Kristuksen iltaa vaan kaikille, säätyyn katsomatta! Telppäsniityllä oli kahden talon väki heinänteossa kesällä 1796. Yht'äkkiä tuli voimakas tuulenpuuska ja kaikki kaatuivat maahan. He alkoivat puhua oudoilla kielillä, nähdä näkyjä ja liekkejä näkyi ihmisten päällä. Skene muistutti Raamatun helluntain ihmettä. Tätä ei sovi sekoittaa helluntailiikkeen syntyyn, mikä puolestaan tapahtui Losissa, Azuza- kadun varrella 1906. Eräs henkilö istui silloin päivästä toiseen herätyskokouksissa pahvilaatikko päässään ja näin aloitti helluntailaisuuden aatteen. Telppäsniityn tapahtumista sai alkunsa körttiläisyys, joka on toisin kuin helluntailaisuus, hyvin liberaali usko.
1700- luvulla, aina 1800- luvun puoliväliin vaikutti eri puolilla Suomea, yksittäisiä kristillisiä guruja. Heillä oli omaan kokemukseen perustuvaa tietoa asiasta ja se poikkesi kirkon näkemyksestä. Paavo Ruotsalainenkin oli yksi heistä, mutta ensin hän käveli ja hiihti kymmeniätuhansia kilometrejä ympäri maatamme, etsiessään näitä guruja tai kylähulluja. Motiivina oli hänellä oma sisäinen palo Kristuksen tuntemiseen. Muistuttaa Intian uskonelämää tänäkin päivänä tai vanhaa suomalaista shamaanikulttuuria.
Paavosta tuli saarnamies ja kylähullu. Hänen toimintatapansa olivat eriskummallisia; kännäämistä, täydellisen vastuutonta käytöstä perhettään kohtaan ja loikoilua, työnteon sijaan.
Katsokaa tämä eilen ja huomennakin TV:stä tullut dokumentti, jos teitä kiinnostaa savolaisuus, 1700- luvun talonpoikaiselämä, hulluus, leppoisa jutustelu, ooppera tai hengellinen kilvoittelu. Tunnin kestää ja on laatukamaa Suomesta:
https://areena.yle.fi/1-62069783
Telppäsniitty Lapinlahdella!
4
875
Vastaukset 4
- Anonyymi
Monikilometrisen, metsäisen koulutien varresta näkyi Lapinlahden kirkko. Mäen päältä kun korkeaan kuuseen nousi.
Pienet olivat siehen mailmanaikaan pikkusanttujen näköalavaatimukset. Kalaiselle lammelle mentiin kun sen jääpeite kesäparhaiksi suli.
Taitava virvelimies ei olisi ilman hyvänkokoista haukea jäänyt. Katiskalla joskus hauki saatiin, ellei kalarosvo ennen olisi lammelle ehtinyt.
Lampi oli lähdeperäinen. Helteelläkin kala oli sen takia hyvänmakuista. - Anonyymi
Se tuota nii se Lapinlahden tuota kirkko on rakennettu niin 1800 luvun niin alkupuolella.
- Anonyymi
Niin vanhako se on.
- Anonyymi
Muistan Lapinlahen. Siellä prakteerasi maankuulu jäsenten korjaaja Miettinen. Munt vietiin sinne vesikelkalla kun setä ajoi mun ylitseen kolikärryillä hevosellaan.
Laitteli vaan vaan luut ja nikamat kohilleen. Olin vielä pikkusanttu silloin. Koulusta pois joutusin olemaan monta viikkoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561
