Varokaa POP vakuutusta

Otin kyseiseltä talolta vakuutuksen, aluksi vaikutti edulliselta mutta kun myyt auton tai vaihdat yhtiötä he perivät muhkeita bonuksia seuraavalla laskulla.

Kerran myös esim. E-laskusopimus lakkasi toimimasta kesken sopimuskauden, ei tullut laskua postissa eikä mitään muistutusta vaan perintäkirje ja muhkeat perintämaksut. Todettiin "järjestelmävirheeksi", korvauksia en saanut, ainoastaan lisää "bonusta" seuraavalle laskulle.

Otan nyt ennemmin vakuutuksen kalliimalta yhtiöltä kuin sen, että maksan vähemmän hetkellisesti ja myöhemmin ilmenee kaiken maailman piilokuluja, jotka mainitaan sopimusehdoissa hyvin vaikeasti löydettävänä...

Luulin että tälläiset konnankoukut on jo mennyttä aikaa...
1835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valitettavasti kaikki isot toimijat, siis ne joilla on paljon asiakkaita - esim. sähköyhtiöt, teleoperaattorit, kansainväliset luottokorttiyhtiöt ehkä sitten myös vakuutusyhtiöt toimivat täysin asiakasepäystävällisesti.
Jos yksi asiakas äänestää huonon palvelun vuoksi jaloillaan, sillä ei ole mitään merkitystä, sillä uusia tulee kauppakeskusmyynneistä "halvan hinnan" perään jokainen päivä.
Kaiken hoitaa ATK - myös reskontran - ja ne ATK- ohjelmat on suunniteltu sellaisiksi, etteivät ne ota huomioon edes itse laskuttajan tekemiä virheitä.
Virhe on näillä toimijoilla kokonaan tuntematon käsite, syy on - kumma kyllä - aina asiakkaassa.
Reklamaatioita ei lueta, vaan riitaisetkin laskut pistetään muitta mutkitta perintään.
Jos siis maksat laskusi parikin päivää myöhässä, (esim. pitkä viikonloppu pääsiäisen aikana) sinua odottaa huomautus- ym. korkolaskut ja vaikka lähetät minkälaisia tiliotteita tahansa näytille, että lasku on lähtenyt maksajalta eräpäivänä.
Amex - vain yhden esimerkin mainitakseni - ei ota huomioon Euroopassa voimassaolevaa tapaa, että maksun voi maksaa seuraavana pankkipäivänä, mikäli eräpäivä osuus pyhä- tai juhlapäiväksi.
Jos reklamoit, näitä ei lueta ja olet heille koko ajan vähän, kympin kaksi velkaa, joka siis taas johtaa uusiin huomautuksiin, ennen kun huomaa, että ne on maksettava, vaikka menettelyllä ei ole lain tukea.
Itse maksoin näppäilyvirheen vuoksi - mikä on siis aivan inhimillistä - usean satasen liikaa. (Kumma, ettei verkkopankkiohjelma reagoi tähän kertomalla, ett summa on väärä)
Tätä palautusta sai odottaa kuukauden, eikä kukaan ymmärtänyt, kun sanoin, että tämä raha oli tavalliselle kuluttajalle suuri ja aiheutti näinollen asiakkaan päässä muita ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Otin kyseiseltä talolta vakuutuksen, aluksi vaikutti edulliselta mutta kun myyt auton tai vaihdat yhtiötä he perivät muhkeita bonuksia seuraavalla laskulla.

Kerran myös esim. E-laskusopimus lakkasi toimimasta kesken sopimuskauden, ei tullut laskua postissa eikä mitään muistutusta vaan perintäkirje ja muhkeat perintämaksut. Todettiin "järjestelmävirheeksi", korvauksia en saanut, ainoastaan lisää "bonusta" seuraavalle laskulle.

Otan nyt ennemmin vakuutuksen kalliimalta yhtiöltä kuin sen, että maksan vähemmän hetkellisesti ja myöhemmin ilmenee kaiken maailman piilokuluja, jotka mainitaan sopimusehdoissa hyvin vaikeasti löydettävänä...

Luulin että tälläiset konnankoukut on jo mennyttä aikaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu