2. sukupolven maahanmuuttajien ongelma

on vanhemmat.
He ovat tuoneet mukanaan omaan kulttuuriinsa kuuluvat kasvatusmetodit. Vanhemmuus on jotain ihan muuta kuin mitä se on länsimaisessa yhteiskunnassa. Vanhemmuus on isolta osin sitä mitä äiti tekee lapsen tai lapsien kanssa.
Äiti opettaa heille kielensä, uskontonsa ja kulttuurinsa. Jatko-opinnot ovat sitä, että lapset laitetaan pihalle ja kadulle oppimaan kavereiltaan lisää.
Hyvä ja tunnollinen äiti ei vie lastaan tarhaan tai eskariin joissa lapset oppisivat kielen ja länsimaisen elämän perusteita.
Sitten kun lapset menevät kouluun, niin pari ensimmäistä vuotta opetellaan suomea ja länsimaisen kulttuurin perusteita. Peruskoulun päättäessään he ovat vielä 2-3 vuotta luokkakavereitaan jäljessä.
Vain lahjakkaimmat lapset pärjäävät ja enemmistö heistä on enemmän tai vähemmän heitteillä.
Siinä on lapsella melkoisen huonot eväät elämänsä rakentamiseen.
Tämä näkyy jo alueilla esimerkiksi Helsingissä mihin kaupunki on perustanut näitä mamu-lähiöitä.

Miten voisimme korjata tätä tilannetta joka on jo ajanut länsinaapurimme melkoisiin ongelmiin?
Laittakaa tänne ideoitanne ja keinoja joilla ne saataisiin päättäjien tietoon.

5

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihreät ja punikit (sdp vas) eivät hoitaneet maahantulleiden asioita. Yrittivät vaan rahaa työntämällä ohittaa vastuunsa tulokkaista. Siitähän tämä on seurausta.
      Minusta vastuu kokonaisuudessa on niillä, ketkä tätä showta on pyörittäneet. Taisi kokoomuksellakin olla näppinsä pelissä.
      Vastuullisia ovat kesk. vihr. sdp. kok. rkp ja siniset. unohtuiko joku?

    • Anonyymi

      Miksi matu muuttuisi?

    • Matujen joukossa on paljon tänne sopeutuneita jotka ovat yhteiskuntamme jäseniä ja veronmaksajia.
      Ongelmasi siis näen tämän meille valitun ruotsinmallin. Meillähän myös nämä mamut ahdetaan omiin lähiöihin ainakin Helsingissä.
      Siellä heille muodostuu oma elinpiiri jossa ei tarvita suomenkieltä eikä kulttuurimme osaamista. Tähän ovat syyllisiä lasten vanhemmat jotka opettavat siis lapsilleen lähtö maansa kulttuurin joka onkin sitten lähiöjunan asuin- ja elämänympäristön kulttuuri.
      Sitten ihmetellään kun 2-polven mamu-nuorten jengit törmäävät kantasuomalaisten kanssa. Huumekauppiaat ja maahantuojat sekä muut alan toimijat joiden joukossa on myös näitä 2. polven mamuja tietävät kuinka saada nämä porukat mukaan toimintaansa.
      Loppupelissä käyttäjällehän ei ole mitään väliä tuleeko kama labrasta vai n..kerin perseestä kun vaan saa kamaa.
      Tämä ketju pitää saada poikki. Olen itse yrittänyt puhua näille maahanmuuttaja-vanhemmille asiasta ja suostutellut päiväkotia ja eskaria jotta lapsi pääsisi kiinni kouluun ja olisi tasavertaisempi muiden kanssa. Nyt sitten ainakin Helsinki, Lantaa ja Turku ovatkin sitten keskittäneet näitä lapsia samoihin kouluihin ja siitä on syntynyt maahanmuuttajapainotteisia kouluja. Loppu tuloksena onkin sitten peruskoulun päättäviä lapsia jotka ovat 2-3 vuotta muita jäljessä.
      Näin synnytetään iso ryhmä joilla huonot eväät tulevaisuuteen.
      TÄMÄ PITÄÄ SAADA KATKAISTUA
      Tähän haluaisin jotain ratkaisumalleja.
      Ratkaisu ei siis ole tuo ylläoleva vuosikymmeniä toteutettu malli, että haukutaan jotain puoluetta tai poliitikkoja. Ei myöskään se, että lähetetään takaisin johonkin aavikolle tai se, että pannaan kaikki linnaan.

    • Kellään ei siis ole kiinnostusta eikä ideoita tähän matu-asiaan?

    • Anonyymi

      Matut levitäytyvät nyt europee valtaamaan ja tuhoamaan kultuureilleen ikuiseksi leposioikseen säpälöien kaiken hyvän tieltään siis kaiken hyvän säpälöienn

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe