Sirkus on saapunut ministeri salkkujen

pyörityksen mukana, keskustaa johtavan Saarikon kanssa. Tuo tiede ja kulttuuriministerin salkku on kuin lauantai namipussi, jota kaikki käyvät mutustelemassa vuorollaan, ehkä syytä pohtia koko virkaa valtion taloudenkin kannalta. Maatalousministeri on jo iso vitsi sinänsä ja varmaan tulee näkymään vaaleissa puolueelle lasku suuntaisena.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pullukan johdolla kepusta on tullut vitsi.

Äänestä

Valtiontalous on aivan sekaisin, kukaan ei luota yhteiskuntana tähän menoon, julkinen talous on vain kasvanut keskustan ollessa hallituksessa, kun tarkoitus piti olla päinvastainen, miljardit tuntuvat olevan tälle porukalle taskurahoja, huolestuttavaa.

Äänestä

Keskusta käy taistoa vihreiden kanssa puolueena kannatus luvuista, oma arvio on että kisasta tulee kova ja tasainen tulevissa eduskunta vaaleissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

pyörityksen mukana, keskustaa johtavan Saarikon kanssa. Tuo tiede ja kulttuuriministerin salkku on kuin lauantai namipussi, jota kaikki käyvät mutustelemassa vuorollaan, ehkä syytä pohtia koko virkaa valtion taloudenkin kannalta. Maatalousministeri on jo iso vitsi sinänsä ja varmaan tulee näkymään vaaleissa puolueelle lasku suuntaisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu