Kuka Kokoomuksen tolloista lausui näin?

"Puretaan paloiksi viimeisetkin Tuomiojan ja kumppaneiden harha­kuvitelmat."

Ala-arvoista toimintaa kansanedustajalta. Ei jatkoon.
281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Höpöhöpö. Tuomioja on loisinut hyväpalkkaisessa työssä eikä ole toiminut vaikka olisi pitänyt. Suomen huono EU sopimuskin on tietenkin SDP:n syytä ja tarkemmin TUomiojan. Kyllä se ukko voidaan vangita.

Äänestä

Eilisessä Aamuposti Hyvinkää lehdesä oli Kokoomuksen herra kansanedustajan paatos nykytilanteesta. Hän kertoi kuinka viisas hän on, onhan hän ollut jonkun pyssykerhon jäsenenä kauan. Hän päätti paatoksensa kertomalla, että emme ole enää koskaan yksin, kun liitymme Natoon. Herra Kokoomuksen kansanedustaja on niin nuori poika, ettei hän tiedä kuinka silloisen oikeiston aseveliliitto Natsi-Saksan kanssa oli myös sellainen liitto, ettei Suomi jää koskaan yksin. Liitossa Natsi-Saksan kanssa silloinen oikeisto oli erittäin tyytyväinen, koska Natsi-Saksalla oli sen ajan maapallon voimakkain armeija. Yksin Suomi kuitenkin jäi, yksin Suomi oli sodan voittajavaltioiden tuomittavana Pariisin rauhansopimusta väsättäessä. Sodan voittajavaltiot päättivät, ettei Suomea miehitetä!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Puretaan paloiksi viimeisetkin Tuomiojan ja kumppaneiden harha­kuvitelmat."

Ala-arvoista toimintaa kansanedustajalta. Ei jatkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu