Yksinvaltiaat haalivat lähipiiriinsa ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä tai paremminkin vain ne jäävät hänen vallan lähipiiriinsä, joiden kanssa hän edes vähän keskustelee.
Jokainen yksinvaltiaan lähipiiriin kuuluva joutuu ajattelemaan, että jos hän sanoo asiantuntijamielipiteensä, niin häneltä voi lähteä virka tai jopa henki, niinpä he joutuvat vain kertomaan, että yksinvaltiaan esitys on hyvä ja kannatettava.
Niinpä yksinvaltiaan päätökset menevät yhä enemmän pieleen, koska hän ei saa enää oikeita asiantuntijaneuvoja vallan lähipiiriltään, vaan ainoastaan hyväksyviä neuvoja.
Esimerkiksi tämä käy nyt näissä oloissa hyvin esiin Venäjän Putinin toimissa, jotka ovat ajamassa Venäjän kansantalouden alas ja lisäksi Venäjä menettää Ukrainan, vaikka voittaisi sodan, sillä Ukrainan kansa tulee monta sukupolvea eteenpäin vihaamaan Venäjää, sillä tällaisen tuhoavan sodan muisto ei tule häviämään moniin sukupolviin. Putinin päätökset osoittautuvat siis hyvin katastrofaalisiksi juuri tällaisiin väärien päätösten ketjuun yksinvaltaisten johtajien valtakunnat kaatuvat.
Yksinvaltiaat siis aina kaatuvat jossain vaiheessa, koska virheet seuraavat virheitä ja vaikka yksinvaltias sitten tajuaa virheensä, hän vain erottaa niitä vallan lähipiiriin kuuluvia ja syyllistää heidät ja uudet vallan lähipiiriin tulevat joutuvat toimimaan kuitenkin samoin kuin nuo edelliset.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.