Demokratioissa ei tuhannen kansalaisen mielipide paljon paina.

Anonyymi

Joten laajat mielipidemittaukset Natoon liittyen HETI!

25

103

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Edustuksellisessa demokratiassa eduskunta tekee päätökset.

      • Anonyymi

        "Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi, ajattelee maanpuolustuksen pitkän linjan asiantuntija.".

        Valtiojohto on hysteerisyydessään saanut pelotelluksi ihmiset. Raukkamaista.

        :Berner uskoo, että tällä hetkellä suomalaisten kasvanut Nato-kannatus liittyy sodan pelkoon.".

        "Nato-jäsenyys EI tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa nykyhetkeen.".

        "Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi, ajattelee maanpuolustuksen pitkän linjan asiantuntija. Puolustusyhteistyö on muiden maiden kanssa tiiviimpää kuin koskaan ennen.

        – Tällä hetkellä Venäjä käyttäytyy siten, että en usko, että Venäjän johdossa ajatellaan, että seuraavaksi, kun tuolla loppuu, käännetään aseet ja lähdetään hyökkäämään Suomeen. Sitten Venäjälle kävisi vähän huonosti.".

        Maanpuolustuskorkeakoulun entinen strategian opettaja ja komentaja evp Jyrki Berner sanoo MTV Uutiset Livessä, 22.3.2022.


      • Anonyymi

        Kuvaavampi Suomelle olisi näennäisdemokratia jossa pieni porukka eduskunnassa päättää asioista vaikka äänestysprosentin alhaisuus osoittaa ettei monikaan ole niitä sinne halunut. Eivät ne siten vai kaikkien puolesta päättää "kaikkien hengestä" nato on sellainen joka voi viedä Suomen sotaan johon monen elämä päättyy. Ainahan nato-suomen sotiin osallistumisesta voi kieltäytyä. Ketään ei voi pakottaa sotimaan. Ja jos ihmiset alkaa tekemään itsareita kuolleitahan ne ei ainakaan saa pakotettua tai uhkailtua millään.

        Kannattaa hieman ajatella.


    • Anonyymi

      "Joten laajat mielipidemittaukset Natoon liittyen HETI!"

      Sori sori! Ei siis laajat vaan runsaat "mielipide mittaukset".

      Ei siis Naatoon ainakaaan ennen oikeita mielipidemittauksia!!!

      • Anonyymi

        Mielipidemittaukset ovat aivan oikeita. Eikä edustuksellisessa demokratiassa edes vaadita mielipidemittuksia.
        Suomi Natoon, on kansan, eduskunnan, hallituksen ja armeijan asiantuntijoiden kanta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipidemittaukset ovat aivan oikeita. Eikä edustuksellisessa demokratiassa edes vaadita mielipidemittuksia.
        Suomi Natoon, on kansan, eduskunnan, hallituksen ja armeijan asiantuntijoiden kanta.

        Sopis ottaa edes riittävän suuri otanta, Natomielisten ulkopuolisista? ;)


    • Anonyymi

      Suomessa ei paljon kansa sana paina.

      • Anonyymi

        Juuri kansa haluaa Suomen Natoon. Relusti yli 60 % kannattaa ja vastustajia on hyvin vähän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri kansa haluaa Suomen Natoon. Relusti yli 60 % kannattaa ja vastustajia on hyvin vähän.

        Kokoomuksen ja RKP:n kannattajista kenties. Ei edusta Suomalaisten Nato kantaa.


    • Anonyymi

      Oletko oikeasti noin tyhmä, vai pitääkö sinun ihan heittäytyä hölmöksi?
      Jos otos on hyvä, tuhannen ihmisen otoksella pääsee aivan riittävään tarkkuuteen, eli n. 2,5 %:iin. Asiasta on tehty useita kyselyjä ja Naton kannatus on aina ollut vähintään 60 % ja vastustus enintään 15 %.
      Asia on täysin selvä. Suomalaisten enemmistö on liittymisen puolella.

      • Anonyymi

        Kysely pitää tehdä niin että se kuvastaa Suomen kansaaa, ei siis kokoomuksen kahvihuoneissa ttai risteilyillä.


      • Anonyymi

        Ei todellakaan ole selvä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysely pitää tehdä niin että se kuvastaa Suomen kansaaa, ei siis kokoomuksen kahvihuoneissa ttai risteilyillä.

        Ei pidä, eduskunta päättää edustuksellisessa demokratiassa.


    • Anonyymi

      Itkuhan siitä tuli!

      Kerroin taannoin ihmeelisestä pizzareissusta Milanossa ja Tex Willer -lehdestä 2-vuotiaan laulamista virsistä. Kuulin Ukrainassa kehuttavan miestä, joka oli niin jalo, että piti useampiakin vaimoja ja perheitä, että hekään eivät joutuneet olemaan perheettä. Miehiä kun oli sodissa kuollut ja miehiä oli siis vähemmän kuin naisia. Kerroin taannoin myös, että ainoa, joka minut kerran ryösti Ukrainassa oli Harkovan lentokentän poliisi.

      Jätin kerran vahingossa myös takin rahoineen lentokentän kahvioon ja kun lensin Kharkovista Kiovaan vanhalla Ruotsissa valmistetulla Saab 340 menomatkan ja Embraerilla takaisin. (No nyt en muista oliko se Embraer vai Bombardier.) Menin Kiovassa sitten kysymään, josko he soittaisivat Kharkovin lentoasemalle ja kysyisivät takkia josko se on löytynyt. He eivät ensin suostuneet soittamaan, koska sanoivat, että jos Ukrainassa jättää tuolla lailla takkinsa, sille voi sanoa jäähyväiset sille takille varmasti. Mutta kun he pitkien anomisten jälkeen soittivat, takki löytyi ja se palautettiin rahoineen iltakoneella Kiovaan. No entä muuta? (Pitääkö piirtää risti seinään?)

      Ukrainalaisperhe tuli suomeen ja heille oli järjestetty Punaisen ristin apua tosi hyvin. Leluja mm. lapsille. Kuulin tänään tosi tarinan, että perheen Suomessa asuva sisko tarkkaili kaikkea ja oli havainnut, että yksi pieni lelu ei ollut ollut Punaisen ristin lelulahjoituksissa, mutta se oli ilmestynyt 7-vuotiaan tyttölapsen leluihin. Tarkkasilmäinen sisko oli havainnut, että se lelu oli ilmestynyt City Marketissa käynnin jälkeen. Siispä hän kysyi kipakalla äänensävyllä, että mistä lapsi oli lelun saanut. Oliko hän varastanut sen City Marketista? Totesi vielä, että poliisi pitää pyytää, jos on varastettu kaupasta.

      -Tytär alkoi itkeä lohduttomasti ja sanoi, että en minä ole sitä lelua varastanut City Marketista. Hän oli ottanut sen kun he kävivät rekisteröitymässä. Siis varastanut lelun poliisilta.

      Khm! Khm! -Maailmankirjat alkavat olla jo viirupäisemmän logiikan mukaisesti mallinnettuja.

    • Anonyymi

      Puolustuspoliittisia päätöksiä ei Suomessa tehdä gallupkyselyillä, päätökset tekee eduskunta.

    • Anonyymi

      Ei Suomessa päättäjät uskalla antaa kansan päättää kuten Sveitsissä

      • Anonyymi

        Venäjä ei ole Sveitsin naapurimaa.


      • Anonyymi

        Siis .... mitä vddua ...?.

        Kansalaisaloite, Suomi NATOon keräsi VIIKOSSA, vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja näin ollen eteni eduskunnan käsittelyyn.

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9997

        Kansa on kantansa ilmoittanut ... PULINAT POIS!.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis .... mitä vddua ...?.

        Kansalaisaloite, Suomi NATOon keräsi VIIKOSSA, vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja näin ollen eteni eduskunnan käsittelyyn.

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9997

        Kansa on kantansa ilmoittanut ... PULINAT POIS!.

        Hallitus ja media lopettaa hysterian levityksen ja uhkien lietsonnan niin koko nato kohnotus loppuu kun seinään.


    • Anonyymi

      Tiltua harmittaa kun putin ei pääse "äänestämään" kansanäänestyksessä eikä edes mielipidekyselyissä.

      Olet hävinnyt tämän Nato-erän Tiltu. Vaikutusyrityksesi sensijaan kääntyivät itseään vastaan - kannatus lisääntyi ansiostasi. Kerro putinille että tämäkin homma meni vituiks'.

    • Eihän gallupien tarvitse eikä pidäkään painaa mitään, Vaalit ovat se painava mielipidemittaus. Setunnaisotantaan perustuva gallup kuitenkin antaa selviä viitteitä kansan mielipiteistä kunhan se gallup tehdään oikein ja rehellisesti. Näin voi kokemuksen perusteella sanoa. Vaalit ovat myös gallupien laatutarkastus.

      Vastuu edustuksellisessa demokratiassa on aina valituilla päättäjillä. Valitut päättäjät voivat kuitenkin tukeutua gallupeihin, että ei tarvitse arvioida kansan tahtoa vain mututuntumalla. Kyllä asiantuntevasti tehty gallup kuitenkin yleensä mutun voittaa.

    • Anonyymi

      Suomessa häärinyt natoklikki on jo vuosia tehnyt myyräntyötä että Suomi saadaan väkisin suurvaltojen pelinappulaksi.

      • Anonyymi

        Suoessa hääräävä Venäjää fanittava pieni stallariklikki on jo vuosia tehnyt myyräntyötä estääkseen Suomea saamasta turvaa Natosta ja jäämään alttiiksi Venäjän hyökkäyksille!🥸


      • Anonyymi

        Tuosta natoklikistä en tiedä mutta putin kyllä on tehnyt työtä Suomen Natojäsenyyden eteen kovasti ja se on myös vaikuttanut. On jopa tapattanut parikymmentätuhatta sotilastaan oikein alleviivatakseen Nato-jäsenyyden tärkeyttä.

        Toki teidän Tiltujenkin toiminta on sitä nato-myönteisyyttä lisännyt.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2154
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1965
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1941
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1643
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1537
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      490
      1511
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1494
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1310
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1188
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1169
    Aihe