Yhden totuuden maailmanjärjestys?

Olemmeko menossa kohti yhden totuuden maailmanjärjestystä?
Pahasti näyttää, että siihen ollaan menossa. Kuka ja ketkä sitä maailmanjärjestystä ylläpitää, ei vielä tiedetä. Kuitenkin näyttää siltä, että vain tietynlainen ääni saa kuulua ja siihen ei liene kuuluvan maatietoinen maailmankäsitys. Maatietoinen ajattelu toisin sanoen halutaan suitsia kokonaan pois. Jo nyt meitä ajetaan voimalla nurkkaan. Moni on hätääntynyt siitä, kuinka maatietoinen ajattelu on saanut jalansijaa ja yhä useampi on saanut tulla huomaamaan, että maa on litteä. Ja tälle halutaan tehdä loppu!

Itse aion kuitenkin vakaasti pysyä tässä käsityksessä, enkä sitä muuta kenenkään painostuksesta. Maailma on konkreettisesti jalkojemme alla oleva maankamara, jolla on ääret. Ja Aurinko kiertää tätä maailmaa tuoden valoa vuorotellen eri kohtiin. Tästä käsityksestä en tule luopumaan ikinä. Maailmalla on vain yksi napa, jota nimitetään myös Pohjoisnavaksi. Etelänapaa ei ole. Se ei litteässä maassa ole mahdollista. Eihän äänilevyssäkään ole kahta napaa. Etelämanner on Maanpiirin reunamaa ja tästäkään käsityksestä en tule ikinä luopumaan. Toivon, että kaikki muutkin flättärit pitävät päänsä, eikä taivu edes voimakkaan painostuksen alla muuttamaan käsitystä. Olen niin vakuuttunut maan litteydestä, että kantaani en muuta enää ikinä. Olen nimittäin niin selvästi huomannut, mitä kaikkea hyvää aito maatietoisuus tuo tullessaan. Sen tuntee ihan kokonaishyvinvoinnissa. Samalla usko Taivaallisen Isään on huomattavasti helpompaa!

16

272

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eri tahot tahtoo lakaista maatietoisen käsityksen pois päiväjärjestyksestä. Jos vaikka ajateltaisiin niin, että koko maailma joutuisi taipumaan Venäjän vallan alle. Tällöin maatietoinen ajattelu sensuroitaisiin kokonaan. Jos taas Yhdysvaltain vallan alle, niin sama juttu. Jokaisessa maassa kautta maailman on maatietoista ajattelua, jota halutaan suitsia. Miksi? Koska harhassa olevia ihmisiä on helpompi hallita. Ne, jotka eivät näe totuutta ja elävät kuin sumussa, ovat helpommin johdateltavissa. Mitä enemmän ihmisen päähän on saatu upotettua valetta ja vääristelyä, sitä sakeammassa sumussa hän elää. Sitä helpompaa on häntä myös manipuloida ja ohjailla. Ja tämän tietää kaikki suuret johtajat. Juuri siksi maatietoinen ajattelu halutaan hävittää. Totuus on kuitenkin se, että itse suurjohtajat eivät usko levittämäänsä valheisiin. He tietävät tasan tarkkaan, miten asiat oikeasti ovat. Että maailma on litteä ja käsittää maanpiirin, sekä taivaan kappaleet.

    • Anonyymi

      Olipas taas lapsellinen ja typerä aloitus, jos olisit syntynyt toimivilla aivoilla, et uskoisi tuollaiseen roskaan.

      • Kirjoitat tosi epäystävällisesti. Pelkäätkö totuutta, vai mistä kenkä puristaa?
        Mikä kirjoituksessani olisi lapsellista? Yritätkö vain vaientaa totuuden äänen? Eli sen, että maa on oikeasti litteä, eikä pallo… Ilmeisesti tämä totuus on monille liikaa. Näin ainakin itse asian näen.


      • Anonyymi

        Sanavalinnoista heti huomaa, että persekärpänenhän se siinä. :D

        Miten persekärpäsen viikko on alkanut? Pukkaako taas salaliittohermoromahdusta? :(


    • Anonyymi

      Aivoista puheenollen🤣🤣

      Piikkiproteiini aiheutti aivovaurioita koe-eläimissä😂

      Rokotetuilla piikkiproteenin tuotanto jatkuu ja jatkuuuuu..

      Elämme vielä hetken vaikeita aikoja ennen kuin luonto hoitaa tehtävänsä, mutta kyllä meillä tulee olemaan hauskaakin, kun saamme seurata rokotetun idioottilauman edesottamuksia ja sekoilua🤣

      https://www.nature.com/articles/s41598-022-09410-7

      • Anonyymi

        Älä usko kaikkea roskaa, kyllähän sinä itse selvästi nimittäin kuulut idiootti laumaan.
        Tuollainen typeryys on jo säälittävää ja surullista.


      • Anonyymi

        Luitko edes artikkelin? Artikkelissa puhutaan ihmisistä jotka ovat sairastaneet Koronan eikä heistä jotka ovat ottaneet rokotteen 😂🤷🏼‍♂️
        Eli selvästikin sinä kärsit jo kyseisestä aivovsuriosta kun et ymmärrä lukemaasi.


      • Itse olen koronarokotteet ottanut, eikä ne vieneet minulta pois maatietoisuutta, vaikka jotku pelottelikin, että niihin olisi istutettu joku mikrosiru, joka ohjaisi ajattelua. En huomannut mitään muutoksia itsessäni. Edelleen olen maatietoinen, eli ymmärrän, että maailma on litteä!


    • Pallopäät yrittävät aikaansaada yksinapaista pallomaa ajattelua.
      Mutta me lättärit vastustamme raivokkaasti, koska tiedämme maan olevan litteä!

      • Anonyymi

        Ette nähtävästi tiedä koska kaikki todisteet kertovat maapallosta.


      • Oikeastaan suuret johtajat haluavat pitää ihmiset tyhminä ja siksi opettavat pallomaata, jotta kaikki muukin heidän tyrkyttämä huuhaa menisi paremmin läpi. Se vain, kuka saa lopulta ohjat käsiin… Itse rukoilen, että maanpiiriä johtaisi joskus aidosti maatietoinen ihminen, joka kertoisi totuuden myös ihan kaikille ihmisille. Jotenkin pelkään, ettei näin kuitenkaan tule koskaan käymään. On helpompaa pitää kansa epätietoisina aaseina, koska sellaisia on helpompaa johdatella jos mihinkin ihmeaatteisiin. Eliitti tietää kyllä tasan tarkkaan, että maa on litteä.


    • Anonyymi

      Ei tarvitse huolehtia totuudesta enää, Trump kertoo kaiken mikä on totta, ja muulla ei ole väliä.

      • Trump oli yhtä samanlainen harhauttaja, kuin kaikki suuret johtajat. Jokaisella tosin erilainen visio tulevasta maailmanjärjestyksestä. Yhteistä kaikille kuitenkin se, että he haluavat pitää kansan tyhmänä. Jokainen valehtelee jollain tavalla. Tosin jotku paljon enemmän kuin toiset. Putin ja Trump syöttää todella paljon pajunköyttä tavan kansalle, joten niitä ei kannata ainakaan paljoa kuunnella. Ainoastaan Jeesus Kristus pystyi täydelliseen totuuteen kaikessa viestinnässä. Kumpa joku toinen pääsisi edes lähelle tätä suurta mestaria!


      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Trump oli yhtä samanlainen harhauttaja, kuin kaikki suuret johtajat. Jokaisella tosin erilainen visio tulevasta maailmanjärjestyksestä. Yhteistä kaikille kuitenkin se, että he haluavat pitää kansan tyhmänä. Jokainen valehtelee jollain tavalla. Tosin jotku paljon enemmän kuin toiset. Putin ja Trump syöttää todella paljon pajunköyttä tavan kansalle, joten niitä ei kannata ainakaan paljoa kuunnella. Ainoastaan Jeesus Kristus pystyi täydelliseen totuuteen kaikessa viestinnässä. Kumpa joku toinen pääsisi edes lähelle tätä suurta mestaria!

        Niin, säkin voisit lähestyä Jeesusta lopettamalla puheet Litteästä Maasta tarpeettomina, Jeesuskaan ei niin tehnyt.

        Nyt sen sijaan liittämällä Litteän Maan ja Jeesuksen osoitat olevasi vain Rienaaja.


    • Anonyymi

      Sellainenhan on jo Venäjällä.

    • Anonyymi

      Venäläiset ne vaan palasi kiertoradalta eikä Delfinekään sitä voi muuksi selittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      945
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Miltä tuntuu mies

      Onko vedätetty olo
      Ikävä
      61
      435
    Aihe