei suostu antamaan minulle "pointseja" silloinkaan, kun olen saanut aikaan jotain hyvää. Hän ei anna minulle palkankorotusta eikä minkäänlaista muutakaan tunnustusta, vaikka työtehtäväni ja vastuuni ovat jatkuvasti lisääntyneet merkittävästi. Hänen mielialojaan ei voi ennustaa. Ensin hän saattaa vaikuttaa ihan ookoolta, mutta seuraavaksi voikin alkaa raivoamaan ja kiroilemaan pää punaisena jonkin täysin mitättömän asian takia. Hän myös kontrolloi ja kyttää työntekijöitä sairaalloisesti.

Koen traumatisoituneeni esimiehestäni. Aina kun hän tulee toimistoon, koko kroppa menee minulla "puolustautumistilaan". Samalla tunnen henkisesti oloni täysin epätoivoiseksi ja masentuneeksi, vaikka ennen hänen saapumista työpäivä olisi mennyt suht hyvin. Esimieheni läsnäolo ahdistaa ja suorastaan pelottaa minua.

Huomenna pitäisi taas mennä töihin. Kaksi päivää olin kotona ahdistuksesta johtuvien fyysisten oireiden takia. Minusta tuntuu etten jaksa enää, enkä tiedä miten pystyn taas huomenna mennä sinne. Rahallisesti olen sellaisessa tilanteessa, etten voi tuosta noin vaan lopettaa töitä. Avomieheni palkka yksin ei riitä kaikkiin kustannuksiin.

Neuvot ja kohtalotovereiden tarinat olisivat nyt tarpeen. Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän pitkän sepustuksen!

11

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne! Tilanteesi vaikuttaa kuormittavalta. Oletko käynyt työterveyshuollossa puhumassa tilanteestasi? Tai saanut/hakenutmuuta ulkopuolista keskusteluapua.

      On olemassa myös monenlaisia auttavia tahoja, joihin voi olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä.

      - Tukinet.net - Tukipisteesti netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy mm. Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Esimerkiksi joka viikko maanantaista torstaihin klo 15-19 on Solmussa-chat päivystys, jossa voi jutella kahden kesken päivystäjän kanssa. Tukinet on avoinna kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä.

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Osassa yksiköistä myös etävastaanotto on mahdollinen. Yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Anonyymi

      Työelämässä on kaksi ryhmää. Huawei - ryhmä, eli vastuuttomat ja "boomerit", eli vastuunkantajat. Jostakin on työnantajasi se tulos saatava ja helpointa se hänelle on ottaa siitä stressaavasta, eli vastuunkantaja ryhmästä. Ei siis niistä huawein lääppijöistä.
      Tee näin: Polta itsesi loppuun, jää köyhäksi sairaseläkeläiseksi, mutta älä häpeä sitä. Muistathan vain sitten kuolinvuoteellasi, että edes minä tunnistin kommenttisi. Kuuntele seuraava. Siinä on "sitä jotakin"
      https://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4

      Toivoo: kohtalotoveri

    • Anonyymi

      Mulla töissä aivan samanlainen tilanne. Meiltä lähtenyt yhden pomon takia liukuhihnalla työntekijöitä ja esimiehiä pois kun eivät enää jaksa. Työsuojelu, työterveys ja koko organisaatio tietää, että yksi henkilö on myrkyttänyt ja sairastuttanut koko työporukan mutta hänen esimiehensä puolustavat ja hän saa toimia mielivaltaisesti. Kuulostaa kovin tutulta myös se, että pomo on pelottava, ennalta arvaamaton ja räjähtelee alaisilleen. Toimitusjohtajakaan ei uskalla puuttua kun henkilö tekee ns. Plussaa viivan alle. T. Sairaslomalla esimiehen käytöksen vuoksi.

    • Anonyymi

      Ota yhteyttä työsuojeluun, työterveyteen ja tarvittaessa tehkää aviin ilmoitus. Älä irtisano itseäsi ettet jää tyhjän päälle.

    • Anonyymi

      Mulla sama, entinen johtaja haukkui joku päivä ja sit halaili joku päivä. Pelotti aina kun tuli paikalle, kumpi mieli on tänään, haukkuuko vai ahdisteleeko. Ja kellekään et voinut puhua kun oli johtaja

      • Anonyymi

        Olitko insinööritoimistossa? Taisi olla tosi kaheli esimies?


    • Anonyymi

      Ja nyt uusi johtotaso aliarvioi ja pompottaa aspaa joka paikkaan ja vähentää tunteja, vaikka on töitä mitä tehdä. Ja lisätään silti työtehtäviä. Ei arvosteta yhtään työntekijöitä. Tuntuu, että haluan lähteä täältä paskasta lopullisesti. Ainoastaan lapseni pitää minut vielä täällä.

    • Anonyymi

      Olitpa hyvän kirjoituksen tehnyt. Esimies on selvästi tosi huono esimies. Ehkä voisit vihjata hänelle että palkka nousee yleensä helpoimmin vaihtamalla firmaa. Jommankumman kannattaisi vaihtaa. Esimiesaseman väärinkäyttäjiä on.

    • Anonyymi

      Samat kokemukset! Meillä julkisella sektorilla isohko työpaikka, jossa ns. juristijohtoisuus eli lakimiehiä pomoina paljon.

      Meillä on naaman mukainen kohtelu. Jos olet kriittinen eli kritisoit oikeita ongelmia ja kerrot oman ehdotuksesi niiden ratkaisuun, saat vihat päällesi. Esihenkilöt eivät todellakaan sulata poikkipuolista sanaa, se leimaa loppuiäksi. Naaman perusteella jaetaan henkilökohtaiset palkankorotukset, tulospalkkiot jne ja ei-pidetty työntekijä eristetään urakehityksestä.

      Asiasta on otettu yhteen ja ammattiliitto oli mukana, samoin HR, ei tulosta. Työterveyshuolto on täysin työnantajan kannalla, aina.

      Aikoinaan kävi itsari mielessä monta kertaa kaltoinkohtelun takia, mutta nyt olen siitä päässyt yli.

      • Anonyymi

        Ei näytä työsuojelu eikä muukaan instanssi uskaltavan nostaa kissaa pöydälle. Kaikkien tiedossa on nämä ongelmat mutta mitään ei tapahdu.
        T. Julkinen sektori


      • Anonyymi

        Täällä myös kokemus samanlaisesta työnantajasta, julkisella. Koko ajan heikennetään työehtoja ja työntekijöistä puristetaan yhä enemmän. Johtaminen sekavaa ja röyhkeää. Koskaan ei tiedä, millä tuulella pomo on ja mistä syystä lähtee haukkumaan. Uudet työntekijät tulevat taloon, koska aiemmat työnantajat olleet vieläkin huonompia, kuten palkkoja on jäänyt maksamatta.

        Työelämän pienipalkkaiset hommat ovat tasolla, jolla tienaa jokseenkin saman aineellisen elintason kuin täysin sosiaaliturvan varassa. Työssä on se rankka puoli, että terveys menee, monelta loppuu työkyky täysin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      196
      4159
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      40
      2669
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      105
      2210
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      86
      1952
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      217
      1863
    6. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      12
      1267
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      40
      1191
    8. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      84
      1176
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      86
      898
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      29
      813
    Aihe