Putin on ottanut oppia Aatusta ja Stalinista.
Putinin venäjällä keskitysleirejä hallinnon vastustajille
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Putinhan tapattaa vastustajiaan.
Kun joku sais sen puten hengiltä.
Putleri on antikristus, siksi sitä ei saada hengiltä.
Siperiaan mahtuu.
Orjatyöllä se Neuvostoliittokin rakennettiin, joten Putte ottaa oppia Stalinin järjestelmistä, missä omillaan ajattelevat oli "kansanvihollisina" eliminoitava työleireille häiritsemästä johdon porsastelua. Hyvin näyttää homma toimivan 👍. Kohta kaikki vähääkään älyissään oleva ja kykenevä väki on karannut muille maille, mitä venäjän johto pitää onnistuneena "itsepuhdistuksena", ja jäljelle jää se osa kansaa joka on kuin aivoton taikina Puten käsissä. Venäjä on kehitysmaa ja vajoaa Puten kera yhä syvemmälle banaanivaltioiden joukkoon.
No näitähän on ollut Venäjällä ja muissa fasistimaissa aina. Vastustajat on suljettu leireille.
Ei mitään uutta neuvosto-venäjällä. Aina siellä on ollut "tilaa" ( Siperiassa ) toisinajattelijoille.