Venäjä tuo Suomen rajalle puolustusjärjestelmän

Venäjä tuo Suomen rajalle puolustusjärjestelmän, ovat tulossa kohti Helsinkiä. Kohta siellä alkaa olemaan vaarallista olla joo että kiirusti kattoomaan minne ehtii lähteä. Joko on reput pakattu valmiiksi ja laitettu kaikki tärkeimmät sinne. Muistakaa ottaa lääkkeet ja kissat ja koirat mukaan.
1421793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 142

Vanhimmat

Muuri rajalle!

Äänestä
  • Onneksi kyseiset neuvostoliiton ja putinin venäjän tarkoitusperiä palvelevat luopiot paljastuivat ja loputkin paljastuvat pikku hiljaa.

    Äänestä

  • Minä nauran näitä kommentteja sitten istuessani uuden kotimaani uudessa asunnossani ja lukiessani/katsoessani televisiosta, kun Venäjä pommittaa natosuomea.
    Pitäkää natonne ja eläkää onnellisina sen kanssa. Polvistukaa kaksi kertaa päivässä länteen ja painakaa otsanne maan tomuun.

    Äänestä

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4717670-greenpeace-ja-elokapina-estivat-venalaista-hiilta-kuljettavan-junan-paasyn-hangon-koverharin-satamaan

Elokapina vaatii, että transitio-liikenne eli venäläisen fossiilienergian kauttakuljettaminen Suomen läpi lopetetaan heti ja Suomi irtautuu venäläisestä fossiilienergiasta välittömästi. Venäjän fossiilikauppa rahoittaa sen sotaa Ukrainassa. EU-maat ovat Ukrainan sodan alkamisen jälkeen ostaneet fossiilisia polttoaineita Venäjältä yli 19 miljardilla eurolla.

Liikkeen mukaan Suomen toiminnalla on suorat vaikutukset siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu lähitulevaisuudessa.

Nyt on suomi valmis sotaan kun vihreätkin toimii!

vai mitä Hesan mamuttajat?

Äänestä
  • Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    TOTTAKAI ne puolustaa! Etulinjaan haluavat kaikki kunniasyistä, jos maa kutsuu.
    Muuten vaan, piloillaan valittavat päivittäin, että "viiituta, Soumesa en tykää olaa, paskakyldyyri ja paskamaa".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Varmaan ainakin yhtä tehokkaasti kuin sinä! 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Etsivät toisen maan minne paeta.

    Äänestä

  • Kuinka te, isot ihmiset viitsittekin lukea noita valemedioita.
    Eikö ole tärkeämpää tekemistä.
    Raukat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka te, isot ihmiset viitsittekin lukea noita valemedioita.
    Eikö ole tärkeämpää tekemistä.
    Raukat.

    iLTAPÄIVÄ LEHTIÄKÖ TARKOITAT?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan ainakin yhtä tehokkaasti kuin sinä! 🤣

    Minä olen reservin majuri

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Tuskinpa. Lähtisivät onkimaan onnea muualta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka te, isot ihmiset viitsittekin lukea noita valemedioita.
    Eikö ole tärkeämpää tekemistä.
    Raukat.

    Luethan noita itsekkin näköjään, kun kerta kommentoit tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TOTTAKAI ne puolustaa! Etulinjaan haluavat kaikki kunniasyistä, jos maa kutsuu.
    Muuten vaan, piloillaan valittavat päivittäin, että "viiituta, Soumesa en tykää olaa, paskakyldyyri ja paskamaa".

    Aina voi vaihtaa ,jos et tykkää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TOTTAKAI ne puolustaa! Etulinjaan haluavat kaikki kunniasyistä, jos maa kutsuu.
    Muuten vaan, piloillaan valittavat päivittäin, että "viiituta, Soumesa en tykää olaa, paskakyldyyri ja paskamaa".

    Ei varmaan puolusta. Omasta maasta lähtivät sotilaskarkureita kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Mamut on ihmiskilpiä. Mamut levittäytyvät itikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen reservin majuri

    Älä välitä. Vaikka majurina mies on tyhmimmillään, niin et ole yksin. Pääesikunnan kellariin on varastoitu monia majureita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Eihän mamut uskalla ovat vellihousuja paistavat vaan kituisia pizzoja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TOTTAKAI ne puolustaa! Etulinjaan haluavat kaikki kunniasyistä, jos maa kutsuu.
    Muuten vaan, piloillaan valittavat päivittäin, että "viiituta, Soumesa en tykää olaa, paskakyldyyri ja paskamaa".

    Ranteista rautalangalla toisiinsa kiinni ketjussa. Siinä on humanitaarinen muuri rajalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    iLTAPÄIVÄ LEHTIÄKÖ TARKOITAT?

    Ja seiskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ranteista rautalangalla toisiinsa kiinni ketjussa. Siinä on humanitaarinen muuri rajalle.

    Siis persut. Hyvä idea

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolustaako mamut myös Suomea, jos tulisi sotatilalaki voimaan?

    Eivät tietenkään , nehän luikkis häntä koipien välissä kotimaahsnsa turvaan.

    Äänestä

Aa aa aa aa aa apuva APUVA

Äänestä

Toimisikohan vanha salpalinja ja sen suunnitelma nykyoloissa.

Äänestä
  • Salpalinjan kunto on heti tarkistettava! Lisää esteitä myös, kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Salpalinjan kunto on heti tarkistettava! Lisää esteitä myös, kiitos!

    Menepä sinne puuhaamaan.

    Äänestä

  • Salpalinjaa ei ole koskaan testattu tosi tilanteissa.

    Äänestä

Nuo on juuri niitä Venäjän harhautusfilmejä joita ei pitäisi jakaa. Niissä ajetaan Venäjän raskasta kalustoa, filmissä näkyy Suomeen johtava liikennekyltti.
Se on sitä Nato-keskusteluun vaikuttamista, yritetään luoda kuvaa, kuinka Venäjä rahtaa ohjus-ja muuta raskasta kalustoa Suomen rajalle.

Äänestä
  • Ei näihin kannate kiinnittää mitään huomiota.kyllä suomen ,ruotsin ja usan tiedustelu hoitaa asian.elelkäähän rauhassa.suomi Natoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei näihin kannate kiinnittää mitään huomiota.kyllä suomen ,ruotsin ja usan tiedustelu hoitaa asian.elelkäähän rauhassa.suomi Natoon.

    Buu! Sanoo Putin ja ihmiset alkavat sekoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Buu! Sanoo Putin ja ihmiset alkavat sekoilla.

    Ja varsinkin Joe Biden hän kun on niin olematon että linnutkin
    paskoo sen päälle kesken puheen.

    " Vad är det som händer mitt under Bidens tal "

    Expressen.

    Äänestä

  • Ihmettelen miten lyhyen kantaman ohjuksia venäjällä on. Ohjukset on ajettava Suomen rajalle, että saadaan ne lentämään rajan yli. Luulisi niin pienen kantaman omaavien ohjusten olevan hirmu vaarallisia omille joukoille.

    Äänestä

  • Saman filmin katsoin jo vuosia sitten. Hidasta on eteneminen.

    Äänestä

Niin, pitihän se on harjoitus Ukrainankin rajalla…emme saa uskoa kaikkea sinisilmäisesti!

Äänestä

Neljäs+piikki+tarjoaa+lähes+100%+suojan+koronalta+ja+Venäjältä.+Pian+pääsemme+takaisin+normaaliin...+tv.+Ukrainan+natotrolli.

Äänestä

Kyllä Suomen herrat osaa. Matkasalkku pakolaiset ovat siirtäneet aikoja sitten varansa
Nyt sitten odotellaan loppu sotaa.Kannnatas varmaankin mennä hieromaan kaupankäyntiä Venäläisten kanssa ja pitää Suomi "Itsenäisenä".
Mikä siinä on,kun ei haluta pysyä itsenäisenä valtiona.?

Äänestä
  • Juuri nyt kannattaa liittyä kiiruusti Natoon. Ja juuri nimenomaan itsenäisyyden vuoksi. Ukrainan esimerkki luulisi opettavan viimeisiäkin venäjämielisiä ymmärtämään Venäjän vasrallisuus…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri nyt kannattaa liittyä kiiruusti Natoon. Ja juuri nimenomaan itsenäisyyden vuoksi. Ukrainan esimerkki luulisi opettavan viimeisiäkin venäjämielisiä ymmärtämään Venäjän vasrallisuus…

    Muut tajuaa mutta ei tuomioja

    Äänestä

  • Joko jurpilainen pakeni sinne afrikkaansa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri nyt kannattaa liittyä kiiruusti Natoon. Ja juuri nimenomaan itsenäisyyden vuoksi. Ukrainan esimerkki luulisi opettavan viimeisiäkin venäjämielisiä ymmärtämään Venäjän vasrallisuus…

    Minkä ihimeen itsenäisyyden,eu.lle annettiin valta ja nyt näyttää että loputkin annetaan natolle. HERÄTKÄÄ JO:

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joko jurpilainen pakeni sinne afrikkaansa?

    Odottaa eduskunnan portailla lompsa auki jotta sais kunnollista tykkiä,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä ihimeen itsenäisyyden,eu.lle annettiin valta ja nyt näyttää että loputkin annetaan natolle. HERÄTKÄÄ JO:

    Höpsis nyt. Itsenäisyys mahdollistaa liittymisen juuri niihin järjestöihin ja liittoumiin, johon haluaa liittyä. Ja juuri näinhän Suomi on toiminut ja vahvasti kansan mandaatilla. Näin myös nyt Naton jäsenyyshakemus tehdään.

    Joku yya-sopimukseen liittyminen ja sen tuomat suomettumisilmiöt ei tapahtunut kansan tahdon mukaisesti eikä niistä voinut itsenäisesti edes päättää. Vähänkin länteenpäin katsominen vaati aina Moskovan hyväksynnän. Se, jos mikä ei ollut itsenäisyyttä. Ei, vaan vaihtoehtoa ei ollut. Ja tällaiseen asemaan ei Suomea pidä enää päästää ja siksi nämä EU- ja tuleva natojäsenyys on tarpeellinen.

    Äänestä

Pöh. Ruskia pelottaa että Suomi hyökkää niin tarvitaan puolustusjärjestelmiä. Se oikea armeija ottaa par'aikaa kuokkansa Ukrainassa.

Äänestä

Niin mikä puolustusjärjestelmä?
Jos ohjuspuolustusjärjestelmää tarkoitat, niin jos Venäjältä vielä toimiva sellainen löytyy, niin siinäpä vain.
Tosin turha järjestelmä, koska toimivampi puolustusjärjestelmä olisi lopettaa ne agressiot itsenäisiä valtioita kohtaan.

Äänestä

Tuokoon vaan Venäjä mitä lystää omalle puolelleen. Tänne jos rynnii niin helvettiin*tulee!

Äänestä

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi viime viikolla, että Venäjä joutuisi "tasapainottamaan tilanteen" omilla toimillaan, jos Suomesta ja Ruotsista tulisi sotilasliiton jäseniä.

Voisivat perustaa sinne omalle puolelleen jonkun puolueettoman alueen! Ei noilla ole oikeutta sanella Suomelle yhtään mitään!

Äänestä
  • Just! Niille aleille, jotka veivät Suomelta!

    Äänestä

  • Suomen NATO-jäsenyys tarkoittaisi Karjalan ohjussiiloittamista viimeistä mätästä myöten.

    Äänestä

  • Kaverilla on vaikeuksia ymmärtää realiteetteja. Suomi ja Ruotsihan nimenomaan joutuu ’tasapainottamaan tilannetta’ liittymällä Natoon.
    ’Tasapainottamisen’ lisäksi erityisesti Suomi, mutta myös Ruotsi haluavat varmistaa itsenäisyytensä ja olemassaolonsa huomioiden sen mitä Venäjän hyökkäyssota Ukrainan tuhoamiseksi on saanut aikaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaverilla on vaikeuksia ymmärtää realiteetteja. Suomi ja Ruotsihan nimenomaan joutuu ’tasapainottamaan tilannetta’ liittymällä Natoon.
    ’Tasapainottamisen’ lisäksi erityisesti Suomi, mutta myös Ruotsi haluavat varmistaa itsenäisyytensä ja olemassaolonsa huomioiden sen mitä Venäjän hyökkäyssota Ukrainan tuhoamiseksi on saanut aikaiseksi.

    Suomi tasapainottaa itsensä Natoon. ❤️

    Äänestä

Se on PUOLUSTUS järjestelmä, ettei nato-hulluilla ala mopo karkaamaan vielä pahemmin.

Äänestä
  • Opettele kirjoittamaan. Puolustusjärjestelmä on yhdyssana.

