Johannes ja apostolit kastoivat.

Anonyymi

Uusi testamentti ei anna muita esimerkkejä kasteen antajista. Jos vesikaste olisi pelastuksemme kannalta oleellinen niin Raamatusta löytyisi tarkka ohje sille, kuinka tätä pelastuksen perinnettä jatkettaisiin.
Opetuslapset vuodattivat Pyhän Hengen kansoihin Jumalan voimalla, ja meidän, senjälkeisten uskovien, kautta Pyhä Henki ikäänkuin valuu niihin ihmisiin jotka tulevat uskoon meidän kauttamme. Kukaan meistä ei omaa valtaa antaa Pyhää Henkeä, opetuslapsilla oli tämä valta Jumalalta.

13

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus sanoi ettei kukaan ota paikkaa hänen oikealla tai vasemmalla puolellaan vaan Jumala antaa ne. Me emme voi valinnoillamme, omilla teoillamme tai uskollamme tulla apostolien veroisiksi. Jumala oli valmistanut heille heidän istuimensa ja he ovat meitä korkeammalla ja voimme olla varmoja ettei kukaan meistä ole nöyrempi Jumalan edessä kuin yksikään heistä oli. Ymmärrän että se tuntuu monista oikealta että odotamme ihmisiltä lain tekoja. Mutta armo meidät pelastaa joka meille tulee uskon kautta. Armosta me myös saamme tehtävämme ja istuimemme Jumalalta. Alentakaa itsenne niin teidät ylennetään. Liian pitkään on pyritty apostolien virkaan, ikäänkuin me siihen voisimme päästä. Älkää pyrkikö mihinkään, älkää korkeita tavoitelko, vaan ottakaa vastaan se tehtävä jonka Jeesus Kaikkivaltiaana teille antaa. Jeesuksessa on kaikki tarvittava pyhään elämään ja pelastukseen.

    • Anonyymi

      Miettikää: miksi Paavali ei kirjeissään muistuta:"Pitäkää huoli että kastatte kaikki pakanuudesta poiskääntyvät vedellä, että he pelastuisivat ja tulisivat osaksi meitä"? Jo tästä käy ilmi, että käsky kastaa Jeesuksen nimeen tarkoitti sitä että Jeesuksen valitut opetuslapset menisivät ja vuodattaisivat Pyhän Hengen. Se oli heille annettu tehtävä. Ja myös tuo vedellä kastaminen. Jos joku haluaa kasteen niin en sano että sellaiselta ihmiseltä sitä kiellettäisiin. Onhan lupa avioituakin ja tehdä hyvää niin paljon kuin haluaa.

    • Anonyymi

      "Uusi testamentti ei anna muita esimerkkejä kasteen antajista. "

      Kyllä antaa.
      Filippus kastoi hoviherran, kun tämä tunnusti uskonsa Herraan Jeesukseen. Ap 8

      • Anonyymi

        "Johannes ja apostolit kastoivat."


    • Anonyymi

      Opetuslapsilla ei ollut valtaa kastaa Pyhällä' Hengellä.

      • Anonyymi

        Jeesus delegoi 11 opetuslasta kastamaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

        Kristittyjen yhdessä kasteessa kaikki Jumalan Kolme Persoonaa on mukana.

        " Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
        Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."


      • Anonyymi

        Kyllä oli, koska Jeesus oli heidän kanssaan.

        Apostolien teot 8:18-20
        "Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi:'Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen.' Mutta Pietari sanoi hänelle:'Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa."

        Jumalan lahjat saadaan armosta.


    • Anonyymi

      Kyllähän Paavalikin kastoi. Joskin hän sitä harmitteli oli mielissään siitä, että kun ei ollut kastanut kovin montaa perheväkeä. Ei sen vuoksi että kastaminen oli väärin, vaan siksi kun ihmiset olivat alkaneet kiistelemään keskenään ja olemaan toinen toisen puolella. Jos Paavali oli kastanut niin oli Paavalin puolella ja jos Apollos, niin hänen puolella. Itse kastamista Paavali piti aivan luonnollisena asiana.

      • Anonyymi

        Paavali kuului apostoleihin. Eikä kuitenkaan ohjeistanut ainoassakaan kirjeessä että kastamisesta tulisi pitää huoli seurakunnassa. Myöskin sanoi että Kristus lähetti hänet evankeliumia julistamaan ei kastamaan. Sitten on tämä hieman katolisen kirkon ja muiden kirkkojen vääristelemä Raamatun kohta:

        Heprealaiskirje 9:9-10
        "Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydellisiksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa, vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset KASTEETKIN, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti."

        Nykyisin on yksi kaste, ei kahta:

        1 Korinttolaiskirje 12:13
        "... sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali kuului apostoleihin. Eikä kuitenkaan ohjeistanut ainoassakaan kirjeessä että kastamisesta tulisi pitää huoli seurakunnassa. Myöskin sanoi että Kristus lähetti hänet evankeliumia julistamaan ei kastamaan. Sitten on tämä hieman katolisen kirkon ja muiden kirkkojen vääristelemä Raamatun kohta:

        Heprealaiskirje 9:9-10
        "Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydellisiksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa, vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset KASTEETKIN, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti."

        Nykyisin on yksi kaste, ei kahta:

        1 Korinttolaiskirje 12:13
        "... sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

        Apolloksesta ei mainita, että olisi kastanut. Johannes ja apostolit ovat ainoita joiden kohdalla suoraan mainitaan että kastoivat. Paavali surkutteli sitä että Korintossa syntyi lahkoja eri opettajien alaisuuteen. Kasteesta puhuessaan hän korosti että he olivat Jeesuksen nimeen kastetut, eivät hänen. Eli että lahkoutuminen oli väärin.

        Korostaisin itse että tämä kysymys ei kuitenkaan ole kovin tärkeä. Tärkeintä on se mitä me teemme toisille ja miten heitä kohtelemme ja mitä elämämme on. Olemmeko me lempeitä ja armahtavaisia vai vihaammeko toisia opillisten erimielisyyksien vuoksi. Itse en vihaa ketään joka ajattelee tästä asiasta eri tavalla. Enkä myöskään ajattele että olisin täydessä ymmärryksessä näistä asioista. Kaikki erehtyvät monissa kohdin.


    • Anonyymi

      Saatananpalvojan tekemä aloite. Amerikasta niitä tänne työntyy.
      Sodomiamiehet perustaa lahkoja ja toiset lisää tänne Suomeen.

      • Anonyymi

        Saatana on vihamielinen. Minussa ei ole vihaa ketään kohtaan. Haluan pelastusta muille. Ei ole pahoja aikeita minulla eikä pahaa tahtoa. Ja rukoilen ettei sellaisia minussa syntyisikään. Siunausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatana on vihamielinen. Minussa ei ole vihaa ketään kohtaan. Haluan pelastusta muille. Ei ole pahoja aikeita minulla eikä pahaa tahtoa. Ja rukoilen ettei sellaisia minussa syntyisikään. Siunausta.

        Se oli hyvä vastaus! Siunausta sinullekin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      82
      1339
    2. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      65
      1115
    3. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      202
      1108
    4. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      169
      1061
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1019
    6. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      103
      973
    7. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      68
      886
    8. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      125
      830
    9. Ihmeelliseltä pikkunaiselta....

      Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t
      Ikävä
      123
      758
    10. Tiesin, että olet jotenkin paha ihminen

      Vaikka muuta osaat esittää.
      Ikävä
      77
      745
    Aihe