Jes 2:2
" Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne."
Koskeeko tämä adventisteja?
8
109
Vastaukset
- Anonyymi
Sak 1:16
Sentähden sanoo Herra näin: Minä käännyn Jerusalemin puoleen armahtavaisuudessa. Minun temppelini siellä rakennetaan, sanoo Herra Sebaot, ja mittanuora jännitetään Jerusalemin ylitse. - Anonyymi
Kristus sanoo: "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."
- Anonyymi
Adventistit laiminlyöneet tasauksen omassa seurakunnassaan.
"Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,
että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,"
Näin käskee Jumala.
Oman seurakunnan köyhiä on autettava tasauksessa.
Tämä on todellista lähimmäisen rakkautta. - Anonyymi
Lopunajan jäännös Raamatun mukaan.
Jes 37:32 Sillä Jerusalemista lähtee kasvamaan jäännös, pelastunut joukko Siionin vuorelta. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.- Anonyymi
Vääärän profeetan korvausteologia = adventismi p...kaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vääärän profeetan korvausteologia = adventismi p...kaa.
Valehtelevatko pastorit?
Mikä on amerikkalaisen uususkonnollisen olevinaan "sapattipyhien" rooli lopunajan jäännöksenä?
Kyseessä lienee eksytyksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelevatko pastorit?
Mikä on amerikkalaisen uususkonnollisen olevinaan "sapattipyhien" rooli lopunajan jäännöksenä?
Kyseessä lienee eksytyksestä.No, sieltähän se tuli - sapatti- ja Jumala pyhitti sapatin, kirkastamaan sinullekin sen, että Hän on kaiken takana, eikä sunnuntai ole raamatullinen pyhä..
Ajattelitteko te - että sunnuntai toisi pakanauskonnosta - jäännökseksi.
Mistä eksytysksestä ähiset?
Uusi Jerusalem ja ne kivet- mitkä ovat siinä - on ylipapin rintakilvessä.
Löytyykö sieltä Augustinuksen auringonpalvontakiveä, jolla loikoilette baabelin porteilla.
- Anonyymi
Niin ei alkuseurakunta kerännyt mitään kymmenyksiä, vaan he elivät tasauksessa. Eikä se tietenkään tarkoita sitä että täydelliset laiskurit saavat myös rikkaiden rahat, vaan kun on yksi Henki, kun on oikeasti Jumalan Henki, eikä vain harhaoppista höppöttämistä, niin ei ole mitään lakia antaa jotain, vaan toimitaan Hengen ohjaamina.
Mutta jos kehitellään joku harhaoppikyhäelämä, niin ei se tuo muassaan kuin ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454372Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1222822Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412582Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861556Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1171498- 491219
- 851154
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En1841003- 45996
- 59993