Taloudellinen omistus = Geneettinen osuus

Anonyymi

Kaksi asiaa menevät yhteen. Ja kolmekin.

Taloudellinen omistus.
Paljonko sellaisen pitäisi olla?

Hyvin usein taloudellinen omistus menee yksi yhteen valta aseman kanssa.

Koska talous on heikko kun ei ole poliittista valtaa.

Siksi raha ja valta menevät yhdessä.

Mutta paljonko on rahaa suhteessa valtaan?
Molempia voisi mitata kolmantena määreenä - geneettisenä läsnäolona.

Geneettinen omistus, geneettinen kartta, geneettinen pääoma.

Geenillä taas on paikkaan sidottu esiintyminen.
Siten neljänneksi kaveriksi ilmesty paikkasidonnaisuus.
Koska mahdoton geeni on hädin tuskin elossa vieraalla maalla.

Isoin taloudellinen omistus olisi voinut olla geneettisesti isoimmalla omistuksella.

Mutta kuinka on laita, että jakaantuuko taloudellinen omistus kaikkien läsnä olevien saman geenisten ihmisen kesken? Miksi yhdellä samanlaisella geenillä olisi suurempi taloudellinen omistus, jos ne ovat samanlaisia muiden saman geenisten ihmisten kanssa? Ellei teoriaa jatkaen, ei ole saman geenisiä, mutta jollakin on enemmän myös geneettistä omistusta.

11

163

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vieraalla maalla oleva taloudellinen suuri omistus taas on mahdollinen olla olemassa koska kyseisellä geenillä on emo-maassa suuri geneettinen osuus.

      Suuri geneettinen osuus tarkoittaa suuri saman geenisten ihmisten lukumäärä.
      Intiassa on suuri geneettinen omistus yli miljardi ihmistä.
      Kun intialaisesta tulee miljärdööri Euroopassa, niin eurooppalaisen intialaisen suuri taloudellinen menestys ja pieni geneettinen ylläpito suhteessa ympäristöön on pystyssä sen turvin, että Intiassa on suurempi geneettinen omistus, joka edesauttaa vieraalla maalla toimimisen.

      • Anonyymi

        Tieteen kannalta on olennaista paitsi geologia, jonka suuri aivo voi nähdä samanlaisenakin aivojen ajatteluna pelkästään muotojen ja ominaisuuksien perusteella, mutta vain isossa mittakaavassa, niin geologian lisäksi etäisyys.

        Etäisyys olisi A-B.

        A on emomaa, jossa on suurin geeniosuus.

        B olisi paikka, joka on emomaan ulkopuolella, jossa yksilö sijaitsee.

        Myös tässä suhteessa onnistumisen kannalta on olennaista kuinka iso on emomaa kooltaan ja kuinka kaukana on yksilöllinen sijainti emomaasta.

        Koska emomaan koko antaa suurempia valmiuksia mennä pidempään.

        Sitten voi laskea miinus lasku, että kilometri etäisyys kuluttaa taloudellista omistusta, koska kun astuu emomaan vaikutuksen ulkopuolelle, niin menestys kääntyy epäonneksi ja taloudelliseksi rasitukseksi.

        Siis yksilö on ryhmän satelliitti.
        Ryhmän henki sallii yksilön matkustelua.
        Ja menestyksen.

        Ja tämä sääntö ei ole pelkästään taloudellinen, mutta myös yleinen elämässä, vaikka on syväpsykologinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se miksi juutalaiset ovat rikkaita usein johtuu todella vanhasta kulttuurista siis vanhoista geeneistä.
        Juutalaiset ymmärrykseni mukaan ovat yleisesti kotoisin Shumeriasta, ensimmäisestä sivilisaatiosta maan päällä.

        Ja mikä ylläpitää juutalaisia yhdessä on suuri levinneisyys, vaikka se ei ole missään suuremmin yhdessä paikassa.
        Lisäksi juutalaisten geeni voi pieninä määrinä olla luultua suuremmin levinnyt sekoituksina.

        Ihmisillä on taipumusta, oletan, sijoittua keskelle, jos ja kun ovat riittävän sosiaalisia.

        Olla keskellä tarkoittaisi keskellä maa aluetta.

        Keskellä kaikkea tapahtuu jotakin.
        Miksi keskellä, niin siksi, että keskusta on täynnä risteyksiä.
        Risteys on teiden risteys.
        Teitä pitkin pääsee muuallekin.
        Mutta kaikki tiet vievät minne?
        Ei ainakaan Roomaan.

        Kaikki tiet vievät Euraasian salattuun paikkaan, jonka pitää laskea.
        Laskussa mukana on maan pinta ala.
        Vuoret tekevät laskusta vaikeamman laskea.
        Maalla ihminen elää, siksi lasketaan veden pinnan yläpuolella olevan maan pintaalan.

        Synnyttiin Afrikassa ja kuljettiin Latinalaiseen Amerikkaan.
        Euraasia on keskellä kaikkea.
        Voisko tämän mukaan Geo-keskusta olla jossakin Euraasiassa?
        En ole laskua vielä tehnyt.
        Gobi aavikko joskus näytti houkuttelevalta.
        Onko keskellä kaikkea tyhjä aukko.
        Silloin aito risteys olisi ympyrä-rinkeli, johon laskee moni globaali tie.

        Muu tieteen haara tutkii sen, että näkyisikö aukosta suoraan maan ytimeen.
        Ihan kuin maa ei olisi pyöreä, mutta ympyräisen kotelon muotoinen, jossa keskellä olisi aukko suoraan ytimeen. Aukosta näkyisi hehkuvan ytimen.

        Mitä on aavikon hiekan alla?

        Teorian mukaan suurin pääoma olisi ollut kenties keskellä?
        Aukon keskellä kaikkea, jossa on suuri geneettinen omistus.
        Koska miksi suuri pääoma jäisi reuna alueille?
        Rauna on kannattamaton vuorovaikutuksen takia.
        Vaikea vuorovaikutus on toimimattomuutta.

        Fysiikassa kuitenkin The Rinkelin aukon päästä on se varsinainen elämälle suotuisa Vihreä Vyöhyke, anteeksi vakava spekulaatio.
        Koska taloudellinen pääoma putoaisi suoraan polttavaan ytimeen ja tuhoutuisi.
        Siksi vihreä vyöhyke ei ole rinkelin reunamilla, mutta siitäkin kauemmas.

        Seuraavaksi lasketaan Mustan Aukon suurus, jonka suurus määrää sen, miten kaukana on Vihreä elämälle suotuisa vyöhyke.

    • Anonyymi

      Musta Aukko sykkii.
      Se kasvaa ja supistuu.
      Miksi?
      Koska silmän iiris laajenee ja supistuu.
      Iiriksen minimikoko suhteessa ympäröivään alueeseen on Musta Aukon koko minimaalisesti.
      Mustan iiriksen maksimikoko suhteessa ympäröivään alueeseen, joka on yksilöllinen, mikä puhuu sen puolesta, että saatamme sieluina tulla erilaisista galakseista jopa, kuitenkin samantyylisistä paikoista, koska värejä on rajattu määrä, määrää sen, että mikä on Mustan Aukon suurin koko ikinä.

      Kysymys että onko yksilöllisen ihmisen kehon koko ja samalla silmän koko evolutiivinen asia tai suhteellinen?

      Onko kehon koko - Mustan Aukon koko?

      • Anonyymi

        Miksi nykyiset maanpäälliset ihmiset tulisivat eri galakseista olisi sellainen tapahtuma kuin avaruuden säteilyn tuoma uusi elämä jostakin kaukaa.

        Kun tuntematon energia läpäisee kaiken tai pelkästäänkin kulkeutuu kohdalleen, niin ihminen saa kyseisen energian lähtöpaikan ominaisuuksia itselleen.

        Olemme koko ajan geneettisesti muokkauttavissa.

        Ja ylimääräisenä vielä fysiikan lain oivallus, että materian tiheys olisi pimeän energian määrä, mutta ehkä fyysikot tietävät sen.

        Materian asettuminen toistensa nähden taas piirtää avaruuden muodon.

        Ja meteriahan kaartui joo...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      59
      1044
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1014
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      800
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      122
      789
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      669
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      558
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      121
      548
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      517
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe