Venäjän historia on verellä kirjoitettu. Siitä kertoo venäläiset oopperat, jotka ovat täynnä murhia. Mutta eniten venäläisten murhan himosta kertovat Venäjän käymät sodat, joista myös suomalaiset ovat saaneet osansa.
Venäläiselle sorto ja alistaminen ovat arkipäivää Venäjän yhteiskunnassa, joten Venäjän sota Ukrainassa ei venäläistä hetkauta.
Näin on aina ollut, näin on nyt ja näin on aina oleva.
Vaikka ympäröivä maailma on muuttunut, ja myös sota kalusto -ja taito on ajanut Venäjän ohi, Venäjän kansa kuvittelee yhä oleva "herra kansa",' joka antaa sille oikeuden määrillä, sanella, sortaa, tappaa ja tuhota muita.
Tämä tapahtuu nyt Ukrainassa, mutta sen jälkeen on taas meidän vuoromme.
Tähän meidän tulee valmistautua nyt.
Se, joka jää yksin se häviää sodan.
Kun taas ne, jotka liittoutuvat ovat voittajia.
Tämä koskee sekä Suomea, että Venäjää, sillä se joka on yksin on Venäjä.
Eli Venäjän julmuuksille, tappamiselle ja sorrolle meidän ei tule antaa uutta tilaisuutta.
Sitä me olemme venäläisiltä saaneet historiamme aikana ihan riittävästi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.