Vaikka Putin on roisto niin pakko myöntää hänen

olevan nerokas roisto, veti nenästä koko länttä, Suomi mukaan luettuna. Lännessä pauhattiin miten kaasukauppa lännen kansssa luo molemminpuolista riippuvaisuutta eikä Venäjä voi alkaa sotaa. Mutta kävi juuri päinvastoin ja sen Putin oivalsi. Hän tajusi sen, että länsi ei voi katkaista kaasun ostoa vaan sen on pakko rahoittaa kaasunostoilla hänen sotansa. Aikamoinen tilanne, länsi maksaa Venäjän sotakuluja yli 20 miljardilla eurolla/kk. vaikkei halujakaan olisi. Putin voi lisäksi kiristää Eurooppaa kaasun katkaisulla kuten juuri kävi Saksan kanssa. Noin viikko sitten se ilmoitti toimittavansa Ukrainalle n. 2 miljardilla mm. raskasta sotakalustoa. Pari pv sitten Saksan perui ja ilmoitti ettei se toimitakaan.
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Putin voitti pelin, shakki ja matti.

Äänestä
  • Daily mailin sivuilla on juttu, että Shoigu olisi saanut sydärin, joka ei ole lääketieteellinen. Sius tapetaan. Kremlin 20 kenraalia kotiarestissa tai vankilassa. Yksi oli saanut kenkää, kun oli ollut jenkki räppärin kuva pöydällä Putinin kuvan vieressä. Oligarkit siis Putinin rahoittajat,
    joista suurin osa asuu lännessä on Putinin vihollisia. 1000 hlökunnasta vaihdettu. GRU:n 150 hlöä vaihdettu. Miettikääpä, onko Putilla enää luottoystäviä. Pian on Moskovassa vallankaappaus. Toivottavasti näin tapahtuu ja sekopää saa ansionsa mukaan.

    Äänestä

  • Peli on pahasti kesken. Natsi-Venäjä vastaan demokratia--Ukraina

    Äänestä

Henkilövoimavaramme ovat ehtymättömät, totesi Stalin 1941 Japanin luovuttua hyökkäämästä.

Äänestä

Putin on enempi pokerin pelaaja, huonosti taitaa käydä riskin ostossa hänelle. Ylimielisyys ja toisten pelureiden aliarviointi taisi yllättää Putinin jälleen kerran. Valitettavasti Putinin pelissä on todella paljon sijaiskärsijöitä. Uhkapelistä jää pahat arvet ja muistiin ikävä jälki, joka ei unohdu koskaan.

Asioita tullaan pureskeleemaan monella tavalla eri näkökulmista pitkän aikaa, miten ihmiset katsoivat monet asiat läpisormien, uskoen hyvän voiman vaikuttavan tilanteen korjaantumiseen paremmaksi. Hyväuskoisuudesta maksoimme kovan hinnan, kun paha ei kykene käsittelemään pahuuttaan järkevällä tavalla vaan se vie aina mukanaan vielä pahemmaksi.

Voittamaton olo perustuu aina valheisiin lopulta ja noutaja tulee ja korjaa tilanteen. Ehkä tästäkin opimme jotain, toivottavasti. Putin pettää aina lopulta ja Putinisteihin ei voi luottaa koskaan, koska heidän tapa ajatella on valheita täynnä, eikä perustu todellisuuteen ja faktoihin. Pelurit pelaa, kunnes kaikki eväät on syöty.

Äänestä

On paljon puhuttu Putinin muuttuneesta tilasta...siis terveyshuolista. Nyt saimme luotettavista ja arvovaltaisilta tahoilta selville että PUTIN sairastaa MYYRÄKUUMETTA. Terveystiedoissa on tekstiä ja antibioottilääkityksiin reseptejä jolla on yritetty selättää tämä MYYRÄKUUME. Aluksi epäiltiin JÄNISRUTTOA mutta sitten saatiin Kremlin sisältä tietoja ja varmistus MYYRÄ sen oli saanut aikaan. Alustava tieto että päässyt jylläämään pitkään tehden tuhoja niin sisäisesti kuin ulkoisesti joten taltuttaminen voi olla mahdotonta toteuttaa. Lyijy on se viimeinen konsti.

