Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.

Anonyymi

Tämä Jeesuksen sanoma pääsee helposti unohtumaan, etenkin kun ihmisten käsissä Raamattu taipuu yhtä moneen lahkoon kuin on tulkitsijoita. Lahkot ovat pääasiassa kylmiä ulkopuolisia kohtaan.
Onko minulla täydellinen oppi? Ei suinkaan. Erehdyn monissa asioissa, en tarkoituksella, vaan koska Raamattu on Jumalan sanaa ja minä ihmisenä yritän toisinaan ymmärtää sitä omalla järjellä koska en ole täydelliseksi tullut.

Jeesuksen viesti on selvä: joka ei vastusta totista evankeliumia, on tietämättään kristitty. Monet tykkäävät ajatella että kristitty on joku joka tunnustaa Jeesusta, on kastettu ja käy seurakunnan kokouksissa. Usko ilman tekoja on kuollut, siksi tällaiset itseltäänkin piilokristityt voivat olla lähempänä Jeesusta kuin monet meistä jotka Kristusta tunnustamme. Puu tunnetaan hedelmistään. He elävät Jeesukselle itse sitä käsittämättään, ja tulevat sen ymmärtämään myöhemmin. Jumala antaa vanhurskauden.

Sakkeus on hyvä esimerkki. Hän teki parannuksen vaikka ei varsinaisesti tunnustanut Jeesusta eikä ottanut kasteita jne. Kuitenkin Jeesus sanoi kun Sakkeus lupasi parantaa tapansa:"Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle."

Jumalassa ei ole muutosta, ei siis Jeesuksessa Kristuksessakaan:

Miika 6:8
"Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?"

Kaikki eivät vain vielä tunne Vapahtajaansa. Perkeleen lapset, ne jotka sellaisina pysyvät, ovat väkivaltaisia, valehtelijoita, julmia, rakkaudettomia loppuun asti.

4

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarkennus: Joka ei siis vastusta sitä sanomaa että Jeesus on Jumalan Poika, kuoli sovittaakseen meidän syntimme ja nousi kuolleista, että hänessä on anteeksiantamus synneistä, ja joka ei tahdo meille pahaa, se on meidän puolellamme jotka tähän uskomme. Mutta Jumalan armo ulottuu niihinkin jotka vastustavat, jos tulevat mielenmuutokseen.

    • Anonyymi

      Matt.25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. >> Jakeen lisätiedot
      26:18 Niin hän sanoi: "Menkää kaupunkiin sen ja sen luo ja sanokaa hänelle: 'Opettaja sanoo: Minun aikani on lähellä; sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.'"
      27:65 Niin Pilatus sanoi heille: "Tuossa on vartijaväkeä, menkää, vartioikaa niin hyvin kuin taidatte."
      28:7 Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä. Katso, minä olen sen teille sanonut."
      28:10 Silloin Jeesus sanoi heille: "Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä."
      -
      Tätä käskyä ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus antanut kristityille eikä lähettänyt heitä esiintymään Heidän Nimiin laittomuuksia tekemään:
      https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
      sekä "Älä tapa" Lain vastaiset rikokset, lapsiakin uhreina:
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
      -
      Lainattua tekstiä:
      "Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'

      https://www.rt.com/news/536615-veil-of-silence-france-catholic-abuse/
      Meanwhile the USA government that cares so much about its people say NOTHING about the 800,000 children & 600,000 women that go missing EVERY YEAR just in the USA alone.
      Shhhhhhhh!!!!#
      Käännös: https://www.bing.com/translator/
      #Samaan aikaan Yhdysvaltain hallitus, joka välittää niin paljon kansastaan, ei sano mitään 800 000 lapsesta - 600 000 naisesta, jotka katoavat joka vuosi vain Yhdysvalloissa.
      Shhhhhhh!

    • Anonyymi

      valehtelijat paljastuvat aina jossain vaiheessa , haitte jeesuksen yöllä haudasta , jos edes eli !!!

    • Kyllähän Jeesus itse sanoi että joka antaa edes lasillisen vettä heille jotka ovat Jeesuksen omia siksi koska ovat Jeesuksen omia, eivät jää palkatta.

      Kuitenkin on kysyttävä, onko sellaisia ihmisiä edes olemassa jotka pysyvät maallikkoina mutta jotka ovat olisivat valmiit auttamaan kristittyjä vain siksi koska ovat kristittyjä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9077
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1380
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      889
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe