Suomen eliitti pessyt venäläistä rahaa yli 30 vuotta

Suomen eliitti on tehnyt tiivistä yhteistyötä venäläisten oligarkkien kanssa, jotta Venäjältä tullutta rahaa voidaan ohjata veroparatiiseihin. Eliitillä on hyvin läheiset suhteet mm. Putiniin. Tästä kaikesta on vaiettu, sillä osa rahasta on päätynyt eliitin pimeille tileille. Näitä ei tutkita, jotta nimiä ei päätyisi julkisuuteen. Suomen Keskustalla nämä suhteet ovat olleet kaikein lähimmät venäläisiin.
17102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"Mistä tiedät vai oletatko vaiko puhtaasti valehtelet,faktaa ruutuun?"!!!

Äänestä

Varmaankin totta tuo rahaliikenne. Eiköhän noin ole ollut ihan aina.

Äänestä
  • Yksi Venäjän oligarkkien rahanpesu, sellainen konkreettinen, oli Hartwall Areenan myyminen. Hjallis ja kumppanit sai huhujen mukaan 35 miljoonaa euroa. Olihan nyt pakotelistalla olevat Timoshenko ja Rotenberg asialla.
    Sitähän emme tiedä, maksettiinko osa rahasta jonnekin Sveitin tilille lisäksi.

    Nyt tuo halli rapistuu käyttämättömänä
    Se pitäisi kansallistaa ja ottaa käyttöön.

    Aina kun näen Halliksen televisiossa, tulee mieleen, että siinä on "susi lampaiden vaatteissa".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi Venäjän oligarkkien rahanpesu, sellainen konkreettinen, oli Hartwall Areenan myyminen. Hjallis ja kumppanit sai huhujen mukaan 35 miljoonaa euroa. Olihan nyt pakotelistalla olevat Timoshenko ja Rotenberg asialla.

    https://www.is.fi/khl/art-2000005650768.html

    Tässä sitä on melkoinen soppa synnytetty. Kukahan suuttuu Hjallikselle oikein kunnolla? Tuleeko Liike Nytistä "liikkumaton nyt"..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi Venäjän oligarkkien rahanpesu, sellainen konkreettinen, oli Hartwall Areenan myyminen. Hjallis ja kumppanit sai huhujen mukaan 35 miljoonaa euroa. Olihan nyt pakotelistalla olevat Timoshenko ja Rotenberg asialla.
    Sitähän emme tiedä, maksettiinko osa rahasta jonnekin Sveitin tilille lisäksi.

    Nyt tuo halli rapistuu käyttämättömänä
    Se pitäisi kansallistaa ja ottaa käyttöön.

    Aina kun näen Halliksen televisiossa, tulee mieleen, että siinä on "susi lampaiden vaatteissa".

    Ja nyt on Teemu Selänne puuhaamassa yhtiötä ostamaan tämä jäähalli jälleen suomalaisten omistukseen. Maksettaisiin omistajille, jotka sijoittavat rahat Putinin sotakassaan.
    Annetaan sen hallin rapistua paikoilleen, eipähän kukaan lihota tiliään sen myynnillä.
    Mitähän kauppaa on Jokereista tehty?
    Venäläinen Harjavallassa toimiva firma on sijoittanut kymmeniä miljoonia Jokereihin vuosien varrella. Jokerit pitäisi jättää unohduksiin, eikä lainkaan jatkaa sen toimintaa.

    Äänestä

Pelkääkö siis ex-ulkoministeri, että hänen piuhat katkaistaan? SDP tuomioja ja monet muut sdp punikit ovat kauhuissaan. Venäläisen tavan mukaan heidät hävitetään, kun käyvät hyödyttämiksi, koska ovat turha todistetaakka venäläisille.

Äänestä
  • mites esko aho venäläisen pankin hallituksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mites esko aho venäläisen pankin hallituksessa?

    Niinpä. Taisi jo säikähtää pahasti tilannettaan. Missä lie pakomatkalla jo jossakin mistä kukaan ei löydä. Ongelma on vaan se että samoissa paikoissa on venäläisiäkin rikollisia joten...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mites esko aho venäläisen pankin hallituksessa?

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/esko-aho-kertoo-miksi-erosi-venalaisen-sberbankin-hallituksesta-vasta-venajan-hyokkayksen-jalkeen-paljastaa-mtv-lle-en-ole-pyrkimassa-presidentiksi/8375022

    Niin, tässäkin väännetään melkoista potaskaa. Kai on olemassa Eskollakin jokin "vaitiolosopimus", sen verta vaisua on selitykset. Onko Esko ollenkaan tuominnut Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Hmm, Eskolle on syntynyt nyt mainehaitta, joka ei lähde pois valkopesussakaan.

    Äänestä

  • Puhumatta Persuista, mittavat puoletuet.

    Äänestä

Veroparasiitit huraa. Myös Nordea on pessyt valtavasti venäläistä rahaa. Korjausliikkeenä kyttää köyhiä säästöpossusäästäjiä.

EK:n hallitsema maailma on sairas.

Äänestä

Lipponen, Aho, Harkimo... onhan näitä

Äänestä

"Kypros on myynyt passeja vuodesta 2007 alkaen, ja järjestelmä on tuottanut maalle seitsemän miljardia euroa. Malta on myynyt passeja vuodesta 2014 alkaen."

Raadollista se bisnes on. Jos ei Suomen "eliitille" raha kelpaa niin jollekkin toiselle EU maalle kelpaa. Ei meidän varmaan ainakaan taloudellisesti kannattaisi etujoukkoina seistä siveyden-sipuleina.

Samahan se nyt tämän venäjän öljyn/kaasunkin kanssa on. Suomi ei osta mutta saksa ostaa. Kalliiksi tulee olla hyveissä esimerkillinen.

Äänestä
  • Mutta ilmastotalkoissa kannattaa olla etujoukoissa ja kärsiä eniten.

    Äänestä

Hjalliksen touhut pitäisi kyllä tutkia perusteellisesti. On siinä niin umpirehellinen mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomen eliitti on tehnyt tiivistä yhteistyötä venäläisten oligarkkien kanssa, jotta Venäjältä tullutta rahaa voidaan ohjata veroparatiiseihin. Eliitillä on hyvin läheiset suhteet mm. Putiniin. Tästä kaikesta on vaiettu, sillä osa rahasta on päätynyt eliitin pimeille tileille. Näitä ei tutkita, jotta nimiä ei päätyisi julkisuuteen. Suomen Keskustalla nämä suhteet ovat olleet kaikein lähimmät venäläisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu