Painostakaa YLE:n uutistoimitusta!

Hallitus haluaa viedä Suomen Natoon muttei kertoa, miten Venäjän kostotoimiin rajalla vastataan. Hallitus on tehnyt Ylen:n kanssa sopimuksen, ettei siirtolaisaseen vastatoimista keskustella ennen Nato-päätöstä. Mutta Suomen kansalla on oikeus tietää hyväksyykö pääministeri Marin ja presidentti Niinistö satojentuhansien tai jopa useiden miljoonien siirtolaisten vyöryn Suomeen.

Lähettäkää Yle:lle palautetta ja vaatikaa, että kansalle kerrotaan totuus! Johtavien poliitikkojen on kerrottava paljonko he ovat valmiita vastaanottamaan siirtolaisia itärajan kautta. Jos hallitus on valmis ottamaan miljoonia, mahdollisesti vihamielisiä siirtolaisia vastaan, niin Naton todellinen kannatus olisi olematon.
57135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

A-Studiossa puhutaan kaikesta muusta paitsi tästä tärkeimmästä.

Äänestä
  • Meneillään on petos joka paljastuu suurelle yleisölle vasta myöhemmin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meneillään on petos joka paljastuu suurelle yleisölle vasta myöhemmin...

    Suomen Natopäätöksestä tullaan kirjoittamaan monia kirjoja ja tutkimuksia. Historioitsijat saavat hämmästellä, miten itärajan sulkeminen sivuutettiin päätöksenteossa.

    Äänestä

  • NATO ei auta Suomea sodassa , Suomen on autettava Viroa ei edes omaa maata saa Suomi puollustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meneillään on petos joka paljastuu suurelle yleisölle vasta myöhemmin...

    Haiskahtaa samanlaiselta ykspuoliselta asian lapivetämiselstä kuin koronapiikkivouhotus jota joka paikassa toitotettiin ja toisteltiin ilman yhtäkään tieteellistä näyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haiskahtaa samanlaiselta ykspuoliselta asian lapivetämiselstä kuin koronapiikkivouhotus jota joka paikassa toitotettiin ja toisteltiin ilman yhtäkään tieteellistä näyttöä.

    Puhdasta aivopesua ilman mitään faktaa. Surullisinta on, että tähän kuuliaiseen mutta vähä-älyiseen kansaan uppoaa kaikki ilman pienintäkään kyseenalaistamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhdasta aivopesua ilman mitään faktaa. Surullisinta on, että tähän kuuliaiseen mutta vähä-älyiseen kansaan uppoaa kaikki ilman pienintäkään kyseenalaistamista.

    Kyllä Mv-lehti todellakin kyseenalaistaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meneillään on petos joka paljastuu suurelle yleisölle vasta myöhemmin...

    Ihanko totta ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haiskahtaa samanlaiselta ykspuoliselta asian lapivetämiselstä kuin koronapiikkivouhotus jota joka paikassa toitotettiin ja toisteltiin ilman yhtäkään tieteellistä näyttöä.

    No onhan Trumpilla "tieteellinen näyttö" viemäri arska "

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haiskahtaa samanlaiselta ykspuoliselta asian lapivetämiselstä kuin koronapiikkivouhotus jota joka paikassa toitotettiin ja toisteltiin ilman yhtäkään tieteellistä näyttöä.

    Olet sekaisin ihmisparka. Koronapandemia oli ja on vieläkin vakava ja vaikka rokotteet ovat pelastaneet miljoonia, tautiin on nykyisen arvion mukaan kuollut osapuilleen 15 miljoonaa ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet sekaisin ihmisparka. Koronapandemia oli ja on vieläkin vakava ja vaikka rokotteet ovat pelastaneet miljoonia, tautiin on nykyisen arvion mukaan kuollut osapuilleen 15 miljoonaa ihmistä.

    Ihanko totta?

    Äänestä

Nyt vaan sanaa kiertämään, kaadetaan YLE.

Äänestä
  • Jep. Menkää tekemään se, kaikki 10 Anon ja MV:n ystävää!

    Äänestä

  • TruthReallyHurts kirjoitti:

    Jep. Menkää tekemään se, kaikki 10 Anon ja MV:n ystävää!

    Ei pysty. Pitää saada ensin lisää ruplia taskuun kun on niin iso tuo inflaatio. Ano söi jo ruplat kun oli nälkäinen.

