Yhdysvallat puolustaa jokaista tuumaa Suomen maaperästä

Anonyymi

Yhdysvallat puolustaa jokaista tuumaa Suomen maaperästä – USA:n Nato-lähettiläs antaa painavan viestin Nato-jäsenyydestä
Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Julianne Smith kertoo puolustusliiton päämajassa Brysselissä Iltalehdelle, että Nato on valmis antamaan turvavakuutuksensa ja tukensa Suomelle ja Ruotsille jäsenyysprosessin aikana. Liittymiskeskusteluista ja ratifioinnista hän ennakoi sujuvaa ja nopeaa.

Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Julianne Smithin mukaan Suomi ja Ruotsi pääsisivät nopeasti jäsenyysneuvotteluihin: ”Olemme jo käyneet täällä Natossa keskusteluja siitä, miten tärkeää on nopeuttaa näitä prosesseja, jos tämä toteutuu”.
Smith painottaa, että jos Suomi on Naton jäsen, Yhdysvallat puolustaa jokaista tuumaa Suomen valtion alueesta: ”Totta kai”.
Smithin mukaan valmistelussa on kyse Naton 5. artiklan alle kuuluvista sotilaallisista toimista, joilla suomalaisia ja ruotsalaisia tuettaisiin jo ennen jäsenyyttä ilman, että puolustusliitto aktivoisi viidettä artiklaansa.

Kolmekymmentä lippua hulmuaa Brysselissä puolustusliitto Naton päämajan edustalla.

Norjan, Tanskan ja Islannin liput löytyvät hevosenkengästä, samoin Viron, Latvian ja Liettuan. Julianne Smith hymyilee ja sanoo, että tilaa on Suomen ja Ruotsin lipuille.

Smith on Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs eli korkea-arvoisin ja vaikutusvaltaisin amerikkalainen diplomaatti, joka työskentelee Natossa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo IL:n tietojen mukaan torstaina 12. toukokuuta aamupäivällä, että Suomi haluaa liittyä puolustusliittoon.
IL uutisoi asian viime sunnuntaina, ja maanantaina tieto levisi koko maailmaan uutistoimisto Reutersin siteerauksen ansiosta. Smith kertoo lukeneensa uutisen.

Smith sanoo, että Naton päämajassa on aistittavissa odotuksen tiivistyminen.

– Olemme kyllä kuulleet tästä päivämäärästä.
Iltalehden haastattelussa Smith arvioi Suomen mahdollista liittymistä Natoon.

Ajatus herättää hänessä innostusta.

Kun ulkoministeriö on välittänyt Brysseliin virallisen tiedon Suomen jäsenyyshalusta, Pohjois-Atlantin neuvosto kokoontuu päättämään, kutsutaanko Suomi liittymiskeskusteluihin.
Yhdysvallat tukee vahvasti Suomen hyväksymistä jäseneksi.

– Monet Washingtonissa tukevat tätä ajatusta myös sen vuoksi, mitä Suomi on jo tarjonnut Nato-liittoumalle. Läheisen kumppanuuden ansiosta opimme koko ajan helsinkiläisiltä ystäviltämme heidän syvällisestä kokemuksestaan hybriditaktiikoista, Venäjän läheisyydessä elämisestä ja uhkailutoimien kanssa selviytymisestä, Smith painottaa.

Smith edustaa Pohjois-Atlantin neuvostossa Yhdysvaltoja.

Vuonna 2021 suurvallan puolustusmenot olivat 726 miljardia dollaria. Naton muut 29 jäsenvaltiota käyttivät puolustukseensa yhteensä 324 miljardia dollaria.

”Maailmanluokan armeija”

Nato-lähettiläs korostaa, että Suomi vahvistaisi puolustusliittoa.
Suomalaiset tuovat, tai toisivat, liittoutumaan maailmanluokan armeijan. Meillä on jo ollut tilaisuuksia harjoitella Suomen joukkojen kanssa. Tämä tuntuu olevan itsestään selvää monille yhdysvaltalaisille. Toistan, että uskon monien – kaikkien – liittouman jäsenten olevan innostuneita tästä, koska meillä on jo vahva kumppanuus suomalaisten kanssa, Smith sanoo.

Smith ilmaisee Yhdysvaltain hallinnon tahdon Naton neuvostossa. Ennen nimitystään Nato-lähettilääksi Smith työskenteli ulkoministeri Antony Blinkenin vanhempana neuvonantajana. Smith arvioi, että Suomi – ja Ruotsi – kutsutaan liittymiskeskusteluihin nopeasti.

Sanoista on pääteltävissä, että kutsu lähetettäisiin Helsinkiin lähes välittömästi.

– Olemme jo käyneet täällä Natossa keskusteluja siitä, miten tärkeää on nopeuttaa näitä prosesseja, jos tämä toteutuu. Jos Ruotsi ja Suomi päättävät liittyä liittoutumaan ja esittävät siitä virallisen pyynnön, uskon, että täällä Naton sisällä aikomuksena on, että jokainen maa etsii keinoja lyhentää prosessin kestoa, Smith kertoo.

Naton päämajassa on mustavalkoinen valokuvataulu, jossa Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman allekirjoittaa 4. huhtikuuta 1949 Washingtonissa Pohjois-Atlantin sopimusta.

Kaksitoista demokraattista maata perusti Naton, jotta Neuvostoliitto ei pystyisi hyökkäämään niiden alueelle. Pohjoismaista Tanska, Norja ja Islanti lukeutuvat perustajamaihin. Päämajan edustalla kyhjöttää pala Berliinin muuria. Vapautta janonneet DDR:n kansalaiset mursivat sorron symbolin vuonna 1989.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja vaatii itselleen uutta etupiiriä, johon kuuluvat maat eivät olisi aidosti itsenäisiä.

Suomi on vaarassa ja haluaa Natoon.

– Venäjä on uhka euroatlanttiselle alueelle ja yhteisille arvoillemme Ukrainassa käymänsä sodan vuoksi, tämän provosoimattoman konfliktin, jonka se aloitti, Smith vastaa kysymykseen Venäjän-uhasta.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhdysvallat puolustaa jokaista tuumaa Suomen maaperästä – USA:n Nato-lähettiläs antaa painavan viestin Nato-jäsenyydestä

      • Anonyymi

        Ei puolusta. Suomi ei edes pääse Naton jäseneksi, koska Turkki ilmoitti hylkäänänsä jäsenhakemuksen. Natossa tarvitaan yksimielinen päätös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei puolusta. Suomi ei edes pääse Naton jäseneksi, koska Turkki ilmoitti hylkäänänsä jäsenhakemuksen. Natossa tarvitaan yksimielinen päätös.

        Voi lapsi kulta. Hävisitte.


    • Anonyymi

      Venäjä on uhka euroatlanttiselle alueelle ja yhteisille arvoillemme Ukrainassa käymänsä sodan vuoksi, tämän provosoimattoman konfliktin, jonka se aloitti, Smith vastaa kysymykseen Venäjän-uhasta.

    • Anonyymi

      Ei jaksaisi millään odottaa sitä sotaa, vauhtia nyt presidentti Putin siihen hommaan.

    • Anonyymi

      r.....ä istuu paskat housussa nyt loppuu se r....n sikailu. Nato varmistaa sen että r....ä ei kykene uhkaamaan meita

      • Anonyymi

        Enpä ole huomannut, että Venäjä olisi uhannut meitä millään tavalla. Suomi aloitti eu:n siivellä kauppasodan Venäjää vastaan, karkotti diplomaatteja, sulki ilmatilan, lopetti junavuorot, lopetti Olkiluodon jne. Kaikissa näissä Suomi oli aloitteellinen. Tästä huolimatta Niinistö silmät pullistuneena käski venäläisiä katsomaan peiliin.


    • Anonyymi

      Ei hyvä - mitat pitäisi ilmoittaa sentteinä kun Suomesta puhutaan. Muutenkin olisi ehkä parempi käyttää pituusmitan sijaan pinta-alaa.

    • Anonyymi

      Hyvä USA!

    • Anonyymi

      Myös Pohjois-Korea voi iskeä nato Suomeen.

    • Anonyymi

      Yhdysvallat puolustaa Suomen viimeiseen Suomalaiseen.

      Sen jälkeen voikin sitte paeta USA:n kamaralle.

    • Anonyymi

      Yhdysvaltain kansalaiset tulevat Suomeen sosiaalietuuksien ja ilmaisen koulutuksen perässä. Eivät ole maksaneet veroja Suomeen. Eivätkä maksa.

      NYT Hyvinvointi pakolaiset ryntäävät Yhdysvalloista Suomeen!
      Päivähoitoon 2 000 euroa kuussa, lapsen kouluttamiseen omakotitalon hinta – tästä syystä Susanna Helke ja Mary-puoliso palasivat Suomeen
      Ohjaaja Susanna Helke ja hänen amerikkalainen juristipuolisonsa Mary Morgan halusivat lastensa kasvavan mieluummin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Nyt heitä huolettaa, että olemme unohtaneet, miten hieno asia hyvinvointiyhteiskunta on.

      • Anonyymi

        Lesboparin menot pienenevät oleellisesti. Ja Suomi sa Yhdysvaltalaista GAY- verta perimäänsä.


    • Anonyymi

      Taloudellisesti kestämättömällä ideologisella pohjalla toimiva vanhentunut Puolustuslaitoksemme on tullut tiensä päähän.

      Nyt sen on aika astua sivuun ja tilalle otettakoon nuorekas ja dynaaminen, humaani vaihtoehto ja se on NATO!

      Good Bye Finnish Defence Force - Wellcome NATO!

      113 kansanedustajaa kannattaa Natoa - 12 kansanedustajaa haluaa liittyä venäjään.

    • Anonyymi

      #Nato maksaa vain. 55–60 miljoonaa euroa vuodessa, kun taas oman puolustuksemme ylläpitäminen yli 5 miljardia euroa joka vuosi.

      5 500 000 000 - 55 000 000 = 5 445 000 000 € säästöä/vuosi.

      Ehdottomasti Nato hoitamaan Suomen puolustusta.

      Venäjä ei ole koskaan hyökännyt, eikä tule koskaan natomaahan hyökkäämään.#

      VENÄJÄ EI OLE KOSKAAN HYÖKÄNNYT NATOMAHAAN. MIHIN SELLAINEN OMAA ARMEIJAA SIKSI ENÄÄ TARVITSISIKAAN.

      AJATELKAA SANNA MARININ TAVOIN UKRAINAN ITKEVIÄ ÄITEJÄ, ISOÄITEJÄ JA LAPSIA JA TEHKÄÄ LOPULLINEN NATOMYÖNTEINEN PÄÄTÖKSENNE!

      ILMAN SOTAISAA VÄKEÄ EI TULE SOTIAKAAN. NATOKIN ON VAIN YDINASEIN ASEISTETTU RAUHANJÄRJESTÖ!!!

      PÄÄDYTTE VARMASTI SAMAAN LOPPUTULEMAAN ETTÄ SUOMI MENEE RAUHANJÄRJESTÖ NATOON JA PIKAISESTI, KOSKA SEN JÄLKEEN SUOMI ON ABSOLUUTTISESSA TURVASSA SIELÄ, EMMEKÄ ENÄÄ KOSKAAN TARVITSE MUUTA VÄKIVALTAKONEISTOA TURVAKSEMME. :)

      Aivan mielettömät säästöt saadaan kun ei enää pidetä jälkeenjäänyttä munkkipossu armeijaamme yllä.

    • Anonyymi

      r..... n mieliset on lyöty täysin ei olisi kannattanut kehua sitä r........ä liikaa

    • Anonyymi

      "Ohjaaja Susanna Helke ja hänen amerikkalainen juristipuolisonsa Mary Morgan halusivat...."

      Tuleehan näitä muualtakin muuttajia Suomeen esimerkiksi venäjältä Pietarista Irina joka on prostituoitu ja miehensä Iigori joka nyt sattumoisin on vankilassa varastettuaan naapureidensa autoista katalysaattorit molemmat kehuat auliisti Suomen sosiaalihuoltoa ja Iigori oikein erityisesti vankilaoloja ja siellä annettua ruokaa on kuulemma lihonutkin jo Suomessa olonsa aikana puolenkymmentä kiloa..

      • Anonyymi

        Korjaus:
        Ohjaaja Susanna Helke ja hänen amerikkalainen LESBO-puolisonsa Mary Morgan halusivat....


    • Anonyymi

      Suomen tulee lakkauttaa omat Puolustusvoimansa!

      PÄÄDYTTE VARMASTI SAMAAN LOPPUTULEMAAN ETTÄ SUOMI MENEE RAUHANJÄRJESTÖ NATOON JA PIKAISESTI, KOSKA SEN JÄLKEEN SUOMI ON ABSOLUUTTISESSA TURVASSA SIELÄ, EMMEKÄ ENÄÄ KOSKAAN TARVITSE MUUTA VÄKIVALTAKONEISTOA TURVAKSEMME. :)

    • Anonyymi

      Älä unta näe. Jenkit ovat vain kiinnostuneita suomen ja Venäjän yhteisestä rajalinjasta. Ei ne meitä puolusta. Ketä jenkit ovat koskaan edes puolustaneet? Ne haluavat vain hyötyä.

      • Anonyymi

        Juuri nyt puolustavat Ukrainaa valtavalla aseavulla.
        Trollin tarkoitus on tosin vain muuttaa puheenaihetta.

        Säälittävät piippalakkien suomi versiot.


      • Anonyymi

        Puhut siis Venäjästä?


    • Anonyymi

      Hyvä että meillä on supervallan tuki r....n aggressiota vastaan

    • Anonyymi

      Kyllä, toista se oli Vietnamissa, jenkit kävi
      rehtiä tuhoamis-sotaa. Hyviä tyyppejä,
      eiku kimppaan heidän kanssaan.

    • Anonyymi

      Poliitikot, viranomaiset ja media ovat jälleen kerran valehdelleet törkeästi koko Suomen kansalle omassa keskinäisessä salaliitossaan. Mutta tällä kertaa poliitikot aloittivat omien käsiensä pesun ja kansan syyttelyn jo aivan ennätys nopeasti heti samana päivänä, kun valtiojohto ilmoitti 12.5.2022 oman myönteisen Nato-kantansa. Poliitikot valehtelevat viesteissään, että kansa olisi muka itse halunnut Natoon. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kehtaa jopa kirjoittaa: “Kansalaiset vievät Suomen Natoon.”

      Täyttä valetta! Aivan kuten tämä koko Arkadianmäen poliittinen teatteri, jonka sätkynukkeina nämä globalistien omistamat ja korruptoimat isänmaanpetturi poliitikkomme siellä näyttelevät omia roolejaan. Poliitikot kyllä tietävät, että Natosta seuraa sota, mutta sitähän he nimenomaan Suomeen tässä hakevatkin. Natoon liittymisen kautta päättäjillämme voi myös olla paremmat mahdollisuudet vältellä tulevia kansanmurhasyytteitä näistä heidän tekemistä aiemmista rikoksista ihmisyyttä ja suomalaisia vastaan tämän koronarokote kansamurhan osalta.

      Kansalta ei ole kysytty Naton suhteen yhtään mitään. Suomen kansa haluaisi vain elää rauhassa ja pysyä sillä rauhan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden tiellä, jolla jo pitkään olimmekin varsin hyvin pärjänneinä. Kiitos Jumalan ja suoraselkäisempien poliitikkojemme, jotka sotiemme jälkeen vielä rakastivat maatamme, välittivät kansastamme ja aloittivat maamme jälleenrakennustyöt.

    • Anonyymi

      Mm. Turkki on nyt käyttänyt vetoa Suomea ja Ruotsia vastaan, johtuen terrorismikytkennöistä, että realiteetit on nyt siinä, että olemme sodassa Venäjää vastaan - milloin, sitä ei tiedä, mutta Venäjä valitsee vahvistuneen aseman ja sitten.
      Ruotsin kuuluu nyt vahvistaa puolustustaan ja Suomen saada puolustusliitto täysipainotteisesti. Kuolleita ja pysyvästi poishaavoittuneita tulee tommonen kolme miljoonaa sotilasta, ja siviilien määrä riippuu Venäjästä.
      Tämä on nyt se aika jota elåämme, ja syntimme meidät tuomitsi.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei puolusta, jos Suomi ei ole Natossa.
      Suomen tulee ensin luovuttaa Turkin vastaiset terroristinsa Turkille, ja katsoa sitten, hyväksyykö Turkki anteeksipyynnön - terroristiensa majoittaminen on osallisuutta terrorismiin Turkkia vastaan.
      Ruotsi taas on täysin persellään, eikä Turkki tule heitä ottamaan Natoon. Ruotsissa asiat saatava kuntoon ensin, ja se vaatii sisällissotaa.
      Suomella on kaksi valintaa, jos ensin riskeeraa Turkin vastauksen odottelun, ja ne ovat omat ydinaseet tai Euraasia. Suomi tarvii, Natolta tai ilman, ydinaseen, jos Euraasia ei miellytä, joka sekin on siedettävä valinta, kun on Kiinakin tukena, josta tulee kohta planeetan suurin taloudellinen ja sotilaallinne mahti. Euraasia tulee olemaan iso juttu.

      • Anonyymi

        Ihme löpinää.
        Ydinase-höpöttely on aivan päätöntä, Suomi ei tarvitse ydinasetta mihinkään. Ja miten ydinase on muka vaihtoehto Euraasialle, joka on nimi maapallon isoimmalle mantereelle??!


    • Anonyymi

      Ei puolusta. Aloittajalla on naiivia toiveajattelua.

      • Anonyymi

        Voi lapsikulta. Pieni mieli ei vielä ymmärrä näin vaikeita asioita. Ei pelkästään Usa, vaan kaikki 32 rauhanliiton maata puolustavat.


    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2270
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1771
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1629
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1392
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1388
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1251
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1119
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1063
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      948
    Aihe