Kohun keskellä vellova Mika Lehtimäki eroaa tehtävistään
Riku Hellanto 6 tuntia sitten
Mika Lehtimäki ei jatka Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana.© Jarno Kuusinen Mika Lehtimäki ei jatka Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana.
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki ei jatka työtehtävässään.
Lehtimäki kertoi Olympiakomitean tiedotustilaisuudessa eroavansa työtehtävistään omasta aloitteestaan. Eroamispäätöksen taustalla on Lehtimäen viime syksynä saama kirjallinen varoitus.
Yle uutisoi viime viikolla Lehtimäen saaneen kirjallisen varoituksen työyhteisössä naisiin kohdistuneen epäasiallisen käyttäytymisen vuoksi. Olympiakomitea vahvisti uutisen omassa tiedotteessaan.
Lehtimäki kertoi tiedotustilaisuudessa epäasiallisen käytöksen johtuneen hänen yöaikaan lähettämistään viesteistä. Lehtimäki otti teoistaan täyden vastuun.
Lehtimäki ehti toimia tehtävässään keväästä 2018 lähtien. Olympiakomitea tiedotti alkuvuodesta 2022, että Lehtimäki on valittu jatkamaan työtehtävissään
Huonosti on Mika seurannut kuohuntaa Kanervan tekstiviesteistä
Tekstiviestit silloin aiheuttivat eron ministerin paikalta

Vastaukset 25
Vanhimmat
Pikku vinkki Mika, ota suoraan maksullinen nainen, ne ei nimittäin huutele perään. ;/
Mika oli kähminyt naista tämän päivän tietojen mukaan, vaikka Vapaavuori kiisti asian vielä perjantaina. Oliko ollut känny kädessä, sitä ei Vapaavuori kerro, kun se kuulemma loukkaa Mikan oikeusturvaa. Naisella ei niinkään väliä!!!
naiset seuraavaksi valtaa urheiluliitonkin johto paikat,tasa arvon vuoksi,
Siitä ei tasa-arvoa seuraa, ainoastaan akkojen kana tappeluita.
Jos tuo oli tilanteisiin liittyvien henkilöiden kesken jo sovittu juttu, niin häiritsikö tuo tieto nyt naisia, jotka ei liity tapahtuneeseen lainkaan, ja se juuri ottaakin pattiin. Jääneet vaille kaipaamaansa huomiota. Vähän niin kuin se "Me-Too" juttu joka tukittiin väärin. Me too, mulle myös. Vaille jääneet ois kans halunneet, mutta jossain vaiheessa joku hölmö ymmärsi tuon just väärin päin.
varsinkin uheilun mies valmentajat oli tapeetilla me-toon aikoihin, mutta sai nolon lopun kun selvisi miten seksulaalista häirintää on ennenmän naisten kesken puku huoneissa,
Kummasti Matin,Haavisto ja Vanhanen saadaan aina taputeltua niin ettei katoa kuvioista....
Taas esimerkki absoluuttisesti ylireagoinnista.
Kansakunnalla ei ole mitään suhteellisuudentajua.
Tuskin tämä Lehtimäki kuitenkaan on polttanut ketään naista elävänä raiskaamisen päätteeksi tai leikannut ihmisten päitä irti.
Kohtuutonta ylireagointia.
Siis. Tekstiviesti? Siis?
WTF taas kerran!
Suhteellisuudentaju? Mikä se on?
Idiootit.
Lienee yrittänyt. Tänään kerrottiin uutisissa jo kähminnästä. Entä huomenna?
olisihan väite voitu tutkia, operaatorille jää tallennus viesteistä ja puheluista,
Jos käsi on hameen alla, niin operaattoriko sen tietää?
joo mutta viestit alkoi sitä ennen,
Ihania naisia
Miksi nuo myöntää nuo lähettämänsä tekstiviestit. Senkun kieltäis lähettäneensä ja sanois että jos joku tuollaisia väittää niin on hullu.
Eihän kukaan voi todistaa kuka sen viestin on lähettänyt vaikka se jostain numerosta/puhelimesta tuleekin.
NIIN TEKI MUTTA EI TEHNY KOK KANERVALLE KUN ALA - IKÄSILLE TXT LAITTO EI ERONNU EI EROTETTU KANSANEDUSTAJAN TEHTÄVISTÄ. TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ PASKA HUSEERAA NATO KIIMASSA.
aivan kuin ilmiantoi itsensä mestavaksi julkisuuteen turhana julkissena,
Miehet "nuo Luomakunnan kruunut" eivät ole 15 000 vuodessa muuttuneet mitenkään, ihan sama vaikka elettäisiin kivikaudella... joten anneteen niiden olla ja koetetaan kestää ja toivotaan parasta... ehkä seuraavat 15 000 vuotta tuovat helpotusta asiaan ja miehet ymmärtävät, että aivot sijaitsevatkin korvien välissä ...
Miehet ovat sentään keksineet puhelimen jolla voi lähettää tekstiviestejä.
Tyypillinen esimerkki siitä että jäädessä kiinni monista törkeistä rikoksista, tunnustetaan se pienin ja merkityksettömin. Sitten itketään kuinka suhteettomasti siitä on seurannut pahaa.
Ihmetytää miksi hän ei ole oikeudessa jos on syyllistynyt moneen törkeään rikokseen aika ihme että on edes vapaan eikä tutkintavankaudessa milloin alkaa oikeudenkäynnit näistä vakavista rikoksista vai lakastaanko nämä vakavat rikokset oikeuden maton alle.
Kyllä tämä Lehtimäen touhu ja sen suhmurointi langettaa sellaisen varjon presidenttipelistä haaveilevan Vapaavuoren ylle, että voi alkaa pikkuhiljaa etsimään itselleen oikeata työtä.
Ei pekat ja jan ukkelit pärjää vaaleissa mutta sinne varmaan peksikin taas yrittää vaikka hänetkin tunnetaan nykyään isis väen salakuljettajana suomeen pekkana.
Pekkaahan ei tuomittu mistään, vaan sai tovereiltaan syytesuojan.
Mies voidaan erottaa parin flirttailevan tekstiviestin vuoksi, mutta naista ei tahdo saada erotettua selkeistä rikoksista ilman miljoonia maksavia oikeudenkäyntejä.
Oli ehkä sisällä mutta ei liikkunut?