    Äänestä

  • Verovarat parempaan käyttöön, ei kansan aivopesuun ja puolitotuuksien kertomiseen.
    Tulijat majoitettava herrojen luksusasuntoihin ja mökeille koska heidän toimien seurauksena ihmisvirta alkaa.

    Äänestä

  • Ainoa mitä kaltaisesi luuseri kaataa on lidlin halvin olut.

    Äänestä

  • Haahaa haa. Ja otetaan tissisilonit jok kanavalle? Laitetaan eduskunnan tunnit ,motit a studiot mainoskanaville. Osta sitä.osta sitä
    Jos Yle loppuu voin heiiää telkkarin roskalavalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pysty. Pitää saada ensin lisää ruplia taskuun kun on niin iso tuo inflaatio. Ano söi jo ruplat kun oli nälkäinen.

    Voi vee teitä venäjän kannattajia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa mitä kaltaisesi luuseri kaataa on lidlin halvin olut.

    Näin o n. Alle euro

    Äänestä

  • Aloittakaa Pasilan TV tornista. Sille tosin ei nykyään taida olla käyttöä, kun kaikki kulkee kuiduissa.

    Äänestä

Suomi ei ole Venäjä. Älä höpise.

Äänestä
  • Vielä.

    Äänestä

Koska kyseessä on maan turvallisuuteen liittyvä asia, siitä ei huudella.

Äänestä
  • No miten sitten voi tietää kannattaako kansa Natoa vaiko ei, jos tärkeimmistä asioista suostuta puhumaan? Naton kannatus voisi siis olla erittäin alhainen, jos kansalle kerrottaisiin, että liittyminen tarkoittaa avointa itärajaa ja matuvyöryä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miten sitten voi tietää kannattaako kansa Natoa vaiko ei, jos tärkeimmistä asioista suostuta puhumaan? Naton kannatus voisi siis olla erittäin alhainen, jos kansalle kerrottaisiin, että liittyminen tarkoittaa avointa itärajaa ja matuvyöryä!

    Mutta kun ei tarkoita tuota, mitä Pietarin trollit tähän keksii.
    Eikö ole vaikeaa trollata kun ei oikein tiedä mistään mitään ja miten asioita täällä sivistysmaassa ja maailmassa hoidetaan?

    Ja kerrottaisiin avoimesti muistakin Naton haitoista. Sitä ei ole tapahtunut, ainoastaan samanlainen hehkutus kuin koronapiikkien suhteen aiemmin.
    Mikä piru maatamme on alkanut yrittää ohjailla?

    Itse olet trolli vailla mitään asiaa, toisia pilkkaamassa! Sillä et itsees ylennä että toisia yrität alentaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun ei tarkoita tuota, mitä Pietarin trollit tähän keksii.
    Eikö ole vaikeaa trollata kun ei oikein tiedä mistään mitään ja miten asioita täällä sivistysmaassa ja maailmassa hoidetaan?

    Näin on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No miten sitten voi tietää kannattaako kansa Natoa vaiko ei, jos tärkeimmistä asioista suostuta puhumaan? Naton kannatus voisi siis olla erittäin alhainen, jos kansalle kerrottaisiin, että liittyminen tarkoittaa avointa itärajaa ja matuvyöryä!

    Miksi kansalle sellaista valehdeltaisiin. Mitään matuvyöryä ei tule, koska hypridivaikuttaminen ei ole aitoa turvapaikan hakemista. Rajat voidaan kyllä sulkea.

    Yritä trolli jotain parempaa. Suomi menee Natoon ja nopealla aikatataululla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kerrottaisiin avoimesti muistakin Naton haitoista. Sitä ei ole tapahtunut, ainoastaan samanlainen hehkutus kuin koronapiikkien suhteen aiemmin.
    Mikä piru maatamme on alkanut yrittää ohjailla?

    Kyllä Natohaitoista on keskusteltu. Hyödyn korvaavat vain haitat monin verroin, kuten sen pelkäämäsi koronapiikinkin kohdalla.

    Äänestä

Tyhmähän sinä olet, onko siellä Pietarissa kivaa nyt kun ei tiedä tykkääkö Putin teistä vai ei. Pääsettekö leirille Siperiaan vai ikuiseen lepoon Äiti Venäjän multiin.

