Kuka mahtaa olla se heikoin lenkki eduskunnassa?

Kaikesta mitä ko. henkilö on suustaan päästänyt niin voi tehdä sen johtopäätöksen, että heikoin lenkki maamme turvallisuudesta keskusteltaessa ja päätettäessä on tämä lajissaan yksinäinen VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen. Maamme onneksi hänen kaltaisiaan on maassamme erittäin vähän ja useimmille heistä on yhteistä se, että antavat vaikutelman ettei aivan täysillä järjen lahjoilla olla liikenteessä.

https://yle.fi/uutiset/3-12407603

"Savolainen toivoo avointa keskustelua Nato-jäsenyydestä, mutta toteaa myös, että turha pitkittäminen ja prosessin vaikeuttaminen ovat Venäjän pussiin pelaamista.

– Sen uskon, että sellaiset edustajat, jotka ovat jossakin läheisessä kontaktissa esimerkiksi Venäjän kanssa ja heidän vaikuttamisensa alaisena, yrittävät pitkittää tai vaikeuttaa tätä prosessia, Savolainen sanoo.

– Varmaan supattelua tulee monenlaista, mutta se on omantunnon päätös normaalilla edustajalla.

Yleisten oppien mukaan hybridivaikuttamistilanteessa etsitään itselle myönteisiä toimijoita. Savolaisen mukaan tällaisia henkilöitä voi olla kaikissa maissa.

Hän arvioi, että yleistä mielipidettä on enää vaikeaa kääntää Nato-vastaiseksi. Suomalaisten enemmistö kääntyi kannattamaan liittoutumista sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Painostus tai voimatoimet vain vahvistaisivat liittymishaluja, Savolainen uskoo."
1065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

HeikoinLenkki Suomen NATOJÄSENYYSTURVALLISUUSKESKUSTALUISSA ovat vanhanen ja yllättävääkyllä väyrynen !!!!!!!!!!

Molemmat ovat vanhankansan änkyröitä, joila ole ei enää SuomenUlkopoliittinen asema ja tilanne " hallussa , eikä niiden agendalla ?????????

Äänestä
  • Aloittaja

    Minua ei yllätä, että Väyrynen olisi aktiivinen nato-vastustelija. Mutta enpä oikein usko, että Vanhanen siinä vaiheessa kun äänestetään eduskunnassa asiasta, olisi vastaan.

    Äänestä

Hyvää pohdintaa. Onneksi Väyrynen ei ole kansanedustaja ja toisaalta niin tunnetusti venäjämielinen, että hänen natovastaisuus on jo kaikille selvää. Ano Turtiaista pidetään yleisesti mieleltään pyrjähtäneeltä ja toisaalta sekä Väyrynen ja Turtiainen vastustaessaan Natoa, toimivat itse asian Naton kannatuksen kasvamisen puolesta. Molemmat sen verran yksinkertaisia, että eivät sitä ymmärrä. Muutaman venäjä voi lahjoa, mutta Suomessa ei riitä ja nyt meidän vapaalehdistö, koulutus ja muut demokraattiset arvon toimii meidän ja itsenäisyytemme puolesta. venäjä pudotti naamarinsa ja näytti paholaisen kasvonsa, että Nato juna pysyy liikkeellä ja olemme sen jäseniä niin nopeasti, kuin se on vaan mahdollista. Itse uskon, että yksi nopeimmista Natoon liittymistä koskaan, asialla on sen verran monta tekijää, mikä on Suomen puolella tässä asiassa ja myös tietysti Naton puolella.

Äänestä
  • Ja Tuomioja ja Halonen kannattaa Natoa, niinkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja Tuomioja ja Halonen kannattaa Natoa, niinkö?

    Mitäs merkitystä Halosen kannalla enää on, koska hän ei ole enää aktiivipoliitikko eikä omaa siis asian suhteen mitään valtaa? Tuomiojalla taas on vaikutusvaltaa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana, mutta parlamentaristiseen päätökseen yhden kansanedustajan äänellään lopullinen valta ei ole yhtään sen suurempi, kuin muillakaan kansanedustajilla. Ukko on Nato-kriittinen, muttei yhtä tiukka linjallaan kuin esim. Keskustan Väyrynen, jolla taas on saman verran valtaa asian suhteen kuin Halosellakin.

    Äänestä

Tämä oli todella mielenkiintoinen juttu. Kaipa tuo heikoin lenkki löytyy niistä muutamasta "aidosta putinistista" joita eduskunnasta löytyy ja sitten Venäjän kanssa paljon tekemisissä olleista kansanedustajista joista löytyy "kompromattia".

Äänestä

Tältä Savolaiselta tulee suusta sammakoita koko ajan. Ei hybridiosaamiskeskuksen pikkuvirkailijalla ole oikeutta kaventaa kansanedustajien sananvapautta eikä tuhota suomalaista demokratiaa. Savolainen ei ole tehtäviensä tasalla ja ansaitsee potkut.

Äänestä
  • Pölhöpopulistilla on aina ratkaisuna erottaminen, jolla pääsee "ongelmasta" eroon?

    Äänestä

Näistä löytyvät heikoimmat lenkit ja nimenomaan tässä järjestyksessä: kepulit, persut ja kommarit.

Äänestä

Ja näitä persearskoja näyttää riittävän tässä maassa....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aito-arska kirjoitti:

Kaikesta mitä ko. henkilö on suustaan päästänyt niin voi tehdä sen johtopäätöksen, että heikoin lenkki maamme turvallisuudesta keskusteltaessa ja päätettäessä on tämä lajissaan yksinäinen VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen. Maamme onneksi hänen kaltaisiaan on maassamme erittäin vähän ja useimmille heistä on yhteistä se, että antavat vaikutelman ettei aivan täysillä järjen lahjoilla olla liikenteessä.

https://yle.fi/uutiset/3-12407603

"Savolainen toivoo avointa keskustelua Nato-jäsenyydestä, mutta toteaa myös, että turha pitkittäminen ja prosessin vaikeuttaminen ovat Venäjän pussiin pelaamista.

– Sen uskon, että sellaiset edustajat, jotka ovat jossakin läheisessä kontaktissa esimerkiksi Venäjän kanssa ja heidän vaikuttamisensa alaisena, yrittävät pitkittää tai vaikeuttaa tätä prosessia, Savolainen sanoo.

– Varmaan supattelua tulee monenlaista, mutta se on omantunnon päätös normaalilla edustajalla.

Yleisten oppien mukaan hybridivaikuttamistilanteessa etsitään itselle myönteisiä toimijoita. Savolaisen mukaan tällaisia henkilöitä voi olla kaikissa maissa.

Hän arvioi, että yleistä mielipidettä on enää vaikeaa kääntää Nato-vastaiseksi. Suomalaisten enemmistö kääntyi kannattamaan liittoutumista sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Painostus tai voimatoimet vain vahvistaisivat liittymishaluja, Savolainen uskoo."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu