ÄLKÄÄ LUOTTAKO PANKKIIN

Anonyymi

Kaverille kävi tässä taannoin niin että pankkitililtä oli viety melkein kaikki rahat. Oli ollut joku yrityksestä jäänyt muutaman tonnin ulosottovelka josta tehty oikeuden päätös kymmenen vuotta sitten että ulosmitataan palkasta. Kaatuneen yrityksen jälkeen hän ei ole ollut palkkatyössä joten mitään ei ollut ulosmitattu, jolloin 10 vuotta vanhan ulosottovelan olisi pitänyt jo vanhentua. Hän sitten myi autonsa jota oli pitänyt siltä varalta että saa työpaikan. Laittoi hyväuskoisena hölmönä autosta saadut muutaman tonnin pankkiin ja siellä ne lojui kuukausia kunnes eräänä päivänä katsoi pankkitilille ja siellä olikin vain alle tonni jäljellä. Tiedoissa näkyi että ulosottolaitos oli vienyt. Ulosottolaitoksella on tämän tapauksen perusteella pääsy jokaisen yksityiselle pankkitilille josta ne voi ottaa rahat ilman ennakkoilmoitusta, ilman oikeuskäsittelyä. Tämäkin velka oli jo lain mukaan vanhentunut. Todennäköisesti verottajalla sama oikeus. Viimeaikaisten uutisten perusteella mm. Onni Saarmasteen rahat jäädytettiin yksipuolisella käräjäoikeuden päätöksellä. Riittää siis että joku vaan väittää että olet velkaa jolloin pankki estää sinulta pääsyn omiin rahoihisi.
ÄLKÄÄ SÄILYTTÄKÖ OMAISUUTTANNE PANKEISSA.
Nostakaa tilinne tyhjiksi ja ostakaa kultaa ja hopeaa. Mikä tahansa arvometalli käy. Piilottakaa kulta johonkin vaikka kesämökin alle kaivettuun kuoppaan. Kulta kestää tulipalon ja tulvat. Inflaation takia kulta ja hopea nostaa arvoaan suhteessa valuuttaan 100% varmasti. Pankiin vain toistuva tulo kuten palkka, kaikki ylimääräinen kullaksi ja hopeaksi.

26

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ulosotto on periaatteessa ryöstö kirjattuna lakiin.
      Ei siinä ole oikeutta kun ulosotto on välistävetämistä ja bisnestä.
      Laitonta toimintaa.
      Kaikki perintätoimistot on tehty myös toimimaan laittomasti harmaalla alueella ja ne pyörittelevät niitä vanhoja laskuja siellä täällä ja kasvattavat summaa pitääkseen maksut tuoreina jotta ne eivät vanhene.
      Rikosta ja ryöstöä, eivät siis halua omiaan takaisin vaan tekevät bisnestä ja täysin laittomia laskuja ja maksuja taikovat siis tyhjästä.
      Onneksi joutuvat helvettiin.

      • Anonyymi

        Ulosotto on sitä, että varas joutuu maksamaan varastetun omaisuuden takaisin. Jos olet petoksella vienyt joltakin toiselta, mikä siinä on niin kamalaa, jos joutuu maksamaan takaisin?

        Ei laskuja tarvitse mitenkään pyöritellä, ne ovat ulosottokelpoisia 20 vuotta + korot ja kulut luonnollisesti päälle.

        Normaalilla rehellisellä ihmisellä ei ole mitään ongelmia säilyttää rahojaan pankissa.


    • Anonyymi

      Asiansa voisi tietysti järjestää niinkin, että ei joudu ulosottoon. Siihen riittää, että maksaa velkansa ennen eräpäivää. Yksinkertaista, eikö totta? Mitä tulee velan vanhenemiseen, niin jos se on ehtinyt ulosottoon, niin se ei vanhene jos velkoja uusii ulosoton muutaman vuoden (taisi olla 3) välein. Niin on vissiin käynyt tässä tapauksessa. Vasta 15 vuotta velkomustuomiosta tulee lopullinen vanhentuminen.

      • Anonyymi

        Helppo huudella tuollaisia jos on pumpulissa kasvanut. Maailmassa on miljoonia yrityksiä joista vain muutama menestyy. Täällä Suomessa jos yritys menee perseelleen niin hyvin todennäköisesti olet köyhä lopun elämäsi. Tässä nyt kyse siitä ettei asiakkaan kannata luottaa pankkiinsa yhtään. Itse luotan juuri sen verran että päivittäiset laskut hoidan pankin avulla. Omaisuutta en laita pankkiin ikinä ja pidän sen muutenkin sellaisessa muodossa ettei kukaan tiedä sen olemassaolosta. Tämä meidän sosialistiyhteiskunta on rakennettu niin ettei kenelläkään voi olla yksityisomaisuutta ellei se ole kultaharkkoina jossain piilossa. Jopa autosta joudut maksamaan valtiolle koko ajan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo huudella tuollaisia jos on pumpulissa kasvanut. Maailmassa on miljoonia yrityksiä joista vain muutama menestyy. Täällä Suomessa jos yritys menee perseelleen niin hyvin todennäköisesti olet köyhä lopun elämäsi. Tässä nyt kyse siitä ettei asiakkaan kannata luottaa pankkiinsa yhtään. Itse luotan juuri sen verran että päivittäiset laskut hoidan pankin avulla. Omaisuutta en laita pankkiin ikinä ja pidän sen muutenkin sellaisessa muodossa ettei kukaan tiedä sen olemassaolosta. Tämä meidän sosialistiyhteiskunta on rakennettu niin ettei kenelläkään voi olla yksityisomaisuutta ellei se ole kultaharkkoina jossain piilossa. Jopa autosta joudut maksamaan valtiolle koko ajan.

        Ulosottotuomio tarkoittaa juuri sitä, että takuusumman yli menevä osa pitää maksaa ulosottovirastolle, joka tilittää rahat velkojalle.
        Ei tarvita aina erillistä tuomiota, vaan tehty tuomioistuimen päätös on edelleen voimassa.


      • Anonyymi

        Velka on maksattava, oli se ulosotto tai jokin muu.
        Onko tästä jotain eriävää mielipidettä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo huudella tuollaisia jos on pumpulissa kasvanut. Maailmassa on miljoonia yrityksiä joista vain muutama menestyy. Täällä Suomessa jos yritys menee perseelleen niin hyvin todennäköisesti olet köyhä lopun elämäsi. Tässä nyt kyse siitä ettei asiakkaan kannata luottaa pankkiinsa yhtään. Itse luotan juuri sen verran että päivittäiset laskut hoidan pankin avulla. Omaisuutta en laita pankkiin ikinä ja pidän sen muutenkin sellaisessa muodossa ettei kukaan tiedä sen olemassaolosta. Tämä meidän sosialistiyhteiskunta on rakennettu niin ettei kenelläkään voi olla yksityisomaisuutta ellei se ole kultaharkkoina jossain piilossa. Jopa autosta joudut maksamaan valtiolle koko ajan.

        Omat ja yrityksensä asiat pitää osata hoitaa niin, ettei joudu tuollaiseen kuseen. Heikosti menestyneenkin firman osta on monia kikkoja ja asioita joilla voi usein välttää velkavankeuden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velka on maksattava, oli se ulosotto tai jokin muu.
        Onko tästä jotain eriävää mielipidettä?

        Velka on eri asia kuin siihen lisätyt laittomat korot ja muu tarpeeton kiskonta.


      • Anonyymi

        No miksi sitten on olemassa laki velan vanhenemisesta jos se ei käytännössä nykylain mukaan vanhene? Eikö sen lain tarkoitus ole nimenomaan se ettei kukaan elä lopun ikäänsä velassa? Sehän on kovempi rangaistus kuin mitä ihmisen tappamisesta saa. Entä miten olisi vanhentumaton velka joka kasvaa loputtomiin korkoa ja vieläpä periytyy kuolinpesälle? Se olisi jo rangaistus ihmisille jotka ei ole mihinkään edes syyllistyneet. Suomalaisille tuntuu olevan ihan sama mitkä lait meillä on kunhan ei omalle kohdalle satu. Ollaan vieläpä niin vahingoniloisia kuin toiselle suomalaiselle sattuu. Taidamme olla ainoa kansa joka on kateellinen köyhemmille. Ei taida olla tulevaisuutta sellaisella väestöllä.


    • Anonyymi

      Ihan oikeinhan tuossa on toimittu. Tämä sinun kaveri on ollut velkaa ja lunnollisesti velka pitää maksaa. Se, joka luoton on tuolle kaverillesi antanut, niin on ollut kärsijänä, kun ei ole saanut omiaan pois. Vai onko sun mielestä oikein, että luotonantajan on kärsittävä nahoissaan se, että joku ei maksa velkojaan?

      Jos oikein ronskisti sanotaan, niin sinun kaverisi on yrittänyt varastaa tuolta luotonantajalta rahaa. Onko se sitten mielestäsi oikein? Jos sinulta varastetaan, niin aivan varmasti et hyväksy sitä, vaan yrität/vaadit saada lainaamasi rahan takaisin.

      • Anonyymi

        Miettikääpä vielä EU:a.
        Salaamassa tukipakettien käyttökohteet ja perustelee sen suojellakseensa toimivaltaansa.
        Eli rikokset ja väärinkäytökset voi salata jotta voi jatkaa niiden tekemistä?
        Jopas on oikeus hallussa ja periaatelaittomuutta kohden........

        Äänestykset tilataan jo medialta galluppeina.....
        Sellaista EUkkulan demokratiaa se.......
        Nämä asiathan on tiedossa ja paljastettiin jo muuta kautta ja nyt maiden johtajat ovat siis riisuneet maskinsa ja näyttäneet mitä he palvelevat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikääpä vielä EU:a.
        Salaamassa tukipakettien käyttökohteet ja perustelee sen suojellakseensa toimivaltaansa.
        Eli rikokset ja väärinkäytökset voi salata jotta voi jatkaa niiden tekemistä?
        Jopas on oikeus hallussa ja periaatelaittomuutta kohden........

        Äänestykset tilataan jo medialta galluppeina.....
        Sellaista EUkkulan demokratiaa se.......
        Nämä asiathan on tiedossa ja paljastettiin jo muuta kautta ja nyt maiden johtajat ovat siis riisuneet maskinsa ja näyttäneet mitä he palvelevat.

        Naamiot on riisuttu ja sodan kylmät kasvot näkyvät.
        Laillisuutta, oikeutta ja totuutta vastaan he ovat liittoutuneet.
        Mutta se on pieni eliittikartelliryhmä, joka koostuu kuolevaisista.
        Hetken he kukoistavat ja sitten lakastuvat ja kuihtuvat ja poltetaan.

        Maksavat tekonsa helvetissä viimeistä murusta ja penniä myöden.
        Keräävät edelleen maksettavaa harteillensa.

        Niin se on.


      • Anonyymi

        Heh. Katsokaapa nyt tätä pankkiirien retoriikkaa: lainaa meiltä rahaa, korko tosi kohtuullinen, mutta muista maksaa lyhennys eräpäivänä tai tulkitsemme että olet varastanut meiltä. Kärsit loppuelämäsi, lapsesi myös.

        Ihan oikeesti! Sehän on vaan bisnestä. Lainan antaja tietää riskit, joskus lainan ottaja ei vaan pysty maksamaan lainaa takaisin sovitussa ajassa. Ei siinä mistään varastamisesta ole silloin kyse. Tappiot vähennetään verotuksessa! Onko firma nyysinyt sijoittajien rahat jos sillä menee huonosti eikä osinkoja pysty maksamaan? Millä tavalla yksityishenkilö on eri asia? Ironista tuossa vertauksessa on se että kioskin ryöstöstä selviää vähemmällä. Ymmärrätkö nyt?

        Ja mihin Logiikkaan perustuu toi että laina ei vanhene jos velkoja yksipuolisesti ”uusii” sen ulosotossa? Tuohan olis sama jos rikoksen uhri voisi yksipuolisesti käydä ”uusimassa” tuomion niin tekijä ei pääse vankilasta ulos koskaan. Mitä oikeutta siinä enää on? Täysin päätöntä touhua ja huomaa hyvin millaiset kaksoisstandardit Suomen laista löytyy. Useinhan nämä perintäfirmat on entisten ulosottomiesten perustamia, niillä on varmasti kalenterissa päivämäärät jolloin pitää viimeistään muistaa käydä ”uusimassa” joku keissi, vaikka alkuperäistä lainan myöntänyttä firmaa ei vuosiin ole ollut olemassakaan.

        Älkää hyvät ihmiset varsinkin nuoret, laittako omaisuuttanne pankkiin. Jos pitää rahaa lainata niin lainatkaa mahdollisimman vähän useasta eri pankista, mieluiten ei ollenkaan. Aina voi käydä niin ettei pystykään maksamaan takaisin ja sitten on loppuelämä piloilla. Et saa mitään vakuutuksia etkä edes vuokra-asuntoa, asuntolainasta puhumattakaan.

        Rahoitusala/ulosotto on täynnä ihmisiä joita puuttuu eettinen kompassi täysin. Ne on niitä oikeita rikollisia, aitoja psykoja. Älkää tukeko niitä millään tavalla. Älkää sopiko niiden kanssa yhtään mistään, varsinkaan takaisinmaksusta. Ostakaa kultaa ja hopeaa, piilottakaa se hyvin.


    • Anonyymi

      Minulla on menossa pieni summa ehkä ulosottoon, kun ei pystynyt maksamaan eikä pysty vieläkään ennen kuin saan lainmukaisen kohtelun ja sen mikä minulle kuuluu.

      Meidän järjestelmä on sen aiheuttanut ja koska eivät ole korjanneet virhettään ja viivyttelevät.

      Kerään kaiken datan talteen asiasta ja sitten on pakko jaella virkamiehille potkuja oikein urakalla, koska en ole varmastikaan ainoa uhrinsa.

      Toimin tiedustelijana ja tiedustelen Suomen järjestelmän ja on kyllä aika törkeää toimintaa ja näyttöä on.

      Kun asia tuodaan esiin niin ne muutkin uhrit toivottavasti rohkaistuvat kun huomaavat miten laittomasti heitä on kohdeltu ja tulee kunnon haasteryöppy ja potkuja luvassa koska virkamiehillä ja naisilla ei ole todistetusti vaadittavaa osaamista ja ammattitaitoa.
      Tämän takia Suomessa on paljon väärinkäytöksiä ja monet seikat viittaavat jopa kytköksiin.

      • Anonyymi

        Kyseessä on aika laaja vyyhti.

        Tarvitaan todella isot ja laajat ratsiat ja juuret ulottuvat maan rajojen ulkopuolelle.
        Koskettaa virkamiehiä ja naisia laajalti ja jopa poliitikkoja ja ministereitä.

        Suomen sijoitus siinä vähiten korruptoituneiden listassa putoaa kuin kivi.
        Voi olla että kansa ei olekaan pian enää niin tyytyväinen ja onnellinen kuin media väittää.....


      • Anonyymi

        Koskettaa myös lääkäreitä ja tohtoreita.
        Vääriä diagnooseja ja sitä kuinka paljon turhia lääkkeitä määrätään vanhuksille.

        Toiminta on kuin:
        Kun vanhus menee lääkärille tikku sormessa, hän poistuu sieltä reseptin kanssa 8 eri lääkitykseen kaiken maailman muihin vaivoihin, jotka on jopa väärin diagnosoitu.

        Suomi kaipaa puhdistusta kartellien ja rikollisten otteesta.
        Onneksi Ano ilmoitti eduskunnassa heille, että siinä rytäkässä hajoaa koko EU......


      • Anonyymi

        Onneksi meillä on twitterit ja facebookit ja ne julkiset seinät sillä kaikki asianosaiset voivat sitten julkisesti kertoa mitä eri lainkohdat tarkoittavat ja sitten perustella miksi käyttäytyivät lainvastaisesti.

        Siinä ovat kahden tulen välissä.
        Joko jatkavat laittomalla tiellä ja sitten perustelevat ja väittelevät asian julkisesti oikeusoppineiden kanssa ja perustelevat virka-asemansa väärinkäytökset julkisesti.
        Taikka korjaavat rikkomuksensa ja muutkin rikkomuksensa lainmukaisiksi vapaaehtoisesti, kuten laki on heitä velvoittanut koko uransa ajan.

        Jokainen lääkärikin voi tulla todistamaan ne käydyt keskustelunsa potilaiden kanssa jos ovat määränneet lääkityksiä ja millä perusteilla sekä lääkkeiden yhteensopimattomuudet.
        Miten ne todetaan ja kenellä on vastuu......
        Ihan avoimesti kaikkien nähden kyllä siellä on muitakin lääkäreitä varmasti kauhuissaan katselemassa.....

        Paljon paljon on kyseenalaista toimintaa.
        Käykäähän tekemässä inventaario lääkkeistä joita vanhuksille on määrätty.
        Lista vain kaikista kymmenistä lääkkeistä ja lääkityksistä, tutkikaa reseptit mitä ne sanovat ja kauhistukaa.
        Sitten voitte kysellä lääkäriltä miten ovat perustelleet ja ovatko edes keskustelleet asiasta potilaan kanssa.

        Paljon on tulossa esiin asioita.
        Tuomareiden ja "asiakkaiden" kontaktit ja kyseenalaiset yhteydet ja kytkökset myös vaativat tutkintaa.
        Miettikää jos jonkun sukulainen tai kaveri voisi toimia tuomarina sukulaisensa asiassa?
        Ja sitten paljon muuta.......

        Ihan hirvittävä määrä rikollista toimintaa tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa.