Äänestä
  • Sinne vaan
    Älä ota lapsia mukaan.

    Äänestä

Elintasopakolaiset on ammuttava rajalle, kyllä meillä siihen rautaa riittää.

Äänestä
  • Venäjä on hyvä siviilien tappamisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on hyvä siviilien tappamisessa.

    Elintasopakolainen on arvoton ihmisjäte.

    Äänestä

  • No sinähän sen tiedät Kuka on kuka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elintasopakolainen on arvoton ihmisjäte.

    Kukaan ei ole ole ihmisjäte

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on hyvä siviilien tappamisessa.

    Ei pärjää amerikan armeijan siviilientappokoneelle. Yksistään Irakissa jenkit tappoivat yli miljoona siviiliä Lancetin mukaan. Ei mikään kehumisen arvoinen asia.

    Äänestä

Jos emme mene Natoon, käyttää Venäjä pakolaisia aina tarpeen mukaan, emmekä pysty sitä senkään vertaa estämään. Parempi olla Natossa ja panna Putinille, kuin olla Putinin sylikoira, tai jopa rakkikoiran asemassa.

Äänestä
  • Putinille ei kannata panna, siltä voi saada taudin. Sen oireet kun viittaavat syfiliksen myöhäisvaiheeseen bakteerin hyökätessä keskushermostoon.

    Äänestä

No soita yleensä. Etkö vielä tiennyt sitäkään että ylen hallituksessa on kolme persua ,kolme demaria. Ja isoin pomokokoomuksen yli - Anttila.

Äänestä

Nytkö Putin on sitten päättänyt vallata myös Suomen median käyttäen siihen tarkoitukseen sopivia ruplarahoituksella eläviä ex-persuja.

Äänestä

"Suomen kansalla on oikeus tietää hyväksyykö pääministeri Marin ja presidentti Niinistö satojentuhansien tai jopa useiden miljoonien siirtolaisten vyöryn Suomeen"

Suomen kansa tietää jo. Liikettä itärajan yli säännöstellään Valmetin rynnäkkökivääreillä. Varsinkin venäläisessä ammattirikollisen asussa eli sikäläisittäin asepuvussa tulijoiden määrän se rajoittaa käytännössä nollaan.

Äänestä

Mitään miljoonia tai satojatuhansia siirtolaisia ei tule. Vai luuletko tosiaan, että Venäjän johdon asema kestäisi lähettää satojatuhansia vastentahtoisi ihmisiä Suomen rajalle.
Sellaisen lauman väittäminen turvapaikanhakijoiksi olisi myös niin paksua, ettei sellaiseen tarvitsisi reagoida, vaan raja laitettaisiin kiinni.

Äänestä
  • Sekä oikeus- että sisäminiseri ovat ilmoittaneet, että jokaienn turvapaikkahakemus otetaan vastaan. Pääministeri ja presidentti ovat olleet asiasta täysin hiljaa, eivätkä suurimpien medioiden edustajat ole asiasta kyselleet. Taustalla on samanlainen sopimus kuin vuonna 1994 ennen EU-kansanäänestystä.

    Äänestä

"Hallitus haluaa viedä Suomen Natoon muttei kertoa, miten Venäjän kostotoimiin rajalla vastataan."

Ensinnäkään Hallituksen ei kuulukaan kertoa tuollaisia julkisesti etukäteen. Toiseksi tuollaisista pertominen on enemmänkin maan puolustusvoimien vastuulla, eikä sillä ole tapana juoruilla tuollaisista asioista. Eikä tarvitsekaan.

Mitä muuten Venäjä kostaisi ja miksi?`Mitä tuo kosto Venäjästä mielestäsi kertoisi?

Äänestä

Venäjä ei kykene miljoonia pakolaisia kuljettaan ja toimittaan Suomen rajalle. Jos oma kansa pyrkii pakoon ja hylkää Pietarin väkeä läheltä, mutta ei heitäkään ihan hetkessä Suomeen tuoda.
Ylen ja hallituksen sopimukseen viittaaminen kertoo trollista ja/tai salaliittouskosta, joten sikäli turha vastata.

Äänestä

Ylen johtaja on kokoomuslainen

Äänestä

Naton kannattaja on todellinen Venäjän kannattaja.

Äänestä

Sitten kun Natohakemus on jätetty, alkaa Ylellä keskustelu itärajasta. Sanokaa minun sanoneen...

Tässä on taustalla hallituksen, presidentin ja median salaliitto rajoittaa kansalaiskeskustelua Natopäätöksen varmistamiseksi. Sama nähtiin viimeksi 1994 ennen EU-kansanäänestystä. Jos Venäjä kostaa, niin hallitus ja presidentti voivat tekeytyä yllättyneiksi ja esittää syytöntä.

Äänestä

Ylen Aamussa "turvallisuusasiantuntija" Juha Pyykönen rauhoitteli kansaa Natoon liittymisen aiheuttamista mahdollisista kostotoimista. Kukaan ei liene yllättynyt, että puhe oli kaikesta muusta paitsi siirtolaisaseen käytöstä. Yle tai maan hallitus ei halua keskustella mitä tehdä, jos Venäjä alkaa työntämään rajan ylitse satojatuhansia tai jopa miljoonia turvapaikanhakijoita. https://yle.fi/uutiset/3-12438230

P.S. Afganistanissa on jo nyt nälänhätä ja Venäjä voi hyvinkin sallia muutaman miljoonan afgaanin vaelluksen Suomen rajalle. IMF ennustaa koko maailmaan suurta ruokapulaa.

Äänestä
  • Miten voi olla mahdollista, ettei Marin kommentoi rajakysymystä ennen natopäätöstä? Tarkoittaako se sitten sitä, että Marin on valmis ottamaan Suomeen rajattoman määrän turvapaikanhakijoita??

    Äänestä

Emakko-Saarikko puhisi, että Suomi voi sulkea rajan, mutta toisaalta myönsi, että kaikki turvapaikanhakijat otetaan vastaan.

Että tälläisiä johtajia meillä...

Äänestä

Tälleen sarkastisesti haluaisinkin nähdä kuinka moni olisi valmis rämpimään tuolla kainuun korpimetsissä tai Lapin tundalla etsimässä sitä yhtä suomalaista, joka neuvoisi tien vastaanottokeskukseen.
Tuo Suomen ja Venäjän välinen raja on hyvin erilainen kuin esimerkiksi Puolan ja Valko-Venäjän.

Äänestä

Nyt kun hallitus on päättänyt jättää Nato-hakemuksen, niin sisäministeriö avaa keskustelua: " Rajan sulkeminen kokonaan tai turvapaikkaoikeuden rajoittaminen eivät ole #EU-lainsäädännön mukaan mahdollisia edes poikkeusoloissa."

https://twitter.com/Sisaministerio/status/1524644037860511745

Kohta Sanna Marin kertoo kansalle, ettei rajaa tulla sulkemaan vaikka Venäjä työntäisi miljoona turvapaikanhakijaa rajan ylitse.

Äänestä

Nyt kun Natopäätös on saatu tehtyä, niin tärkeimmästäkin asiasta voidaan alkaa puhumaan: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katso-suorana-kello-19-10-suomen-linja-muuttui-paaministeri-sanna-marin-uutisextran-haastattelussa/8426670

Kansan mielipiteellä ei ole enää merkitystä vaikka mitä tapahtuisi, sillä se on jo selvitetty. Marin siis halusi Natopäätökselle suuren kannatuksen kansan parissa ja se onnistui pimittämällä keskustelu siirtolaisaseesta itärajalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hallitus haluaa viedä Suomen Natoon muttei kertoa, miten Venäjän kostotoimiin rajalla vastataan. Hallitus on tehnyt Ylen:n kanssa sopimuksen, ettei siirtolaisaseen vastatoimista keskustella ennen Nato-päätöstä. Mutta Suomen kansalla on oikeus tietää hyväksyykö pääministeri Marin ja presidentti Niinistö satojentuhansien tai jopa useiden miljoonien siirtolaisten vyöryn Suomeen.

Lähettäkää Yle:lle palautetta ja vaatikaa, että kansalle kerrotaan totuus! Johtavien poliitikkojen on kerrottava paljonko he ovat valmiita vastaanottamaan siirtolaisia itärajan kautta. Jos hallitus on valmis ottamaan miljoonia, mahdollisesti vihamielisiä siirtolaisia vastaan, niin Naton todellinen kannatus olisi olematon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu