Tähkällä meni sekaisin gaala ja keikka

Lauri Tähkä tietysti pursuaa huikeaa keikkasuosiotaan. Mutta, aika mautonta kuitenkin sekoittaa keikkaesiintyminen ja gaalassa esiintyminen. Huudella lavalta gaalayleisölle samalla tavalla, kuin keikkayleisölle ja epäjuhlavasti keikkarytkyissä heilua lavalla tälläisessä tilaisuudessa.
101233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jaa, niinkö teki. Voi sitä Tähkää, olipa hän nyt ajattelematon.
Onneksi en ole katsonut mitään noista gaalaohjelmista.

Äänestä

Toisin kuin Tähkä, muu yleisö suorastaan ylipukeutui. Tarkoitan lähinnä yleisöä, joka ei edes kuulunut varsinaisiin tv-persooniin, jotka joutuivat olemaan esillä. Ehkä se on niin hienoa ylipukeutua istumaan katsomossa ohjelman ajaksi ja sitten lähteä ehkä kotiin riisumaan itsensä gaalalookista. Mutta olihan se varmaan juhlavaa istua siellä paikan päällä viimeisenpäälle tällättynä.

Äänestä

On tainnut aika pahasti nousta herralla menestys päähän. Sääli, kukkoilu ei ole kenenkään kohdalla kaunista katsottavaa ja pudotus voi olla aika suuri ja raju kun se päivä koettaa.
Saas nähdä kauan tämäkään ketju saa tällä olla, aika tehokkaasti on sensuroitu Tähkää koskeneet ketjut täältä…

Äänestä
  • Se on kyllä aistittavissa, kuinka lähinnä vain naisvaltaisten ihailijaporukoiden suosio on hänellä kihahtanut nyt päähän ja se näkyy hänestä aika ärsyttävällä tavalla. Vähän kuten Sillanpäällä ja Frederikilläkin. Mutta monet artistit aikanaan on tunnustaneet, että taisi vähän jossain vaiheessa nousta liikaa hattuun, se naisten palvonnan kohteena oleminen.
    Näin ehkä Lauri Tähkäkin joskus tunnustaa vanhempana. Tai sitten, ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on kyllä aistittavissa, kuinka lähinnä vain naisvaltaisten ihailijaporukoiden suosio on hänellä kihahtanut nyt päähän ja se näkyy hänestä aika ärsyttävällä tavalla. Vähän kuten Sillanpäällä ja Frederikilläkin. Mutta monet artistit aikanaan on tunnustaneet, että taisi vähän jossain vaiheessa nousta liikaa hattuun, se naisten palvonnan kohteena oleminen.
    Näin ehkä Lauri Tähkäkin joskus tunnustaa vanhempana. Tai sitten, ei.

    Joo aikamoista elvistelyä alkaa olla herran esiintyminen. Sääli. Itseltä ainakin meni maku kun näin hänet livenä viime kesänä - niin täynnä itseään että huhhuh.
    Ja vaikka se varmaan imrtelee kun naiset kirkuu kiimassa keikoilla, niin toisaalta iso osa hänen faneistaan on aika säälittäviä - keski-ikäiset naiset seuraavat häntä ympäri Suomea ja vannovat rakkauttaan - aika teinimeininkiä… luulisi että iän myötä fanitus liittyisi jo musiikkiin, ettei tarvis maskarat poskilla itkeä että L mä haluun sua niin kuin viime kesän keikalla näin

    Mä ainakin käyn "maskarat poskilla" rääkymässä menetyksiäni musiikin kautta. Tähkän energisyydestä johtuen vastapainona on aina jotakin riehakasta hauskaa. Surullista, että sulla ei ole kokemusta miten hankalia tunteita voi käsitellä musiikin avulla tai ei ole mahdollista iloita. Toisaalta sinä voit olla onnekas ihminen, jolla on muita ihmisiä ja väyliä missä kokea tuo kaikki. Kaikilla ei ole ketään, on vain musiikki ja sen mukana tuleva yhteisö parhaimmillaan. Kyllä saattaa faneissa olla wanna be-morsiamiakin, mutta he ovat oma lajikkeensa, suodaan se heille. Kukin tavallaan. Äläkä nyt ikinä eksy Tähkän keikalle vaan etsi itsellesi sopivampi kohde nyt, kun tapahtumia on rajaton määrä valittavana.

    Taisit tahallasi ymmärtää väärin. On eri asia itkeä menetyksiään ja käsitellä musiikin kautta tunteitaan, kuin heitellä pikkuhousuja lavalle ja huutaa kuinka rakastaa ja haluaa lavalla esiintyvää artistia

    "kuin heitellä pikkuhousuja lavalle ja huutaa kuinka rakastaa ja haluaa lavalla esiintyvää artistia"
    Tähkä oletettavasti saa melkoisia kiksejä tälläisestä suosiosta. Kukapa mies ei saisi?
    Mutta onko tälläisessä palvonassa enää artistin musiikilla mitään tekemistä? Vai onko tälläinen vain henkilöpalvontaa? Ymmärtäisihän tälläisen fanitukse vielä, jos nuo Tähkänrakastajat olisivat alle 18 vuotiaita neitosia, tai nuorempia.
    Mutta kun siellä fanittamassa on jopa yli 40-50 vuoden ylittäneitä tätejäkin palvomassa samaan malliin. Vaikea vaan jotenkin ymmärtää, mitä he Lauri Tähkässä näkevät?
    Olen itsekin keski-ikäinen nainen, mutta en näe Lauri Tähkässä tai hänen musiikissaan mitään ihailtavaa. Onko kyse vain naisten jonkinlaista massahysteriasta? Kun muutama palvoo, niin muut vaan tekee samaa perässä. Tietynlaiset naisethan ovat aika kovia matkimaan toistensa tapoja ja tyylejä, niin pukeutumisessa, sisustamisessa, kuin musiikki ja artistimieltymyksissäkin jne.

    Äänestä

Ainahan sillä on sama meininki oli tilaisuus mikä tahansa. Kirkkokuoronko siellä olisi pitänyt esiibtyä?

Äänestä

Kirkkokuorokaan ei sopisi gaalailtaan, mutta ei sovi festari, tai keikkatyylikään. Tietylainen juhlan arvostaminen ja kunnioittaminen pukeutumisella ja esiintymisellään on sivistystä. Mutta taisi siellä joku pimu viimeksikin laulella jotain aika räävitöntä biisiä. Muistaakseni Tiina Lymin tytär.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lauri Tähkä tietysti pursuaa huikeaa keikkasuosiotaan. Mutta, aika mautonta kuitenkin sekoittaa keikkaesiintyminen ja gaalassa esiintyminen. Huudella lavalta gaalayleisölle samalla tavalla, kuin keikkayleisölle ja epäjuhlavasti keikkarytkyissä heilua lavalla tälläisessä tilaisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu