Naton aluksia saapuu Suomeen

Anonyymi

On se vaan niin rauhoittavaa kun siellä on NATO eikä Putin Marine.

Naton miinantorjunta-alusosasto saapuu maanantaina vierailemaan Turussa. Turun satamasta alukset jatkavat keskiviikkona Rannikkolaivaston johtamaan yhteiseen harjoitukseen Saaristomerellä, joka kestää torstaista perjantaihin.

Turkuun saapuu Naton miinantorjunta-alusosastoon kuuluvat latvialainen LVNS Virsaitis, virolainen ENS Sakala ja hollantilainen HNLMS Schiedam.

Vierailusta tiedottaneen merivoimien mukaan alukset eivät ole yleisölle nähtävillä. Niiden on arvioitu saapuvan Turun satamaan maanantaina keskipäivällä.

Rannikkolaivaston mukaan Nato-alusten vierailun päättävä yhteinen Passex-harjoitus painottuu miinantorjuntaan ja merimiestaitoon. Sen tavoitteena on harjaannuttaa osallistujia toimimaan monikansallisessa ympäristössä.

Suomesta harjoitukseen osallistuvat Rannikkolaivaston Katanpää-luokan miinantorjunta-alukset Purunpää ja Vahterpää sekä 4. Miinantorjuntalaivueen johtoporras.

Edellisen kerran Naton aluksia nähtiin Suomessa loka-marraskuun vaihteessa, kun Naton merellä toimiva nopean toiminnan joukko vieraili Helsingissä. Tällöin Suomeen saapuivat kanadalainen Halifax-luokan HMCS Fredericton, portugalilainen Vasco da Gama-luokan fregatti NRP Corte Real ja espanjalainen Alvaro de Bazan-luokan fregatti ESPS Almirante Juan de Borbon.

17

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Loistavaa että Harjoittelemme jo valmiiksi Liittolaisten kanssa

    • Anonyymi

      Suomi on pelinappula. Eliitti tulee täältäkin pelastautumaan muualle, kuten Ukrainassakin. Eipä taida montaa nykyistä päättäjää jäädä paikalle, kun rytinät alkaa.

      • Anonyymi

        Oleko joku peräsmies joka laittaa rytisemään?


      • Anonyymi

        "Eliitti tulee täältäkin pelastautumaan muualle, kuten Ukrainassakin."


        Heh 😁Eliitti toimii Kiovasta käsin Presidenttiä myöten .

        Olen kyllä saanut kuulla että venäjän oligarkit Putinin ja Lavrovin pikku sutturoita myöten ovat hävinneet Moskovasta ulkomaille tai Uralin vuoriston bunkkereihin .


      • Anonyymi

        r.....n mielinen keksii taas valeita omasta sekavasta mielestä, täyttä valetta


    • Anonyymi

      r....n itkijä ei mahda mitään yhteisille harjoituksille, r.........ä ei pärjää Natolle

    • Anonyymi

      Lisää vain yhteisharjoituksia

    • Anonyymi

      HAH HAHA HAHA! Surkeaa kamaa :) Veis nyt pois.

    • Anonyymi

      Ihmisten kiduttaminen ja ydinaseiden käyttö siviilejä vastaan on paras pelote vihollista vastaan ja siten paras turvallisuuden tae!

      Siksi USA, siksi NATO!

      t. NATO:n kannattaja

      • Anonyymi

        Aika väsynyttä alkaa olemaan Pietarin Trollin yritykset enään.... 😁

        Alkaako puhti oleen poissa ?

        Mikään ei piristä päivää paremmin kuin saa nauraa MoskovanTiltun onnettomille itkupotkuraivari teksteille 🤣🤣🤣🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      "Nato tervetullut perustamaan Suomeen pysyvän laivasto-osaston?" Kelluvan Homoklubin?"

      Venäläinen homoklubi Moskova laiva ei enään kellu siellä kantahenkilökunta ei voi enään homostella varusmiehiään venäläisen perinteen mukaan jos ei kuulu sukellusosastoon.

    • Anonyymi

      Tuliko ne tänne romutettaviksi vanhoja itäeuroppalaisia purkukuntoisia aluksia?

    • Anonyymi

      Miinakenttä Suomenlahden hsöki. Ryszät ei tarvii liikkua sieltä ollenkaan.

      • Anonyymi

        Ne taitaa olla miinan TORJUNTA-aluksia, ei miinoittaja-aluksia.

        #Naton miinantorjunta-alusosasto saapuu maanantaina vierailemaan Turussa.#

        Eikä ne mihinkään sieltä enää lähde. Bar Suxes ja Klassillinen Bar & Club imevät Nato sailoreista sotimishalut viimeistä siittiötä myöden.


    • Anonyymi

      Naton aluksia saapuu Suomeen TURVAAN.

      Ja kyllä ne ovat tulleet myös Suomeen isäntämaaseksuaalisten Nato-klubeja katsastamaan.
      Siltsu toimii isäntänä, tai emän...

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      421
      6035
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      113
      3398
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      64
      2339
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1869
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      109
      1037
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      61
      1015
    7. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      94
      1013
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      62
      1012
    9. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      42
      902
    10. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      889
    Aihe