Pohjois-Irlannissa tasavaltalaismielinen Sinn Fein -puolue on ottanut historiallisen voiton Britannian paikallis- ja aluevaaleissa. Sinn Fein nousee suurimman puolueen asemaan ja on Sky Newsin mukaan ensimmäinen nationalistipuolue, joka on ottanut vallan Pohjois-Irlannin kansalliskokouksessa sen 101-vuotisen historian aikana.
Sinn Fein on sitoutunut järjestämään kansanäänestyksen Irlannin yhdistymisestä.
Voittonsa myötä puolue voi nimittää varapuheenjohtajansa Michelle O'Neillin Pohjois-Irlannin ensimmäiseksi ministeriksi.
O'Neill kuvaili aiemmin lauantaina äänestyksen olevan "ratkaiseva hetki muutokselle", ja hän ennusti uutta aikakautta Pohjois-Irlannille.
O'Neill lupaili tarjoavansa johtajuutta, joka ottaa kaikki huomioon ja juhlii moninaisuutta. Lisäksi hän lupasi takaavansa oikeudet ja tasa-arvon muun muassa kaikille aiemmin syrjityille ja sivuutetuille.
Suomen aikaa iltakymmenen jälkeen Pohjois-Irlannin kaikkiaan 90 paikasta oli selvinnyt jo 88.
Kärkikolmikossa Sinn Feinille kerrottiin menevän 27 paikkaa, Pohjois-Irlannin unionistipuolue DUP:lle 24 ja liittopuolueelle (Alliance) 17. BBC:n mukaan liittopuolue oli kasvattanut paikkasaldoaan yhdeksällä edellisvaaleihin nähden.
Brexit-Britannia repeilee?
8
137
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä lienee aloittaja tietonsa repinyt mutta Britannia ei ole jakautumassa brexit kysymyksen kohdalla kahteen leiriin vaan vahvistanut kantaansa ja todennut loistavaksi ratkaisuksi msen että erottiin euroopan unionista,Suomessa myös on nähty mitä etuja euroopan unioni on tuonut tullessaan velkaantumista typeriä direkltiivejä jne nyt vielä kirouksena nato!
- Anonyymi
Pohjois-Irlanti on siis repeytymässä irti Britanniasta nimenomaan brexitin luomassa tyytymättömyyden tilanteessa.
Onnistuuko ero, onkin toinen juttu.
Vaalit olivat raju takaisku Johnsonin brexit-porukalle.
Suomessa ollaan EU-vihaajia lukunottamatta tyytyväisiä EU-jäsenyyteen.
Se on osaltaan avaamassa poliittisen johdon ajamaa ja kansan enemmistön haluamaa Nato-jäsenyyttä.
Sitä vastustavat vain Moskova-mieliset Suomi-vihaajat AnoTurtiaisen johdolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjois-Irlanti on siis repeytymässä irti Britanniasta nimenomaan brexitin luomassa tyytymättömyyden tilanteessa.
Onnistuuko ero, onkin toinen juttu.
Vaalit olivat raju takaisku Johnsonin brexit-porukalle.
Suomessa ollaan EU-vihaajia lukunottamatta tyytyväisiä EU-jäsenyyteen.
Se on osaltaan avaamassa poliittisen johdon ajamaa ja kansan enemmistön haluamaa Nato-jäsenyyttä.
Sitä vastustavat vain Moskova-mieliset Suomi-vihaajat AnoTurtiaisen johdolla.Voisitko kertoa vielä pieruissasi sen,miten EU-vihaajat tähän asiaan liittyvät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko kertoa vielä pieruissasi sen,miten EU-vihaajat tähän asiaan liittyvät?
Kuten haisevat vastalauseenne todistavat,vain EU-vihaajat väittävät vaalitulosta vastaan.
He kun uskovat brexitöörien valekampanjaan vaalivoitosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten haisevat vastalauseenne todistavat,vain EU-vihaajat väittävät vaalitulosta vastaan.
He kun uskovat brexitöörien valekampanjaan vaalivoitosta.Täsmennätkö miköä on brexitööri?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täsmennätkö miköä on brexitööri?
Ota selvää,jos pystyt.
Tyhmyytesi olet jo todistanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota selvää,jos pystyt.
Tyhmyytesi olet jo todistanut.Voisitko täsmentää vihdoinki sen sanan brexitööri? varmaan jotakin EU kannattajien slangia mutta voitko Suomentaa sen kaikille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707