Kurikansiiven päiväkoti oli vähällä palaa poroksi, mutta onneksi palokunta oli taitava ja sai vahingot minimoitua. Nyt sitten vanhemmat kovistelemaan omia kullanmurujaan, kuka sytytti tulipalon.
Kakarat yrittivät polttaa päiväkodin
Anonyymi
2
1204
Vastaukset
- Anonyymi
Jos nyt edes kerran oikeus toteutuisi, niin pyromaani saadaan kiinni ja saa sitten maksettavaa sen verran, että tietää sytyttäneensä. Pohtii koko lopun elämänsä, että olisikohan kannattanut silloin valita viisaammin ja jättää tulipalo sytyttämättä.
- Anonyymi
Jos se on alle 15v koulupoika, niin pääsee nuhtelulla. Jos on alle 17v, niin silloinkin rangaistus on pienempi. Alle 20 vuotiaskin pääsee vielä kevyemmällä rangaistuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2942983Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482017- 1181784
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 661337
- 651337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223