Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen perusteella kuppikuntia. Sosiaalisten todellisuuksien on kuitenkin nähty eriytyneen länsimaissa huolestuttavalla tavalla viimeisten vuosien aikana." (Sitra, 2017)
Ihmisten ajautumisesta yhä kauemmaksi toisistaan puhutaan paljon: halu ymmärtää eri mieltä olevan näkemyksiä tuntuu olevan pienentynyt, ja suomalaisen keskustelukulttuurin koetaan menneen usein riitelyksi.
Ongelmana nähdään mm. sosiaalinen media, joka algoritmeilla tarjoaa ihmisille vain haluamaansa sisältöä. Näkökulma on herättänyt myös vastustusta.
Polarisoitumisen ja kuplautumisen syyt ovat monimutkaisia. Anonyymin ja sananvapautta tukevan keskustelupalstan näkökulmasta aihe on erityisen kiinnostava, ja päätimme kysyä S24:n kävijöiden näkemyksiä.

2000 vastaajasta vain 26 % kokee kuplautumisen yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Mm. näin asiaa kommentointiin:

“Tämäntapainen kehitys vie pohjan yhteiskunnalliselta koheesiolta ja sen myötä ei enään eletä samassa Suomessa”

“Todellisuudentaju voi heiketä kuplassa.”

“Tiettyyn määrään asti on hyvä, että lähipiiri tukee ja kannustaa eteenpäin. Toisaalta olisi hyvä olla läheisissä sellaisiakin, jotka haastavat näkemyksiä. Kuplautuminen äärimmillään johtaa yksilökeskeiseen öyhötykseen, ja laajempi yhteiskunnallinen yhteisöllisyys murentuu, kun ei välttämättä osata asettua toisen ihmisen asemaan.”

Kuplautumista jossain määrin haitallisena piti vastaajista reilu 23 %. Valtaosa, noin 49 % ei näe ilmiötä ongelmana.

“On ihan luonnollista, että ihmiset hakeutuvat samankaltaistensa pariin.”

“Mieluusti sitä hakeutuu ystävien pariin, joilla on lähelle samanlaiset arvot eikä keskustellessa tarvitse olla varpaillaan. Varsinkin raskaan työpäivän jälkeen. Yritän kuitenkin pitää huolta että seurustelen erimielisten ihmisten kanssa niin livenä kuin somessa. On terveellistä rikkoa omaa kuplaansa ja edes yrittää ymmärtää elämän moniulotteisuutta ja erilaisia ajatuksia.”

“Mielenkiintoista tutkia, mistä eri mieltä olevan ajatukset oikein kumpuaa.”

“Kuplautuminen voi tuoda tasapainoa ja jaksamista. Mutta oikeanlainen lisävire tuo lisämaustetta ja siinä kehittyy. Äärimmilleen vietynä ( tappamiset, vainot, vihapuheet, narsismi, jyrääminen yms) on ongelmallista ja rajua. Mielipiteen vapaus pitäisi olla molemminpuolista.”

Vastaajilta kysyttiin, kokevatko he elävänsä kuplassa, itsensä kanssa samanhenkisten ihmisten ympäröimänä. Lähes 45 % kokee lähipiirinsä ihmisillä olevan erilaisia maailmankuvia. Osittain kuplautuneita koki olevansa noin 27 % vastaajista.

“Turvallisuuden tunnetta tuo edes osittain yhteinen maailmankuva, kaikkien kanssa en tule toimeen.”

“Olen hankkinut tietoisesti ystäviä, joilla on erilainen poliittinen tai uskonnollinen vakaumus.”

“Sateenkaariyhteisöön kuuluvana mieluummin olen sellaisten seurassa, jotka uskovat ihmisoikeuksiini.”

Ainoastaan 13 % vastaajista kokee elävänsä pelkästään samanmielisten ihmisten ympäröimänä.

“Ahdistun töykeistä, epäsiisteistä, ylipäätään huonotapaisista ihmisistä. Haluan ympärilleni rauhaa, kauneutta, kaikkea hauskaa, hyvää oloa.”

Moni vastaajista kertoi myös käyneensä avartavia yhteiskunnallisia keskusteluita eri mieltä olevien henkilöiden kanssa. Pääosin muistot näistä olivat positiivisia.

“Olen käynyt keskusteluja veganismista/eläinten oikeuksista lähes koko aikuisikäni ja saanut monen ihmisen muuttamaan juurtuneita ajatuksiaan.”

“Korona: onko sitä vai ei. Keskustelu päättyi ihmettelyyn, miksi joku uskoo, ettei sitä ole. Silti ollaan hyviä ystäviä edelleen.”

“Vähän väliä. Uskonto, Venäjän "oikeus" hyökätä Krimille. Yleensä päättyy we agree to disagree, ihan kunnioittavasti.”

“Uskonnosta ja uskonnottomuudesta karkeasti, kumpikin osasi ilmaista itseään ja puhua avoimesti ja viestiä omasta näkemyksestään ja kuunnella toista, silloin keskustelu päättyi ymmärrykseen ja myös hyvin.”

“Näin teen useinkin esim. abortista, eutanasiasta. Keskustelu päättyy ihan hyvissä merkeissä. Yleensä niin, että molemmat huomaavat asialla olevan toinenkin puoli.”

MIllä keinoin vastaajat vähentäisivät kuplautumista?

“Luonnollisia kohtaamispaikkoja arkeen. Näitä ei yläkoulun jälkeen kovinkaan paljoa ole yhteiskunnalta tarjota. Jos kaikki pakotettaisi yhteiskunnalle tärkeisiin vapaaehtoishommiin, niissä ainakin tapaa jos jonkinlaista tyyppiä.”

“Kouluissa ja työpaikoilla ryhmiä sekoitetaan, jotta aina ei olisi samat ihmiset keskenään.”

“Vähentämällä somen algoritmeja, jotka näyttävät käyttäjälle vain hänen maailmankuvaansa myötäileviä postauksia."

“Kohdata ihmisiä livenä, turista tuntemattomien kanssa vaikka bussipysäkillä tai junassa. Kantsii kuunnella vanhaa, nuorta, erinäköistä, nuhruista ja jopa coolin näköistä kanssaihmistä."

148

15255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä ajatuksia tämä herättää? Koetko itse kuplautumisen ongelmalliseksi ilmiöksi, ja kuuluuko omaan lähipiiriisi enemmän samanhenkistä vai maailmankatsomukseltaan kirjavaa sakkia?

      • Anonyymi

        Pahin mahdollinen on Mikropenisten Kubla. Housuissa on sellinen ettei tiedetä missä asuu Pelle reflekxit voi olla mahdottomat. Nämä lisääntyvät sormi konstilla runkkavat sormenpäänän ja esileikissä tekevät naisen raskaaksi. Penis on klitoriksen ja peniksen tapainen sekoitus. Helpoiten tunnistaa kyymällämissä assu. Mikropeniksen miehuudlla asia jää selvittämättä., Näitä käytetään oikeudessa yms hyväksi SUUREN miesvihansa vuoksi.


      • Anonyymi

        Se on aika vakava ongelma, että tämän palstan ylläpito on ajautunut kuplaan, jossa yksityishenkilöön kohdistuva massiivinen ja huomattavan törkeä vihakampanja on jotakin, jota tuetaan sen sijaan, että siihen puututtaisiin tai yritettäisiin lopettaa se. Voisitteko kertoa, mikä tuon päätöksen on aiheuttanut?


      • Anonyymi

        Upeaa TAMPERE tulette maailmansodan ydiniskun 1 osumaksi. Teillä on lennosto ja venäjällä Pietari.. Nato hornetit on YDIN alustoja saatte ensimmäisen ohjuksen maailmassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aika vakava ongelma, että tämän palstan ylläpito on ajautunut kuplaan, jossa yksityishenkilöön kohdistuva massiivinen ja huomattavan törkeä vihakampanja on jotakin, jota tuetaan sen sijaan, että siihen puututtaisiin tai yritettäisiin lopettaa se. Voisitteko kertoa, mikä tuon päätöksen on aiheuttanut?

        Moktar.Gubta on aina tehnyt sitä.
        Persu kerrallaan sylkien päälle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aika vakava ongelma, että tämän palstan ylläpito on ajautunut kuplaan, jossa yksityishenkilöön kohdistuva massiivinen ja huomattavan törkeä vihakampanja on jotakin, jota tuetaan sen sijaan, että siihen puututtaisiin tai yritettäisiin lopettaa se. Voisitteko kertoa, mikä tuon päätöksen on aiheuttanut?

        Seuratkaapa cityvihreitä ja sivareita sekä homoseksuaaleja vihaavaa ja sortavaa Moktar.Gubta a https://keskustelu.suomi24.fi/t/17627724/kannattaa-ottaa-oppia-heista#comment-117399209


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moktar.Gubta on aina tehnyt sitä.
        Persu kerrallaan sylkien päälle

        jeps.


      • Anonyymi

        Kuplautunut trolli huutelee wannabekielipoliisista haastaen riitaa aina
        Moktar.Gubta
        2024-09-04 17:58:43
        UUSI

        - jos sille tule -> lisää itse vielä sana "ei"
        Lupasin, että en kirjoita meidän wannabe-kielipoliisista sanakaan.

        Toisaalta tällainen lupaus ei sido Iltalehteä vaan pelkästään minua.;)
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4459076c-6400-4f30-9c46-667ed491394e
        " Miehellä oli yllään minihame. Se oli niin lyhyt, ettei ohikulkijoille jäänyt mitään mielikuvituksen varaan. Mies oli nimittäin jättänyt alushousunsa kotiin."
        Linkittää perverssijuttujaan kirjoituksiensa tueksi.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18615227/kestaa-ryntaamisen-ja-pysayttaa-ihmisten-hallitsemattoman-etenemisen-raja-aita#comment-131048732

        Gubta on venäläisten palkkaama keksustelujen sekoittaja ja kaaoksen luoja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aika vakava ongelma, että tämän palstan ylläpito on ajautunut kuplaan, jossa yksityishenkilöön kohdistuva massiivinen ja huomattavan törkeä vihakampanja on jotakin, jota tuetaan sen sijaan, että siihen puututtaisiin tai yritettäisiin lopettaa se. Voisitteko kertoa, mikä tuon päätöksen on aiheuttanut?

        Moktar.Gubta VALEHTELEE taas
        Anonyymi-ap
        2024-09-19 16:49:46

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18634285/kas-lehdet-putoo-kuin-myos-maahanmuuttoa-vastustavat#comment-131296617
        Moktar.Gubta
        2024-09-19 13:01:07
        UUSI

        "Onko Mauri kengänkiillottaja?".
        Onhan se.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mauri-peltokangas-asensi-20-vuotta-sitten-kengankiillotuskoneita-eduskuntatalon-vessoihin-pian-entinen-kulkukauppias-astelee-taloon-toihin-ennatyskannatuksen-haalineena/7366168#gs.fe46u9

        Mauri itse kertoi kiillottaneensa eduskuntatalon naistenvessassa Riitta Uosukaisen kenkiä. Ei siinä mitään, ammattihan on ihan hyvä ja rehellinen. Mikä parasta, siinä ammatissa selkä pysyy kunnossa ja oppii samalla nöyryyttä.

        Nauretaan vartti. ;)




        EI OLE MAURI SANONUT NOIN

        0

        <50
        Äänestä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on aika vakava ongelma, että tämän palstan ylläpito on ajautunut kuplaan, jossa yksityishenkilöön kohdistuva massiivinen ja huomattavan törkeä vihakampanja on jotakin, jota tuetaan sen sijaan, että siihen puututtaisiin tai yritettäisiin lopettaa se. Voisitteko kertoa, mikä tuon päätöksen on aiheuttanut?

        Sosialismin pakkorakenne luhistumassa?

        Kimmo Kiljunen on ajatellut ääneen ihan itse. Massa-aate ei kestä tällaisia ulostuloja enää kauan. Sosialistilaumat ovat eksyksissä, kuka heille kertoo, mitä heidän on sanottava.?

        Kiljunen heitti ensimmäisen kiven , kohta seuraa muitakin pakkopaidasta vapautuvia sosialismin uhreja.
        Ihmiset pian saavat ajatella ihan itse jopa demareissa, kun sdp on hajoamassa!


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Näen asianlaidan siten että se on alhaisen älykkyyden merkki jos yksittäinen henkilö hyväksyy vain oman maailmankatsomuksensa ja viittaa kintaalla muunlaisille mielipiteille. Se on samalla narsistinen piirre sellaisessa ihmisessä joka ei kykene kuuntelemaan eriäviä näkemyksiä. Nykyään pyritään aiheuttamaan ihmisille itsesensuuria ja epätervettä sananvapauden rajoittamista kun tietyistä asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä. Silloin kun jokin asia on totta, niin sen pitäisi olla tärkeämpi seikka kuin se jos joku sattuu loukkaantumaan erilaisista mielipiteistä jotka eivät sovi loukkaantuvan henkilön omaan agendaan ja muottiin. Kunnianloukkaus ja syrjintä on syytä pitää mielessä kun esittää omia näkemyksiään. Suomen lainsäädännön mukaan ei ole rikos arvostella tunnettuja julkisuuden henkilöitä mikäli arvostelu kohdistuu näiden ammatilliseen tai vastaavaan asemaan.

      • Anonyymi

        Minä ainakin haluan elää kaltaisten iloisten ihmisten seurassa. Opiskeluaikoina joutui kuuntelemaan outoja ajatuksia, mutta useimmat ovat aikuistuneet ja katsovat vain luottavaisin mielin eteenpäin.


      • Anonyymi

        Näitä älykkyysuskovaisia aina riittää kun koulussa kaikki perustuu todidtustenjakoon.Näin tuhotaan kaikki viisaus joka lopulta on tärkein tekijä. Tyhmäkin on usein viisaampi kuin älykäs ja se johtuu siitä että älykkäät tekevät pahojaan omien luulojensa takia. Koko nykyinen maailma peeustuu älykkäiden tyhmyyteen jolla ei ole rajoja. Se kulminoituu nyt sotimiseen johon kaikki menevät mukaan muka paremmin asein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä älykkyysuskovaisia aina riittää kun koulussa kaikki perustuu todidtustenjakoon.Näin tuhotaan kaikki viisaus joka lopulta on tärkein tekijä. Tyhmäkin on usein viisaampi kuin älykäs ja se johtuu siitä että älykkäät tekevät pahojaan omien luulojensa takia. Koko nykyinen maailma peeustuu älykkäiden tyhmyyteen jolla ei ole rajoja. Se kulminoituu nyt sotimiseen johon kaikki menevät mukaan muka paremmin asein.

        Luulet omia. Kyllä tyhmät ovat luulotautisempia kuin älykkäät. Mutta kyllä älykkäimätkin ovat yllättävän tyhmiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulet omia. Kyllä tyhmät ovat luulotautisempia kuin älykkäät. Mutta kyllä älykkäimätkin ovat yllättävän tyhmiä.

        Älykkyyttä ja tyhmyyttäkin on monenlaista. Eiköhän sosiaalisuus paranna vähän kumpaakin.
        Olen jäänyt leskeksi 14 v sitten ja huomaan tulleeni toopemmaksi, kun ei ole enää kinakumppania. (mielipiteiden vaihtoa)


      • Anonyymi

        Kuulostaa nettijumittamiselta. Niinkuin kaikki natsitapahtumat..

        Korjaa, jos olen väärässä. Suosittelen poistumaan asunnostasi heteksi..


        Onneksi kaikki Härmässä varmisruneet oikeistolaispojat ovat ollet aika nuoria, joten ehkä heillä on vielä toivoa.

        Yritin olla hippi - olen sitten punk:

        Nazi puks puck off, Dead Kennedys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulet omia. Kyllä tyhmät ovat luulotautisempia kuin älykkäät. Mutta kyllä älykkäimätkin ovat yllättävän tyhmiä.

        Arvio?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä älykkyysuskovaisia aina riittää kun koulussa kaikki perustuu todidtustenjakoon.Näin tuhotaan kaikki viisaus joka lopulta on tärkein tekijä. Tyhmäkin on usein viisaampi kuin älykäs ja se johtuu siitä että älykkäät tekevät pahojaan omien luulojensa takia. Koko nykyinen maailma peeustuu älykkäiden tyhmyyteen jolla ei ole rajoja. Se kulminoituu nyt sotimiseen johon kaikki menevät mukaan muka paremmin asein.

        Olen nähdäkseni hyvin toimeentuleva, koulutettu ja paljon matkustanut lihaa syövä ja bensalla ajava hetero mies. Pahinta on tässä se että olen tässä asemassa ja tämmöinen kuin olen, koska olen kait älykäs. Tein huvikseni Mensan testin (en edes muista tuloksen numeroa) mutta sain kutsun jäseneksi. Ja tätä ei saa ääneen sanoa eikä ylipäätään saa olla tyytyväinen elämäänsä. Se on joltakin pois vissiin. Sekin että tein onnistuneita ratkaisuja elämässäni ja jollain ihmeen taidolla luottotiedotkin ovat aina olleet virheettömät. En ole rikas mutta täällä vellovan mielialan ja sivistystason perusteella huonomminkin voisi mennä! Kiitos myös vanhemmista jotka välittivät ja miettivät vähän huomistakin päivää. Sitä on niin monenlaista roolimallia.


    • Anonyymi

      Eli ei mitään uutta auringon alla. Tämä sama tieto on ollut sosiologeilla ja muilla käyttäytymistieteilijöillä jo vuosikymmeniä - termejä vain keksitään uusia samoille ilmiöille

    • Anonyymi

      Jup joo.Mitä isompi kulpa sitä pienisieluisempi ihminen.

    • Anonyymi

      Aloittajalla luultavasti se suurin kupla siellä missä pitäisi olla aivot ja järki!

    • Anonyymi

      Liittyykö tämä nyt jotenkin pääministeriin vai.

      • Anonyymi

        Kyllä, ja yleensä vihervasemmistolaisuuteen.
        Siksi punikeille, kommunisteilla kommuuni, kolhoosi on tavan elämää.
        He eivät hyväksy vapautta, vaan toisten kyttääminen on kaikki kaikessa.


      • Anonyymi

        Ei mitenkään. Paitsi niille, joilla on henkilökohtainen ongelma hänestä. - Nm. Ja politiikasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ja yleensä vihervasemmistolaisuuteen.
        Siksi punikeille, kommunisteilla kommuuni, kolhoosi on tavan elämää.
        He eivät hyväksy vapautta, vaan toisten kyttääminen on kaikki kaikessa.

        Ihmiskunta on nyt rakennettu savipereustukselle . Kun väestä 90% on muuttanut kaupunkeihin niin peli sen osalta on menetetty. Ruoka on elämisen kulmakivi eikä kaupungit sitä pysty ikinä tuottamaan itse. Tarvitaan vain pieni muutos niin tapahtuu tuho. Kaikkien pitäisi tämä tietää mutta harva pystyy sen tunnustamaan. Suurin keksintö kai nytkin on vielä ydinvoima ja sen nimiin vannotaan tosissaan vaikka jokainen aavistaa siinä olevan vaaran. Ydinsäteily kun lopettaa ruuantuotannon saastuneilla alueilla ja ihmiset kuolee nälkään ja janoon.


      • Anonyymi

        Kyllä suomella on ollut huonmpiakin minustereitä. eaim sipilä pilasi monen eläkeläisen elämän meiltä eikataan eläkettä satasia vuosi ja laki aaei saa muutettua. olen yhden älytömän lain muttanut mutta oli vikaikeaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suomella on ollut huonmpiakin minustereitä. eaim sipilä pilasi monen eläkeläisen elämän meiltä eikataan eläkettä satasia vuosi ja laki aaei saa muutettua. olen yhden älytömän lain muttanut mutta oli vikaikeaa

        Sulta näyttäisi olevan hukassa muutakin kuin kirjoitustaito. - Nm. Hah


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suomella on ollut huonmpiakin minustereitä. eaim sipilä pilasi monen eläkeläisen elämän meiltä eikataan eläkettä satasia vuosi ja laki aaei saa muutettua. olen yhden älytömän lain muttanut mutta oli vikaikeaa

        2saulitetaan sipiloiden.


    • Anonyymi

      Ihmiset ovat muttuneet enemmän ja enemmän käyttäytymään oma etu edellä, minä itse-periaatteella.
      Ennenvanhaan sanottiin " kaveria ei jätetä ". Nykyisin tuntuu olevan vallalla " kaverille ei jätetä ".

      Ihmisen oma maailma supistuu niin pieneksi, ettei jää tilaa millekkään muulle, vähänkään omaan asiaan, arvoihin, maailmankatsomukseen kuulumattomalle.
      Ei suvaita ja hyväksytä lähes mitään loukkaantumatta, jos joku jotain sanoo tai tekee.
      Arvostellaan ja haukutaan vain muita, ja kehutaan itseä.

      Itse elin pitkälti yli puolet tähänastisesta elämästäni hyvinkin pienessä kuplassa ongelmieni kanssa. Ympärilläni oli koko ajan vain samanhenkistä porukkaa.


      Elämäntapani kun muuttuivat, olen laajentanut kaikkea ympärilläni, en voi edes käyttää kupla-sanaa enää.
      On todella avartavaa ja antoisaa heittäytyä itselleen vieraille alueille, ja huomaakin pitävänsä monista erilaisista asioista ja ihmisistä, joita ei aiemmin osannut edes kuvitella.
      Kannattaa rohkeasti kokeilla jotain itselleen vieraampaa toimintatapaa, voi yllättyä positiivisesti.

      Erilaisuus on elämän suola.

      • Anonyymi

        Se on ihan sama jätetäänkö vai ei. Kysymys on siitä tuotetaanko oikein ja jatkuvasti. Ja mtä tuotetaan ja miten. Kaupungeissa vain kulutetaaan ja paskannetaan.Suuret ajatukset tuhoavat kaiken ja aiheuttavat eniten paskaa joka työnnetään sinne missä on tilaa. Jätteiden hävittäminen on kallista koska nitä ei pystytä lähettämään kaikkia avaruuteen,ei des ydinjätteitä.


    • Itse olen aina yrittänyt ymmärtää myös erilaisia näkökulmia. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta on hyvä ymmärtää, että maailmassa kaikki eivät ole samaa mieltä kuin mitä itse on eikä kaikilla ole samanlainen maku asioitten suhteen.

      • Anonyymi

        Juurikin näin.
        Asioita voi, ja on hyvä ymmärtää, vaikkei kaikkea hyväksyisikään.
        Ikinä ei tule menemään niin, että kaikki olisivat jokaisesta asiasta samaa mieltä, ja toki parempikin niin.
        Esim. mistään ei voisi käydä ns. rakentavaa keskustelua, jos kaikki olisivat samaa mieltä.
        Eri mieltäkin voi olla siististi ja riitelemättä, onko kukaan koskaan huomannut sitä ?


      • Anonyymi

        Itsekin yritän ymmärtää, mikä ei tarkoita hyväksymistä. Kai hyväksytyt asiat suunnilleen ymmärtää? Joka päivä alenee ymmärrykseni. Enimmäkseen vastustamani asiat johtuvat samasta syystä. Syy on ymmärrettävä muttei hyväksyttävä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin.
        Asioita voi, ja on hyvä ymmärtää, vaikkei kaikkea hyväksyisikään.
        Ikinä ei tule menemään niin, että kaikki olisivat jokaisesta asiasta samaa mieltä, ja toki parempikin niin.
        Esim. mistään ei voisi käydä ns. rakentavaa keskustelua, jos kaikki olisivat samaa mieltä.
        Eri mieltäkin voi olla siististi ja riitelemättä, onko kukaan koskaan huomannut sitä ?

        Profiilissa 'Moktar.Gubta' asiatonta sisältöä: EI OLE MAAHANMUUTTOON LIITTYVÄ AIHE
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17878164/taas-oulussa-tuomittiin-lapsenraiskaaja---voi-mamu-sentaan
        MIKSI AINA GUBTA SAA RIKKOA S24 SÄÄNTÖJÄ AVAUKSILLAAN?


    • Anonyymi

      " Aina kun huomaat olevasi enemmistön puolella, on aika pysähtyä ajattelemaan. " (Mark Twain) - Nm. Tyhmyys tiivistyy joukoissa

      • Enemmistössä on aina hyvä olla. Valitsee puolisoa, asuntoa tai autoa. Enemmistöllä menee aina keskimääri paremmin.


      • Anonyymi
        e.u kirjoitti:

        Enemmistössä on aina hyvä olla. Valitsee puolisoa, asuntoa tai autoa. Enemmistöllä menee aina keskimääri paremmin.

        Ei pirä paikkaansa. Paitsi jos ei muusta tiedä eikä tajua. - Nm. Puhu pukille


      • Anonyymi
        e.u kirjoitti:

        Enemmistössä on aina hyvä olla. Valitsee puolisoa, asuntoa tai autoa. Enemmistöllä menee aina keskimääri paremmin.

        Tuskin mikään kuitenkaan takaa että enemmistö olisi oikeassa. Ei naurata se vanha jankutus kymmenestä miljoonasta kärpäsestä. Kärpäsistä ei ole nyt kysymys, vai onko joku kuullut että kärpäsiäkin voisi joku työkseen johtaa harhaan? "Oikeassa olemisesta" en ole löytänyt mitään pettämätöntä mekanismia, kuten vipuja, tankoja tai vaijereita ihmisten lukumäärään ja kun ylipäätään uskoni ihmiskunnan enemmistöön on koetuksella heikentää sekin luottoa tuohon yhteyteen. Selvää on kai kuitenkin se että erilaisella on kivisempi taival kuljettavanaan kun ympäröivä tuki ja ymmärrys on harvassa. Selvää yhteyttä myöskään evoluutiolle ja älykkyydelle ei ehkä tarvitse edellyttää; joku ameeba tai tohvelieläinhän luultavasti elää oikein mukavasti jos olosuhteet, ravinto ja lisääntyminen ovat kunnossa ja sosiaalidemokratiahan nuo hoitaa ihmisille, edellyttämättä kiistattomasti älyllisiä urheilusuorituksia. Toki parahtamatta siitä että älykkyyksiä on "erilaisia".


      • Anonyymi
        e.u kirjoitti:

        Enemmistössä on aina hyvä olla. Valitsee puolisoa, asuntoa tai autoa. Enemmistöllä menee aina keskimääri paremmin.

        Meneeköhän oikeasti ?
        Ehkä keskimääräisesti, niin. Mikä sitten on parempaa kuin joku muu ? Millä tavoin se paremmuus " mitataan " ?
        Taitaa olla parempi, ettei kuulu siihen enemmistöön joka ikisessä asiassa.


    • Anonyymi

      Lässyn lässyn. Erilaisuus kyllä siedetään ja hyväksytään mielestäni sangen hyvin tässä maassa. Kyse on siitä, että vähemmistöön kuuluva tai "erilainen" pitää melua oikeuksistaan kun se on kivaa, vaikka ne ovat jo lailla turvattu. Mainittu ihminen vaatii demokratiaa silloin kun se sopii hänen kulloiseenkin agendaan ja huomionkaipuuseen. Tämä käytännössä myös kävelee yli enemmistön eli valtaväestön intressien, jos nyt demokratiasta voidaan puhua siinä mielessä että enemmistö ratkaisee. Muussa tapauksessahan kyse on HARVAINVALLASTA. Lisäksi vähemmistön oikeuksista jne. paasaa usein mainittuun vähemmistöön kokonaan kuulumatonkin oikein hurskain mielin. Samaten, osa vähemmistöön kuuluvista on niin kertakaikkisen ällistyttävän uniikki että se tulee teroittaa mieliin kaiken aikaa, niinkuin joka iikka muuten olisi identtinen. Koko tämä tällainen paska vesittää oikeiden ongelmien korjaamista koska kanava menee tukkoon narsistisen, itsekkään ja huomionkipeän, mahdollisesti mielenterveysvaivaisen metelistä. Maailma olisi ehkä valmiimpi erilaisuudelle kuin erilainen hänet jo kenties hyväksyvään maailmaan, ja niin, onhan se todella ärsyttävää kun uhriutumiselta menee perusteet. Sitten tarvitaan jo mielikuvitusta.

      • Anonyymi

        "Vähemmistö" on enemmistö ja toisinpäin.


      • Anonyymi

        Nyt sitä sitten ollaan syvällä kuplassa. Tuosta tilasta on vaikeampi päästä eroon kuin mistään psykoosista.


    • Anonyymi

      Kuplautuminen on erittäin vakava ilmiö, eikä se ole sattumankauppaa että se on tapahtunut.

      Ensiksi hieman taustaa koska nuori lukija ei ymmärrä mitä tuo kuplautuminen edes on.
      Vuosituhannen alussa kun halusit tietää jotakin, kirjoitit Googleen hakusanan ja Google tarjosi tuhansittain sivuja ja keskusteluja aiheesta. Kun klikkasit linkkiä, se vei sinut keskustelufoorumille ja sille sanalle ja kommentille joka parhaiten vastasi hakemaasi asiaa. Näit sen välittömästi, pystyit lukemaan keskustelun ja tiesit heti auttoiko se sinua vai jouduitko etsimään tietoa vielä lisää.

      Keskustelufoorumeille ei tarvinnut nimimerkkiä, eikä sisäänkirjautumista. Sen kuin luit vaan. Ja jos halusitkin keskustella, pystyit luomaan roskapostiosoitteen helposti jolla pystyit kirjautumaan sisään, jos siis sisäänkirjautumista erityisesti vaadittiin edes. Oikeaa nimeäsi ei tarvittu, vaan nimimerkki kävi erinomaisesti.

      Ja keskustelut olivat aktiivisia, niin että vielä vuonna 2015 pystyit löytämään tietoa joka oli kirjoitettu vuonna 1999

      Mutta tuhatluvun lopulla kaikki pilattiin. Facebook loi netin nettiin, ja onnistui siinä koska varsinaisen kaupallisen Facebookin kehittämisessä käytettiin apuna psykologeja.

      Keskustelufoorumit katosivat, ja tilalle tuli pelkkä chat-tyylinen keskustelu. Jos halusit tietoa, saatoit sitä toki Googlata, mutta jos keskustelu oli Facebookissa, niin sinun täytyi myydä sielusi heille, oikeilla tiedoillasi, että pääsit sen tiedon äärelle.

      Mutta pahempaa oli vielä luvassa kun Apple loi appit. Yhtäkkiä nettisivustoja joilta oli löytänyt tietoa, ei enää ollutkaan vaan oli pelkkiä sovelluksia, joiden sisään ei edes Google päässyt. Ja seuraavassa aallossa tuli sovellukset kuten Discord, johon aivan kaikki harrastelijat tai esimerkiksi pelivalmistajat siirtyivät joukolla mukaan.

      Aikaisemmin olit saanut apua ongelmiisi pelinkehittäjiltä joko foorumilla tai sähköpostitse, ja yleensä foorumilla olleet neuvot olivat huomattasti nopeampia ratkaisuntarjoamisessa.

      Mutta, vuoden 2015 lähtien, kun esimerkiksi pelissä tuli ongelmia, keskustelufoorumilla kehotettiin liittymään discordiin, koska sieltä kuulemma saisi apua. Ei saanut, eikä saa edelleenkään, koska auttajat olivat jo ensimmäisen kuukauden jälkeen kyllästyneet auttamaan saman kysymyksen esittäjiä. Myöskään Google ei löytänyt sieltä mitään, ja discordiin ei hyväksytty edes sielua, vaan sinne pääsi mukaan vain ja ainoastaan kutsuttuna!

      Kun vielä vuosituhannen alussa pystyi idiootille helposti sanomaan että kato vittu googlesta, niin tänään sitä ei voi tehdä, koska mitään tietoa ei enää ole jaossa. Tuo on viimeisen kymmenen vuoden sisällä luonut täysin kädettömän ja avuttoman "nettinatiivien" sukupolven, joka ei osaa jumalauta mitään, eikä ennenkaikkea osaa edes löytää mitään.

      Mutta tuo ei ole ainoa ongelma. Tuota voisi sanoa vasta ongelman perustaksi.

      Ongelma on sananvapauden raju rajoittaminen, ja varsinkin kun se ei perustu selkeille säännöille, vaan esimerkiksi Intialaisten omaan moraaliin (Suuryhtiöt käyttävät Intialaisia moderointipalveluita tarkastamaan sisältöä.) Tämä tarkoitti sitä että esimerkiksi taidemaalaukset joissa näkyi tissi, poistettiin.

      Mutta pahin moka tehtiin silloin kun käyttäjät saivat vallan alkaa ilmoittamaan viestejä poistettavaksi, ja moderaattorit eivät enää kiinnostuneet moderoinnista.

      Kun aikaisemmin hörhö olivat alkaneet saamaan huomiota, syntyi vastaliike, jossa totuus alkoi kumota hörhöjen höpinöitä. Tilanne pysyi tasaisena. Esimerkiksi natsit ja muut pysyivät yli vuosikymmenen täysin hiljaa ja poissa julkisesta keskustelusta, kun ihmisillä oli mahdollisuus päästä oikean tiedon äärelle ja kumota hullujen höpinät välittömästi.

      Mutta 2010 jälkeen se kävi mahdottomaksi. Kun aikaisemmin keskusteluketjut pysyivät näkyvillä ja pahimmat häiriköt poistettiin, totuus pysyi myös näkyvissä ja se hillitsi kaikenlaisten ääliöiden ajatustenvirtaa. Kuitenkin tuon jälkeen kokonaisia ketjuja alettiin ilmoittamaan poistettavaksi, ja se tarkoitti sitä että ääliöiden viestit olivat jo ehtineet olla näkyvillä, kun taas totuus oli huomattavasti vähemmän, jos ollenkaan, näkyvillä. Onko siis mikään ihme että idioottien joukot lisääntyivät räjähdysmäisesti, ja kun sitten vielä kehitettiin Facebook, joka salli noiden hullujen kuplautua, meillä on nykyään netti joka ei ole lainkaan vapaa, ei edistä tiedonkulkua, ja vain ja ainoastaan tyhmentää ihmisiä, varastaen samalla heidän henkilötietonsa!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Rohkenen olla kanssasi rakentavasti eri mieltä, tovaritsh hyvä.

        Fasistidiktaattori Vladimir Putinin fania ilmiselvästi harmittaa, kun suomalaisten ylivoimainen enemmistö on useiden eri mielipidekyselyjen mukaan kääntynyt puolustusliitto Naton jäsenyyden kannalle, mikä on on tietysti aivan ymmärrettävää, kun katsoo naapurimaamme Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa.

        Joidenkin Putin-fanien mielestä Suomen pitäisi peräti siirtyä takaisin YYA-aikaan ja Valko-Venäjän rinnalle Vladimir Putinin fasistihallinnon liittolaiseksi, mikä on tietysti mahdotonta.

        Putin-fanien kiukunpuuskat tuskin päättyvät kovin pian, mutta kyllä mökää maailmaan mahtuu, joten siitä sitten vaan volyymit kaakkoon, tovaritsh hyvä.

        Mitä tulee aloituksen aiheeseen, niin QAnon -kultti ja Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaalien aika ovat näkyvä esimerkki siitä mitä iniformaatiokupla ja systemaattinen aivopesy saivat aikaan, kun edes 64:n eri tuomioistuimen päätökset siitä, että mitään merkittävää vaalivilppiä ei ollut tapahtunut, ei vaikuttanut, vaan nämä ja muut Trumpin kannattajat jatkoivat fanaattisesti vaalivilppivalheeseen uskomista, mikä sitten kulminoitui dramaattisesti 6. tammikuuta 2021 Capitolin mellakkaan, jota nyt selvitetään sekä eri oikeusistuimissa että kongressin omassa tutkimuksessa.

        Uskonnolliset lahkot ovat niin ikään esimerkkejä siitä, mihin kuplautuminen voi johtaa, jos se viedään äärimmäisyyksiin asti, eikä politiikka ole irtaallaan uskonnoista, päinvastoin.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-suomessa-on-edelleen-suljettuja-ja-vaarallisia-uskonlahkoja/2053380


    • Anonyymi

      Kyllä Suomessa kuplautumiseen törmää jatkuvasti toreilla ja turuilla kun kyseessä on Ukrainan tapahtumat, monesti erilaisuus voidaan kokea ongelmaksi.

    • Anonyymi

      Tri Poksaus ei voi auttaa omien paiseittensa keskellä.

    • Anonyymi

      Kyse on yleisemmästä ilmiöstä Lännessä.

      Entisaikaan puolueet riiteli siitä, miten iso rooli valtiolla pitää olla ja minkälainen veroaste pitää olla.

      Nykyään riidat liittyy identiteettipolitiikkaan, eli siihen mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

      Entisaikaan eri mieltä olevat pystyi tekemään kompromisseja, koska kyse oli oikeastaan pikkuasioista.

      Identiteettipolitiikan (ja -yhteiskunnan) aikakaudella kompromisseja ei voi tehdä, koska ne liittyvät ihmisten käsitykseen hyvästä ja pahasta. Sen takia nykyään voittaja tuhoaa automaattisesti häviäjän, koska tavoitteet ovat olleet ristiriitaiset eikä komromisseja voi tehdä. Toinen saa kaiken haluamansa ja toinen ei saa mitään haluaamaansa.

      Siksi ihmiset kuplautuu.
      Toisen kupla edustaa pahaa.
      Oma kupla edustaa hyvää.
      Pahan kanssa ei voi tehdä kompromisseja.

    • Anonyymi

      Ajattele itse .Äläkä lue muiden kuplia.Päähän jää vain ristririita.

      • Anonyymi

        Yleinen tietämättömyys asioista johtuu juuri siitä, ettei lue. Täytyy vain olla sen verran lukutaiotoinen ja -tietoinen, että osaa lukea kriittisesti. - Nm. Se on avain


    • Anonyymi

      Ääh! Kauhea romaani, ei jaksa lukea...

    • Anonyymi

      Tässä vastakysymys: voi olla eri mieltä, mutta missä menee rakentavan erimielisyyden raja ja henkisen väkivallan? Kuinka moni ihminen tietää, että missä menee terveen erimielisyyden raja ja mistä alkaa henkisen väkivallan? Väheksyminen ja kyseenalaistaminen kun ovat henkisen väkivallan muotoja.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Henkinen_väkivalta

      Ja kuplautumista voidaan toisaalta pitää henkisenä väkivaltana, koska osa ihmisistä ajautuu tahtomattaan yhteisönulkopuolelle suljetuiksi, kun kuplaan halutaan ottaa vain ne tietyt tyypit.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyljeksintä

      • Anonyymi

        Järkevän ihmisen tulisi kyllä itse tietää, missä rajat menevät, sekä rakentavan keskustelun että henkisen väkivallan kohdalla.


    • Anonyymi

      Olen onnellisesti vihreässä kuplassani...

      • Anonyymi

        On hyvä, että olet onnellinen vihreässä kuplassasi. Onnellisuushan on se asian ydin, kunhan et vain rupea piipertämään. Se piiperrys taas kun ei toimi luonnon mukaisesti, vaan tulee kalliiksi ja vaaralliseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hyvä, että olet onnellinen vihreässä kuplassasi. Onnellisuushan on se asian ydin, kunhan et vain rupea piipertämään. Se piiperrys taas kun ei toimi luonnon mukaisesti, vaan tulee kalliiksi ja vaaralliseksi.

        Ja mitähän piiperryksesi pitää sisällään? - Nm. Selitys


      • Anonyymi

        Kyllä täällä joka iikalla menee sittenkin hyvin ja joutilasta aikaa on kuin Kreikan filosofeilla 2000 vuotta sitten. Ongelmatkin ihan kärpästen ininää. Tätä juuri pelkäsin omassa teoriassani siitä, että liian kattavassa hyvinvoinnissa ja sosiaaliturvasta ihmiset rappeutuvat henkisesti ja päivät menee roskikseen. Tuskin joka Iikka käyttää lisääntyneen vapaa-aikansa itsensä kehittämiseen saati mihinkään hyödylliseen, jolloin netto ei ole nolla vaan peräti negatiivinen. Jengi sekoaa.


    • Anonyymi

      Hauska (ja tuo oli sarkasmia) nähdä kuinka suurin osa ihmisistä ei edes ymmärrä mitä kuplautumisella tarkoitetaan.

      Vittu mikä idioottien joukko! HÄVETKÄÄ!

      • Anonyymi

        Nooo, oma kuplasi se näyttää olevan sullakin. - Nm. Hah


    • Anonyymi

      Getto on reilusti oikea sana .

    • Anonyymi

      Luultavasti olen vapaaehtoisesti hiukan kuplautunut. Ystäväpiiriini ei kuulu päihteitä käyttäviä, ei edes tupqkoivia ihmisiä. Rikollisia ei myöskään ole lähipiirissä. Pitkän iän salaisuus on pysyä etäällä huumepiireistä. Muuten olen suvaitsevainen ja ymmärrän erilaisia katsantokantoja.

      • Anonyymi

        samoin täällä, sentään edes yritän ymmärtää muita mielipiteitä ja miettiä mistä ne voisivat johtua. Hyväksymään ei suostu lähtökohtaisesti silti mitään jotenkin ylhäältä annettuna. Ja TIEDÄN että on ihmisiä joilla nämä asiat ovat toisinpäin, he eivät kuulu minun kuplaani koska siinä ilmenee sovittamaton ristiriita.


    • Anonyymi

      Kuplautuminen on etupäässä kaupungeissa tapahtuva ilmiö, mikä näkyy pahiten vihervasemmistolaisena "luonnon ymmärtämöttömyytenä". Tällä tarkoitetaan ihmisen järkevää luonnon hyväksikäyttönä. Ko. tahot luulevat esim. sen, ettei kaadetun puun tilalle kasva uutta puuta ja vastustavat enemmän kuin ymmärtävät ihmisen kuulumista luonnon monimuotoisuuteen.

      • Anonyymi

        kyllä kaupungin vuokrakasarmeihin kuplautuu semmosta sosiaalitapausta joka ei tiedä luonnosta tuolla ulkona eikä siitä piittaakaan kun kaiken maailmankäsityksen saa netistä. Syrjäytymistä siihen itsemurhaluukkuun pitäisin siten myös kuplautumisena.


    • Anonyymi

      Suurin ongelma tuntuu olevan eräs herra Musk, joka aikoo puhkaista yhden kuplan.

    • Anonyymi

      Netti pois vain niin kuplat hajoaa kun pitää mennä virtuaalitodellisuudesta oikeaan maailmaan.

    • Anonyymi

      Tarkoitukseni oli kirjoittaa aiheesta ja huomasin otsikon.

      Kyllä, "kuplautuminen" yhteiskuntien periongelma.
      Erityisen ongelmallista se on kun kuplautumisesta tulee poliittinen agenda, jossa agendassa poljetaan muiden ihmisarvoa.
      Tämän hetkisessä poliittisessa keskustelussa ei voida enää puhua polarisaatiosta, vaan tosiasioiden ja historian vääristely on osa häikäilemätöntä jo itsessään "kuplautunutta" eriarvon ideologiaan perustuvaa agendaa, joka nyt on eskaloitunut julkisuudessakin esitettyyn mielenterveydelliseen tilaan.

      Tämä yksipuolinen ääri-polarisaatio on erittäin vaarallinen tila yhteiskunnan kannalta, eikä yhteiskunta tulee enää säilymään vakaana. Olemme siis yhteiskunnallis-kansainvälisen kriisiajan kynnyksellä. "Kuplautumisen" pohjalla olevan pitka-aikaisen historiallisen yhteiskunnallis-ideologisen häiriön seurauksena.

      Ihmisten pitää avata suunsa ongelmista. Keskustelu antaa siihen mahdollisuuden.

      • Anonyymi

        Voi herrajumala. Eikö kuplautuminen mene ihmisillä tosiaankaan jakeluun!

        "Kuplautuminen" ei ole sitä mitä sinä väität sen olevan, eli poliittista peliä tai "pitka-aikaisen historiallisen yhteiskunnallis-ideologisen häiriön seuraus".

        Tuo poliittinen polarisoituminen, sekä "pitkäaikainen historiallis-yhteiskunnallis-ideologinen häiriön seuraus", syntyy nimenomaan kuplautumisesta, eikä ne siis itsessään ole kuin sen kuplautumisen oire!

        Onko tuo niin vaikea ymmärtää? Jos kerran teillä ei ole edes kuplautumisen syystä ymmärrystä, niin miten helkkarissa se että "ihmisten pitää avata suunsa ongelmista" auttaa?

        Te puhutte höyrystä ja teepannun pihinästä "kuplautumisena" kun taas veden kuumentaminen hellalla on oikeasti sitä kuplautumista ja syy siihen on lämmönjohtuminen!

        Netin algoritmit, sekä tietyt kaupalliset alustat ovat ne syyt miksi kuplaudutaan. Kuplautumisen syy ei ole se että ihmiset inisevät ongelmistaan tai että meillä on historiallis-yhteiskunnallis-ideologis häiröis!

        Ja koska nyt yrität väittää vastaan, niin väännetään rautalangasta.

        Netti on ollut olemassa noin 1995 lähtien yleisölle. Kuplautuminen syntyi vasta vuoden 2010 paikkeilla ja tuli ilmi erityisesti 2015. Eli minkäänsorttista kuplautumista EI OLLUT olemassakaan ennen vuotta 2010 (pyöristettynä. Sen alkusyyt olivat olemassa jo vuonna 2007, mutta ne olivat vielä pienen piirin käytössä silloin.)

        Jos sinä yrität hoitaa kuplautumista sillä että yrität valistaa ihmisiä siitä kuinka he ovat väärässä ja sinä oikeassa (mitä oletkin, vaikka puhutkin pelkästään oireesta etkä syystä, etkä siis voi korjata yhtikäs mitään!) niin kuplautuminen ei poistu, vaan se pahentuu! Jos sinä haluat poistaa kuplautumisen, silloin tulee heittää netin suosittelualgoritmit (google jne), sekä "netti-netissä" tyyppiset alustat (facebook, twitter jne) hevon helvettiin ja suosia tällaisia Suomi24:n tyyppisiä avoimia, helppokäyttöisiä, esteettömiä, ja anonyymejä keskustelupalstoja joissa viestiketjut säilyvät myöhemmin luettavaksi.


    • Anonyymi

      Getto on ihmisryhmän kupla . Niissä elää kaikki maahanmuuttaja taustaiset . Myös muut kansalaiset hakeutuvat samanmielisten kuten katujuopot seuraan . Joten haittaahan ei tuollaisesta ole .

      • Anonyymi

        Kuplautuminen aiheuttaa kuplimista, kuten ruottin matulähiöt.


      • Anonyymi

        Maapallo on suljettu systeemi. Tätä vois hiukan sulatella.


    • Anonyymi

      Tällä hetkellä ainakin valtamedia aiheuttaa kuplaantumista kun ihmisiä aivopestään näkemään asioita vain yhdellä tavalla.

    • Anonyymi

      Ihme että jotkut kuplat voivat olla niin voimissaan, ilman että kukaan puhkaisee niitä. Onko siis niin taidokkaasti tehtyjä kuplia, että ihmiset eivät tajua millaisesta kuplasta on kysymys vaan ostavat ihan mitä vain selityksiä. Kauan aikaa sitten jossain luki: jos jotain toistaa tarpeeksi moni ja tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta.
      Ihmisiä on helppo johtaa harhaan, mutta aina löytyy joitain yksilöitä, jotka ilman kunnon tietoa osaavatt epäillä annettuja tietoja ja päätyvät jopa oikeanlaisiin päätelmiin asioista, joista ei ole kerrottu totuutta tai läheskään kaikkea.
      Kyse on kai monesti asioista, joita ei tuoda julki, koska liian vahingollista jollekin taholle tai itselle.
      Tiedän esim. yhden ison (ja muutama pienempi) "salaisuuden" jonka paljastuminen olisi skandaali joillekin tahoille. Miksi sitä ei ole paljastunut on mysteeri. Tai en ainakaan usko, sillä varmasti joku olisi suoraan tullut jotain kommentoimaan tai kysymään, vaikka olisi uskoteltu että kyse ei ole edes salattavasta asiasta. Tietääkö siitä vain kourallinen eli ne, joilla liikaa menetettävää, jos paljastuisi. Ainakin jotkut tietää. Yleensä mitä mullistavampi salaisuus, sitä huonommin se tuppaa pysymään piilossa. Toisaalta sitä tarkemmin sitä yritetään varjella tai kiistää tai kerritaan jokin vaihtoehtoinen totuus.

      • Anonyymi

        Näköjään on niin taidokkaasti tehtyjä kuplia olemassa, kun tästäkin ketjusta näkee että 99% ihmisistä ei edes tiedä että mitä kuplautuminen on ja mitä sillä tarkoitetaan.

        Selitän nyt ihan käytännössä sen mitä kuplautuminen on. Toivottavasti edes yksi teistä ääliöistä ymmärtäisi sen!

        Kun menet nettiin, esimerkiksi youtubeen, sinä kuvittelet että kaikki tieto on sinulle tarjolla. Väärin koska algoritmi tarjoaa sinulle tietoa algoritmin oletukseen perustuen!

        Algoritmi on tehnyt sinusta oletuksen johon sisältyy, ikäsi, sijaintisi, yhteiskunnallinen asemasi, taloutesti tilanne jne.

        Koska surffailet keskustelusivuilla, et todennäköisesti ole lapsi. Asut itsenäisesti, juttujesi perusteella yksin tai olet muutoin yksinäinen ja yhteiskunnallisen asemasi on todennäköisesti työläinen ja kirjoitusaikasi perusteella olet työtön, ehkä eläkeläinen tms. Ei kuitenkaan opiskelija. Viestiesi sisällön perusteella olet ehkä sairaseläkeläinen. Näin ollen et voi olla kovin rikas, etkä myöskään korkeasti koulutettu. Ehkä lukio tai jonkin ammatin perustutkinto, mutta ei muuta.

        Tämän vuoksi sinulle ei tarjota hakutulosten perusteella tai suositusten perusteella lasten sivuja, ei myöskään työikänsä tehneiden eläkeläisten sivustoja, ei ammattilisia sivustoja, vaan sinulle tarjotaan puupäiden sivuja ja salaliittopellejen höpinää koska kuvittelet selvästi itsestäsi liikoja.

        Mutta tuokaan ei ole vielä kuplautumista!

        Kuplautumista on se kun algoritmi alkaa klikkaustesi perusteella vahvistamaan sinun omaa mielipidettäsi ja samalla rajaamaan sinua ulos tiedon piiristä, siitäkin huolimatta että 99% ihmisistä tietävät että salaliitot ovat potaskaa. Algoritmi etsii sinulle netistä samanmielisesti ajattelevia ääliöitä, ja yhdistää teidät "kuplaan", jossa te saatte sitten keskenänne taputella toisianne selkää ja esittää että teillä on muka "salaisuuksia" joista te sitten ihmettelette kuinka kukaan muu ei niitä muka tiedä ja algoritmi samalla, kuten jo sanoin, rajoittaa aktiivisesti teidän pääsyä teidän höpinöitänne kumoavan tiedon äärelle!

        Tajuatko nyt mitä kuplautuminen on?

        Se on sitä että algoritmi määrittää sitä mitä sinulle suositellaan ja mistä sinut taas rajataan pois, ja sen se tekee sinusta tehdyn profiilin sekä sinun hakusanojesi ja klikkaushistoriasi perusteella. Sinä päädyt ikäänkuin umpikujaan, eli kuplaan, etkä suinkaan tiedon äärelle! Sinä kuvittelet tuossa kuplassasi, tai kuplassanne, että olette tiedon äärellä ja että olette oikeassa ja muut väärässä, mutta ette te ole edes lähellä tietoa ja faktoja koska te olette tyhmiä ettekä osaa päästä ulos kuplasta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään on niin taidokkaasti tehtyjä kuplia olemassa, kun tästäkin ketjusta näkee että 99% ihmisistä ei edes tiedä että mitä kuplautuminen on ja mitä sillä tarkoitetaan.

        Selitän nyt ihan käytännössä sen mitä kuplautuminen on. Toivottavasti edes yksi teistä ääliöistä ymmärtäisi sen!

        Kun menet nettiin, esimerkiksi youtubeen, sinä kuvittelet että kaikki tieto on sinulle tarjolla. Väärin koska algoritmi tarjoaa sinulle tietoa algoritmin oletukseen perustuen!

        Algoritmi on tehnyt sinusta oletuksen johon sisältyy, ikäsi, sijaintisi, yhteiskunnallinen asemasi, taloutesti tilanne jne.

        Koska surffailet keskustelusivuilla, et todennäköisesti ole lapsi. Asut itsenäisesti, juttujesi perusteella yksin tai olet muutoin yksinäinen ja yhteiskunnallisen asemasi on todennäköisesti työläinen ja kirjoitusaikasi perusteella olet työtön, ehkä eläkeläinen tms. Ei kuitenkaan opiskelija. Viestiesi sisällön perusteella olet ehkä sairaseläkeläinen. Näin ollen et voi olla kovin rikas, etkä myöskään korkeasti koulutettu. Ehkä lukio tai jonkin ammatin perustutkinto, mutta ei muuta.

        Tämän vuoksi sinulle ei tarjota hakutulosten perusteella tai suositusten perusteella lasten sivuja, ei myöskään työikänsä tehneiden eläkeläisten sivustoja, ei ammattilisia sivustoja, vaan sinulle tarjotaan puupäiden sivuja ja salaliittopellejen höpinää koska kuvittelet selvästi itsestäsi liikoja.

        Mutta tuokaan ei ole vielä kuplautumista!

        Kuplautumista on se kun algoritmi alkaa klikkaustesi perusteella vahvistamaan sinun omaa mielipidettäsi ja samalla rajaamaan sinua ulos tiedon piiristä, siitäkin huolimatta että 99% ihmisistä tietävät että salaliitot ovat potaskaa. Algoritmi etsii sinulle netistä samanmielisesti ajattelevia ääliöitä, ja yhdistää teidät "kuplaan", jossa te saatte sitten keskenänne taputella toisianne selkää ja esittää että teillä on muka "salaisuuksia" joista te sitten ihmettelette kuinka kukaan muu ei niitä muka tiedä ja algoritmi samalla, kuten jo sanoin, rajoittaa aktiivisesti teidän pääsyä teidän höpinöitänne kumoavan tiedon äärelle!

        Tajuatko nyt mitä kuplautuminen on?

        Se on sitä että algoritmi määrittää sitä mitä sinulle suositellaan ja mistä sinut taas rajataan pois, ja sen se tekee sinusta tehdyn profiilin sekä sinun hakusanojesi ja klikkaushistoriasi perusteella. Sinä päädyt ikäänkuin umpikujaan, eli kuplaan, etkä suinkaan tiedon äärelle! Sinä kuvittelet tuossa kuplassasi, tai kuplassanne, että olette tiedon äärellä ja että olette oikeassa ja muut väärässä, mutta ette te ole edes lähellä tietoa ja faktoja koska te olette tyhmiä ettekä osaa päästä ulos kuplasta!

        Vuorovaikutusta on muuallakin kun täällä ja olet itsekin täällä päsmäröimässäa olet omassa kuplassa koska kuvittelet olevasi yksi suuri kupla ja muut on pieniä tyhmiä kuplia ja tosiasia on että suurin osa ihmisistä on tonttujoukko ja isot tontut määrää mitä pikkutontut tekee jos osaa..... Ja jos ei niin tippuu rattaasta.... Tää kaikki on feikkii ja suurta leikkii... Tieto tulee kun osaa ajatella omilla aivoilla esim ei tarvitse käydä samassa altaassa uimassa.... Voit tehdä retken tuntemattomaan ja uida metsälammikossa


    • Anonyymi

      Onko siis kuplautumisen estäminen tai kuplan puhkeaminen ainoastaan mahdollista, kun puhuu kuplan ulkopuolella olevien ihmisten kanssa. Ei pitäisi ihan niinkään olla. Algoritmit ohjailee joo, mutta sanoisin, että feikkiuutiset ovat se pahin harhauttaja. Niitä kun ei olisi, tietäisi ainakin mikä varmasti on totta ja mikä ei ja sitten voi muodostaa mielipiteitä uutisten pohjalta. Ei edes viitsi ottaa kantaa, jos ei voi luottaa tietolähteeseen.

      • Anonyymi

        Suosittelen että alat itse tekemään uutisia, jos sinun mielestä uutiset ovat feikkiuutisia.

        On täysin päivänselvää ketkä niitä feikkiuutisia lähettävät, kun jo pienellä googlauksella pääsee lukemaan esimerkiksi tutkimuksia joita noihin feikkiuutisiin on lainattu ja sieltä paljastuu että lainauksesta on tarkoituksella jätetty pois sellaiset kohdat jotka kumoavat uutisen sisällön.

        Tuota harrastaa esimerkiksi MV lehti ja muut vastaavat.

        Väität että feikkiuutiset ovat pahin harhauttaja. Ilmeisesti esität että feikkiuutiset kuplauttavat? Väärin. Algoritmi kuplauttaa, koska jos klikkailet MV lehden tapaisiin feikkiuutislähteisiin, algoritmi alkaa suosittelemaan niitä sinulle lisää ja mitä enemmän klikkailet niitä, sitä laajemmin salaliittohörhöyttä ja muuta vastaavaa potaskaa sinulle algoritmi tarjoaa. Tuo algoritmi tuo sinut muiden idioottien joukkoon ja yhdistää teidät kuplaksi!

        Hakukoneiden algoritmit eivät tiedä eivätkä tunnista totuutta ja tietoa. Niiden ainoa tehtävä on miellyttää sinua ja hakea sinua kiinnostavia sivustoja. Valitettavasti ihmiset ovat tyhmiä ja he kuvittelevat että esimerkiksi Google, "tietää" ja että siksi kun google muka tietää, se mitä he lukevat on totta!

        Onko siis mikään ihme, että kun ihmiset ovat etsineet "tietoa" ja lukeneet MV lehden kaltaista potaskaa, kun he sitten kerran sattuvat lukemaan jotain faktaa, heidän maailmankuvaansa tulee paha konflitki ja he väittävät YLE uutisia tms. valeuutisiksi koska heidän on tyhminä ääliöinä paljon helpompi uppoutua takaisin sinne mukavaan hörhöilyn helppoon maailmaan.


    • Anonyymi

      Kyllä ne kuplat pukeavat tänä keväänä ja paukkuen:
      https://t.me/TrueWorldOrder/4088
      Palataan parin viimeistään kesän jälkeen asiaan ja katsotaan mikä silloin on tilanne.
      Selkasortoa voi kestää eri puolilla maailmaa sinne asti. Oikeudenkäynnit ja hallitusten puhdistus kestää vielä vuosia.

    • Anonyymi

      Minä olen kernaasti Ufo-kuplassa, joten puhutaanpa siitä.

      Miksi Suomi24:n ylläpito poistaa Ufo-osion aihetta käsitteleviä taatusti asiallisia kommentteja, mutta sallii samalla täysin aiheen ulkopuolisen kommentoinnin rehottaa valtoimenaan?

      Rajatieto/Ufot -osio on näkyvä esimerkki edellä mainitusta, eikä ilmoituksilla ole mitään vaikutusta.

    • Anonyymi

      Hymy paljastaa synnynnäisen hubin niskassa.

    • Anonyymi

      Kah?

    • Anonyymi

      Yksityishenkilöiden välinen lainatarjous apua tarvitseville.
      etsit lainaa joko toiminnan käynnistämiseen uudelleen tai
      projektin toteuttamiseen tai ostamiseen sinulle a
      asunto mutta valitettavasti pankki kysyy ehtoja, ettet voi huolehtia minusta Olen yksityishenkilö annan lainoja 5000€ - 20 000 000€ kaikille ihmisille, jotka pystyvät kunnioittamaan korkoaan muualla on 3% vuodessa. joko tarvitset rahaa muista syistä; älä epäröi ottaa minuun yhteyttä saadaksesi lisätietoja: [email protected]

    • Anonyymi

      Moktar.Gubta
      20.08.2022 11:16
      UUSI

      Tässä taannoin kirjoitit näin: "Olin suuren teollisuuslaitoksen osastopäällikkönä..." .
      Nyt kirjoitat: ”...että itse esimiesasiassa joutuisin kyllä välittömästi kortistoon…”.
      Koeta nyt päättää, että mitä valehtelet.

      Esimiesasemaasi nähden kirjoitat kovin kökköisesti.
      - Senverran --→ sen verran
      - näkökulma asiaan ja viesti → näkökulmaa ja viestiä
      - Valtioneuvostossa → valtioneuvosto
      - organsiaation → organisaatio
      -Pääministerin → pääministeri
      - jatkmaan → jatkamaan
      - men → Amen vai mene?
      Välimerkkejä ja ontuvia lauseita en viitsinyt edes korjata.

      Kyllä se on niin, että siasta ei hieromallakaan saa ajokoiraa eikä meidän Einarista osastopäällikköä tai esimiestä.

      Nauretaan kaksi varttia. ;)






      RIITTÄÄ JO MOKTARIN HARJOITTAMA MIELIVALTA!!!!!

    • Anonyymi

      Yksinkertaisinta ja oikeudenmukaisinta olisi ottaa sininen nimimerkki Moktar.Gubta lta pois eli estää trollin kirjoittelu, myös Valuuttakauppias pois.

    • Anonyymi

      Profiilissa 'Moktar.Gubta' asiatonta sisältöä: "Kuten olemme huomanneet..."
      Olet taas tulkinnut kaiken ihan väärin.

      On kyllä mukavaa saada 400 kommenttia täyteen aloittamassasi viestiketjussa, koska se vankkumaton osoitus kirjoittajan taidoista. Se on kuitenkin sivuseikka varsinaisen asian rinnalla.

      Kommenttien määrä on mitätön asia sen rinnalla, jos suomalaiset lapset pääsivät Syyrian leiriltä jouluksi kotiin. Mukavaa olisi sekin, jos maahanmuuttovastaiset torvelot katuisivat pöljyyttään, Jussi pyytäisi homoseksuaaleilta anteeksi ja Sebu menisi kristillisten nuorten sisäoppilaitokseen eheytymään.