Äänestä

Kuvitteleeko Putte todella, että Venäjä voittaessaan saisi Ukrainasta 40 miljoonaa uutta hänelle lojaalia isänmaallista kansalaista?

Äänestä
  • Onhan hän jo muutaman miljoonan ajanut maanpakoon. Sitten jotkun eliminoi ja osa "väärin ajattelijoista" vankilaan. Toimi Valko-Venäjällä, niin miksi ei Ukrainassakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan hän jo muutaman miljoonan ajanut maanpakoon. Sitten jotkun eliminoi ja osa "väärin ajattelijoista" vankilaan. Toimi Valko-Venäjällä, niin miksi ei Ukrainassakin.

    Putte siis luulee, että hänellä on Valko-Venäjällä 10 miljoonaa innokasta tukijaa?

    Äänestä

Helppo olla nerokas, kun kotimaassa on oppositio ja vapaa tiedonvälitys vaiennettu.

Äänestä
  • Putiini on fasisti joka johtaa Natsi-Venäjää.

    Äänestä

Putin on kuollut ja kuopattu, kaatopaikalle, Moskovan kupeeseen. Ennen heinäkuuta.2022

Äänestä
  • Lännen johtajat tässä kuopata pitäisi påscakasaan kun noin tyhmään vedätykseen menivät, Merkel sinne alimmaksi. Merkel oli ihan Putinin lumoissa ja sitoi Saksan kädettömäksi maksajaksi, siis Ukrainan tuhoojaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännen johtajat tässä kuopata pitäisi påscakasaan kun noin tyhmään vedätykseen menivät, Merkel sinne alimmaksi. Merkel oli ihan Putinin lumoissa ja sitoi Saksan kädettömäksi maksajaksi, siis Ukrainan tuhoojaksi.

    Ei länsi maksa jatkossa senttiäkään enää Venäjälle vaan ostaa energiansa muualta vaikka kalliimpaan hintaan! Putte on maalannut itsensä nurkkaan ja Venäjän ahdinko sen kuin syvenee! Venäjällä on kädessä vain hanttikortteja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei länsi maksa jatkossa senttiäkään enää Venäjälle vaan ostaa energiansa muualta vaikka kalliimpaan hintaan! Putte on maalannut itsensä nurkkaan ja Venäjän ahdinko sen kuin syvenee! Venäjällä on kädessä vain hanttikortteja!

    Kerro nyt se kikka millä ostaa kaasun muualta kun ei sitä vielä ole kukaan muu ihminen keksinyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro nyt se kikka millä ostaa kaasun muualta kun ei sitä vielä ole kukaan muu ihminen keksinyt.

    LNG USA:sta ja Kanadasta. Hollannista kaasuputki Saksaan. Maksaa, mutta saa maksaakin.

    Planeetta kärsii hiilivedyistä. Monella tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro nyt se kikka millä ostaa kaasun muualta kun ei sitä vielä ole kukaan muu ihminen keksinyt.

    Vaihda kauppaa hönö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LNG USA:sta ja Kanadasta. Hollannista kaasuputki Saksaan. Maksaa, mutta saa maksaakin.

    Planeetta kärsii hiilivedyistä. Monella tavalla.

    ----LNG USA:sta ja Kanadasta. Hollannista kaasuputki Saksaan. ----

    Totta kai kaikki rahalla onnistuu mutta vaatii vuosien työt.

    Äänestä

Putler on vetänyt nenästä vain itseään ja Venäjän kansaa ja uskoo,ettei jälkimmäinen sitä huomaa.

Mutta huomaa kyllä,vaikka kuinka härskisti valehdellaan.

Avaajaa taas ei ole Putlerin tarvinnut vetää nenästä.
Hän tekee sen itse.

