Yliviisas Soini antaa blogissaan ilmaisia neuvoja miten Perussuomalaisten gallup-kannatus saataisiin nousuun. Hän tarjoaa taikasanaksi entistä puolustusministeri Jussi Niinistöä, joka on tällä hetkellä Kannuksen kunnanjohtajana.
Joka kerta, kun Timo Soini tulee julkisuuteen, minulla vain vahvistuu käsitys miehestä, joka elää utopioissa kaukana todellisuudesta. Hänelle jäi todennäköisesti pysyvä trauma siitä kun hölmöyksissään antautui kepun ja kokoomuksen narriksi vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Tämä narrina oleminen oli lähellä maksaa koko perussuomalaisen puolueen olemassa olon. Onneksi pelastaja oli lähellä - Jussi Halla-aho.
TIMO SOINI - VARSINAINEN NEUVONANTAJA
11
113
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi Soinin kannattanut ehdottaa persuille puheenjohtajaksi Paavo Väyrystä, niin olisi edes jotakin logiikkaa hänen höpötyksissänsä.
Jussi Niinistö oli Soinin tapaan samanlainen, puolueensa reaalimaailmasta irrallaan leijaillut höyrypää. Myös Jussi Niinistö lähti sokeana täysin epätoivoiseen Siniseen Liikkeeseen, jotta saisi säilytettyä puolueministerin salkkunsa pari vuotta eteenpäin.
Sen sijaan Paavo Väyrynen varoitti keväällä moneen, moneen kertaan Timo Soinia, että älä missään nimessä luovu puolueesi puheenjohtajuudesta. Väyrynen sanoi, että se on Soinille nopean poliittisen tuhon tie, kuten oli Väyryselle itselleenkin.
Itserakas Soini ei välittänyt kuunnella Väyrysen varoituksia. Soini eli edelleen utopiassa, että kuudennen tason politiikan puppelipoika, Sampo Terho, nousisi Perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
Ei noussut. Ja myös Jussi Niinistö menetti varapuheenjohtajan paikkansa, jolta paikalta hän olisi edelleen pystynyt vaikuttamaan puolueen päätöksiin. Eduskuntavaaleissa 2019 niin Niinistö kuin Terhokin saivat vain alle parituhatta ääntä, ja putosivat eduskunnasta.
Siis yhtä hyvin kuin Soini ehdotti Jussi Niinistöä uudeksi puheenjohtajaksi, niin ihan samalla logiikalla olisi voinut ehdottaa vaikka Sampo Terhoa.- - Anonyymi
Soinit jutut ei ole koskaan olleet älyllä pilatut, vaikka hän itse ainoana pitää itseää mahdottoman fiksuna. Nyt kehäraakkina yrittää antaa noita "helmiään" kaikille, jotka viitsii häntä kuunnella.
- Anonyymi
Soinihan telkkarissa ennusti ennen 2019 vaaleja, että Jussi Niinistöstä tulee Uudellamaalla Soinin veroinen ääniharava, Äänisaalis jäin vajaan 10% tasolle Soinin 2015 saamista äänistä.
https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaali2019/2/ehdokkaat/2452?lang=fi-FI
Tässä on kuitenkin sellainen poliittinen opetus, että jos Timo Soini itse olisi uskaltautunut 2019 vaaleissa asettumaan ehdokkaaksi, niin Siniset olisi nyt eduskuntapuolue,
Jussi Niinistön ja Soinin yhteisäänillä Siniset olisi saanut jomman kumman näistä herroista Sinisten edustajana eduskuntaan.- - Anonyymi
Sen verran Soinikin tajusi, että ei lähtenyt 2019 eduskuntavaaleihin edes ehdolle - ei halunnut ottaa sitä häpeää, että PS-puolueen perustajajäsen ja pitkäaikainen kansanedustaja sekä ulkoministeri, oli romahtaen tipahtanut eduskunnasta. Nyt hän yrittää tehdä itsestään sankaria!
- Anonyymi
Rohkeus petti, kaikkein kriittisimmällä hetkellä. Soini olisi voinut pelastaa yhden Sinisen edustajan eduskuntaan, jos oma kantti olisi ketänyt, asettua vielä ehdolle 2019 vaaleissa.
Soini ei vaan kestänyt sellaista häpeää, että 2015 vaalien 29.527 äänen vaalitulos olisi pudonnut jonnekin 3000...4000 äänen paikkeille. Sillä äänimäärällä Soini tai Jussi Niinistö olisi kuitenkin noussut Sinisten listalta eduskuntaan.
Timo Soinin poliittinen pelkuruus tuli esille pahassa kohtaa.-
- Anonyymi
Ajatelkaapa jos viime eduskuntavaaleissa siniset olisivat saaneet eduskuntaan vain yhden kansanedustajan - Timo Soinin tai Jussi Niinistön - millainen tilanne olisi syntynyt kun entisen mahtipuolueen puheenjohtaja olisi johtanut yhden kansanedustajan eduskuntaryhmää ja tällaisia ryhmiä olisi ollut 3 - Soinin ryhmä, Turtiaisen ryhmä ja Harkimon ryhmä. Olisi siinä ollut "kolkko kolmikko".
- Anonyymi
Sinänsä ei olisi ollut nimenomaan SMP/Perussuomalaisille mitenkään outo tilanne. Vuosina 1995..2003 Raimo Vistbacka toimi yksinään kaksi kautta Perussuomalaisten ainoa kansanedustaja.
Soinihan olisi ollut onnensa kukkuloilla, jos olisi saanut olla 2019...2023 jatkamassa tuota kunniakasta perinnettä, ja pitämässä Sinisiä parlamentissa elossa.
Mutta kun ei ollut rohkeutta lähteä ehdolle, niin toteutumattahan tuo jäi.
- Anonyymi
Soini osaa vain puhua kuin ruuneperi. Mutta vastuu on kuulijalla. Suuruudenhullu.
- Anonyymi
Soinille kävi ihan samalla lailal kuin Putinille.
Alkuun Putinkin oli tuntematon pääministeri ja presidentti. Maine kuitenkin kasvoi vähitellen, nousujohteisesti runsaan 20 vuoden ajan. Vuosina 2000...2022 johtaminen sujui mainiosti. Haastajia ei ollut ja maan johtaja oli suosittuniin omassa TV:ssä kuin maailmallakin. Kaikki rullasi.
Soinin kultakausi ajoittuu vuosiin 1997...2017, eli samanlainen 20 vuoden nousujohteinen jakso, suosituksi johtajaksi, jolla ei puolueessa haastajia ollut. Sitten tuli äkkiseinä eteen, Timo Soinin yhden harkitsemattoman päätöksen takia.
–Soini ajatteli keväällä 2017 että nyt olisi suotuisa ja oikea aika luopua puheenjohtajuudesta.
–Putin ajatteli keväällä 2022, että nyt olisi suotuisa ja oikea aika hyökätä Ukrainaan.
Soini sai säilyttää henkiriepunsa. Muttà kuinka käy kohtalotoveri Putinille, missä hän elää ja asuu seuraavat 5 vuotta?
- Anonyymi
En koskaan äänestä sodanlietsojia enkä valehtelijoita joten ei taida enää löytyä Suomesta yhtään puoluetta tuon kategorian ulkopuolelta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34285921 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692318- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91361- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181781305RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207