    • Anonyymi

      Pankkienkin on noudatettava lakeja. Ne eivät voi toimia vastoin konkurssi- ja ulosottosäädöksiä.

      • Anonyymi

        Pankkien on myös toimittava tasapuolisesti asiakkaittensa kanssa.


    • Anonyymi

      Maksakaa velkanne rapaperseet.

      • Anonyymi

        Kuten myös sinä.


    • Anonyymi

      Hyvä että velka on maksettu .

    • Anonyymi

      Vouti saa provikkaa perityistä saatavista. Jos et halua olla rapaperse ja voudin jahdattavana niin maksa velkasi tai siirry bittirahaan sillä niitä voudit ei vielä osaa kaivella.

      RÄPÄPERSEET

    • Anonyymi

      Olen vastaavaa lukenut enenkin että joku yrittäny tyttärelleen opintorahoja paria tonnia säästää tilillään mutta ulosotto ehtinyt väliin. Se on vain hölmöyttä. Jos vähänkä pitempää alkaa olla plussaa tilillä, kyl ne huomaa jo sitten..

      minä maksan palkasta sen kolmasosan netosta silloin kun töitä ja vero palautus menny automaattisesti ties miten kauan..

      kannattaa myös neuvotella jos töitä tiedossa ettei heti eka palkasta vetäisi jostta saa työn paremmi alkuun.. joskus onnistuu

      samoin kela kans voi neuvotella jotenki asumistuet jne.. etteivät heti työn alettua poista tukea vaan viiveellä

    • Anonyymi

      Täytyykö antaa pankkitilinsä numerot kaikille ja sopia tililtä nosto-oikeus kaikille? Vai voiko nykyään kuka vaan nostella toisen tililtä rahaa ilmoittamatta siitä eräpäivästä mitään?

    • Anonyymi

      Jos kerran ostat talon "omalla tontilla" ja kerran sen olet maksanut, niin miksi siitä pitää maksaa joka vuosi sen jälkeen? Puhdasta varastamista se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko sinulla nainen sen miehen kanssa ihan älytön juttu?

      Vai mitä se tämä kaikki teidän pelinne täällä oikein on? Jospa se on vain sellaista kevyttä ja ohimenevää ihastumista..? Taitaa olla. Niin minä nyt vä
      Ikävä
      137
      2539
    2. Oho! Susanna Laine Puoli seiskassa: "Kuinka outoo..." - Anniina Valtoselta suloinen viesti

      Herttaista meininkiä Susanna ja Anniina! Kunnon naisenergiaa ja toisen tsemppaamista! Susanna Laine on juontaja ja näyttelijä, joka juonsi Puoli seit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2523
    3. Uskallatko laittaa tuntomerkkejä

      Samaan kommenttiin sekä itsestäsi, että kaivatustasi?
      Ikävä
      83
      1427
    4. Lopullinen varmistus. Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon

      Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on estetty Erdoganin toimesta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008826412.html Tämä on pieni askel Erdogani
      Maailman menoa
      468
      1412
    5. Taidat mies olla sellainen

      että minne menetkin,saat naiset ihastumaan itseesi.....vähän luulen,että useampi nainen on jäänyt kiinni sinuun....olet lempeä ja itsevarma,hymyilet j
      Ikävä
      62
      1089
    6. Karmeita juttuja tapahtuu

      Pyöräilijä kuoli törmättyään betoni­porsaaseen alikulku­tunnelissa Kankaanpäässä – Tunneli oli pimeä, koska edellis­yönä oli alkanut ”kesä­sammutus”.
      Kankaanpää
      41
      1056
    7. Rantis vähän pyöristynyt?

      Nikosta nyt tänään julkaistut kuvat näyttävät hänen olevan varsin hyvävointisen näköinen. Syyttäjähän ei vaadi hänelle lisää vankeutta tästä toisen s
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      964
    8. 188 - 8 oli Natoäänestyksen tulos eduskunnassa

      Nytkö sitten pulinat pois, kun on kansan(edustajat) puhuneet. Poissa oli 3 kansanedustajaa.
      Maailman menoa
      426
      900
    9. Miksi syntymättömien lasten oikeutta elämään puolustavat saamme kurat niskaamme?

      😏 Eikö yhteiskunnan tule puolustaa sen heikoimpia ja seuraavaa sukupolvea joka tilanteessa?
      Luterilaisuus
      491
      894
    10. Älä luovuta vielä

      jos vaan tykkäät. Otan yhteyttä jossain vaiheessa (mieheen), jos tää ei muuten onnistu.
      Ikävä
      51
      758
    Aihe