Saksa ilmoitti pari päivää sitten myöntävänsä Ukrainalle miljardin sotakaluston ostoa varten.

Äänestä
  • -----Saksa ilmoitti pari päivää sitten myöntävänsä Ukrainalle miljardin sotakaluston ostoa varten.------

    Tuo on eri asia kuin toimittaa valmista SOTAKALUSTOA, minkä Saksa ensin lupasi. Niistä Saksan lupaamista rahoista ei ole hyötyä vielä tässä tilanteessa. Sitäpaitsi, etkö huomannut, että ensilupaus oli 2 mrd. nyt enää 1 mrd.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Saksa ilmoitti pari päivää sitten myöntävänsä Ukrainalle miljardin sotakaluston ostoa varten.------

    Tuo on eri asia kuin toimittaa valmista SOTAKALUSTOA, minkä Saksa ensin lupasi. Niistä Saksan lupaamista rahoista ei ole hyötyä vielä tässä tilanteessa. Sitäpaitsi, etkö huomannut, että ensilupaus oli 2 mrd. nyt enää 1 mrd.

    Saksa on toimittanut Ukrainalle reservikalustonsa.
    Nyt Ukraina voi ostaa materiaalia sieltä,mistä sitä saa.Ei rintamalla kysytä,mistä se on hankittu.

    Äänestä

  • Ei Venäjälle ole mitään hyötyä idioottien kuvittelemista maaostoista muka hyökkäystukikohdiksi.

    Täytyy olla todella typerä tuollaisen väittämiseen ja aliarvioida venäläisten järjenjuoksu peräti alhaiseksi. Siis oman veroiseksi.

    Äänestä

Keitä tässä on vedetty nenästä? Katso tätä kuvaparia ja mieti: https://t.me/AmericanExceptionalism/26605
Ehkäpä se huhu vuonna 2014 tapahtuneesta muutoksesta ei olekkaan tuulesta temmattu. Ainakin tämä viimeisempi versio hänestä on lähempänä normaalia ihmistä. Tuo aikaisempi oli jostain syvältä liskomaailmasta.

Äänestä

Putin degeneroi Venäjän kansaa entisestään, oliko operaation tarkoitus tapattaa omia kaadereita, jotta indoktrinaatio saa tilaa.

Äänestä

Putin hurmasi aivan erityisesti naisjohtajia, esimerkkeinä Merkel ja Halonen. Eivät mimmit huomanneet olevansa romanttisesti hurmattuja ja rakastuneita macho-Putiniin. Hintaa maksetaan.

Mikä maa tahansa olisi iloinen jos oman maan johdossa olisi Putinin kyvyt omaava johtaja. Verrataan nyt vaikka Marinia ja Putinia keskenään, hahhaa.

Äänestä

-----Ei Venäjälle ole mitään hyötyä idioottien kuvittelemista maaostoista muka hyökkäystukikohdiksi.-----

Asiantuntijat kuten esim. Suojelupoliisi ovat eri mieltä kuten aivan hyvin tiedät. Miksi siis valehtelet ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

olevan nerokas roisto, veti nenästä koko länttä, Suomi mukaan luettuna. Lännessä pauhattiin miten kaasukauppa lännen kansssa luo molemminpuolista riippuvaisuutta eikä Venäjä voi alkaa sotaa. Mutta kävi juuri päinvastoin ja sen Putin oivalsi. Hän tajusi sen, että länsi ei voi katkaista kaasun ostoa vaan sen on pakko rahoittaa kaasunostoilla hänen sotansa. Aikamoinen tilanne, länsi maksaa Venäjän sotakuluja yli 20 miljardilla eurolla/kk. vaikkei halujakaan olisi. Putin voi lisäksi kiristää Eurooppaa kaasun katkaisulla kuten juuri kävi Saksan kanssa. Noin viikko sitten se ilmoitti toimittavansa Ukrainalle n. 2 miljardilla mm. raskasta sotakalustoa. Pari pv sitten Saksan perui ja ilmoitti ettei se toimitakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu