Tervehdys! Keskustapuolue torppasi aloitteen jonka sivukylien nettiyhteyden parantamiseen tehdyn aloitteen.
Perustelu oli että ei olisi tullut joka kylään. Olisi ensiksi tullut näihin kyliin mihin oli aiottu ja sen jälkeen sitten jäljellä oleviin kyliin mikäli olisi ollut kiinnostusta. Sama porukka torppasi joka valitti kun ei viemäriä saatu joka kylään.
KHO hylkäsi valtuuston päätöksen ja velvoittaa kaupungin rakentamaan viemärin joka kylään vaikka siihen ei ole pakko edes liittyä kuin vesistö alueilla.
Kerrankin olisivat sivukyläläiset saaneet edullisen nettiyhteyden kaupungin avustamana ja varmaan olisi liittyjiäkin ollut.
Kyllä saisivat hävetä kun eivät katsoneet asukkaiden etua.
Ps. Viemäri piti saada joka paikkaan ja kenenkään ei tarvitse tehdä mitään omalle jätevesi hommalle ennenkuin kaupunki on tuonut viemärin kylään koska oikeus on niin päättänyt.
Tämä porukka aiheuttaa turhia menoja kaupungille viemärin ansiosta mutta eivät hyväksy valokuituyhteyttä sivukyliin.
Nettiyhteyden tuominen valokuidun avulla olisi tuonut myö sivukyliin lisää asukkaita sillä moni tekee tällä hetkellä töitään kotoa käsin missä on hyvät yhteydet.
Valokuituakyliin
Anonyymi
3
99
Vastaukset
- Anonyymi
Keskusta haluaa vain viemärit joka kylään mutta jos toinen puolue ehdottaa että kaupunki olisi mukana valokuituyhteyttä rakentamassa tai ainakin avustamassa. Kylien asukkaat olisivat varmasti olleet halukkaita liittymään sillä hyvät yhteydet mahdollistaisivat etätyön. Keskustalaisille on tärkeämpää rakentaa viemäriä johon ei ole edes pakko enää liittyä taajamia lukuunottamatta. Tuskin taajamissakaan liitytään ennenkuin Kauhajärven ja Länsikylään on linja rakennettu.
- Anonyymi
Höpö höpö. Onneksi käyttivät järkeä.
- Anonyymi
Jäihin tuollaiset valokuituprojektit heti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760