      Parhain terveisin,
      Moktar. ;)
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17598690/tuikkikaa-oi-joulun-tahtoset---niin-suomessa-kuin-syyriassa#comment-117116361

      ad hominem

      • Anonyymi

        """"" Sebu menisi kristillisten nuorten sisäoppilaitokseen eheytymään."""""""""""""""WTF???
        ??????????


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Moktar.Gubta
      2022-11-03 18:00:22
      UUSI

      Moktar.Gubta kirjoitti:

      "Kaverille kilauttaminen riittää usein..."
      Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä sinä luulet saavasi selville tuolla raivopäisellä stalkkaamisellasi?

      Saat sinä toki jatkaakin tuota hullun humppaasi. Eihän se minun elämääni mitenkään vaikuta.

      Kun et osaa, niin et osaa.
      Nauretaan yhdessä. ;)

      PS. "Me RuK: n käyneet...."
      Tao vielä Eikan päähän se, että hänen lyhenteensä tarkoittaa "Runk..reiden Kurssia". Työkkäri pitää niitä Lieksan vähäpojille 2 kertaa vuodessa. ;)

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17617493/kirjoitus-joka-on-tehty-minun-nimella-on-varmuudella-minun-kirjoittama-#comment-117286670


      sellainen Gubta

    • Anonyymi

      Lehtiä menen selvinpäin kirjoitettu Lukekaa uutisiamme En mä ole kännissä

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      NYT YLLÄPITO

      TEHKÄÄ HOMOJA SYRJIVÄLLE GUBTALLE JOTAIN
      Moktar.Gubta
      2022-11-14 19:57:53
      UUSI

      Arvasit väärin.

      Ihmettelen, miksi niin monella perusaitokantasuomalaisella miehellä on poikaystävä. Olisiko siinä kantasuomalaisuusgeenissä ihan pieni geenivirhe?

      Huutonaurua vartti tai kaksi. ;)

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Edelleen jatkuu sama ylläpidon puuttumattomuus selvään ohjelmavirheeseen tuon kyseisen aloituksen kommenttien osalta, vaikka olen tehnyt siitä ilmoituksen useita kertoja.
        Mistä tämä johtuu?


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eiköhän jo trollihahmonne Moktar.Gubta ole tarpeeksi rikkonut sääntöjä?
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17766599/perussuomalaisten-mm--tiukka-maahanmuuttolinja-vetaa-vakea-puolueen-vaalitilaisuuksissa-#comment-119493024
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17765187/maahanmuutosta-ei-ole-keppihevoseksi---se-keppi-katkesi-juuri

      Pistäkää hurttanne räkyttämään puolueet -palstalle persuista. On se sairasta tuollainen provoperseilijän paapominen s24 osalta.
      Vihapuheen synnyttäjä ja kaiken rähinän aloittaja ja jatkaja tuo on.

    • Anonyymi

      En edes tiedä, mistä löytäisin sellaisia ihmisiä, joilla on samanlaiset arvot ja samanlainen maailmankatsomus kuin minulla. Omassa tuttavapiirissäni ei ole ollut sellaisia koskaan, mutta en oikeastaan koe sitä ongelmaksi. Parisuhteen löytämistä se kyllä vaikeuttaa, mutta en ole koskaan ajatellut, että minun olisi pakko saada itselleni parisuhde.

    • Anonyymi

      Moktar.Gubta
      2023-03-18 11:20:48
      UUSI

      "Gupalla on rajoitettu käsityskuva..."

      Voinhan minä yrittää laajentaa käsityskuvaani. Tähän asti on riittänyt, että ne ovat sivareita, ihannoivat ruskeaa sotilaspukua ja äänestävät persuja.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Rasisti paska


    • Anonyymi

      Minua ei haittaa, kun tuttavani ajattelevat asioista eri tavalla kuin minä. Kunhan eivät koko ajan jauha esim. salaliittoteorioista tai Jumalasta tai jostain muusta, ja painosta minuakin uskomaan niihin.

    • Anonyymi

      Sivuston uusi omistaja on ilmeisesti halukas tuhoamaan koko sivuston. Sehän onnistuu sillä että asialliset keskustelijat ajetaan pois.

      Seksipalstat ovat esimerkiksi täynnä häirikön roskaa, jota häirikkö suoltaa aamusta iltaan joka päivä. Jokainen uusi kommentti jonka joku kirjoittaa sivustolle, ihan mihin tahansa ketjuun, saa vastaukseksi häirikön kommentin.

      Valitettavasti en pysty antamaan esimerkkejä sisällöstä, koska botti estää tässä ketjussa ne! Että "sananvapaus" toimii näköjään täälläkin, asiallisia kirjoittajia vastaan.

      Häirikön viesteistä ilmoitetaan jatkuvasti, ja on ilmoitettu varmasti tämänkin vuoden puolella jo tuhansia kertoja, mutta viestit eivät siitä huolimatta poistu. Kaikki keskustelut ovat täysin pilalla kun häirikkö suoltaa "Ooh spede kilahti" ja "Sää mää ja bää mikä juntti piip piip" roskaa jokaisen kommentin alle.

      Ja nuo ovat sieltä asiallisemmasta päästä häirikön repertuaaria, koska, kuten jo sanoin, muita kommentteja ei voi tähän kirjoittaa esimerkeiksi!

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17790340/mita-sekoja-tama-on-nykyisin-taynna

      Vaikka tuo ketju poistuisikin, se ei auta mitään, koska ylläpito ei estä häirikköä!

      Suomi24:n ensimmäinen omistaja haastoi erään häirikköspämmerin oikeuteen ja voitti. Sen jälkeiset omistajat ovat vain antaneet häiriköille kaiken vallan ja pahin on nykyinen omistaja, joka ei tee mitään.

      Jos ylläpito haluaa moderaattorin seksipalstalla, minä voin alkaa sellaiseksi koska siellä kuitenkin aktiivisesti yritän aiheista keskustella.

      • Anonyymi

        MITÄ HEMMETTIÄ TUO TEKEE MAAHANMUUTTOPALSTALLA?????

        Karkki, kepponen vai peräti loimulohta?
        Moktar.Gubta
        2023-04-01 10:00:47

        Tänään teen viimeisen, lähes epätoivoisen yrityksen saadakseni sitä tälläkin palstalla mainostettua persujen loimulohta. Lähden nyt käymään kylällä ja kaupassa.

        Enteet ovat kovin huonot. Ei ole näkynyt persujen kulahtanutta vaalitelttaa, eipä juurikaan ole näkynyt edes tämän kylän persuja. Arvaan kyllä, että raskas elämä, pitkät illat pubissa ja kuusi päivittäistä pitkää käyvät kunnon päälle. Kuka sitä jaksaa vaalitelttoja pystytellä, kun pitää saada se päivän loiventava.

        Olen jo aiemmin jo kertonut, että yhden vosunnäköisen persutädin olen nähnyt tällä kylällä vaalityötä tekevän. Väitti olevansa kansanedustaja ja jakoi pähkinöitä. Eiköhän se ollut vain paikallisen hoitolaitoksen asukki, näin luulen.

        Niin tai näin. Nyt pitää sitten ottaa kannellinen rasia mukaan. Jos on sitä loimulohta tarjolla, saan sitten tuotua lämpimänä jokusen kilon kotiin saakka.

        Nauretaan vartti. ;)


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        sama trolli valehteli ja kieroili Ben Zysckowiczista ja tekijän poliittisesta kannasta tärkeästi!


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      onko ylläpito maksettu herjaamaan ainoastaan perussuomalaisia ja sallimaan trollailun?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tässä antaisin hieman plussaa palstan kehitystyöstä: +++++++
      .... mutta eihän nuo plussat näkäjään kirjoitu palstalle ollenkaan.

      Annetaan sitten miinusta: -----------
      Jos annettaisiin vuorotellen molempaa +-+-+-+-+-

      Kuplaudun entistä pahemmin negatiiviseen kuplaan kun palstan viesteihin ei enää voi kirjoittaa merkkiä plus eli "+". Tässä yritän yhteenlaskua 1+1=2

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Moktar.Gubta kantis joka tekeytyy nimimerkkiään ja museokuvaansa myöten maahanmuuttajaksi. Se on rasistista ja loukkaa meitä oikeita maahanmuuttajia.
        "Moktar" ei myöskään ole muslimi eikä todellakaan puolusta ketään maahanmuuttajaa vaan lietsoo vastakkainasettelua.


    • Anonyymi

      Moktar.Gubta
      2023-04-01 16:58:02
      UUSI

      "Lue lisää"
      Kiitos luettavasta. Tämä kyllä herätti ajatuksia.

      Niikon porukan jakamat leivät oli varastettu ruoka-avusta. Olikohan nämäkään Äänekoskella loimutetut kirjolohet hankittu ihan puhtain keinoin? Muistamme vielä, kuinka moottoripyöräjengi jakoi köyhille joulukinkkuja jokunen vuosi sitten. Niitä kinkkuja ei koskaan maksettu toimittajalle. Ne oli hankittu petoksella.

      Joka persuja epäile, se menestyy ja kauan elää maan päällä.
      Parhain terveisin, Moktar. ;)

    • Anonyymi

      Trolli, joka on jauhanut sontaa monta vuotta persuista ja jäänyt siitä aina kiinni, herjaa ja solvaa nyt uudessa sikailussaan jälleen ihmisiä
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17808743/ovatko-biljoona-karpasta-sittenkin-oikeassa
      Eikö s24 ole mitään vastuuta salliessaan paskanlevityksen palstalle samalta vinkujalta?
      Kun vastaat trollille, vastaus poistetaan heti.
      Jos teitä siellä yölläpidossa vituttaa vaalitulos, koettakaa kuitenkin noudatta niitä s24 sääntöjä itse ja bannatkaa tuo perseilijä Moktar.Gubta

    • Anonyymi

      Tuollainen elämä lisää typeryyttä ja altistaa samaistumaan ryhmään hyväksyntää hakien .

    • Anonyymi

      Palstalla tilannetta ei paranna se, että spämmiä ja asiattomia viestejä ei poisteta.

      Seksivälineet - palstalla kesti robottispämmin poistaminen ilmiannosta kahdeksan vuorokautta. Ilmoitin sen asiattomaksi joka päivä uudelleen ja välillä eri koneelta.

      Palstoilla ei käytännössä enää ole moderointia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      poistakaa!
      Anonyymi-ap
      2023-04-22 21:46:53

      Pirihuora purra ei näemmä laske bensan hintaa
      Anonyymi-ap
      2023-04-21 21:21:51

      Ollut kohta kuukauden vallassa ja silti bensa maksaa pari euroa litralta.

      Lopettaisi huoraamisen ja alkaisi tekemään töitä äänestäjiensä puolesta

      !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17831766/pirihuora-purra-ei-naemma-laske-bensan-hintaa


      ei moderointi tee työtään??

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Moktar.Gubta
      2023-05-07 18:54:25
      UUSI

      https://www.kotus.fi/sanakirjat/kielitoimiston_sanakirja/uudet_sanat/vuoden_sanapoiminnot/sanapoimintoja_2022#NS

      Tässä maistiaisia vuoden 2022 uutuussanoista:
      - para-astronautti = avaruuslentäjä, jolla on jokin fyysinen vamma
      - patteriradio
      - planetaarinen puolustus(järjestelmä) järjestelmä
      ####- parapersu (myös anopersu) = vammaisen ajattelutapansa vuoksi sivuraiteelle joutunut perussuomalainen#"##### tämä

      Terveisin, Moktar. ;)

      Moktar valehtelee taas sikailujensa parissa. Persuista ei Kotuksessa ole mitään kyseistä mainintaa. Poistakaa Gubtan valhe
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15468908/maahanmuuttosanasto---nakokohtia-kielen-muuntumiseen#comment-120755303

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voiko pojalla olla se. Kyllä voi, kysy Mäenpäältä.
      Moktar.Gubta
      2023-07-05 11:29:18

      https://yle.fi/a/74-20039512
      ”Kansanedustaja Juha Mäenpää poistettiin lauantaina Provinssin festivaalialueelta. ”
      Näin kävi, voi sentään. Tästä se huuto nousi.

      Asia on kovin yksinkertainen. Mäenpäällä ei ollut lippua. Yleensä järkkärit poistavat liputtomat pellet tilaisuudesta. Turha siitä on sen enempää parkua. Jaa, että oli. Ei ollut, vapaalippu oli peruttu jo päivää aikaisemmin. Mäenpää ei vaan tyhmyyttään osannut käyttää omaa sähköpostiaan.

      Nyt sitten seuraa juridiikan oppituntia persuille.

      A. Kyse ei ole sananvapaudesta. Mäenpäätä ei ole Provinssi-festivaalien järjestäjien toimesta estetty puhumasta, kirjoittamasta tai muuten ilmaisemasta mielipidettään.

      B. On loukattu tasa-arvoista asiakkaiden kohtelua. Ei ole. Mäenpäätä ei ole millään lailla estetty ostamasta lippua ja saapumasta konserttiin kuten muukin yleisö. Mäenpää oikea vertailuryhmä olisi vapaalippulaiset, mutta kun Mäenpäällä ei ollut sitä vapaalippua.

      C. Muuta mussutusta vainosta sun muusta. Höpö höpö. Tilaisuuden järjestäjällä on oikeus jakaa vapaalippuja ihan miten katsoo parhaaksi. Sama oikeus koskee myös vapaalipun perumista. Kansaedustajalla ryhmänä ei ole mitään ikimuistoista oikeutta päästä ilmaiseksi maksulliseen tilaisuuteen.

      Sanoisin, että koko julkisuus on lopultakin vain kovin akkamaista huutelua persujen puolelta. Tässä tapauksessa pojilla on todellakin pimppi.

      Nauretaan vartti. ;)

      0

      <50
      Äänestä





      ja Gubtan ketju pysyy ylhäällä s24 avulla?

    • Anonyymi

      Menkääpä nyt poistamaan Moktar.Gubta kokonaan.

    • Anonyymi

      Nykyisen ajattelutavan mukaan sinä olet rasisti.

    • Anonyymi

      Moktar.Gubta
      2023-07-26 19:14:09
      UUSI

      Anonyymi kirjoitti:

      Olet varmasti asiantuntija noissa loukkaavuusasioissa, oletkan senverran usein Jussia ja Subua nälvinyt. Mitä he ovat sinulle tehneet? Eivät mitään!
      Itseäni on useammankin kerran turkkilainen mies yrittänyt lähennellä.... enkä kovinkaan mukavia sanoja heistä ja heidän suorastaan vihamielisestä seuraan tuppautumisesta käyttäisi. Lähenteleehän suomalainenkin sanot nyt.. no juu, mutta uskovat puhetta eivätkä kuvittele, että ilman puolisoa liikkeellä oleva nainen on sänkyseuran tarpeessa.

      "...oletkan senverran usein Jussia ja Subua nälvinyt."
      Että ihan oletkan ja subua.

      Subu on narkkareiden käyttämä nimitys Subutexille. Tunnetko sinä asiaa ihan omakohtaisesti?

      Ihmettelee, Moktar. ;)

      PS. En viitsi nyt Eikka puuttua siihen, kuinka turkkilaiset miehet ovat lähennelleet sinua. ;)


      sääntöjen vastaista paskantamista

    • Anonyymi

      Kermapersemaahanmuuttajat vievät parhaat työt - on se niin väärin!
      Moktar.Gubta
      2023-08-09 07:56:59

      https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009770722.html
      ” Espooseen saapuu nyt korkeasti koulutettuja teknologia-alan osaajia Intiasta. Viime vuonna intialaisten osuus kaikista Espoon ulkomaalaisista oli jo kahdeksan prosenttia..”
      Että tämmöistä maahanmuuttoa.

      Eikä näille sorretuille intialaisakoille kelpaa suomalainen pukeutuminen, ei toki. Ukot ovat pakotteet ne pukeutumaan värikkäisiin sareihin. Kyllä pitäisi intialaisten naistenkin osata pukeutua t-paitaan, pieruverkkareihin ja crocseihin niin kuin suomalaisetkin.

      Ruuankin kanssakin vielä kronklaavat. Eikö kelpaa pottu ja kastike, häh? Ei kelpaa. Pitää olla kikherneitä ja mausteita ja vaikka mitä. Hulluimmat syövät pelkkää kasvista kuin Riikka Purra konsanaan. Pitäisi siinä kansalaisuustestissä vaatia kaikilta intialaisilta ison naudanlihapihvin syömistä.

      Ja sitten se katkerin asia. Nämä vetämättömät intialaiset kermaperseet tienaavat mitään tekemättä siinä 5 tonnia kuussa. Kun suomalainen Eino-Petteri painaa kolmivuorotyötä tehtaassa niin hyvä, jos kolme tonnia kuussa tienaa.

      Eikö vääryydellä ole mitään rajaa!

      Toisinaan on niin kovin raskasta olla persu.
      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      12

      66
      Äänestä


      Ylläpito on pelkkä huono vitsi ja Moktar lipoo rasistina kengänpohjianne

    • Anonyymi

      HalooooooooooooooooooOOOooo

    • Anonyymi

      Viihtymisestä en tiedä kuplassani .
      Pakotettuna kuplassa josta en ole vielä keksinyt pois pääsyä.....

      Joka päivä etsien ratkaisua ongelmaan.....

    • Anonyymi

      Milloin deletoitte trolli Moktar.Gubta -profiilin?

      • Anonyymi

        Ei säännöt koske Moktaria.


    • Anonyymi

      Ei tämä ole kuplautumista vaan psykoosia, aletaan uskomaan että oma maailma ja uskomukset ovat ainoita oikeita.

    • Anonyymi

      Se riippuu siitä, millaisesta kuplautumisesta on kyse. Nykysuomessa kuplautuminen ei ole vain sitä, että ihmiset kerääntyy yhteen samankaltaisuuksien vuoksi, vaan sitä, että ihmiset kuplautuu ja heitä kuplautetaan hyödykkeiksi ideologisin ja poliittisin perustein, heitä jopa kiristetään ja uhkaillaan, sekä vainotaan, jos kuuluu "väärään" kuplaan. Vihamielisyys on kasvanut voimakkaasti, kun jopa arkipäiväiset mielipide-erot aiheuttaa jo riitaa ja herkemmin myös väkivaltaa. En tiedä kyselyn taustoista, mutta sen perusteella pidetään suomalaisia tyhminä. Yleensäkin meille kerrotaan, että ollaan maailman onnellisimpia ja kaikki hyvin valtakunnassa, vaikka se on puppua. Ja kun me huomaamme tämän ristiriidan ja puhumme niistä julkisuudessa, siitäkin joudutaan herkästi joukkkovoimaisen hyökkäilyn kohteeksi.

    • Anonyymi

      IHAN SULLE SUOMI24 KIPPARI:

      *hoomoo!*

    • Anonyymi

      Joukko koostuu erillisistä yksilöistä, siksi joukossa tyhmyys tiivistyy.

      Yksilökeskeinen yhteiskunta on paradoksi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18619216/rikollisia-ja-emme-pummeja-tanne-kaipaa-kaikkonen-lausui-ykkosaamussa-#comment-131112325
      Moktar.Gubta
      2024-09-08 13:11:54
      UUSI

      Anonyymi kirjoitti:

      Ei ole olemassakaan mitään perussuomalaisten kuulapäävasararyhmää muualla kuin sinun lahoavan kupolisi uumenissa.
      Kovin tunnut olevan katkera persuille, johtunee varmaan siitä mielesi romahtamisesta, kun persu vei akkasi.

      "Ei ole olemassakaan mitään perussuomalaisten kuulapäävasararyhmää..."
      Ihan itsekö se perussuomalaisten vaalipäällikkö kopsutteli itseään kuulapäävasaralla otsaa?
      Kovinpa onkin huono selitys.

      Luotettavasta lähteestä saamani tiedon mukaan paikalle oli lähetty persujen likaisten temppujen osaston kuulapäävasara ryhmä. Polttopulloryhmää oli ensin harkittu, mutta se oli töppäillyt pahasti aiemmin, eikä siihen voitu luottaa. Hakaristiryhmältä taas oli maali lopussa, eikä se muutenkaan ollut sovelias tähän tapaukseen.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        Ihan ikioma kupla, vahvasti maaninen.


    • Anonyymi

      Moderointi hei
      Anonyymi-ap
      2024-12-05 22:02:55

      Joka helvetin aloitus on pelkkää persujen haukkumista ja politiikan soosaamista maahanmuuttopalstalla
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18729856/elaman-koirakoulu-opettaa-myos-maahanmuuton-vastustajia


      Eikö teillä ole muita TROLLEJA kuin Gubta vinkumassa?

      0

      <50
      Äänestä

    Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      134
      4159
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2116
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1844
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1760
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      463
      1568
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1335
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      461
      1280
    Aihe