Venäjän fasistihallinto on julistanut Pepin, Vaahteramäen Eemelin, Muumien ja Nalle Puhin ja Kössi Kengurun lisäksi kaikessa natsinimeämiskiimassaan myös Putinin natsiksi. Vaikka kerrankin julistus olisi ollut aiheellinen, se kuitenkin jostakin ihmeen syystä peruttiin välittömästi. Lisää julistuksia tulossa.
Putin julistettu Venäjällä natsiksi
Anonyymi
35113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Julistix ne Leninin tai Stalinin tai molemmat myös natseiksi? Näytti esikuvalta sodan alussa. Sairaus etenee?
Lenin se vasta natsi olikin! Ja Stalin!
Ai niin eikun nehän olikin venäläisiä. Siis eihän ne tietenkään venäläisten mielestä natseja olleet. Hups!
Yksi kansa, yksi valtio, yksi johtaja; один люд, один государство, один лидер... Putler!
Venäläisten vauhti on vähän liian kova tuossa kaikessa natsittelussaan. Ampuvat koko ajan sarjatulta omille varpailleen!
Juutalaisetkin ovat venäläisistä natseja.
Venäjä on julistanut kaikki muut paitsi venäläiset natseiksi.
Venäjä on ilmoittanut että kaikki natsit tullaan tuhoamaan.
Kiinalaiset eivät ole ilahtuneet ilmoituksista.
Venäläiset ovat alkaneet ilmiantamaan natsinaapureitaan. Se naapurin Olgakin alkaa äkkiä näyttämään epäilyttävästi natsilta.
Kumman paljon natseja itse Venäjällä.
Ja se Igor kerrosta ylempänä, selvästi natsi!
"Unohdit sale-siipiveikon"!!!
Miten venäläiset tiedemiehet määrittelevät natsin? Millaiset painokertoimet eri osatekijöille. Eihän kyseessä voi olla lonkaltaheitetty syytös, vaan tieteelliseen analyysiin perustuva kliininen analyysi.
Juuri natsit tekevät tuollaisia kysymyksiä ja herättävät tavallisen kansan mielissä epäilyjä johdon kyvykkyyttä kohtaan tehdä natsipäätelmiä siitä kuka on natsi ja kuka ei.
Toistan: vain natsit epäilevät ja kyseenalaistavat, saati tekevät naurunalaiseksi, valtionjohtoa!
Lavrovilla on natsikatse.
Lavrovilla natsiveri virtaa suonissa, kuten putlerillakin.
Hmmm. Onkohan sellaiselle mielentilahäiriölle jossa näkee natseja kaikkialla hienoa tieteellistä termiä? Sillä Venäjä ja sen johtoeliitti taatusti kärsivät tästä vaivasta!
Olisiko panfobia sopiva määritelmä?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Panfobia
Venäjä julisti, että hitlerin suonissa virtasi juutalaisveri, joka on täyttä valetta.
Putleri joutui nöyristelemään anteeksipyyntöjä Israelille.
Israelin Mossadille olisi pikkujuttu ottaa putleri hengiltä ja jokainen putlerin lähipiirin sotaherra, joka on vastuussa tästä sodasta.
Venäjä pelkää israelia, israelilla on senverran tehokkaat aseet, että sais venäjän hävitettyä dinosaurusten aikakaudelle.
Onko tässä maailmassa jokainen ihminen natsi? Sellaisen kuvan saa näiden juttujen perusteella. Minä en kuitenkaan väitä niin.
Tää on ihan hullua hysteriaa tämä natsittelu. Miksi kommunismia ei tuomita vaikka se on tappanut sata miljoonaa ihmistä?
Ai kun olisi samanlainen ajojahti kommunisteja kohtaan kuin on natseja kohtaan niin tämän ymmärtäisi.
Natsit tappoivat ehkä luokkaa 20 miljoonaa. Sekin on kauhea lukumäärä.
Yksi tässä myös ihmetyttää. Kovasti ollaan ja aivan oikein ollaan natsien hirmutekoja vastaan, mutta sitten kuitenkin nostetaan antisemitismia. Vihervassut toimillaan tekee juutalaisille vahingon.
Putinissa syytös olisi kerrankin osunut kohdilleen!
Venäjällä natsivauhti on niin kovaa, että välillä erehdyksiä sattuu.
Tekevälle sattuu.
Melkoinen dilemma, Putin sotii muka natseja vastaan Ukrainassa ja käyttää sotimisessaan tasan tarkkaan samoja menetelmiä kuin Hitler aikionaan!
Eli siis 1. barbaarista väkivaltaa siviilejä kohtaan, esim organisoituja raiskauksia, ikään ja sukupuoleen katsomatta
2. kaupunkien ja kylien tuhoamista silmiittömästi tykeillä ja raketeilla
3. antautuneiden sotilaiden kidutuksia ja teloituksia
4. valehtelua omalle kansalle sodan menestyksistä ja omista tappioista
5. syyttämällä ukrainalaisia sotilaita sotarikoksista, joita omat sotilaat ovat tehneet
6.haluamalla hävittää Ukrainan kansan
7. etc......
Joten kysymys kuuluu: Onko Putin itse jopa pahempi natsi kuin Hitler?
Vastaus: lähes yhtä paha! Kyllähän Aatu oli kuitenkin lajissaan ainutlaatuinen. Mutta natsihan Putin tietty on.
Eipä vielä tiedä vaikka olisi pahempi? Kaksi kuukautta hurjia sotarikoksia jo tehnyt Ukrainassa ja loppua ei näy. Kyllä Putin-natsi vielä voi mennä oppi-isänsä edelle. Toivottavasti kuitenkin kuolee pikaisesti ja joku vähemmän häijy astuu tilalle!
Natsi on natsille natsi vaikka voissa paistaisi. (korvaa sana natsi)
Heh! Tää oli hyvä.
Jostakin syystä örkkejä ei ole julistettu Venäjällä natseiksi?
Maailmanparantajat Bono ja U2 pääsivät tänään Venäjän natsilistalle.
Nukku Mattikin on julistettu natsiksi!
Kaikki euroviisuihin tänä vuonna osallistuneet ja niissä äänestäneet ovat julistettu Kremlin toimesta natseiksi. Eri toten kisan tämän vuotinen voittaja kokoonpano.
Izvestija lehti lipsautti vahingossa paljastuksen jossa Venäjä kutsui itseään natseiksi. "Aiomme korjata natsiemme aiheuttamat tuhot" Juttu vedettiin nopeasti pois julkisuudesta. https://www.is.fi/digitoday/art-2000008884264.html