Että saadaan edes hetkeksi Suomen ja suomalaisten etua ajava puolue. Perussuomalaiset tuhosivat itsensä nopeasti, eivätkä erotu enää muista puolueista mitenkään.
Oletettavaa on siis, että "nukkuvien puolue" kasvaa, se ei kuitenkaan tarkoita etteikö heillä olisi vaikutusvaltaa. Kunhan taas hakeutuvat politiikan pariin.
Oletettavaa on siis, että "nukkuvien puolue" kasvaa, se ei kuitenkaan tarkoita etteikö heillä olisi vaikutusvaltaa. Kunhan taas hakeutuvat politiikan pariin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tai saavat suomeen puolueen joka ajaa suomalaisten etua.
Sitten kun sellaisen puolueen olemassa olemisella ei ole mitään merkitystä. Katsos neropatti kun sinun persujen perään itkeminen on valon kantamista säkillä pirtiin kun sinun pitäisi käyttää kaikki energia ja aika sinimustiesi vaalityöhön. Tosin sillä isänmaan ystävät ilman natoa jengillä ei ole pskankaan merkitystä sen jälkeen kun Suomi liitetään Natoon.
''....eivätkä erotu enää muista puolueista mitenkään.''
Kyllä erottuvat, valitettavasti negatiivisesti.
Vain tällä palstalla, häirikön omatoimisten tulkintojen vuoksi. Asioiden käsittelyssä mm. eduskunnassa, eivät juurikaan. Kaikki menee läpi, pienen nurinan kanssa. Ei siis mitään eroa kansalaisille.
KANSALLISLAKKO, MAAN KATTAVA JOUKKOIRTISANOUTUMINEN 5 MILJOONAN IHMISEN TOIMEENTULOTUKIKUORMITUS! NEUVOTELLAAN SUHDANTEET UUSIKSI TAI EI OLE ENÄÄ MITÄ JOHTAA, TIEDOSTAKAA OMA ARVONNE JA OMA PANOKSENNE SYSTEEMIN TOIMINNALLE JA VAATIKAA SIITÄ OIKEUDENMUKAINEN KORVAUS.
Brysseli on epäoikeudenmukainen?
Teukkakin meni Pyrsselin herraksi vastustamaan EU:ta "Pimeyden ydintä". Millä rahoilla? Niillä kiroamillaan EU:tukiaisilla, joita hänen sahansa sai aikoinaan miljoonittain.
Persupuolueessa ketaleestakin voi tulla herra, mutta ei hän koskaan muutu rehelliseksi ihmiseksi?!
Kyllä se on näin, että minä äänestän seuraavissa vaaleissa Emma Karia (vihr). Isot tissit ja muutenkin mukavan näköinen mimmi. Äänestin persuja melkein 10 vuotta, mutta kyllä nyt on ryhtiliikkeen paikka.
Parempi se on kun sinä sinimusta Soinilainen hyppäät vihreisiin onhan sekin samanlainen ääriliike kuin sinun kallonmittaajasi koska vihreillä on sentään pieni mahdollisuus päästä takaisin politiikkaan mikä ei tule onnistumaan koskaan Soinilta sen enempää kuin sinimustiltakaan.
Olen hoitoalalla ollut yli 25 vuotta ja demarien äänestäminen on ohi osaltani, oppositiossa huusivat kurkku suorana palkkojen puolesta, mutta nyt ovat pahin jarru niiden korjaamiseen, kaikki ovat Rinteen vappusatasten tasoisia, se on loppu nyt.
Outo kommentti. Miten muka demarit olisivat esteenä hoitajien palkankorotuksille? Eivät mitenkään! Yksikään puolue ei ole työmarkkinaosapuoli eikä hallitus määrää kenenkään palkkoja! Jos viittaat sosiaali- ja terveysministerin virkatehtäviin kuuluvaan huoleen suojatyön riittävän tason hoitamiseen, niin se ei ole palkankorotusten vastustamista. Se on kansalaisten terveydestä huolehtimista, kuuluu ministerin viran hoitamiseen.
Sitä paitsi mitään ”pakkolaka” ei ole edes eduskuntaan viety.
Muuten, mikä mölinä ja huuto olisi syntynyt, jos lakko olisi jatkunut ja suojatyötä ei olisi ollut riittävästi ja ihmisiä olisi alkanut kuolla! Silloin olisi vaadittu ministeriä hirteen kun ei olisi hoitanut ”pakkolakia” turvaamaan terveydenhoitoa!