Pakko antaa tunnustusta, sillä tämä kepulehmä ei osaa paskoruitsia... muistikin on mennyt...
HBL: Kirkkopäivien ex-pääsihteeri kertoo Annika Saarikon nimitelleen häntä alatyylisesti vuonna 2007
Annika Saarikko kutsui kirkkopäivien ex-pääsihteeriä ”vitun hurriksi”, tämä väittää. Saarikko ei muista.
30.3.2022
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b6d616ca-53bb-402d-9c2a-248542c8a5d2
Kirkkopäivien entinen pääsihteeri Liisa Melin kertoo HBL:ssä, että Annika Saarikko nimitteli häntä vitun hurriksi vuonna 2007.
Lehden mukaan Saarikko vastusti kirkkopäivien kaksikielistä ohjelmaa toimiessaan tiedottajana ennen poliittista uraansa keskustassa.
Melin kertoo Saarikon nimitelleen tätä kirkkopäivien alla Turussa 2007. Saarikko sanoo, että ei muista tapahtunutta. Saarikko työskenteli tuolloin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tiedottajana.
Melin oli viran puolesta yhteydessä Saarikkoon ja oli sitä mieltä, että kaksikielisessä Turussa kirkkopäivien pitää olla sekä suomeksi että ruotsiksi.
Eräässä kokouksessa Melin vaati Saarikolta kirkkopäivillä jaettavan tiedon saamista myös ruotsinkieliseksi, jolloin tämä kutsui häntä ”vitun hurriksi”, Melin kertoo.
– Muu tiimi suhtautui asiaan positiivisesti. Mutta hän oli asiaa vastaan, ja hänen asenteensa oli kaksikielistä ohjelmaa vastaan.
Kaksikielisen Suomen säätiö tuki Saarikon aluevaalikampanjaa 3000 eurolla, lehti kertoo. Lahjoitus oli suurin yksittäinen.
Saarikko ei kommentoi hurri-puheita. Hän sanoo, ettei muista sellaista tilannetta.
Saarikko kertoo näkevänsä elävän kaksikielisyyden tärkeänä hyvinvointialueella.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Muistipa kuitenkin nuolaista hurreja, rahoittajiaan. Nehän lahjoo tyhmiä rahalla.
Hallituksessa Marin ja Saarikko puhuu liturgiaa kun mainitsevat pakkoruotsin ja saavat sitävävastaan puolueelle tai henkilökohtaisesti vaalirahaa.