Mark.1
1 Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan,EVANKELIUMIN ALKU.
2 Niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan kirjassa: "Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava sinun tiesi".
3 "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'",
4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen
KASTETTA SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI.
5 Ja koko Juudean maa ja kaikki jerusalemilaiset vaelsivat hänen tykönsä,
JA HÄN KASTOI HEIDÄT JORDANIN VIRRASSA KUN HE TUNNUSTIVAT SYNTINSÄ.
Johanneksen kasteen ja Helluntaina 3000 ihmisen Kristillisen kasteen perusmerkitys on ihan sama.
Kaste saadaan syntien anteeksisaamiseksi. Kun he tunnustivat syntisyytensä.
Juutalaiset tunnustivat syntinsä näin:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)
Room. 5:12
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
Evankeliumin alku
5
79
Vastaukset
- Anonyymi
1Kor.15:22-28 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Adamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle. Mutta kun hän sanoo: kaikki on alistettu, niin tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikessa. Kol.2:11-14
- Anonyymi
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
- Anonyymi
>>>>>>Juutalaiset tunnustivat syntinsä näin:
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)<<<<<<<
Tuo väite ei pidä paikkaansa. Vanhemmassa käännöksessä tuo jae kuuluu näin:
"Ps 51:7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt."
Juutalaiset eivät tunnustaneet syntejään tuolla tavalla vaan tuossa Daavid puhuu äitinsä tekemästä synnistä.- Anonyymi
Maallikot löytää kovasti niitä käännösvirheitä, kun jokin Raamatun kohta ei sovi heidän omiin lahko-oppeihinsa. Amerikanlahkoilla onkin omat pyhät kirjat ja käännökset mukana.
Kikkailut erilaisilla käännöksillä ei muuta perusasiaa asiaa yhtään miksikään muuksi.
Kaikki ovat syntisiä sikiämisestä alkaen Adamin synnin tähden tähän maailmaan syntyissään.
Kaikki syntyy tähän maailmaan, ei kukaan synny suoraan Jumalan valtakunnan puolelle.
Ja siinä välissä kun ei ole mitään tuulikaappia.
Kun kerran valitun kansa kuningas David on syntinen heti sikiämisesä alkaen ja langenneeseen maailmaan syntyissään, niin miten paljon ennemmin sitä on syntinen pakanaman kansalainen.
Room. 5:12
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. [1. Moos. 2:17, 1. Moos. 3:6,19; Ps. 51:7]
Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä synnittömiä eli vanhurskaista ihmisiä, vaan kaikki oli syntisiä Jumalan edessä. Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia.
Ps. 58:3
(58:4) Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä. - Anonyymi
David nöyrtyy Jumalan edessä ja tunnustaa syntisyytensä.
Kyllä siinä David puhuu itsestään: "Ps 51:7 Katso, MINÄ olen synnissä syntynyt, ja äitini on MINUT synnissä siittänyt.""Syntinen OLIN jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)
Vain Jeesus oli ja on synnitön, koska hän oli siinnyt Pyhästä Henestä.
Jos ihminen olisi synnitön, hän ei kuolisi ollenkaan ja eläisi ikuisesti.
Kuolema on synnin palkka.
David tunnusti perisynnin tapahtuneen ja olevansa osa sitä. Raamatun mukaa ihminen on syntinen heti sikiämistä alkaen Jumalan edessä. Perisynti on synnin kollektiivinen muoto. Puhutaan synnin sumusta. Synti on hyvin laaja käsite, ei vain ihmisen omat pahat teot.
3. Moos. 26:40
"Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan"
David oli Jumalan mieleinen mies.
1. Joh. 1:8
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
"Jos me tunnustamme syntimme, on hän armollinen...ei muuten.
Fariseukset olivat aikansa helluntailaisia, he eivät tunnustaneet syntisyyttään ennen kastetta Johannekselle, eikä Johannes kastanut heitä ollenkaan. Fariseukset luottivat omaan uskoonsa ja vaellukseensa autuuden perustana. Se on sitä hiekalle rakentamista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019