    Äänestä

  • Tuomioja lopeta jo nyt nuo höpöpuheet

    Äänestä

  • Kyllä se niin on, että pieni anoo, mutta iso sanoo. Sellainen Suomenkin "itsemääräämisoikeus" on. Uhotaan mitä uhotaan. Viimeksi on näin uhottu 30-luvulla ja Kuinkas sitten kävi?

    Äänestä

Venäjä veljeilee Kiinan kanssa, joten Kiinalaisia tuotteita on alettava boikotoimaan myös. Valmistus on siirrettävä takaisin tänne Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, tai edes Intiaan tms. toiseen halvan työvoiman maahan, jolloin Kiinan talous kuivuu kasaan ja samalla Venäjän talous.

Äänestä
  • En osta enää mitään Kiinassa tehtyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En osta enää mitään Kiinassa tehtyä!

    Älä puhu paskaa! Kyllähän kaikki suomalaiset tai muiden "pohjoismaiden" tuotteet ovat kestävyydeltään parempia, mutta hinta se vain on mikä yleensä ratkaisee!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En osta enää mitään Kiinassa tehtyä!

    Juu parempaa saa Venäjältä,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu parempaa saa Venäjältä,

    Venäjällä ei ole tarjota myytäväksi juuri muuta kuin raaka-aineita ja aseita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä puhu paskaa! Kyllähän kaikki suomalaiset tai muiden "pohjoismaiden" tuotteet ovat kestävyydeltään parempia, mutta hinta se vain on mikä yleensä ratkaisee!!!

    En osta intialaistakaan. Maahan on kuin maanpäällinen helvetti ja saastepesä kaikkine ihmisoikeusrikkomuksineen päivineen Hyi. Kuuluu taktisista syistä Putinin myötäilijöihin.

    Äänestä

VOI voi , jokos ne afrikkalaiset pakolaiset hesassa joutuvat Venäjän hyökkäyksen kohteiksi . Mihinkäs he nyt pakenisisvat ? Uimaanko taas huonoilla veneillä ?

Äänestä
  • Hui, rasistista laittaa heidät sotimaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hui, rasistista laittaa heidät sotimaan

    Suomipojat rintamale, tummat pojat hoitelee kotona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hui, rasistista laittaa heidät sotimaan

    se on valkoisten rasistista valtaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomipojat rintamale, tummat pojat hoitelee kotona.

    Kyllä, työtkin tarvitsee jonkun tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, työtkin tarvitsee jonkun tehdä.

    Niin siis piti tehdä, ymmärsit tuon väärin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, työtkin tarvitsee jonkun tehdä.

    Mitä, kuka niitä pitsoja ostaa, kun sota jyllää? Eikä partureitakaan paljon tarvitse, kun oikeat miehet on rintamalla. Ei muuta kuin takaisin kotimaahan vaimojen ja lasten tykö.

    Äänestä

Suomi poika ampuu panssarin torjunta ohjuksella koko komistuksen paskaksi

Äänestä
  • Opettele kirjoittamaan, kokokomistus on yhdys sana.

    Äänestä

Hienoa!
Maanpuolustushalu on nyt niin kova, että vapaaehtoinen koulutus tuplaantuu Suomessa – vain oikeat panokset puuttuvat

Vapaaehtoista maanpuolustusta kouluttava yhdistys aikoo kaksinkertaistaa koulutustarjontansa tänä vuonna. Maanpuolustusyhdistys haluaa mahdollisuuden käyttää Puolustusvoimien ampumatarvikkeita kovapanosammunnoissaan.

Äänestä
  • Naiset mukaan - mistä lisätietoja? Monella hyvät tietotekniset taidot.

    Äänestä

Helsinkiin kuulemma täräyttää iskandereita alkuun kuulemma 50 kpl. Kannattaa stadin kundit ja friidut pakata tavarat ja muutta takaisin kotiin mettäperälle.
Mariinin kantsii pakata mämmit autoon ja lähtee rieväkylään ja varoo että ei istu mämmilaatikon päälle.

Äänestä
  • Ei kai se näin pääsiäisenä haittaa, vaikka mariniilla olis mämmit persuksissa ?

    Äänestä

  • Vua siel onkii mukavoo, on niäs mustoo makkaroo tarjolla,

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai se näin pääsiäisenä haittaa, vaikka mariniilla olis mämmit persuksissa ?

    Mitä Ilmari siihen sanoo?

    Äänestä

Edukunta talon katolla on kuulemma varoitusteksti HOURULA ÄLÄ AMMU.
Joukkohautoja kaivetaan jo esplanadille.

Äänestä
  • Tarkoititko eduskuntatalon...?

    Äänestä

  • Vihreät vain istuu Mannerheimintiellä ja puree vihreetä.

    Äänestä

VENÄJÄN PUOLLUSTUS ON AINA TUHOISAA HYÖKKÄYSTÄ JA TAPPATAPA TAPPAMISTA
- eikö tästä vieläkään oikein sanoin ilmaista TAPAJASTA

Äänestä

Kyllä niillä k.rvillä on varaa sotia, mutta koko maa on ajautumassa maksukyvyttömyyteen. Paluu syvälle neuvostoaikaan alkanut kun kaikki oli uskovaisten yhteistä omaisuutta ja kaikissa tavaroissa samat kopeekka ja ruplahinnat. https://www.hs.fi/talous/art-2000008747518.html

Äänestä

Hah hah, pelkkää uhittelua, ei taida kasakalle nyt oikein kalusto ja motivoituneet miekkoset riittää näin pitkälle rajalle.

Äänestä

Ihan täyttä natopaskaa taas. Venäläisillä on ja on ollut kalustoa aina rajam tuntumassa paljon ja niitä on siirrelty ennenkin. Jotta natokiima saadaan tappiin uutisoidaan...

Äänestä
  • Hahahhaaa......onko aurinkoa näkynyt Pietarissa viikkoihin?

    Äänestä

Tulloo se, nyt netti sotilaat kiiruusti ruottii, siellä suatte tykkiä per suksii, juu ja natuttaa keskenänne,

Äänestä

Pulterin ajan ovat jo suomen valtausta suunitelleet ja tuhomme, suomalaiset si tuhoaa jotka jää jälelle seuraavaan paikkaasa vallatessaan, täys kansan suomalaisten siito uralin taakse kautojamme kaivamaan.

Äänestä
  • kaikki on jo valmiina koskan hyrsylän jytkyt taas ampuvat

    Äänestä

Ei hätää. Me venäläiset vain haluamme puolustaa tärkeintä naapuriamme eli Suomea kaikilta vihamielisiltä hyökkääjiltä. T. Vladimir Syka Putin

Äänestä

Venäjä puolustautuu Naton aggressioita vastaan.

Äänestä
  • Tappamalla ja tuhoamalla surutta siviileitä Ukrainassa, joks ei edes ole natomaa?

    Ja mitä ihmeen natoagressioita? Ainoa agressiivinen ja hyvin sotaisa valtio Euroopassa on Venäjä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tappamalla ja tuhoamalla surutta siviileitä Ukrainassa, joks ei edes ole natomaa?

    Ja mitä ihmeen natoagressioita? Ainoa agressiivinen ja hyvin sotaisa valtio Euroopassa on Venäjä

    Venäjä💩

    Äänestä

Ei voi kuin venakon valheita ihmetellä ja näitten tapamis intoa

eikö tata jo tajuta tuon tapajan aikeita kaiken hävittää ja hajottaa

Äänestä

Venäjä valtasi Ukrainan aluksia
https://www.youtube.com/watch?v=jWUgufxkPiI

Sunnuntaina Venäjän rajavartiosto valtasi kolme Mustallamerellä liikkunutta Ukrainan laivastoon eli armeijaan kuuluvaa alusta.

Äänestä

Aivan turhaa paniikkia ! Suomi pärjää !

Äänestä
  • Suomi❤️

    Äänestä

suomen eerot yrittivät saksan kanssa mutta hanssit karkasivat lapin kautta ja eerot jäivät puolustaan ahvenanmaata.

Äänestä
  • Ryssäntrolli🤡

    Äänestä

Venäjä pyrkii suomen luhistamaan kaikin toimin sapotasen
ON MAILMAN JULKEINTA VALES SAKKIII

Äänestä

Ja linkki tähän pötykirjoitukseen....???

Äänestä
  • Venäjä pytyy kaiken valestaen tuhoamaan mitään seuraamuksia niistä kantaen
    - tämä riittää näitten järestelmäksi ja tossa jossain joku meinas,
    - venäjä on 28-kertaa suomeen hyökännyt

    Äänestä

-Ja muistakaa ottaa silmälasit mukaan!

Äänestä

Neljäs rokote ja tuplamaski ovat välttämättömiä. Vain siten voi suojautua tehokkaasti Venäjältä.

Äänestä

Kohta ”Suomessakin” maksaa bensiini 70snt/l, vodka 2€/l ja tupakki 20€/kartonki.

Äänestä
  • Tuollainen Venäjän armeija ei pääse valuuttaa vaihtamaan, sinne pistetään jo kohta rajan jälkeen matalaksi. Se tulee edelleen euro olemaan valuuttana ja votkan sijasta juodaan edelleenkin vain viinejä sivistyneeseen Eurooppalaiseen tapaan. Tupakkaa ei täällä polta kuin harvat, koska se ei ole terveellistä ja on alaluokkainen tapa.

    Äänestä

Onko älyllisesti heikkolahjaisilla natokiimaisilta luusereilta unohtunut se totuus että kun ja jos hälmöläiset liittyvät Natoon ja eivät ole enää Venäjän liittoutumattomia ystäviä ja kauppakumppaneita vaan vihollisia, niin ymmärrä hyvin että itänaapuria rakentaa itärajan omalle puolelleen ihan mitä lystäävät.

Äänestä
  • Senkus rakentavat vaikka paskahuussin!

    Äänestä

  • Eipä ne ole paljon nytkään muilta kyselleet rakennuslupia?
    Putte on jo vanha…aika hoitaa! ❤️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä ne ole paljon nytkään muilta kyselleet rakennuslupia?
    Putte on jo vanha…aika hoitaa! ❤️

    RIP! 👹

    Äänestä

Mutq joskus vihollisuus on niinq parempi vaihtoehto kuin kaveruus. Me kaikki suomalaiset niinq halutaan olla venäläisten vihollisii. Terkkuja Panda 12v.

Äänestä

Tappajamme kiertää rajojamme ja ovat näin toimineet jo satoja vuosia.

Äänestä

Ainahan niitä on siellä ollut !

Äänestä

Mitä sitten ?

Äänestä

Putte tappaa talossa ja puutarhassa.

Äänestä
  • Pitlin on paskassa ja pelossa

    Äänestä

Venäjällä täysi oikeus puolustaa itseään ja maaperäänsä. Tätäkin palstaa lukiessa pistää tavan järkyttämään tämä Venäjä-vihan määrä.

Äänestä
  • Venäjä järetömänä tulee mailman tuhoamaan, ON SIIHEN YLI ÄYRÄITEN VARUSTAUTUNUT ATOMEIN

    SIIS PITÄÄKÖS IHMISKUNNAN ELÄÄ TÄMÄN JÄRETTÖMYYDEN ARMOILLA

    Äänestä

Ei haittaa, kunhan eivät tuo hyökkäsjärjestelmää.

Äänestä
  • Hyökkäys on paras puolustus

    Äänestä

Joku polkuauto on tulossa rajalle päin, ja katolle kiinnittty vessapaperirullista koottu ohjuksen näköinen kapine, eikä sekään kasassa pysy, kun ei ole varaa ilmastointiteippiin.

Äänestä

Ei tarvitse pelätä.NATO ON ainakin 100 kertaa voimakkaampi sotilaallisesti KUIN venäjä.

Äänestä

Pitäis kait jo käydä tarkistamassa rajojen ruostuneet piikkilangat, ettei vaan ole mistään kohtaa poikki. Olikohan siellä muutama rajavartija, satunnaisesti kiertelemässä elleivät ole jo vaihtuneet venäläisiin, näitähän on tasaiseen tahtiin muuttanut suomeen ja kiinteistöjä myyty ahkerasti, rahaa kun on.

Äänestä
  • Tään RYSÄÄN SITOUTUNEEN ROPASKAA ON ain siellä täällä hyvin on nähtävisä tämän pussihousutyyli joka takaa retkotaa ja hyväisesti

    Äänestä

Liittoudutaan Saksan kanssa ja sotilaille mustat nahkatakit hihamerkkeineen ja otetaan Karjalatakasii. Sannakin tykkäisi siitä ei ehkä Karjalasta mutta nahkatakeista ja ylväistä upseereista ja upseerinpuvuista.

Äänestä
  • Jo on lapsellinen kommentti, eikö kirjoittajan pitäisi olla koulussa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo on lapsellinen kommentti, eikö kirjoittajan pitäisi olla koulussa ?

    Eiku ryssiä vituttaa selkeesti kun hakaristi oli jo varattu, niin piti ottaa käyttöön vaan puolikas siitä, eli Z kirjain, vaikka ryssät ennenkään mistään tekijäoikeuksista ole välittäneet, suurin osa ryssälän tuottamasta tavarasta on suoria kopioita länsimaisista tavaroista, aivan kuten Kiinallakin on.

    Äänestä

>> Kremlin uni [Finnish Patriotic Song] [English and Finnish lyrics]

Kuvittele tämä kappale verisessä talvisodassa yhtä voimakkaimmista kansakunnista, ja he pilkkaavat sitä edelleen kappaleessa, joka kuulostaa kuin se olisi Disney-elokuvasta.

Äänestä

Älä jaa tälläistä propagandaa täällä.

Äänestä

Verkossa leviää vahvistamaton video Venäjän kalusto­siirrosta kohti Suomen rajaa – asian­tuntijat epäilevät vaikuttamis­yritykseksi
Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtajan mukaan ei ole tullut mitään viitteitä siitä, että Venäjän kaluston liikuttelussa itärajan tuntumassa olisi tapahtunut muutoksia. Videota epäillään vaikuttamisyritykseksi.

Ilta-Sanomat

Äänestä

Vieläkö siellä on jotain romuja jäljellä, jääny varmaan Ukrainan pojilta huomaamatta.

Äänestä

Tie MOSKOVAAN AVOIN

Äänestä

On tuo "rusien" maa toitottanut kuukausitolkulla turvatakuista länneltä, joten kai se on meidän hellyttävä niille ja antaa "ruseille" ne takuut liittymällä Natoon, jolloin tulee Suomen ja Venäjän rajasta maailman turvallisin raja 1000 vuotta eteenpäin. Jos mikään sotahärveli ylittää rajan kumpaan suuntaan tahansa, niin sille käy "turkkilaiset" välittömästi. Bum-fiuuuuu.....ryskis, pitkä hiljaisuus. Putin verinen on varmaan nyt tyytyväinen. Tuolla nimellä hänet tullaan muistamaan historiassa, vähän sama kuin Iivana julma tai vastaavat Venäjän historiassa.

Äänestä

"Venäjä tuo Suomen rajalle puolustusjärjestelmän"

Ihanko vuorossa 3 taso koneet, kun 2 taso koneet meni jo Ukrainaan, buahhhahhaaaaa!

Äänestä

Ei kai puolustusjärjestelmää tarvitse pakoon lähteä. Eikä luokatonta idioottien johtamaa venäjää muutenkaan kannata karkuun lähteä! Jotenkin vaikuttaa siltä, että venäjän tulevaisuuden tuhonneelta murhaaja-putinilta tuhoutuu myös "jalot sotilaat" Ukrainaan suunnatussa hyökkäyssodassa. Luuleeko venäjä suuressa viisaudessaan, että siviilien murhat unohtuvat?

Äänestä

Venäjä pelkää Suomen tai Ruotsin /naton hyökkäystä .

Äänestä

Jooo-o , ei pidä ehkä kaikkea uskoa mitä netin ihmeellisestä maailmasta löytää.
Tuollaiset asiat havaitaan nopeasti eikä suomeen tällä hetkellä kohdistu uhkia.

Äänestä

Steven Seagal kannattaa tukee Venäjää ja Ukrainaa samaan aikaan ja uskoo, että ulkopuolinen taho johtaa sotapropagandaa, että kaksi upeaa kansaa on saatu taistelemaan toisiaan vastaan.

Äänestä
  • No se jätkä on ollut täysi seko jo pitkän aikaa, kyllä noita kylähullun aivoilla varustettuja elokuva-ihmisiä maailmasta löytyy muitakin. Se että on filmeissä näytellyt kovaa jätkää, ei kerro äijän olevan mitenkään oikeassa reaalimaailmassa.

    Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Venäjä tuo Suomen rajalle puolustusjärjestelmän, ovat tulossa kohti Helsinkiä. Kohta siellä alkaa olemaan vaarallista olla joo että kiirusti kattoomaan minne ehtii lähteä. Joko on reput pakattu valmiiksi ja laitettu kaikki tärkeimmät sinne. Muistakaa ottaa lääkkeet ja kissat ja koirat mukaan.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu