Moikka! Kysyn missähän vietän aikaani kun delaan

Kun kristitty kuolee Jeesuksen omana uskollisena Kuninkaalle niin kuoltuaan kristitty:

A.Nukkuu tiedostamattomana?

B. Pystyy ymmärtämään, on hereillä

Vieläkö Jeesuksen Kuoleman voittamuksen jälkeen mennään Tuonelaan sinne, jossa ihmisen ylikulkematon syvä kuilu on? Jossa kuilun yli ääni kuului puolelta toiselle, jossa toisella puolella oli kuin Helvetin esikartanossa kärsimyksistä jo osallisena ja toisella puolella oli hyvä olla vaikkakin lienee vaikeaa kuulla toiselle puolelle päätyneiden armollisuuden anomista: Kuilun yli ei pääse auttamaan.

Muuttiko Jeesuksen voitto ikuiseen elämään pääsyn odotuksen sijaintipaikkaa Tuonelasta jonnekin muualle. Jos joo, niin koskeeko muutto saatanan saamaakin saalista, jumalattomia?

Kovanaamaisena,

Selef Urge
110251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Voit jatkaa sitten tätä aloittamaasi harrastusta aktivoimalla aamuvuorossa näitä palstoja täällä Suomella !

Äänestä

Tällaista tämä on, kun on raha ei riitä yksin asuvien vanhusten hoitoon, ja on lakkokin vielä. Valitettavan monelta vanhukselta jää tarvittavat lääkkeet ottamatta, hoipertelevat sitten tiedottomina pitkin virtuaalikatuja.

Äänestä

> Vieläkö Jeesuksen Kuoleman voittamuksen jälkeen mennään Tuonelaan sinne, jossa ihmisen ylikulkematon syvä kuilu on?

Raamatun perusteella näyttää siltä, että kun ihminen kuolee, hän joutuu joko tuonelaan tai paratiisiin, joiden välissä ilmeisesti tuo ylipääsemätön kuilu. Sellä he odottavat tuomiopäivää, jolloin heidäst nostetaan ylös ja ne jotka ova vanhurskaita, saavat ikuisen elämän ja muille toinen kuolema.

"Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Mat. 25:46

"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Room. 6:23

"Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."
Johanneksen ilmestys 20:12-15

Äänestä
  • Irrotat raamatunlauseet asiayhteydestään. Katsotaas mitä aikaa jakeesi koskevat. Jeesus sanoo ihan suoraan, että vasta sitten kun hän saapuu, vasta sitten tapahtuu kaikki tämä:

    “”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.” (Matt 25:31, FinRK)

    Ja vasta sitten tapahtuu tämä:

    “Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa?” (Matt 25:37, FinRK)

    Ja vasta sitten tapahtuu tämä:

    “Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Paholaiselle ja hänen enkeleilleen. Sillä minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.” (Matt 25:41-42, FinRK)

    Ja sitten sanotaan heistä tämä:

    46Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

    Eli mitään iankaikkista rangaistusta ei ole ennen Jeesuksen tuloa.

    "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
    Room. 6:23

    On on, ilman muuta mutta mitään aikamäärettä ei tuossa luvussa näille tapahtumille anneta.

    Myös Johanneksen Ilmestys kertoo siitä ajasta, joka tapahtuu Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    Valheella on lyhyet jäljet...

    Äänestä

Herra yksin sen tietää, menetkö heti hänen luokseen, vai tuonelaan Aabrahamin helmaan, vai tuonelan siihen vaivan paikkaan, vai herätetäänkö sinut kuoleman unesta ensimmäisessä ylösnousemuksessa Herran toisen tulemuksen edellä - vai vasta viimeiselle tuomiolle. Jumala ei ole mikään automaatti, joka toimii samoin kaikkia kohtaan, vaan kullakin on oma osansa hänen suunnitelmissaan.

Äänestä
  • Aika moni muukin sen tietää jo nyt. Nimittäin ihan vain lukemalla Raamattua eikä vain uskomalla mitä valheita muut uskovaiset yrittävät opettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika moni muukin sen tietää jo nyt. Nimittäin ihan vain lukemalla Raamattua eikä vain uskomalla mitä valheita muut uskovaiset yrittävät opettaa.

    Joku niistä aika monista voisi mullekin kertoa sen TOTUUDEN. Raamattua on tullut tutuksi, mutta kaikki tieto ei ole sulautunut uskossa minuun. Tietoja Raamatussa on paljon. Jumalalta olen rukoillut lisämuistia toisinaan. Väsyneenä koen olevain tabula rasa, hyvässä vastaanottajan tilassa. Levänneenä tutkin Raamatussa olevaa Kirjoitusta.

    Ihmisellä on muistivuotoa.

    Ei se auta, että se sinulle kerrotaan. Sinä et kykene vastaanottamaan sitä, koska olet saanut pohjatietoudeksesi niin vahvan kirkkojen opetukseen pohjautuvan opin. Opin, joka on keskiajalta lähtien pysynyt liki muuttumattomana vaikka raamatuntutkimus, antropologia, arkeologia ja raamatun ajan kulttuurien tutkimus sekä Raamatun kielten tutkimus ovat tuoneet jo viimeiset 20 vuotta täysin uudenlaista tietoa siitä, miten Raamattua tulee ymmärtää. Pyhä henkikään ei pysty opettamaan heitä, jotka jääräpäisesti pitävät kiinni vanhasta.

    Pidän kiinni Raamatusta saaduista opetuksista Jeesusta seuraten.

    Ihmisten opetuksista en välitä.Olen paljot niistä valheiksi huomannut ja monen opettavan valhetta totuudenkin mukana.

    On hyvääkin Ihmisten opetuspuhetta, joka perustuu Raamatusta opittuun opetukseen.

    Vieläkö totuutta ihminen etsii kun valhetta puhutaan voimalla. Googia syyttävät valehtelusta monet maat ja järjestöt, jotka ovat olleet valehtelemassa vuosikaudet Israelista. Suomen virallinen kanta on ettei juutalaisilla ole historiallista yhteyttä Israeliin. Haavisto on sen valhepäätöksen tehnyt tietäen valehtelevansa.

    Selef Urge

    Äänestä

En tiedä. Mutta oletan näin olevan, esim.
a) Jeesuksen käytyä (Raamatun tarkoittamassa) Tuonelassa, saarnaamassa "vangituille hengille",
b) Hänen sanoistaan toiselle Ristinryövärille: "Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa".

Näistä päättelen, että jokainen kuollut on tietoisessa tilassa ja ymmärtää kaiken.

Paratiisi on ikäänkuin Taivaan esikartano ja sinne päässeet tulevat Viimeisellä tuomiolla pelastumaan itse varsinaisen "Taivaan" puolelle.

Tuonela samoin on nk. Helvetin esikartano, pelastumattomille. Jeesuksen siellä saarnaamassa käymisen seurauksena sieltä saattoi / saattaa jokunen vielä pelastua.

Onko olemassa nk. Kiirastulta, en tiedä. Mahdollisesti on, tai ei ole. Raamatun sana: "pelastuvat ikäänkuin tulen läpi", mahd. viittaa nk. Kiirastuleen.

Äänestä
  • "En tiedä. Mutta oletan näin olevan, esim.
    a) Jeesuksen käytyä (Raamatun tarkoittamassa) Tuonelassa, saarnaamassa "vangituille hengille","

    Missä kohtaa Raamatussa lukee, että ihmisiä kutsuttaisiin VANGITUIKSI hengiksi, tai hengiksi ylipäänsä?

    Jos tässä olisi kyse kaikista ihmisistä, miksi Pietari sanoo,mettä nämä henget olivat tottelemattomia vain Nooan päivinä?

    “Hengessä hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin olivat tottelemattomia, kun Jumala pitkämielisesti odotti Nooan päivinä, jolloin rakennettiin arkkia. Siinä pelastui veden kautta vain muutamia, yhteensä kahdeksan ihmistä.” (1Piet 3:19-20, FinRK)

    Raamatussa kreikankielessä sanotaan, että "having disobeyed at one time" eli kreikan  pote = ποτε = one time eli juuri siihen aikaan.

    Suomeksi tämä siis tarkoittaa sitä, että tässä henget tarkoittavat nimen omaan juuri niitä Nooan aikaisia henkiä, jotka olivat tottelemattomia juuri siihen aikaan. Se ei tarkoita mitään Jeesuksen ajan henkiä, jotka olisivat olleet tottelemattomia Jeesuksen aikaan eikä se tarkoita meidän aikamme henkiä, jotka olisivat tottelemattomia tulevaisuudessa.

    LÄHDE: https://biblehub.com/greek/pote_4218.htm

    Kysymys kuuluu, että mitkä henget olivat tottelemattomia Nooan aikaan? Mitä Raamattu ylipäänsä sanoo vangituista henkiolennoista?

    Tuosta vankeudesta käytetään nimitystä kuoppa, hauta, syvyys. Esimerkiksi:

    “Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka tekivät syntiä, vaan syöksi heidät pimeyden kahleissa syvyyteen ja jätti heidät säilytettäviksi tuomiota varten.” (2Piet 2:4, FinRK)

    Näitähän nuo vangitut henget voisivat olla. Mitä tuo syvyys tarkoittaa? Se on paikka, jossa ollaan kuolleina, kuten tässä:

    “Mutta se vanhurskaus, joka tulee uskosta, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: ’Kuka nousee taivaaseen?’ – nimittäin tuomaan Kristusta alas – tai: ’Kuka astuu alas syvyyteen?’ – nimittäin nostamaan Kristusta kuolleista.” Mitä se siis sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” (Room 10:6-8, FinRK)

    Edelleen, lisää tietoa syvyydestä:

    “Sitten minä näin enkelin tulevan alas taivaasta kädessään syvyyden avain ja suuret kahleet. Hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on Paholainen ja Saatana, sitoi sen tuhanneksi vuodeksi ja heitti sen syvyyteen, jonka hän sulki ja lukitsi sinetillä lohikäärmeen jäljestä, ettei se enää eksyttäisi kansoja, kunnes ne tuhat vuotta ovat kuluneet loppuun. Tämän jälkeen se on päästettävä irti vähäksi aikaa.” (Ilm 20:1-3, FinRK)

    Ne harvat kohdat, jotka mainitsevat jonkun olleen tekemisissä syvyyden, tuonelan tai muun sellaisen kanssa, puhuvat henkiolennoista, ei ihmisistä henkinä. Miksi tämä kohta sitten yht äkkiä tarkoittaisikin ihmisiä eikä henkimaailman olentoja? Nämä henget, jota Pietari mainitsee, eivät ole ihmisiä vaan henkiä. Jos mainitsemasi raamatunkohta koskisi kaikkia pahoja ihmisiä, niin miksi siinä puhuttaisiin vain juuri Nooan aikana vangituista hengistä? Ei se koskekaan ihmisiä eikä ihmisiä henkinä. Sinä annat nyt raamatunjakeelle merkityksiä, joita sillä ei ole.

    "b) Hänen sanoistaan toiselle Ristinryövärille: "Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa".""

    Niin, tuossa on nyt sitten se toinen käännösversio tuista jakeesta. Toinen on:

    “Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle tänä päivänä: sinä olet minun kanssani paratiisissa.”” (Luuk 23:43, FinRK)

    Kreikankielessä ei ollut Jeesuksen elinaikana erikseen isoja ja pieniä alkukirjaimia. Ei myöskään välimerkkejä, kuten pilkkuja, pisteitä eikä kaksoispisteitä. Välimerkit on lisätty suomenkieliseen käännökseen kääntäjien toimesta. Kun kääntäjät uskovat siihen, että paratiisiin päästään heti kuoleman jälkeen, heille on luontevaa kääntää teksti tukemaan heidän uskoaan. Ja ne, jotka eivät usko siihen, kääntävät tekstin tuolla toisella tavalla.

    Siksi kummallakaan käännöksellä ei pysty todistamaan siitä yhtään mitään, milloin ryöväri sinne paratiisiin meni.

    Taivaalla ja helvetillä ei ole Raamatun mukaan mitään esikartanoita. Kuvailit juuri katolilaisen uskon käsitteitä. Katolilaisella uskonnolla on kiirastuli, joka on lähinnä niitä esikartanoa. Oletko katolilainen?

    Olisiko sinulla ihan oikeita todisteita väitteillesi?

    Äänestä

  • Asia riippuu siitä, selittääkö savolainen asiaa ryövärin tarinassa.
    Tänä päivänä minä sanon sinulle: "Sinä olet minun kanssani paratiisissa"!

    Juutalaisuudessa ilmaisu ilmaistaan, että kun sanotaan tänään, se ei tarkoita, että tapahtuma toteutuu tänään, vaan ilmaisee ajankohdan, milloin se lupaus annetaan tai, sanotaan.

    Eli ristillä annettiin se lupaus, että näin tulee tapahtumaan raamatun h-hetkellä.
    ts. Jeesuksen paluussa.
    silloin tuo ristillä ollut lupaus toteutetaan. Meidän on vain vaikea käsittää asioiden yhteyttä, kun emme elä sitä aikakautta, missä asia sanottiin ja välimerkit on myöhäisempää tarinaa.

    Kun Jeesus oli ylösnousseena, hän kielsi koskemasta itseensä, kun ei ole käynyt Isän luona.
    Mutta, tuon kiellon jälkeen hän antoi taas Tuomaalle luvan koskea, kun hän kävi sitä ennen "kääntymässä" Isänsä luona.
    - Eli ei Jeesus ollut tuonpuoleisuuden Pyhässä ryövärin kanssa, ryöväri kuoli, kuoleman uneen. Ryöväri elää toivossa ylösnousemuksesta ja hän on kuullut Pojan lupauksen, viimeisenpasuunan soitto tavoittaa hänet ja hän saa elämän, sekä ylösnousemusruumiin.
    Hän nousee Kristuksessa kuolleitten kanssa ensin ja sitten me- eli he - jotka siinä hetkessä ovat elossa. Ylösnousemus on –yhdessä-

    Äänestä

Sielun vaellus jatkuu Jeesuksessa Kristuksessa, ikuisesti ja luvassa on iloista taivaallista menoa!😇😇

Äänestä

"Vieläkö Jeesuksen Kuoleman voittamuksen jälkeen mennään Tuonelaan sinne, jossa ihmisen ylikulkematon syvä kuilu on? "

Unohda moiset kuvitelmat. Jeesus sanoo suoraan, että kun ihminen on kuollut, hän nukkuu.

“Tämän puhuttuaan hän sanoi heille: ”Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.” Niin opetuslapset sanoivat hänelle: ”Herra, jos hän nukkuu, hän paranee.” Jeesus puhui hänen kuolemastaan, mutta he luulivat, että hän puhui unessa nukkumisesta. Silloin Jeesus sanoi heille suoraan: ”Lasarus on kuollut.” (Joh 11:11-14, FinRK)

Kun kuollut nukkuu, ei hän mistään mitään mitään tiedä.

“Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole enää mitään palkkaa saatavana, sillä heidän muistonsa on joutunut unohduksiin.” (Saarn 9:5, FinRK)

Äänestä
  • Vääristelet Jeesuksen sanoja.
    Jeesus kutsui Lasarusta: "Lasarus!"

    Jos Lasarus kuoltuaan olisi ollut tiedottomassa tilassa, hän ei olisi kuullut tuota kutsua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vääristelet Jeesuksen sanoja.
    Jeesus kutsui Lasarusta: "Lasarus!"

    Jos Lasarus kuoltuaan olisi ollut tiedottomassa tilassa, hän ei olisi kuullut tuota kutsua.

    Jeesus selvästikin pehmensi sanojaan ensin ja vasta toisella kerralla sanoi asian suorasukaisesti.

    Muun muassa Ilmestyskirjassa on kohta, josta nähdään, keitä taivaassa on:

    Ilm. 6:9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. 10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"

    Tässä raamatun kohdassa kuvataan siis maan päältä kuolleita marttyyreitä taivaassa, jossa he kommunikoivat Kristuksen kanssa.

    Raamatun mukaan uskovan henki/sielu siis menee kuoltuaan Jumalan luokse ja on erittäin tietoisessa olotilassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vääristelet Jeesuksen sanoja.
    Jeesus kutsui Lasarusta: "Lasarus!"

    Jos Lasarus kuoltuaan olisi ollut tiedottomassa tilassa, hän ei olisi kuullut tuota kutsua.

    Aijjaa!!! Etkö siis pidä Jeesusta Luoja Jumalana, joka on kaikkivaltias ja kykenee vaikka herättämään kuolleetkin? Ettäkö Jumalako pystyy herättämään henkin vain niitä, joilla on erikseen henki jossakin manan majoilla?

    Muuttuiko sitten Aadam tai Eeva luomisessa eläviksi, koska he olivat henkinä odottamassa henkiin herätystään tuonelassa tai jossain? Vai loiko Jumala heidät tyhjästä? Mitäs se Raamattu oikein sanoo?

    Miksi ihmeessä sitten luulet, että Jeesuksen sana olisi kantautunut kauaksi tuonelaan saakka kutsumaan Lasaruksen sieltä pois? Jeesus sanoi ihan suoraan, että Lasarus vain nukkuu. Eli kuolleet vain nukkuvat kuolon untaan, kunnes heidät herätetään. Jeesus ei puhunut sanaakaan tuossa mistään tuonelasta tai taivaasta, josta Lasarus sitten muka kuulisi Jumalan äänen. Kyllä se Lasarus oli ihan totaalisen kanttuvei ennen kuin Jeesus hänet herätti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesus selvästikin pehmensi sanojaan ensin ja vasta toisella kerralla sanoi asian suorasukaisesti.

    Muun muassa Ilmestyskirjassa on kohta, josta nähdään, keitä taivaassa on:

    Ilm. 6:9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli. 10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"

    Tässä raamatun kohdassa kuvataan siis maan päältä kuolleita marttyyreitä taivaassa, jossa he kommunikoivat Kristuksen kanssa.

    Raamatun mukaan uskovan henki/sielu siis menee kuoltuaan Jumalan luokse ja on erittäin tietoisessa olotilassa.

    Esität tuossa kaksi toisistaan irrallista väitettä.

    Ensin:
    "Tässä raamatun kohdassa kuvataan siis maan päältä kuolleita marttyyreitä taivaassa, jossa he kommunikoivat Kristuksen kanssa."

    Sitten:
    "Raamatun mukaan uskovan henki/sielu siis menee kuoltuaan Jumalan luokse ja on erittäin tietoisessa olotilassa."

    Mutta Raamattu ei vedä yhtäläisyysmerkkejä näiden väitteiden välille. Eensimmäisessä kohdassa puhutaan VAIN marttyyreistä. Ei tavallisista uskovista. Siksi päättelysi ei toimi. Se ei siis automaattisesti koske KAIKKIA uskovia. Olihan Mooses, Elia ja Eenok myös taivaassa. Milloin olet kuullut väitteen, että siksi kaikki uskovat ovat jo taivaassa? Missä kohtaa Raamatussa muka lukisi niin?

    Raamatussa jokaisella sanalla on merkityksensä ja asiayhteys merkitsee.

    >> Esität tuossa kaksi toisistaan irrallista väitettä... <<

    Minkään raamatunkohdan perusteella, eikä mistä syystä taivaassa ole VAIN marttyyrit, niin kuin ilmeisesti koitat väittää.

    Väite kuuluu samaan sarjaan sen kanssa, että vain osa Kristuksen morsiamesta temmattaisiin tuuliin ja pilviin (joka samassa opissa on muutettu tempaukseksiJumalan taivaalliseen valtakuntaan, vaikkei raamattu sellaisestakaan puhu mitään), ja juutalaiset jäisivät maan päälle evankeliumia julistamaan.

    "Minkään raamatunkohdan perusteella, eikä mistä syystä taivaassa ole VAIN marttyyrit, niin kuin ilmeisesti koitat väittää."

    En tietenkään koita. Juuri tuolla hetkellä siellä ei ole muita kuin nuo mainitut marttyyrien sielut. Ei siis meitä pelastettuja.

    Tuon mainitsemasi tapahtuman jälkeen tapahtuu seuraavaa:

    “Jokaiselle heistä annettiin pitkä, valkea vaate ja heille sanottiin, että pysyisivät vielä vähän aikaa levollisina, kunnes täyttyisi heidän palvelustoveriensa ja veljiensä lukumäärä, niiden jotka joutuisivat tapettaviksi niin kuin hekin.” (Ilm 6:11, FinRK)

    Eli lisää marttyyreitä. Mutta vieläkään taivaassa ei ole muita pelastettuja.

    Sitten tuli maanjäristys. Sitten maan päällä olevat Jumalan omat merkitään sinetillä.

    Vasta sitten taivaassa ovat ne muut pelastetut:

    “Tämän jälkeen minä näin suuren joukon ihmisiä, joita ei kukaan voinut laskea, kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä. He seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä yllään pitkät, valkeat vaatteet ja käsissään palmunoksat” (Ilm 7:9, FinRK)

    Niin, tämän jälkeen, ei samaan aikaan marttyyrien kanssa.

    Eikä heistä muista sanota, että heidän henkensä olisi siellä etukäteen. Heistä ei käytetä nimitystä sielut. He ovat tuossa kohtaa ihan oikeasti, aidosti siellä itsenään. He ovat siis ihan itse siellä taivaassa, ei vain heidän sielunsa.

    “Minä vastasin hänelle: ”Herrani, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka istuu valtaistuimella, levittää telttamajansa heidän ylleen. Ei heille enää tule nälkä eikä jano. Aurinko ei satu heihin eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, paimentaa heitä ja johdattaa heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään.”” (Ilm 7:14-17, FinRK)

    Jopa oli paksua puppua. Mutta onneksi usko Jeesukseen vie perille asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopa oli paksua puppua. Mutta onneksi usko Jeesukseen vie perille asti.

    Olet oikeassa! Ihan vapaasti saat uskoa ihan mitä lystät. Nimittäin se, mitä sinä uskot Ilmestyskirjasta, ei vie sinua perille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Minkään raamatunkohdan perusteella, eikä mistä syystä taivaassa ole VAIN marttyyrit, niin kuin ilmeisesti koitat väittää."

    En tietenkään koita. Juuri tuolla hetkellä siellä ei ole muita kuin nuo mainitut marttyyrien sielut. Ei siis meitä pelastettuja.

    Tuon mainitsemasi tapahtuman jälkeen tapahtuu seuraavaa:

    “Jokaiselle heistä annettiin pitkä, valkea vaate ja heille sanottiin, että pysyisivät vielä vähän aikaa levollisina, kunnes täyttyisi heidän palvelustoveriensa ja veljiensä lukumäärä, niiden jotka joutuisivat tapettaviksi niin kuin hekin.” (Ilm 6:11, FinRK)

    Eli lisää marttyyreitä. Mutta vieläkään taivaassa ei ole muita pelastettuja.

    Sitten tuli maanjäristys. Sitten maan päällä olevat Jumalan omat merkitään sinetillä.

    Vasta sitten taivaassa ovat ne muut pelastetut:

    “Tämän jälkeen minä näin suuren joukon ihmisiä, joita ei kukaan voinut laskea, kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä. He seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä yllään pitkät, valkeat vaatteet ja käsissään palmunoksat” (Ilm 7:9, FinRK)

    Niin, tämän jälkeen, ei samaan aikaan marttyyrien kanssa.

    Eikä heistä muista sanota, että heidän henkensä olisi siellä etukäteen. Heistä ei käytetä nimitystä sielut. He ovat tuossa kohtaa ihan oikeasti, aidosti siellä itsenään. He ovat siis ihan itse siellä taivaassa, ei vain heidän sielunsa.

    “Minä vastasin hänelle: ”Herrani, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka istuu valtaistuimella, levittää telttamajansa heidän ylleen. Ei heille enää tule nälkä eikä jano. Aurinko ei satu heihin eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, paimentaa heitä ja johdattaa heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään.”” (Ilm 7:14-17, FinRK)

    "Jokaiselle heistä annettiin pitkä, valkea vaate ja ...."

    Miten sieluille voisi antaa vaatteet? Kyllä sielu tarkoittaa tuossa ihan koko ihmistä, marttyyriä. Henkimaailman olento ei käytä vaatteita. Sen ei tarvitse. Eli koko perustelu siitä, että olisi jotain henkimaailman sieluja taivaassa tai helvetissä kumoutuu ihan vaan sillä kun tuntee Raamatun ajan kulttuurit ja Raamatun kuvakielen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aijjaa!!! Etkö siis pidä Jeesusta Luoja Jumalana, joka on kaikkivaltias ja kykenee vaikka herättämään kuolleetkin? Ettäkö Jumalako pystyy herättämään henkin vain niitä, joilla on erikseen henki jossakin manan majoilla?

    Muuttuiko sitten Aadam tai Eeva luomisessa eläviksi, koska he olivat henkinä odottamassa henkiin herätystään tuonelassa tai jossain? Vai loiko Jumala heidät tyhjästä? Mitäs se Raamattu oikein sanoo?

    Miksi ihmeessä sitten luulet, että Jeesuksen sana olisi kantautunut kauaksi tuonelaan saakka kutsumaan Lasaruksen sieltä pois? Jeesus sanoi ihan suoraan, että Lasarus vain nukkuu. Eli kuolleet vain nukkuvat kuolon untaan, kunnes heidät herätetään. Jeesus ei puhunut sanaakaan tuossa mistään tuonelasta tai taivaasta, josta Lasarus sitten muka kuulisi Jumalan äänen. Kyllä se Lasarus oli ihan totaalisen kanttuvei ennen kuin Jeesus hänet herätti.

    Lutherin Martti - aikoi nukkua haudassa siihen asti, kun hänet herätetään.

    Äänestä

Näitä asioita pitäisi kysyä Jumalalta eikä vajavaisten ihmisten niitä pähkäillä.

Äänestä
  • Jumalalta ei tarvitse "kysyä".
    Jumala on jo puhunut, ilmoittanut jo kaiken oleellisen sanassaan.

    Mitään helluntailaisia, eksyttäviä, "uusia ilmoituksia" ei pidä ottaa vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalalta ei tarvitse "kysyä".
    Jumala on jo puhunut, ilmoittanut jo kaiken oleellisen sanassaan.

    Mitään helluntailaisia, eksyttäviä, "uusia ilmoituksia" ei pidä ottaa vastaan.

    Jeesus ei anna >>helluntailaisia, eksyttäviä, "uusia ilmoituksia" <<, vaan profetioita, mitkä on tarkoitettu seurakuntalaisille.

    Välillä joku vaitettavasti tuottaa jotain omastakin päästään. Mutta Raamattu käskee koettelemaan kaiken Raamatulla. Oma vika siis on, jos on uskonut kaiken, koettelematta sitä Raamatulla.

    Sinäkin vain toistat kirkkokuntasi kommentäärejä. Siihen voin vain todeta, että pata kattila soimaa, musta kylki kummallakin. Ja että ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sen jälkeen näet ottaa roskan veljesi silmästä.

    Harvapa pystyy suodattamaan oman seurakuntansa opit pois kuulemastaan ja lähtemään lukemaan Raamattua puhtaalta pöydältä. Niin myös et sinäkään.

    Minkä "kirkkokuntani" väitteitä?
    Minulla ei ole kirkkokuntaa.
    Tosin siltikin tunnustan kristinuskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harvapa pystyy suodattamaan oman seurakuntansa opit pois kuulemastaan ja lähtemään lukemaan Raamattua puhtaalta pöydältä. Niin myös et sinäkään.

    Siinä olet varmasti ihan oikeassa, että kaikkia opetuksia ei varmastikaan tule suodatettua. Mutta se riittääkin, että oleellisten asioitten kohdalta tutkii. Täydellisiä uskovia ei ole yhtäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä "kirkkokuntani" väitteitä?
    Minulla ei ole kirkkokuntaa.
    Tosin siltikin tunnustan kristinuskoa.

    Ei minullakaan. En vain kertonut sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä olet varmasti ihan oikeassa, että kaikkia opetuksia ei varmastikaan tule suodatettua. Mutta se riittääkin, että oleellisten asioitten kohdalta tutkii. Täydellisiä uskovia ei ole yhtäkään.

    Oleellista ei ole Jeesuksen kuviteltu Jumaluus vaan Jumalan armo ja Jeesuksen sovitustyö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oleellista ei ole Jeesuksen kuviteltu Jumaluus vaan Jumalan armo ja Jeesuksen sovitustyö.

    >>Jeesuksen kuviteltu Jumaluus <<

    Isä Jumala kutsuu Poikaansa Raamatussa Jumalaksi. Onko Herralla harhoja sinun mielestäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>Jeesuksen kuviteltu Jumaluus <<

    Isä Jumala kutsuu Poikaansa Raamatussa Jumalaksi. Onko Herralla harhoja sinun mielestäsi?

    Ei muuten tasan kutsu! Sellaista raamatunpaikkaa ei ole olemassakaan!

    Äänestä

Eihän usko ole typerää jahkailua siitä tai tästä ja sitä että puhuuko tuo juuri Raamatun mukaan vain asian vierestä, vaan iloa, rauhaa ja rakkautta Pyhässä Hengessä. Jos sitä ei ole, niin turhaa on pyöritellä päässään asioita ja on aivan sama onko ne Raamatun mukaisia vai ei. Ilman Henkeä ne eivät johda mihinkään ei Jumala tunnista omakseen. Tuomikon on sitä että meidät tunnistetaan Hengestä "Abba" isä kuten sana sanoo.

Äänestä
  • Ei näillä palstoilla nykyään oikein käykään kuin ei-uskovat ja joutilaat uskovat, joilla on halu kiistoihin toisten uskovien kanssa.

    Suurin osa uskovista istuskelee saarnoja ja musiikkia kuuntelemassa ja kahvia ryystämässä omassa kuppi(la)kunnassa.

    Aniharva on täyttämässä Jeesuksen käskyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei näillä palstoilla nykyään oikein käykään kuin ei-uskovat ja joutilaat uskovat, joilla on halu kiistoihin toisten uskovien kanssa.

    Suurin osa uskovista istuskelee saarnoja ja musiikkia kuuntelemassa ja kahvia ryystämässä omassa kuppi(la)kunnassa.

    Aniharva on täyttämässä Jeesuksen käskyjä.

    Jeesuksen käskyjä voi toteuttaa kiireettömästikin. Kiiretilanteessa tietenkin toimitaan nopeasti.

    Jumalan käskyn toteuttaa nopeasti kun etsii jumalattoman ja avaa suunsa puhumaan evankeliumia. Jokaisen kristityn tehtävä on kertoa Jeesuksesta. Itse ymmärrän evankelioimiskäskyn kaikille kristityille. En voi evankelioimiskäskyn koskevan vain muutamia.

    No etpä se sinäkään täytä kun tällä roskapalstalla roikut.

    >> Jeesuksen käskyjä voi toteuttaa kiireettömästikin. Kiiretilanteessa tietenkin toimitaan nopeasti. <<

    Kiireestä en sanonut mitään.

    Mutta enpä jaksa jatkaa aiheesta enempää. Olen huomannut, että kyllä uskovilla näitä "hyviä perusteluja" riittää istuskeluun. jaksavat perustella Jeesukseen paluuseen asti. Moni heistä on jo kymmeniä vuosia uskossa istunut, koska vieläkään ei Herra kuulemma ole mihinkään kehottanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No etpä se sinäkään täytä kun tällä roskapalstalla roikut.

    Se, että palsta on roskapalsta on palstan oma vika.

    Täällä on taannoin ollut myös jonkun verran ei-uskovia, joten on ollut syytä käydä. Nykyään tänne tullessa on törmännyt pääasiassa taisteleviin luterilaisiin ja helluntailaisiin. Ihan sama millä kristinuskon palstalla on. Samat sällit joka palsatalla samojen asioittensa kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesuksen käskyjä voi toteuttaa kiireettömästikin. Kiiretilanteessa tietenkin toimitaan nopeasti.

    Jumalan käskyn toteuttaa nopeasti kun etsii jumalattoman ja avaa suunsa puhumaan evankeliumia. Jokaisen kristityn tehtävä on kertoa Jeesuksesta. Itse ymmärrän evankelioimiskäskyn kaikille kristityille. En voi evankelioimiskäskyn koskevan vain muutamia.

    Selef Urge

    Onhan tuo evankelioimiskäsky kyllä annettu muillekin kuin niinsanotusti kristityille. Olisi ylimielistä uskoa, että vain kristityt pelastuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se, että palsta on roskapalsta on palstan oma vika.

    Täällä on taannoin ollut myös jonkun verran ei-uskovia, joten on ollut syytä käydä. Nykyään tänne tullessa on törmännyt pääasiassa taisteleviin luterilaisiin ja helluntailaisiin. Ihan sama millä kristinuskon palstalla on. Samat sällit joka palsatalla samojen asioittensa kanssa.

    Huomioi se, että se olet SINÄ, joka tänne paskapalstalle eksyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> Jeesuksen käskyjä voi toteuttaa kiireettömästikin. Kiiretilanteessa tietenkin toimitaan nopeasti. <<

    Kiireestä en sanonut mitään.

    Mutta enpä jaksa jatkaa aiheesta enempää. Olen huomannut, että kyllä uskovilla näitä "hyviä perusteluja" riittää istuskeluun. jaksavat perustella Jeesukseen paluuseen asti. Moni heistä on jo kymmeniä vuosia uskossa istunut, koska vieläkään ei Herra kuulemma ole mihinkään kehottanut.

    Itä sekoilet? Juurikin asetit vastakkain kiireettömyyden ja kiiretilanteen. Ja totesit vielä, että kiireessä toimitaan nopeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan tuo evankelioimiskäsky kyllä annettu muillekin kuin niinsanotusti kristityille. Olisi ylimielistä uskoa, että vain kristityt pelastuvat.

    >> Onhan tuo evankelioimiskäsky kyllä annettu muillekin kuin niinsanotusti kristityille. Olisi ylimielistä uskoa, että vain kristityt pelastuvat. <<

    "Evankeliumi" viittaa yksinomaan raamatun evankeliumeihin. Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksesta ja siitä, kuinka hänen ristintyönsä avulla pelastutaan. On siis täysin mahdotonta, että "evankelioimiskäskyä" esiintyisi myös muissa uskonnossa kuin kristinuskossa. Jos muut uskonnot levittävät omaa uskontoaan, se ei siis ole mitään "evankelioimista".

    Vain kristityt, eli ne, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen raamatun ilmoittamalla tavalla, pelastuvat. Sillä pelastusanoma sisältyy ainoastaan raamatun evankeliumeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomioi se, että se olet SINÄ, joka tänne paskapalstalle eksyt.

    Lukihäiriö...? Sanoin: "Täällä on taannoin ollut myös jonkun verran ei-uskovia, joten on ollut syytä käydä."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itä sekoilet? Juurikin asetit vastakkain kiireettömyyden ja kiiretilanteen. Ja totesit vielä, että kiireessä toimitaan nopeasti.

    Osaatkohan edes lukeakaan kunnolla, kun et kommentteja vaikuta ymmärtävän.

    Äänestä

Eikös se sanota uskontunnustuksessa?
"Astui alas tuonelaan"

Äänestä

>> Kysyn missähän vietän aikaani kun delaan <<

Valintasi mukaisessa paikassa.

Äänestä

Eihän Rakkaat Vanhan Testamenttin tai Liitton aikana kukaanKuulleet EvankeliumiJeesuksesta. Ja sentakia Jeesus oli pakko mennä saarnamaan heille jotka oli odottamassa Abrahmin helmassa pääsy Taivaaseen. Koska ei ole muita nimiä annettu Kun Jeesus jonka kautta me pelastumme.

Tämä oli se syy minkä takia Jeesus meni ja saarnasi Vanhan Testamenttin ihmisille joiden henget oli odottamassa Jeesusta.

Äänestä
  • Tarina Aabrahamin helmasta on vain vertaus, jolla Jeesus sai oman aikansa ihmiset ymmärtämään mitä hän tarkoitti. Se ei ole totuus. Tästä ovat yksimielisiä lähes kaikki maailman teologit. Nimittäin sitä tarinaa ei tue yksikään muu Raamatun kirjoitus. Se on suorastaan Raamatun vastainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarina Aabrahamin helmasta on vain vertaus, jolla Jeesus sai oman aikansa ihmiset ymmärtämään mitä hän tarkoitti. Se ei ole totuus. Tästä ovat yksimielisiä lähes kaikki maailman teologit. Nimittäin sitä tarinaa ei tue yksikään muu Raamatun kirjoitus. Se on suorastaan Raamatun vastainen.

    No jos olet kysenalaastamaan ja mitätöimään Pyhä Raamattu niin kyllä sinullekin ajan kanssa selviä mitä kyselet. Rohkea olet ja aina ei tulis olla hullunrohkea...

    Ilm. 22
    18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
    20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
    21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Hyvinpä puhuu Johanneksen Ilmestyksen kirjoittaja omasta kirjastaan. Ei muuten koske koko Raamattua.

    Kyseinen Lasarus-vertaus voidaan jättää jo kättelyssä oman arvonsa nojaan. Sillä ei voi todistaa yhtään mitään siitä, miten ihmiselle käy kuoltuaan, sillä on ihan täysin lukijan uskomusmaailmasta kiinni, mitä asioita hän tekstissä näkee. Monitulkintainen teksti on yhtä tyhjän kanssa kun ruvetaan väittelemään tyhjästä.

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Rich_man_and_Lazarus

    Saatana kirjoittaisi kuten kirjoitit? Jos kirjoituksessa näkee valhetulkitsijan silmin muuta kuin siihen on kirjoitettuna , niin kyse on vääristelystä, johon tuodaan siihen kuulumattomia valheita tehtävänä syöttöpumppaa valhetta Helvetistä tänne meren ja aaltojen maailmanpauhuun?

    Selef Urge

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarina Aabrahamin helmasta on vain vertaus, jolla Jeesus sai oman aikansa ihmiset ymmärtämään mitä hän tarkoitti. Se ei ole totuus. Tästä ovat yksimielisiä lähes kaikki maailman teologit. Nimittäin sitä tarinaa ei tue yksikään muu Raamatun kirjoitus. Se on suorastaan Raamatun vastainen.

    >> Tästä ovat yksimielisiä lähes kaikki maailman teologit. Nimittäin sitä tarinaa ei tue yksikään muu Raamatun kirjoitus. <<

    Että ihan lähes kaikki maailman teologitko tunnet ja tiedät, mitä he opettavat? 😂

    Ja kristinusko perustuu nimenomaan siihen, mitä ramatussa sanotaan. Jos siis joku asia on raamatun mukainen, silloin se on totta kristinuskon mukaan.

    Ja miten Aabrahamin helma voi olla raamatun "vastainen", kun kerran Aabrahamin helmasta lukee nimenomaan siellä raamatussa...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinpä puhuu Johanneksen Ilmestyksen kirjoittaja omasta kirjastaan. Ei muuten koske koko Raamattua.

    Kyseinen Lasarus-vertaus voidaan jättää jo kättelyssä oman arvonsa nojaan. Sillä ei voi todistaa yhtään mitään siitä, miten ihmiselle käy kuoltuaan, sillä on ihan täysin lukijan uskomusmaailmasta kiinni, mitä asioita hän tekstissä näkee. Monitulkintainen teksti on yhtä tyhjän kanssa kun ruvetaan väittelemään tyhjästä.

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Rich_man_and_Lazarus

    Ilmestyskirjan varoitus on tarkoitettu koskemaan Ilmestyskirjaa, mutta sama varoitus löytyy kyllä muualta raamatusta. Muualla varoitetaan vääntämästä kirjoituksia kieroon, koska sellaisesta seuraa kadotus (2. Piet. 3:16).

    >> Lasarus-vertaus voidaan jättää jo kättelyssä oman arvonsa nojaan. Sillä ei voi todistaa yhtään mitään <<

    Jeesus puhui paljon vertauksilla. Kertomus Lasaruksesta ei kuitenkaan ole vertaus, vaan Jeesus kertoi suoraan sen, minkä hän taivaasta tulleena ja Luojana tietää olevan totta ja tapahtuvan ihmiselle kuoleman jälkeen.

    Valinta on kokonaan sinun, uskotko vai et jotain raamatun kohtaa.

    Usko ei ole joka miehen. Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen Jumalalle, sanoo raamattu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarina Aabrahamin helmasta on vain vertaus, jolla Jeesus sai oman aikansa ihmiset ymmärtämään mitä hän tarkoitti. Se ei ole totuus. Tästä ovat yksimielisiä lähes kaikki maailman teologit. Nimittäin sitä tarinaa ei tue yksikään muu Raamatun kirjoitus. Se on suorastaan Raamatun vastainen.

    >> Tarina Aabrahamin helmasta on vain vertaus <<

    Kysymys ei ole tarinasta, vaan varoituksesta sen suhteen, mitä vaihtoehtoja ihmisellä kuoleman jälkeen on.

    "Helma"-ilmaisua käytetään raamatussa muuallakin. Tässä se merkitsee yksinkertaisesti jossain paikassa tai tilanteessa olemista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinpä puhuu Johanneksen Ilmestyksen kirjoittaja omasta kirjastaan. Ei muuten koske koko Raamattua.

    Kyseinen Lasarus-vertaus voidaan jättää jo kättelyssä oman arvonsa nojaan. Sillä ei voi todistaa yhtään mitään siitä, miten ihmiselle käy kuoltuaan, sillä on ihan täysin lukijan uskomusmaailmasta kiinni, mitä asioita hän tekstissä näkee. Monitulkintainen teksti on yhtä tyhjän kanssa kun ruvetaan väittelemään tyhjästä.

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Rich_man_and_Lazarus

    Siis Rakas !
    Olen kovin kovin huolestunut sun elämästä ja jumalasta joka ei pysty pitämään huolta omasta Pyhä kirjasta että sinne olis kirjoitettu jotain ylimääräistä.

    Hän joka loi kaikken . Taivaan ja maan kuudessa päivässä. Tiedät miten monimutkaista rakenne kaikki on atomeja, neuroneja ja kaikkenlaisia pieniä partikkeleista josta kaikki koostuu ja on suloisessa harmoniassa kaikkien kanssa. Hänkö ei pystyisi pitämään huoleen ettei Pyhä Raamatun tule sellaista mitä sinne kuuluu Pyhässä Voimassa?

    Mutta kun sulla puuttuu Pyhä Henki joka et saa muun avulla kun otat vastaan Jeesus ja alat seurata Hänet Ristille missä Hänen kuolema antaa sinulle Voitton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saatana kirjoittaisi kuten kirjoitit? Jos kirjoituksessa näkee valhetulkitsijan silmin muuta kuin siihen on kirjoitettuna , niin kyse on vääristelystä, johon tuodaan siihen kuulumattomia valheita tehtävänä syöttöpumppaa valhetta Helvetistä tänne meren ja aaltojen maailmanpauhuun?

    Selef Urge

    Kerropa missä kohtaa Raamattua muualla kuin Ilmestyskirjassa lukee jotakin sen suuntaista kuin että:

    "joka TÄMÄN KIRJAN profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    19 ja jos joku ottaa pois jotakin TÄMÄN PROFETIAN KIRJAN sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

    Ilmestyskirja on täysin irrallinen teos muista Raamatun kirjoista. Siinä oleva lause sanoo: jos joku ottaa pois jotakin TÄMÄN PROFETIAN KIRJAN sanoista. Siinä nimen omaan lukee "tämän profetian kirjan sanoista". Ei siis koko Raamatun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmestyskirjan varoitus on tarkoitettu koskemaan Ilmestyskirjaa, mutta sama varoitus löytyy kyllä muualta raamatusta. Muualla varoitetaan vääntämästä kirjoituksia kieroon, koska sellaisesta seuraa kadotus (2. Piet. 3:16).

    Asiayhteys paljastaa, että kyse on VAIN niistä Paavalin kirjeistä, joita sanoja tarkoittaa.

    “Lukekaa Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, niin kuin myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaan teille kirjoittanut. Näin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän puhuu näistä asioista. Tosin noissa kirjeissä on yhtä ja toista vaikeatajuistakin, mitä tietämättömät ja epävakaat vääristelevät, niin kuin muitakin Kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.” (2Piet 3:15-16, FinRK)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropa missä kohtaa Raamattua muualla kuin Ilmestyskirjassa lukee jotakin sen suuntaista kuin että:

    "joka TÄMÄN KIRJAN profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
    19 ja jos joku ottaa pois jotakin TÄMÄN PROFETIAN KIRJAN sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

    Ilmestyskirja on täysin irrallinen teos muista Raamatun kirjoista. Siinä oleva lause sanoo: jos joku ottaa pois jotakin TÄMÄN PROFETIAN KIRJAN sanoista. Siinä nimen omaan lukee "tämän profetian kirjan sanoista". Ei siis koko Raamatun.

    Tarviko olla missään muualla kun Pyhän kirjan lopussa kirjoitettu sinulle että älä koske tämän kirjan Rakas.

    Tarviko olla jokaisen sivullla Pyhässä Raamatussa että olet tyytyväinen. Ihme saivartelua..

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Tarviko olla missään muualla kun Pyhän kirjan lopussa kirjoitettu sinulle että älä koske tämän kirjan Rakas.

    Tarviko olla jokaisen sivullla Pyhässä Raamatussa että olet tyytyväinen. Ihme saivartelua..

    Tarvii todellakin. Jos ei ole, on väite ihmisten omassa lihassa keksimää. Raamattuun ei pidä lisätä yhtään mitään ihmisten toimesta. Ei edes lausetta, "jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu."

    Ilmestyskirja nyt sattuu oleman Raamatun lopussa, koska sen on sinne ihmiset laittaneet. Se ei ole mikään yhteenveto Raamatusta. Se ei ole mikään koko Raamatun loppukaneetti. Se nyt vain sattuu olemaan yksi Raamattuun valituista kirjoista. Yhden Raamatunkirjan teksti ei määrää koko Raamatun asioita, varsinkin kun Ilmestyskirja nimen omaan sanoo, että:

    "19 ja jos joku ottaa pois jotakin TÄMÄN PROFETIAN KIRJAN sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.""

    Äänestä

Ps.25:13 Hänen sielunsa saa nauttia hyvää, ja hänen jälkeläisensä perivät maan. Ps.37:9-11 Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, perivät maan. Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa. Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta. Ps.37:22 Sillä hänen siunaamansa perivät maan, mutta hänen kiroamansa hävitetään. Ps.37:29 Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkiseti. Matt.5:5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.

Äänestä
  • Mites se sielu nauttii yhtään mistään kun nauttimiseen tarvitaan hermoradat ja aivot, jotka kompostoituvat haudassa mullaksi. Edes hormonijärjestelmää, joka tarvitaan hyvän olon tuntemiseen ei sieluilla ole. Sama koskee helvetissä käristymistä. Miten sielu voisi tuntea kärsimystä helvetin tulessa, kun kärsimyksen tuntemiseen tarvitaan kipureseptoreita, hermoratoja, välittäjäaineita ja aivot, jotka puolestaan kaikki palavat poroksi jo alkuminuuteissa.

    Helvetin kärsimys on nopea, kuten Sodoman ja Gomorran loppu. Näin sanoo Raamattu.

    Valitusvirret 4:6
    "Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui HETKESSÄ, ihmiskäden koskematta."

    Juudaksen kirje 7:
    "Niin myös Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavoin kuin nekin harjoittivat haureutta ja antautuivat luonnonvastaisiin lihan himoihin, ovat varoittavana esimerkkinä kärsiessään IKUISEN TULEN RANGAISTUSTA."

    He saivat tekojensa mukaan mutta palaako siellä vielä tuo ikuinen tuli? Ei pala ja Raamattu sanookin, että tuo ikuinen tuli paloi hetkessä. Raamatussa sana ikuinen ei siis tarkoita päättymätöntä ajanjaksoa.

    Joonan ainias kalan vatsassa kesti vain kolme päivää.

    Joona 2:7
    "Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat ylitseni ainiaaksi. Mutta sinä nostit minut elävänä haudasta, Herra, minun Jumalani."

    Niin, Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran ikuisella tulella. Se ei pala enää, vaan palamisen lopputulos on ikuinen. Noita kaupunkeja ei enää ole, vaan ne kärsivät ikuisen tulen rangaistusta, olemattomuutta. Tästä syystä Jeesuksen sanat ikuisesta rangaistuksesta eivät tarkoita ikuista piinaa, vaan tuhoutumista ikuisiksi ajoiksi. (1. Moos.19:24–28; 2. Piet. 2:6; Juud. 7 RK 2012).

    Jumalattomat tosiaan tuhoutuvat hetkessä:

    Psalmi 68:3:… niin kuin savu hajoaa; niin kuin vaha sulaa tulen hohteessa, niin jumalattomat häviävät Jumalan kasvojen edessä.

    Ilmestyskirja piirtää eteemme kuvan jumalattomien hävittämisestä tulella ja tulikivellä. Sitä kutsutaan toiseksi kuolemaksi, ja kuvaus muistuttaa juuri Jeremian ja Jesajan kuvauksia jumalattomien tuhoamisesta. (Ilm. 20:9–15; 21:8).

    Näiden tosiasioiden valossa ajatus ikuisesta piinasta on väärä. Jumala hävittää kadotustuomion alaiset ihmiset kokonaan, eikä heistä jää mitään jäljelle. Malakian mukaan jumalattomat ovat kuin oljenkorsia, jotka poltetaan tulessa, eikä heistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Obadja taas näki oman aikansa kansakuntien hävittämisessä esimaun lopullisesta jumalattomia kohtaavasta tuomiosta. Obadjan mukaan jumalattomat tulevat olemaan kuin heitä ei olisi koskaan ollut olemassa. (Mal. 3:19; Ob. 16).

    Kyseessä on iankaikkinen kuolema, josta ei ole paluuta. Iankaikkinen ero Jumalasta onkin melkoinen rangaistus:

    2. Tessalonikalaiskirje 1:9-10
    "9. He tulevat kärsimään rangaistuksena iankaikkisen kadotuksen erossa Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, 10. kun hän tulee, että hän sinä päivänä kirkastuisi pyhissään ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa. Olettehan te uskoneet meidän todistuksemme."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites se sielu nauttii yhtään mistään kun nauttimiseen tarvitaan hermoradat ja aivot, jotka kompostoituvat haudassa mullaksi. Edes hormonijärjestelmää, joka tarvitaan hyvän olon tuntemiseen ei sieluilla ole. Sama koskee helvetissä käristymistä. Miten sielu voisi tuntea kärsimystä helvetin tulessa, kun kärsimyksen tuntemiseen tarvitaan kipureseptoreita, hermoratoja, välittäjäaineita ja aivot, jotka puolestaan kaikki palavat poroksi jo alkuminuuteissa.

    Helvetin kärsimys on nopea, kuten Sodoman ja Gomorran loppu. Näin sanoo Raamattu.

    Valitusvirret 4:6
    "Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui HETKESSÄ, ihmiskäden koskematta."

    Juudaksen kirje 7:
    "Niin myös Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavoin kuin nekin harjoittivat haureutta ja antautuivat luonnonvastaisiin lihan himoihin, ovat varoittavana esimerkkinä kärsiessään IKUISEN TULEN RANGAISTUSTA."

    He saivat tekojensa mukaan mutta palaako siellä vielä tuo ikuinen tuli? Ei pala ja Raamattu sanookin, että tuo ikuinen tuli paloi hetkessä. Raamatussa sana ikuinen ei siis tarkoita päättymätöntä ajanjaksoa.

    Joonan ainias kalan vatsassa kesti vain kolme päivää.

    Joona 2:7
    "Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat ylitseni ainiaaksi. Mutta sinä nostit minut elävänä haudasta, Herra, minun Jumalani."

    Niin, Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran ikuisella tulella. Se ei pala enää, vaan palamisen lopputulos on ikuinen. Noita kaupunkeja ei enää ole, vaan ne kärsivät ikuisen tulen rangaistusta, olemattomuutta. Tästä syystä Jeesuksen sanat ikuisesta rangaistuksesta eivät tarkoita ikuista piinaa, vaan tuhoutumista ikuisiksi ajoiksi. (1. Moos.19:24–28; 2. Piet. 2:6; Juud. 7 RK 2012).

    Jumalattomat tosiaan tuhoutuvat hetkessä:

    Psalmi 68:3:… niin kuin savu hajoaa; niin kuin vaha sulaa tulen hohteessa, niin jumalattomat häviävät Jumalan kasvojen edessä.

    Ilmestyskirja piirtää eteemme kuvan jumalattomien hävittämisestä tulella ja tulikivellä. Sitä kutsutaan toiseksi kuolemaksi, ja kuvaus muistuttaa juuri Jeremian ja Jesajan kuvauksia jumalattomien tuhoamisesta. (Ilm. 20:9–15; 21:8).

    Näiden tosiasioiden valossa ajatus ikuisesta piinasta on väärä. Jumala hävittää kadotustuomion alaiset ihmiset kokonaan, eikä heistä jää mitään jäljelle. Malakian mukaan jumalattomat ovat kuin oljenkorsia, jotka poltetaan tulessa, eikä heistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Obadja taas näki oman aikansa kansakuntien hävittämisessä esimaun lopullisesta jumalattomia kohtaavasta tuomiosta. Obadjan mukaan jumalattomat tulevat olemaan kuin heitä ei olisi koskaan ollut olemassa. (Mal. 3:19; Ob. 16).

    Kyseessä on iankaikkinen kuolema, josta ei ole paluuta. Iankaikkinen ero Jumalasta onkin melkoinen rangaistus:

    2. Tessalonikalaiskirje 1:9-10
    "9. He tulevat kärsimään rangaistuksena iankaikkisen kadotuksen erossa Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta, 10. kun hän tulee, että hän sinä päivänä kirkastuisi pyhissään ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa. Olettehan te uskoneet meidän todistuksemme."

    Joissakin kohden käännökset eivät seuraa alkutekstiä: "kärsiessään ikuisen tulen rangaistusta" ( Jud. ) on alkutekstissä "Esimerkkinä IKUISEN TULEN RANGAISTUKSEN KÄRSIMISESTÄ. Sodomaa ja Gomorraa ei ole edes vielä tuomittu, vaan he nousevat tuomiolle Kapernaumin kanssa Jeesuksen sanan mukaan.
    2. Tessalonikalaiskirje 1:9. "He tulevat kärsimään rangaistuksena iankaikkisen kadotuksen erossa Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta" Sanaa EROSSA ei ole alkutekstissä! Pitää olla "Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta". Sitä paitsi sana joka on käännetty "kadotus" OLETHRON, tarkoittaa tuhoa ja hävitystä: He tulevat ikuisesti hävitetyiksi!

    Äänestä

Helvetin kätrsimys ei ole Jeesuksen mukaan nopea kärsimys, vaan iankaikkisen kärsimyksen paikka.

>> Mites se sielu nauttii yhtään mistään kun nauttimiseen tarvitaan hermoradat ja aivot, jotka kompostoituvat haudassa mullaksi. Edes hormonijärjestelmää, joka tarvitaan hyvän olon tuntemiseen ei sieluilla ole. Sama koskee helvetissä käristymistä. Miten sielu voisi tuntea kärsimystä helvetin tulessa, kun kärsimyksen tuntemiseen tarvitaan kipureseptoreita, hermoratoja, välittäjäaineita ja aivot, jotka puolestaan kaikki palavat poroksi jo alkuminuuteissa. <<

Tähänkin on täällä jo monet kerrat vastattu ennen.

Tuonelaan tai paratiisiin ei mennä nahkoineen ja luineen. Sinä kuvailit fyysistä ruumista. Mainitsemissani paikoissa on kuitenkin vain ihmisen hengellinen ruumis.

Tuonela- tai paratiisijaksoa kuitenkin seuraa vielä tulevaisuudessa ruumiin ylösnousemus, jossa kaikille annetaan uusi ylösnousemusruumis, niin pelastuneille kuin pelastumattomillekin.

Pelastumattomat ihmishenget nousevat kuolleista tuomion ylösnousemukseen ja tuomitaan siis tuossa ylösnousemusolotilassaan.

Ihminen on luotu ikuisuusolennoksi.

Äänestä
  • Aivan näin Rakas !!

    Äänestä

  • "Mainitsemissani paikoissa on kuitenkin vain ihmisen hengellinen ruumis."

    Ja mitenkäs ne sielut siellä helvetissä kärsivät kun ne eivät pysty tuntemaan kipua?

    Äänestä

  • "Helvetin kätrsimys ei ole Jeesuksen mukaan nopea kärsimys, vaan iankaikkisen kärsimyksen paikka."

    Jeesus ymmärsi sanan iankaikkinen niin, että sillä on rajattu ajallinen kesto. Jeesuksen iankaikkinen ei kestänyt loputtomasti.

    Minua surettaa sellaiset ihmiset, joiden uskontoon kuuluu helvetin pelko. Jos et pääse taivaaseen, niin karmea kohtalo odottaa sinua helvetissä. Minä en usko sellaiseen kuvitelmaan. Minun kadotukseni tulee olemaan lyhyt ja nopea. Se ei kauaa kestä, kun saa tulisen kiven päähänsä, että on henki poissa. Minun loppuni on hyvä. Ja palkka...se se vasta hyvä onkin. Nautin jo nyt sen mukanaan tuomista eduista.

    Äänestä

  • Savis kirjoitti:

    Aivan näin Rakas !!

    Sinua varmaankin ihan hirveästi vituttaisi, jos Jumala olisikin sinua rakastavampi tuomittuja kohtaan? Sinuan kirpaisisi oikein kunnolla, jos huomaisit, että se helvetti onkin vain ainaista eroa Jumalasta vailla minkäänlaisia kipuja.

    Tuntuu varmaankin sielua hivelevän hyvältä, ajatella, että tuomitut olisivat helvetin tulissa ikuisuuksia. Sellainenko se Jumalan oikeudenmukaisuus ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan on?

    Äänestä

  • Aijjaa, älä? Seuraavaksi varmaankin väität, että mitä syntisempi ihminen, sitä pahemmin saa kärsiä! Ja Hahhah, sanon minä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aijjaa, älä? Seuraavaksi varmaankin väität, että mitä syntisempi ihminen, sitä pahemmin saa kärsiä! Ja Hahhah, sanon minä!

    Monet uskovat luulevat Jumalan kiduttavan pahimpia kadotukseen joutuvia enemmän ja pidemmän aikaa kuin niitä, jotka joutuvat kadotukseen ja ovat vain vähän rikkoneet Jumalaa vastaan. Ja jotkut pitävät äärimmäisen oikeudenmukaisena, että Saatanaa pidettäisiin hengissä tulimeressä kaikista kauimmin, kun on kerran kaikista pahin tyyppi. Mutta se ei olisi oikeudenmukaista.

    Tuollainen alkukantainen kidutusoppi ei pidä kaikkaansa. Raamattu sanoo, että tuli nielee heidät eikä heitä enää ole. Heille käy kuin Sodoman ja Gomorran.

    Valitusvirret 4:6
    "Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui HETKESSÄ, ihmiskäden koskematta."

    Kerrottiinko Sodomasta mitään vähänkään sen suuntaista, että joku jäisi yliluonnollisella tavalla pidemmäksi aikaa henkiin liekeisssä? Ei kerrottu, kaikki kävi hetkessä. Missään päin Raamattua ei kerrota mitään sen suuntaista, että jotkut kärsisivät pidempään kuin toiset. Se, että joku joutuisi kärsimään kadotuksessa pidempään kuin mitä ruumis ja henki normaalistikin kestävät tulessa, viittaisi hetkelliseen sielun kuolemattomuuteen. Uskon, kuten adventistit, ettei sielu ole kuolematon. Sitäpaitsi, ihmisten tahallinen kiduttaminen ei olisi rakastavan Jumalan luonteen mukaista.

    Se, että Raamattu toteaa, että kaikki saavat tekojensa mukaan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos on ollut Jumalalle kelvollinen, pääsee taivaaseen ja uuteen maahan ja jos on lopullisesti hyljännyt Jumalan, joutuu kadotukseen. Se on tekojen mukaista. Missään Raamatussa ei sanota, että ne, jotka ovat vähän kiltempiä pelastettuja kuin toiset, pääsevät taivaaseen vähän pidemmäksi aikaa. Tai että ne, jotka ovat tehneet enemmän hyviä tekoja, palkittaisiin jotenkin paremmin taivaassa kuin ne, jotka ovat juuri ja juuri tehneet riittävästi tekoja ollakseen Jumalan silmissä pelastettuja. Ei, vaan pelastus on lahja ilman tekoja. Kaikki saavat saman palkan. Se Raamatussa kyllä lukee. Sen voi nähdä Jeesuksen vertauksista, jotka kertovat taivasten valtakunnasta. Jumala on tasapuolinen ja oikeudenmukainen, ei kiduttaja. Jumala ei tuomitse hyvien tekojenkaan kanssa niin, niin miksi sitten pahojen tekojen kanssa tuomittaisiin niin?

    Tuollainen väärä oppi on vain ilkikuristen uskovaisten kuvitelmia. Sellaisten, jotka haluavat saada jotakin hyvitystä omalle kärsimykselleen. Olisi sielua hivelevää saada kuulla Saatanan joutuvan kärsimään kadotuksessa enemmän kuin ihmisten, onhan hän niin paljon muita pahempi olento mutta se ei ole raamatunmukaista. Raamattuun ei voi lähteä keksimään omia oppejaan. Vaikka kuinka sukupolvet ennen tätä ovat opettaneet tätä raamatunvastaista oppia, se ei tee siitä totta. JOS jumala toimisi ihmistä vastaan tällaisella logiikalla, löytyisi siitä viitteitä Raamatusta. Erityisesti siitä pitäisi löytyä viitteitä Vanhan testamentin puolelta, jossa Jumala tappoi tai tapatti paljon pahoja ihmisiä mutta missään Vanhassa testamentissa ei sanota että jotkut olisivat pysyneet hengissä yliluonnollisella tavalla pidempään tapettaessa, kuin toiset. Silti hekin saivat tekojensa mukaan.

    Jeesus kantoi ristillä kuollessaan meidän syntivelkamme. Synnin rangaistus ei siis pahimmankaan syntisen kohdalla voisi olla ajallisesti tai kärsimyksen puolesta suurempi kuin mitä tapahtui ristillä. Samalla käy selväksi, että tuli on Raamatun helvettikuvauksissa toisarvoinen asia. Jos tuli olisi pääasia, ei Jeesus kärsinyt synnin rangaistusta. Tuli ei liittynyt ristinkuolemaan mitenkään. Vaikka risti aiheuttaa suuren fyysisen kärsimyksen - ei hänen kokemansa ruumiillinen kipu ollut asian ydin. Se löytyy sanoista: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Jeesus opettikin, että sitä palvelijaa, joka tiesi Herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmisteluja, rangaistaan monella lyönnillä. Tuomio on henkisellä puolella: ero Jumalasta on ikuinen ja pysyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Helvetin kätrsimys ei ole Jeesuksen mukaan nopea kärsimys, vaan iankaikkisen kärsimyksen paikka."

    Jeesus ymmärsi sanan iankaikkinen niin, että sillä on rajattu ajallinen kesto. Jeesuksen iankaikkinen ei kestänyt loputtomasti.

    Minua surettaa sellaiset ihmiset, joiden uskontoon kuuluu helvetin pelko. Jos et pääse taivaaseen, niin karmea kohtalo odottaa sinua helvetissä. Minä en usko sellaiseen kuvitelmaan. Minun kadotukseni tulee olemaan lyhyt ja nopea. Se ei kauaa kestä, kun saa tulisen kiven päähänsä, että on henki poissa. Minun loppuni on hyvä. Ja palkka...se se vasta hyvä onkin. Nautin jo nyt sen mukanaan tuomista eduista.

    Valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Toiveesi Kadotuksestasi lyhytkestoisena hammaslääkärissä käyntinä on omaksesi ottama valhe, sellaista Kadotusta ei ole olemassa muualla kuin valheissa, niitä ei ole olemassa. Jeesus kertoo Helvetin olevan lyhyen vastakohta, ikuinen.

    Selef Urge

    Äänestä

  • Ikuinen elämä on ainoastaan luvattu uskoville, ei pahantekijöille. Myös Johannes toteaa kirjeessään: "tiedätte että kenessäkään murhaajassa ei ole ikuista elämää, joka hänessä pysyisi!

    Sielun luonnollinen kuolemattomuusoppi on kreikkalaista filosofiaa. Raamattu sanoo: Se sielu, joka syntiä thekee, sen on kuoltava! Hes.18.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Toiveesi Kadotuksestasi lyhytkestoisena hammaslääkärissä käyntinä on omaksesi ottama valhe, sellaista Kadotusta ei ole olemassa muualla kuin valheissa, niitä ei ole olemassa. Jeesus kertoo Helvetin olevan lyhyen vastakohta, ikuinen.

    Selef Urge

    Kuolema on ikuinen rangaistus! Vai oletteko kuulleet pahantekijästä, jota rangaistiin kuolemalla kaksi vuotta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuolema on ikuinen rangaistus! Vai oletteko kuulleet pahantekijästä, jota rangaistiin kuolemalla kaksi vuotta?

    Niin on, ikuinen ero Jumalasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Toiveesi Kadotuksestasi lyhytkestoisena hammaslääkärissä käyntinä on omaksesi ottama valhe, sellaista Kadotusta ei ole olemassa muualla kuin valheissa, niitä ei ole olemassa. Jeesus kertoo Helvetin olevan lyhyen vastakohta, ikuinen.

    Selef Urge

    Noin voi sanoa vain sellainen, joka kuuntelee toisilta heidän luulojansa eikä itse ymmärrä lukea Raamattua.

    Äänestä

Riippuu mihin uskot. Jos uskot Vanhaan testamenttiin niin kuin sen ajan ihmiset, niin Sheolissa. Jos uuteen, niin kuin Jeesus uskoi, niin Gehennassa. Jos taas uskot kirkkojen keksimiin opetuksiin, niin helvetissä tai jopa taivaassa. Jos taas uskot adventisteja, et missään, sillä heidän mukaansa kuolleet eivät mene yhtään mihinkään heti kuolemansa jälkeen.

Minulle sopii mikä tahansa edellämainituista. Ei minulla ole väliä missä sinä milloinkin hillut.

Äänestä

Tuonela sijaintineen on kirvoittanut niin paljon raamatun ulkopuolisia maalauksia ja muita kuvauksia, ettei mikään ihme, jos on vintti sekaisin tai epäusko vaivaa koko asian suhteen.

Tuonelan virrasta kuulee paljon juttuja. Tuonelanvirran yli kuolleet muka soutelevat. Ja onhan sitä vettä joissakin luolissa soutamiseen saakka. Mutta raamatussa ei kyllä sellaisia kuvauksia ole, eikä monia muitakaan, mitä usein kuulee tuonelasta puhuttavan.

Sidkian luola Jerusalemissa voi joillekin kuvastaa tälläistä tarujen tuonelaa:
https://www.bautrip.com/travel-guide/jerusalem/zedekiah-cave-jerusalem

Äänestä
  • "Mutta raamatussa ei kyllä sellaisia kuvauksia ole, eikä monia muitakaan, mitä usein kuulee tuonelasta puhuttavan."

    No ei kai, kun Tuonela on suomalaisen mytologian luomus. Kreikkalaisessa mytologiassa on omat luomuksensa ja heprealaisessa Raamatussa omansa.

    Äänestä

Taivaassa ovat niiden ihmisten henkiruumiit, jotka Jumala on armahtanut. Niin todistaa mm. Ilmestyskirja. Siellä marttyrien sielut ovat Kristuksen kanssa Jumalan taivaassa. Myös vanhan liiton pyhät ovat siellä. Siitä todistaa Kirkastusvuoren tapahtumat, jossa vanhan liiton profeetat ilmestyivät ja puhuivat Jeesuksen kanssa.

Kukaan ei siis makaa martaana mullassa muuten kuin fyysisen ruumiinsa osalta, tai nuku missään maan povessa tiedottomana.

Myös ne, jotka eivät ole päässeet Jumalan luokse, ovat tietoisessa tilassa tuonelassa, kuten Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta osoittaa.

Äänestä
  • Miten selität sen, että Ilmestyskirjan sielut käyttävät vaatteita? Eihän henget tarvitse vaatteita. Kyseessä on siis ihan oikeat ihmiset, ei mitkään henkiolennot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten selität sen, että Ilmestyskirjan sielut käyttävät vaatteita? Eihän henget tarvitse vaatteita. Kyseessä on siis ihan oikeat ihmiset, ei mitkään henkiolennot.

    Sielu on saanut ylösnousemus ruumiin tuossa tilanteessa?

    Ylösnousemus ruumis on kristityillä viimeistään ylöskorjuun alkaessa.Jeesuksella on sellainen ylösnousemusruumis ylösnousemuksen Esikoisena ollut aiemmin. Uuden ruumiin saavat kristityt. Helvetissäkin ihmisillä on sen ymmärryksen mukaan kuin mulla on. Helvetissä tarvitaan kuolematon ruumis sielläkin, jotta ikuisesti pystyy Helvetissä kärsimystä kestämään, tälläinen ymmärryssoppaa on minun kattilassain kuinka asia on Raamatusta ymmärryksen aineksia keräiltyäni. Olen erehtyvä ihminen, joka voi olla väärinymmärtänyt tai oikeinymmärtänyt rakkaudessa Jeesuksessa Totuuteen Jeesukseen.
    Jumala, armahda lapsiasi, päästä pakoon ansasta, ylös meidät ota, Jeesuksen Pyhässä Nimessä kiitos, kiitos, kiitos ja aamen!

    Jeesus auta aina kaikessa avuntarpeessa, aamen, aamen, aamen.

    Kuules nyt! Jos siellä taivaassa olisi marttyyeeistä puhuttaessa puhuttu ihmisistä, joilla on ruumis, niin ei silloin olisi enää puhuttu pelkistä sieluista. Haloo!!! Sanotaanko Raamatussa, että Jeesuksella oli sielu, kun hän nousi taivaaseen? Puhuteltiinko häntä sieluna? Ei todella. Kyllä Jeesuksella oli ihan lihaa ja luuta oleva ruumis eikä siitä sanottu, että Jeesuksella on nyt se sielu siellä!

    Äänestä

Raamatussa puhutaan kuolemasta unena josta herätään viimeisenä päivänä:

Matt. 27:52 monien POISNUKKUNEIDEN pyhien RUUMIIT nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.

Huomaa, että he eivät nousseet haamuina, vaan heillä oli fyysillinen ruumis, niinkuin Jeesuksella. Opetuslapset luulivat näkevänsä aaveen, mutta Jeesus sanoi: "Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minussa olevan. (Luuk.24:36-43)

Matt.9:24 Ei tyttö ole kuollut, hän NUKKUU
Mark.5:39 Ei lapsi ole kuollut, hän NUKKUU.

Luuk.8:52 Jeesus sanoi: "älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän NUKKUU." He nauroivat hänelle, koska tiesivät, että tyttö oli kuollut.

Joh.11:11-13 Tämän sanottuaan Jeesus jatkoi: "Ystävämme Lasarus NUKKUU, mutta minä menen herättämään hänet." Opetuslapset sanoivat: "Herra, jos hän nukkuu, hän paranee." Jeesus tarkoitti sitä, että Lasarus oli kuollut, mutta opetuslapset luulivat hänen puhuvan tavallisesta nukkumisesta.

Miksi Jeesus puhui nukkumisesta, kun hän tarkoitti oloa kuoleman rajan tuolla puolen? Eikö siksi, että nukkuminen parhaiten kuvasi sitä olotilaa.
Ne jotka uskoivat Vapahtajaan, nukkuivat odottaessaan ylösnousemusta ja uutta elämää. Siksi he nukkuivat, mutta eivät kuolleet koskaan (Joh.11:25:26).

Apt.7:60 Sen sanottuaan hän (Stefanos) NUKKUI pois.
Apt. 13:36 Palveltuaan omana aikanaan Jumalan suunnitelmaa Daavid NUKKUI pois; hänet vietiin isiensä viereen ja hänen ruumiinsa maatui.

1.Kor.7:39 ...Miehen kuoltua (alkuteksti: miehen NUKUTTUA pois)
1.Kor.11:30 ... monet ovat jo NUKKUNEET pois
1.Kor.15:6 ... jotkut ovatkin jo NUKKUNEET pois.

1.Kor.15:18 ... silloin nekin, jotka ovat NUKKUNEET pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon.
1.Kor.15:20 ... esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet (alkuteksti: jotka ovat NUKKUNEET pois)
1.Kor.15:51 Me emme kaikki kuole (alkuteksti: emme NUKU pois), mutta kaikki me muutumme

Jos ihmiset ovat nukahtaneet, heidät tulee herättää, jotta he tulisivat tietoisiksi siitä mitä tapahtuu. Eivät he ole tällä hetkellä kärsimässä tuskaa, eivätkä myöskään taivaan autuudessa.

​

Äänestä

Rakkaat !! On varmaan helpompi jatkaa synnin tiellä ja tehdä niin paljon syntiä kun napa sietää kun ajattele että ei helvetti ole olemassa ja loppu metrillä sitten pyytä anteeksi , tai ainakin luulee ehtivän ennen kuolema ja ehkä sattuis pelastumaan Taivaaseen. Ja jos ei niin käy , voi sitten lohduta itsees että joutuu vaan eroon Jumalasta joka vihaa.

Kannattaa yrittää noi sadut kertoa joille muille. Eikä tässä uskovien palstalla. Helvetti on olemassa ja hirveä paikka.
Kysykää vaikka Jumalalta jos ette usko minua...

Äänestä

"Taivaassa ovat niiden ihmisten henkiruumiit, jotka Jumala on armahtanut. Niin todistaa mm. Ilmestyskirja. Siellä marttyrien sielut ovat Kristuksen kanssa Jumalan taivaassa. Myös vanhan liiton pyhät ovat siellä. Siitä todistaa Kirkastusvuoren tapahtumat, jossa vanhan liiton profeetat ilmestyivät ja puhuivat Jeesuksen kanssa. Kukaan ei siis makaa martaana mullassa muuten kuin fyysisen ruumiinsa osalta, tai nuku missään maan povessa tiedottomana. Myös ne, jotka eivät ole päässeet Jumalan luokse, ovat tietoisessa tilassa tuonelassa, kuten Jeesuksen kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta osoittaa."

Herra toi nämä asiat mieleeni, joten tähän voi luottaa, että asia on näin.

Äänestä
  • Jos kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei ole vain vertaus, niin silloin Aabrahan on tullut mielenmuutokseen ja muuttunut sydämettömäksi "Ähä kutti"-tyypiksi! Maan päällä ollessaan hän rukoili Jumalaa Sodoman puolesta. Hän tunsi myötätuntoa. Nyt hän ei haluaisi muuta kuin katsela toisten kärsimystä, miljoonia pelastettuja sylissään. Kaikki kun pääsevät Aabrahamin helmaan!
    Pitänee muutkin vertaukset ottaa sananmukaisesti: Jeesus sanoo että rikkaruohot heitetään kamiinaan (KAMINON) ja kun niitä poltetaan, niin siellä on oleva itku ja hammasten kiristys!

    Rikas mies ja Lasarus oli vertaus, jolla Jeesus halusi sanoa, että ei kannata pyytää kuolleita todistamaan, pitää uskoa Raamattua. Ei se auttaisi, vaikka joku kuollut nousisikin todistamaan. Ellet usko, katso nimeä Daniel Ekechukwu Googlesta! Ei kuolleiden herääminen saa uskomatonta uskomaan, vaan pilkkaamaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei ole vain vertaus, niin silloin Aabrahan on tullut mielenmuutokseen ja muuttunut sydämettömäksi "Ähä kutti"-tyypiksi! Maan päällä ollessaan hän rukoili Jumalaa Sodoman puolesta. Hän tunsi myötätuntoa. Nyt hän ei haluaisi muuta kuin katsela toisten kärsimystä, miljoonia pelastettuja sylissään. Kaikki kun pääsevät Aabrahamin helmaan!

    Totta ne vertauksetkin silti ovat. Vertaukset on vain kerrottu kuvakieltä käyttäen, tai esim. jotain kertomusta kehyksenä käyttäen, kuten keksittyjä henkilöhahmoja tai keksittyä tapahtumakulkua, joihin sitten on yhdistetty se totuus, jonka Jeesus haluaa meidän ymmärtävän tuon kertomuksen tai hahmojen avulla.

    Ei Jeesus tarinoinut tai kertoillut muuten vaan jotain juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei ole vain vertaus, niin silloin Aabrahan on tullut mielenmuutokseen ja muuttunut sydämettömäksi "Ähä kutti"-tyypiksi! Maan päällä ollessaan hän rukoili Jumalaa Sodoman puolesta. Hän tunsi myötätuntoa. Nyt hän ei haluaisi muuta kuin katsela toisten kärsimystä, miljoonia pelastettuja sylissään. Kaikki kun pääsevät Aabrahamin helmaan!
    Pitänee muutkin vertaukset ottaa sananmukaisesti: Jeesus sanoo että rikkaruohot heitetään kamiinaan (KAMINON) ja kun niitä poltetaan, niin siellä on oleva itku ja hammasten kiristys!

    Rikas mies ja Lasarus oli vertaus, jolla Jeesus halusi sanoa, että ei kannata pyytää kuolleita todistamaan, pitää uskoa Raamattua. Ei se auttaisi, vaikka joku kuollut nousisikin todistamaan. Ellet usko, katso nimeä Daniel Ekechukwu Googlesta! Ei kuolleiden herääminen saa uskomatonta uskomaan, vaan pilkkaamaan!

    >> Rikas mies ja Lasarus oli vertaus, jolla Jeesus halusi sanoa, että ei kannata pyytää kuolleita todistamaan, pitää uskoa Raamattua. Ei se auttaisi, vaikka joku kuollut nousisikin todistamaan. <<

    Tiedän kyllä tämän. Mutta rikas mies & Lasarus kertoo sen lisäksi myös siitä, mikä odottaa tuonpuoleisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta ei ole vain vertaus, niin silloin Aabrahan on tullut mielenmuutokseen ja muuttunut sydämettömäksi "Ähä kutti"-tyypiksi! Maan päällä ollessaan hän rukoili Jumalaa Sodoman puolesta. Hän tunsi myötätuntoa. Nyt hän ei haluaisi muuta kuin katsela toisten kärsimystä, miljoonia pelastettuja sylissään. Kaikki kun pääsevät Aabrahamin helmaan!
    Pitänee muutkin vertaukset ottaa sananmukaisesti: Jeesus sanoo että rikkaruohot heitetään kamiinaan (KAMINON) ja kun niitä poltetaan, niin siellä on oleva itku ja hammasten kiristys!

    Rikas mies ja Lasarus oli vertaus, jolla Jeesus halusi sanoa, että ei kannata pyytää kuolleita todistamaan, pitää uskoa Raamattua. Ei se auttaisi, vaikka joku kuollut nousisikin todistamaan. Ellet usko, katso nimeä Daniel Ekechukwu Googlesta! Ei kuolleiden herääminen saa uskomatonta uskomaan, vaan pilkkaamaan!

    >> rikkaruohot heitetään kamiinaan (KAMINON) ja kun niitä poltetaan, niin siellä on oleva itku ja hammasten kiristys! <<

    Ihan tuollaista ei taida Raamatussa lukea, vaan tällaista:

    Ps. 103:15-16
    Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

    Matt. 6:30 Jeesus puhuu:
    Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?

    Adventistit ovat ellen-noidan seuraajia ja ellenin tavoin satujen kertojia. Uskon perusta ja koko kristillisuus perustuu totuuteen siihen, ettei Jumala voi valhdella eikä Jeesus kertonut satuja.
    Jeesus sanoi: "Oli rikas mies" . Kuin itse Totuus sanoi: "oli". niin on täysin varmaa rikkaan miehen olemassaolo.
    Vain paatuneet ja häijyt adventistit voivat Jumalaa pilkaten väittää Jeesuksen kertoneen vain taruja, jotka eivät oikeasti ole totta eivätkä ole oikeasti tapautuneet.
    ADVENTISTIT OVAT JUMALATOMIA JUMALAN PILKKAAJIA!!!!

    Kirjoitit Jumalan pilkkaa:"kuten keksittyjä henkilöhahmoja tai keksittyä tapahtumakulkua" Miksi sinä adventisti ja pahuuden oma, olet pimeyden oppisi kanssa kristillisellä palstalla?

    En ole mikään adventisti tai muunkaan kuppilakunnan kahlekoira.

    Vertauksen henkilöhahmot ja narratiivi ovat keksittyjä ja vain vertauksen sisältämä opetus totta. Siinä ei ole mitään "Jumalan pilkkaa".

    Väität Jeesuksen, joka sanoi itsestään: "minä olen Totuus" kertovan keksittyjä juttuja.
    OLET JUMALAN PILKKAAJA!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väität Jeesuksen, joka sanoi itsestään: "minä olen Totuus" kertovan keksittyjä juttuja.
    OLET JUMALAN PILKKAAJA!!!!

    Se ei Jeesuksen omasta totuudenmukaisuudesta tuumaakaan ole pois, jos hän itse käyttää keksimäänsä kertomusta, selvittääkseen asioita vertauskuvallisesti kuulijoilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väität Jeesuksen, joka sanoi itsestään: "minä olen Totuus" kertovan keksittyjä juttuja.
    OLET JUMALAN PILKKAAJA!!!!

    Onko Jeesus ja kerrottu juttu sinusta sama asia? MITÄ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väität Jeesuksen, joka sanoi itsestään: "minä olen Totuus" kertovan keksittyjä juttuja.
    OLET JUMALAN PILKKAAJA!!!!

    Eihän tuossa kukaan Jeesuksen&meidän yhteistä Jumalaamme pilkannut!
    Yhteinen jumalanpelkohan se Jeesuksella&meillä on!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> rikkaruohot heitetään kamiinaan (KAMINON) ja kun niitä poltetaan, niin siellä on oleva itku ja hammasten kiristys! <<

    Ihan tuollaista ei taida Raamatussa lukea, vaan tällaista:

    Ps. 103:15-16
    Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

    Matt. 6:30 Jeesus puhuu:
    Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?

    Matt.13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. 41Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, 42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

    Jeesus vertaa jumalattomien rangaistusta rikkaruohojen polttamiseen. Ne katoavat hetkessä savuna ilmaan, ja vain tuhka jää jäljelle.
    KAI BALOUSIN AUTOUS EIS TEN KAMINON TOU PYROS Sana KAMINON on meidän kamiina- sanamme perusta.

    Vähän myöhemmin Jeesus kertoo siitä kuinka roskakalat samoin heitetään "kamiinaan". Juutalaiset eivät syöneet kaloja joilla ei ollut suomuja. Jälleen mainitaan, että taas itketään ja kiristellään hampaita. Kuitenkin lopputulos on sama, kalat palavat tuhkaksi, eivätkä jää haisemaan.

    Kaikissa muissa vertauksissa missä hammasten kiristely mainitaan, syynä on se että huomaa jääneensä pois juhlasta, ja tekee kovasti mieli sisään. Hammasten kiristely ei johdu palamisesta vaan hylätyksi tulemisesta. Ilm. 20/9 kertoo siitä että taivaasta lankeava tuli "kuluttaa heidät kaikki". Samaa sanoo Mal. 4: "tulevat tomuksi teidän jalkainne alle!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Adventistit ovat ellen-noidan seuraajia ja ellenin tavoin satujen kertojia. Uskon perusta ja koko kristillisuus perustuu totuuteen siihen, ettei Jumala voi valhdella eikä Jeesus kertonut satuja.
    Jeesus sanoi: "Oli rikas mies" . Kuin itse Totuus sanoi: "oli". niin on täysin varmaa rikkaan miehen olemassaolo.
    Vain paatuneet ja häijyt adventistit voivat Jumalaa pilkaten väittää Jeesuksen kertoneen vain taruja, jotka eivät oikeasti ole totta eivätkä ole oikeasti tapautuneet.
    ADVENTISTIT OVAT JUMALATOMIA JUMALAN PILKKAAJIA!!!!

    Matteus 13:34
    Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään...

    Miten on: täytyikö siis välttämättä olla joku joka löysi aarteen toisen pellosta, kätki sen, myi kaiken, ja osti pellon? Vai saattaisiko sittenkin olla niin että kyseessä oli vain keksitty vertaus? Ja olivatko fariseukset valkeaksi kalkittuja hautoja, vai vain niiden kaltaisia?

    Oliko Jeesus ristiriidassa itsensä kanssa, kun Hän sanoi ystävästään toisesta Lasaruksesta, Martan ja Marian veljestä: "Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet"? Eikö olisi ollut parempi sanoa suoraan: "Lasarus on Aabrahamin helmassa nauttimassa autuudestaan, mutta minä menen hakemaan hänet takaisin tänne katoavaan ruumiiseen elämään vielä' jonkun vuoden!"

    Jeesus puhui kuolemasta aina unena, ei tietoisena olotilana. Mainittu tässä keskustelussa aikaisemmin.

    Äänestä

  • "Herra toi nämä asiat mieleeni, joten tähän voi luottaa, että asia on näin."

    Sinun muistisi ja mielesi toi sinulle aiemmin opittuja fraaseja mieleesi. Ne kuvastavat sitä oppia, jonka sinulle on joku joskus opettanut, ei Jumalan mielipidettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matt.13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. 41Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, 42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

    Jeesus vertaa jumalattomien rangaistusta rikkaruohojen polttamiseen. Ne katoavat hetkessä savuna ilmaan, ja vain tuhka jää jäljelle.
    KAI BALOUSIN AUTOUS EIS TEN KAMINON TOU PYROS Sana KAMINON on meidän kamiina- sanamme perusta.

    Vähän myöhemmin Jeesus kertoo siitä kuinka roskakalat samoin heitetään "kamiinaan". Juutalaiset eivät syöneet kaloja joilla ei ollut suomuja. Jälleen mainitaan, että taas itketään ja kiristellään hampaita. Kuitenkin lopputulos on sama, kalat palavat tuhkaksi, eivätkä jää haisemaan.

    Kaikissa muissa vertauksissa missä hammasten kiristely mainitaan, syynä on se että huomaa jääneensä pois juhlasta, ja tekee kovasti mieli sisään. Hammasten kiristely ei johdu palamisesta vaan hylätyksi tulemisesta. Ilm. 20/9 kertoo siitä että taivaasta lankeava tuli "kuluttaa heidät kaikki". Samaa sanoo Mal. 4: "tulevat tomuksi teidän jalkainne alle!"

    >> Jeesus kertoo siitä kuinka roskakalat samoin heitetään "kamiinaan" <<

    Kirkkoraamatussa ei ole mainintaa tai vertausta roskakaloista eikä kamiinaan heittämisestä.

    >> Hammasten kiristely ei johdu palamisesta vaan hylätyksi tulemisesta. <<

    No ei se iankaikkinen tuska siitä yhtään helpota, kummasta syystä se johtuu.

    >> "tulevat tomuksi teidän jalkainne alle <<

    Kyllä. Fyysiset kehot tuhoutuvat tulessa eli kuolevat fyysisesti. Mutta ylösnousemuksen päivänä jokaikinen saa uuden ruumiin, joka ei tuhoudu koskaan.

    Fil 3:20 meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, 21 joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi...

    Joh. 5:29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.

    Ilm. 20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa...

    Ilm. 20:14 14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.

    Matt. 10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

    Matt. 10:28 osoittaa myös sen , että sielu-sanaa käytetään raamatussa toisinaan synonyyminä henki-sanalle.

    Äänestä

Unimaailmassa. Ruumiittomassa maailmassa, mutta silti ihme kyllä pelkää siellä ilman hyvää arvovaltaista suojelijapersoonaa, joka ei ainakaan minun tapauksessani esitellyt itseään nimeltä, senkuin puhui vain.

Äänestä
  • Niin, unessa voi tapahtua kummallisia asioita...ihan mitä vain alitajunta uniin sattuu syöttämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, unessa voi tapahtua kummallisia asioita...ihan mitä vain alitajunta uniin sattuu syöttämään.

    Ei ollut unta. Sairaalassa elvytettiin takaisin henkiin. Unet ovat sitten taas unia erikseen.

    Äänestä

Eterissä,missä tuttavasi on jo pois menneet.
Jatkoa en osaa sanoa..
On hyvä olla !

Äänestä
  • Eterissä?

    Google ei tue väitettäsi.

    Äänestä

Harmi kun olen tyhjentämässä kiinteistön kirjahyllyä. Vein Punaisenristin myyntiin ostoskärryllisen uskonnollista kirjaa 50-vuoden ajalta.
Siis ei romaneja vaan, ikäänkuin opetuskirjallisuutta.
Helvetistäkin oli monta kirjaa, eri näkemyksiä, tarinoita, näkemyksiä jne.
Siellä eräissä näkemyksissä - kun oltiin iankaikkisesti helvetin vaivassa, joku söi vaikka käsivarttaan, ja kun oli syönyt - oksensi sen ulos ja aloitti uudelleen, kun se kasvoi takaisin. Oli sillä tehnyt pahaa syntiä.
Oli porttia helvetin yllä - Tervetulo helvettiin.
Myös kerrottiin, että kun siellä on näitä pikeä palavia tuia - ja ihmiset kärsivät, Jeesus tuli käyskentelemään helvetissä ja ihmiset anoivat siellä pääsyä pois, Jeesus vastasi heille, että olisitte elämässä tehneet parannuksen. Nyt täältä ei pääse pois.
Jne. jne .jne.... Tamereella oli jossain messuhallissa, suuria kokouksia ja siellä tuli helvettiä käsittelevää opetusta. Joku ulkolainen puhuja "maalasi" sellaiset helvettikuvaukset, että kun tauko tuli - oli kaikki ilo kirkkoväeltä pois - jokainen käveli vakavan ilmeen saattamana, ilman iloa. Ko. ajankohta oli - kun siellä kävi bussilasteittain säännöllisesti kokouksissa - siis Tampereella.

Myös uskovaisuudessa kerrottiin, että joka sapatti taivaista käydään helvetissä katsomassa ihmisiä, eli katsomassa kärsimystä - Eli taivasopetus oli, että taivaissakin pitää peljätä Jumalaa - tätä esitti Riitta Nenonen - hänestä ei ole kuulunut enää vuosiin mitään. Esitti asian aivan rekisteröityneenä nimimerkkinä.

Jne. Eli onhan näitä kuolemasta ja välitiloista kirjoituksia, sekä tulkintoja...
Siihen olisi hyvä tarkastella raamatunperusteella - mitä sana sanoo.

Johanneksen evankeliumi kertoo uskovien tilanteesta - mitä kuolemassa tapahtuu, eli Jeesuksen opetus. Johanneksen ev. 5 ja 6 luku.
Paavalikin toi asiaa esiin, kirjeessään, miten pitää kuoleman ääressä lohduttaa toisiamme. Eli toi esiin tämän h-hetken ja mikä on sen kuoleman ja h-hetken välissä ihmisen osa. ts. kirjoitukset avaavat turvallisemman näköalan ja toisaalta savolaisilla on oma tulkintapa joilla väritellään asioita. Sanan punainen lanka pitäisi vain löytää raamtun alusta - sen loppuun ja sen kautta käsyttää asioita.

Tänään jatkuu kirjojen ja monen muun tyhjennys. Puolison ja itseni sairaus vie toisenlaiseen asuinpaikkaan, eikä enää ole mahdollista pitää kirjastoa kotona. Mutta, Punainen Risti otti mielellään kirjat vastaan ja sanoivat niiten kysynnän tähden menevän hyvin kaupaksi. Myös helluntalais- kirppis sai monet isot raamatun tietosanakirjat - monet raamatut - isoja ja pieniä - vanhoja ja uudempia myyntiinsä.
Kiitäen ottivat vastaan. Sinne meni Kauniaisissa olevan Raamattuopiston kirjallisuutta - ym.

Äänestä

Aivotoiminta jatkuu hetken muiden elintoimintojen lakattua. Jäljellä on biomassaa joka päätyy normaalina hiilen kiertokulkuna taivaalle kuten kaikki eloperäinen aines.

Äänestä

Elämä ei pääty kuolemaan. Ruumis kuolee, mutta henki elää.
Emme siis välttämättä ole tiedottomassa tilassa.

Saattaa olla, että ikään kuin "nukumme" ja heräämme sitten jokainen, meille kullekin kuuluvassa ylösnousemuksessa, joita on kaksi erillistä.

1. Ylösnousemus, (jota, vastoin Raamatun omaa sanaa, helluntailaiset epäarvokkaasti nimittävät "tempaukseksi". Kuulostaa vetävämmältä ja siihen voi liittää erilaisia, hurjia mielikuvia. Rahaa sataa taivaalta!) 1. Ylösnousemus on kaikkien, siihenastisten, pelastuvien / pelastuneiden, elävien ja kuolleiden uskovien ylösnousemus.

2. Ylösnousemus. Tässä nousevat tuomiolle pääasiassa muut kuin Jeesuksen omat uskovat, elävät ja kuolleet. Osa joukosta on vielä Vaivan ajasta pelastuvia uskovia.

Näin olen nämä ylösnousemukset ymmärtänyt.

Ilm. 20: 1-15
1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa. (Tuhatvuotinen valtakunta.)

4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. (Tuhatvuotinen valtakunta.)
6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. (2. ylösnousemus.)

14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen. (Viimeinen tuomio.)
.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kun kristitty kuolee Jeesuksen omana uskollisena Kuninkaalle niin kuoltuaan kristitty:

A.Nukkuu tiedostamattomana?

B. Pystyy ymmärtämään, on hereillä

Vieläkö Jeesuksen Kuoleman voittamuksen jälkeen mennään Tuonelaan sinne, jossa ihmisen ylikulkematon syvä kuilu on? Jossa kuilun yli ääni kuului puolelta toiselle, jossa toisella puolella oli kuin Helvetin esikartanossa kärsimyksistä jo osallisena ja toisella puolella oli hyvä olla vaikkakin lienee vaikeaa kuulla toiselle puolelle päätyneiden armollisuuden anomista: Kuilun yli ei pääse auttamaan.

Muuttiko Jeesuksen voitto ikuiseen elämään pääsyn odotuksen sijaintipaikkaa Tuonelasta jonnekin muualle. Jos joo, niin koskeeko muutto saatanan saamaakin saalista, jumalattomia?

Kovanaamaisena,

Selef Urge

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu