Ei ole tainnut Sari aivan loppuun ajatella mitä suustaan päästi eduskunnan kyselytunnilla.
Hän ehdottti että uskonnolliset yhteisöt antaisivat seurakuntatilansa ja leiripaikkansa pakolaisten ensisuojaksi kun tiloja on tulijoihin nähden liian vähän kunnilla ja valtioilla .
Tiedostaakohan edustaja Essayah että nämä pakolaiset voivat olla vaikka kuinka likasia tullessaan sotatoimialueelta ja tuoda tuhohyönteisiä puhtaisiin tiloihimme ja sotkea sekä rikkoa paikkoja seurakunniltamme tiedämme että heillä on myös lapsia mukana ja niihin tunnetusti ei kiellot ja kuritukset välttämättä auta joten kannattaisi seuraavan kerran katsoa mitä sammakoita suustaan latelee ja seurakunnille hankaluuksia aiheuttaa.
Siunausta ja rauhaa kaikille erityisesti nyt kun elämme täällä suomessakin eräänlaista levotonta kriisiaikaa.
Pöyristyttävä ulostulo Sarilta
21
89
Vastaukset
- Anonyymi
Voi olla myös seurakunnille siunaukseksi.
Pääosin ovat äitejä ja lapsia (joilla ei ole partaa)
Tuhohyönteisiä on jo tullut tarpeeksi, vimeksi raiskasivat 18 v ukrainalaisen. - Anonyymi
Näitä seurakuntatiloissa yöpyjiä on ennestäänkin jo ollut, joten ukrainalaisten liittyminen siihen joukkoon ei mitään uutta olisi kuin kenties joillekin seurakunnille.
Aloittajaa en usko edes uskovaksi. - Anonyymi
Vain teoriassa ajatus toimii. Kirkoissa lähes aina tuolit, penkit ovat pultatut, naulatut lattiaan. Vaikkapa tuhannen hengen kirkossa niiden irrottaminen ja uudelleen kiinnittäminen ei ole pikkutyö. Koivunalekko penkit vuodeksi. Missä srk sitten kokoontuu. Teltassako pakkasilla. Ei suihkuja 300 ihmiselle. Jo laki kieltää tällaiset puuhastelut. Täysin kuusta oleva ajatus. Laki ei takuulla anna tähän mahdollisuutta. Kaikki edellä koskee myös vapaita suuntia.
- Anonyymi
kirkot ei ole majoittumiseen, on erikseen sitten muut seurakuntien tilat.
- Anonyymi
Kirkon käytävätkö makuupaikaksi 300 ukrainalaiselle ? Täys kaaos. Yksi wc, ei suihkua yhdenyhtäkään, ei sähköhellaa, uskoisin olevan yksi jääkaappi, ei pakastinta, ei edes tiskiallasta, ei lautasia, lusikoita jne, ei minkäänlaista astianpesukonetta. En 50v aikana ole tarvinnut koskaan wc tä kokouksen aikana. Kerran ollessani ripulissa kaiken varalta kysyin suntiolta missä wc on. En tarvinnut. Ennen sotilaat nukkuivat puupenkeillä rautatieasemilla. Ymmärrän. Ei vaan onnistu, että ukrainalaiset nukkuvat kirkkojen jne penkeillä. Kaikki vaan teoriaa.
- Anonyymi
Jeesus sanoo:
"Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi"
Matt: 11: 17
ei siis kaikkien kansojen majoitushuoneeksi. - Anonyymi
Majoitustoiminta julkisissa tiloissa on laitonta.
- Anonyymi
Heluntaiseurakuntien tilat ovat rekisteröity kokoustiloiksi. Ensin pitäisi muuttaa tilat majoitiloiksi. Kokoustiloihin ei ole luvallista perustaa noin vain hotellia. Vaatii paperisotaa.
- Anonyymi
helluntailaisuus temppelit,
"kokoustiloiksi" ja "markkinatoreiksi" !
"Ja he tulivat alas Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos NIITÄ, jotka
myivät ja ostivat pyhäkössä. Ja kaatoi kumoon rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten
myyjäin istuimet."
Mark: 11: 15
"Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu: "Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien
kansojen rukoushuoneeksi ? Mutta TE olette tehneet siitä ryövärien luokan"
"rahanvaihtoo" helluntailaisuudessa AINA tehty ja tehdään !!!
on myyntikojuja, jotka aukee jo samassa kun pastori lopettelee puheensa, ja myynti ja myynti-esittely alkaa jo SAARNASPÖNTÖSTÄ !!!
tätä ette voi väistää ja puolustella mitenkään ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuus temppelit,
"kokoustiloiksi" ja "markkinatoreiksi" !
"Ja he tulivat alas Jerusalemiin. Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos NIITÄ, jotka
myivät ja ostivat pyhäkössä. Ja kaatoi kumoon rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysten
myyjäin istuimet."
Mark: 11: 15
"Ja hän opetti ja sanoi heille: "Eikö ole kirjoitettu: "Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien
kansojen rukoushuoneeksi ? Mutta TE olette tehneet siitä ryövärien luokan"
"rahanvaihtoo" helluntailaisuudessa AINA tehty ja tehdään !!!
on myyntikojuja, jotka aukee jo samassa kun pastori lopettelee puheensa, ja myynti ja myynti-esittely alkaa jo SAARNASPÖNTÖSTÄ !!!
tätä ette voi väistää ja puolustella mitenkään !mene nyt takaisin viltin alle kun töihinkään ei ole kiire, onko koskaan ollutkaan, epäilen !
- Anonyymi
Saman tekopyhän nillittäjän aloitus joka hetki sitten moitti hellareita siitä kun eivät luovuta tilojaan pakolaisille. Saatananpalvelijalle kaikki on väärin mitä kristittyihin tulee, tai on tulematta.
- Anonyymi
hyvä kun ei kukkan vaan joutisikaan helluntai-eksyttäjien kanssa minkäänlaisiin tekemisiin !!
mitään hyvää ne ei tee ilman "taka-ajatusta" > pyyteettömästi !!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hyvä kun ei kukkan vaan joutisikaan helluntai-eksyttäjien kanssa minkäänlaisiin tekemisiin !!
mitään hyvää ne ei tee ilman "taka-ajatusta" > pyyteettömästi !!!On laittomuutta majoittaa pakolaisia seurakunnan tiloihin, etkö ymmärrä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hyvä kun ei kukkan vaan joutisikaan helluntai-eksyttäjien kanssa minkäänlaisiin tekemisiin !!
mitään hyvää ne ei tee ilman "taka-ajatusta" > pyyteettömästi !!!Olet jo joutunut kun ihan omasta halustasi tulit foorumille !
mene nyt kiireesti papin puheille ja saunaan jossa sadassa asteessa löylytät kirkkopuhdasta mahaasi ainakin kolme tuntia ja sen päälle ripittäuýdyt otat ehtoollista ja varmuuden vuoksi vielä mekkoa hiplaat ynnä käännät lutterpatsaasi suoraan sohvaasi kohti sieltä ison teeveen takaa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On laittomuutta majoittaa pakolaisia seurakunnan tiloihin, etkö ymmärrä?
seurakunnan muihin tiloihin voi majoittaa, vaan ei "pyhäkköön",
"Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi"
Mark: 11: 17 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seurakunnan muihin tiloihin voi majoittaa, vaan ei "pyhäkköön",
"Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi"
Mark: 11: 17Suomen lain mukaan julkista tilaa ei saa käyttää majoitukseen. Eikä sillä ole mitään tekemistä pyhyyden tai sen puutteen kanssa.
- Anonyymi
Käsittääkseni pakolaisten majoitustiloista ei ole puutetta. Seurakuntien tilat soveltuvat huonosti majoitukseen. Tämä ketju on vain hellereitten syyttämistä varten.
- Anonyymi
Suomen arvellaan tulevan 80 000 pakolaista lyhyellä aiavälillä Ukrainasta .
Valtio ja kunnat ovat asian kanssa hätää kärsimässä koska majoitustiloja ei yksinkertaisesti ole niin suurelle määrälle ihmisiä ja siksi mm.kansanedusta Sari Essayah ehdotti uskonnollisten yhteisöjen seurakunta ja leiritiloja pakolaisten käyttöön ensisuojaksi .
Tämä tietysti aiheutti suuren vastalauseen ja vihan uskonnollisissa yhteisöissä ja heidän johtajissaan .
Asiaa siis käsiteltiin eilen eduskunnan kyselytunnilla Sari Essayahin toimesta joten älkää tappako viestintuojaa "ketjun avaajaa"vaikka itse Sarin viesti nostaakin teissä vihan tunteita ei Suomen valtio kuitenkaan millään pakkolailla tule uskovaisia pakottamaan auttamaan vastentahoisesti sota-alueen viattomia lapsia ja naisia he kyllä tulevat saamaan apua ihmisiltä joilla on siihen halu ja tahto ihan pakottamattakin joten jälleen kerran uskon valtion kääntyvän sekulaarit ja uskonnottomat arvot omaavien yhdistysten ja yksittäisten auttajien puoleen tässäkin asiassa niin kuin aina ennenkin tiloja varmasti sitten löytyy ja uskovaisten tilat eivät joudu sotketuksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen arvellaan tulevan 80 000 pakolaista lyhyellä aiavälillä Ukrainasta .
Valtio ja kunnat ovat asian kanssa hätää kärsimässä koska majoitustiloja ei yksinkertaisesti ole niin suurelle määrälle ihmisiä ja siksi mm.kansanedusta Sari Essayah ehdotti uskonnollisten yhteisöjen seurakunta ja leiritiloja pakolaisten käyttöön ensisuojaksi .
Tämä tietysti aiheutti suuren vastalauseen ja vihan uskonnollisissa yhteisöissä ja heidän johtajissaan .
Asiaa siis käsiteltiin eilen eduskunnan kyselytunnilla Sari Essayahin toimesta joten älkää tappako viestintuojaa "ketjun avaajaa"vaikka itse Sarin viesti nostaakin teissä vihan tunteita ei Suomen valtio kuitenkaan millään pakkolailla tule uskovaisia pakottamaan auttamaan vastentahoisesti sota-alueen viattomia lapsia ja naisia he kyllä tulevat saamaan apua ihmisiltä joilla on siihen halu ja tahto ihan pakottamattakin joten jälleen kerran uskon valtion kääntyvän sekulaarit ja uskonnottomat arvot omaavien yhdistysten ja yksittäisten auttajien puoleen tässäkin asiassa niin kuin aina ennenkin tiloja varmasti sitten löytyy ja uskovaisten tilat eivät joudu sotketuksi.Sinä sontaluukku, kaivat joka ikisen jutun netistä, missä vain voisi hyökätä hellareita vastaan. Helluntaiseurakunnat aivan varmasti heti, kun vain viranomaiset pyytävät, antavat tilansa käyttöön. TUKI TURPASI!!!!
Eikö järkeesi mahdu, että viranomaiset hoitavat pakolaisten sijoittamista?
- Anonyymi
" Helluntaiseurakunnat aivan varmasti heti, kun vain viranomaiset pyytävät, antavat tilansa käyttöön. "
Hieman nätimpää kielenkäyttöä toivoisi nettikeskusteluihin vaikka kuinka olisi saanut huonon kasvatuksen ei silti pidä vieraita ihmisiä nimitellä vihassaan yleisillä foorumeilla .
Mutta asiaan täällä uskonnollisella palstalla on tullut kenttäväen kanta selväksi uskonnollisia tiloja ei tule antaa pakolaislasten ja naisten käyttöön ja sitä on perusteltu jo jopa niin että viranomaiset ovat lainrikkojia ja rikollisia jos näin tekevät koska seurakuntien tilat ja leirikeskukset ovat ensimajoituskelvottomia muille paitsi seurakunnan jäsenille jotka esimerkiksi leirikeskuksissa viettävät aikaa.- Anonyymi
Avaa oves akkunas itse ja tee mitä muilta vaadit, sitten voit tulla kertomaan käsi sydämellä; itseäni olen kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517053Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414794HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002718- 1442006
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321597Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3971530- 171497
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki221306Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111203