Venäjän voiton päivä Kuopion hiippakunnan piispan silmin

Vieraana: Venäjän raiskaaja-armeija viettää Voitonpäivän juhlaa

Tänään koko maailma seuraa Moskovan Punaisella torilla pidettäviä Voitonpäivän juhlia. Mutta mitä Venäjä nyt juhlii? Vanhan vastauksen mukaan voittoa Hitlerin Saksasta ja kansallissosialismista. Puna-armeijan sotamarsalkka Georgi Žukov otti vastaan saksalaisten kollegojensa allekirjoittaman antautumisen Berliinissä 9.5.1945, kolme minuuttia yli puolen yön.

Totuus on, että Neuvostoliitto kärsi hirvittävästi sekä Hitlerin hyökkäyksestä että Natsi-Saksan kukistamisesta. Tosin sitä ennen se pelasi Hitlerin kanssa härskisti yhteen solmimalla Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja valloittamalla Baltian maat ja Itä-Puolan. Suomi säilyi itsenäisenä sotimalla.

PRESIDENTTI Vladimir Putinin tarkoituksena oli ehkä tuoda tänä vuonna Voitonpäivän kertomuksen jatko-osa: voitto uhkaavasta Ukrainasta, joka on riisuttu natseista ja omasta armeijasta. Mutta millaista sotasaalista Venäjä nyt juhlii lännen silmin?

Suurta petosta, sillä se oli jo vuoden päivät suunnitellut hyökkäystä, ja joulukuusta alkaen vain näytteli etsivänsä ratkaisuja diplomatian keinoin.

Hyökkäyssotaa, jolla ei ole pienintäkään oikeutusta kansainvälisen oikeuden tai yleisen moraalin näkökulmasta. Valehtelemisen kulttuuria, jossa valtion johto valehtelee systemaattisesti itselleen, kansalleen ja koko maailmalle.

Ajautumista roistovaltioksi, jossa talouspakotteet romahduttavat taloutta ja kurjistavat kansalaisten elämää. Ja samalla ajautumista poliisivaltioksi, joka joutuu kapinan pelossa yhä jyrkemmin rajoittamaan omien kansalaisten perusoikeuksia.

Sotilaskunnian rappiota, sillä Venäjän armeijan sotilaat ovat ryöstäneet, kiduttaneet, raiskanneet ja tappaneet siviilejä järjestelmällisesti. Ryöstösaaliiksi on kelvannut viljaa, viinaa, traktoreita ja kodinkoneita. Pommitusten kohteiksi ovat kelvanneet siviilit, kodit, sairaalat, kirkot ja ydinvoimalat.

Vastenmielisimpiä ovat uutiset joukkoraiskauksista. Sekä YK:n että paikallisten psykologien mukaan venäläissotilaat raiskaavat joukolla ja pakottavat lähiomaiset katsomaan häväistystä. Joissakin tapauksissa uhrit on tapettu. Paatuneinkaan putinisti ei voi pestä puhtaaksi näitä syntejä ja rikoksia. Todistusaineisto on musertava. Raakuudet ovat systemaattisia, niitä ei voi selittää yksittäisten sotilaiden hairahduksiksi. Ne ovat mädän järjestelmän mätiä hedelmiä.

Putin olisi voinut määrätä tutkinnan esimerkiksi Butshassa toimineen 64. motorisoidun jalkaväkiprikaatin toimista. Tutkinnan sijasta hän palkitsi sen.

IKÄVÄ KYLLÄ, DEMOKRATIAA ja ihmisoikeuksia joudutaan joskus puolustamaan myös asein. Ukrainalla on oikeus puolustautua. Jos länsimaille puheet demokratiasta, ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta ovat muutakin kuin tuuleen huutelua, ne auttavat nyt Ukrainaa sekä humanitaarisesti että aseellisesti. Tässä Puola on näyttänyt johtajuutta, Saksa kompuroi.

Suureen uhoon ei silti ole syytä. Oikeutettu puolustajakin särkyy aina, myös moraalisesti. Hän joutuu sammuttamaan myötätuntonsa, tappamaan hyökkääjän ja osallistumaan vihan ja kuoleman kulttuuriin. Oikeutettukin sota on aina tragedia.

TÄNÄÄN MAAILMA KATSOO Venäjän raiskaaja-armeijan irvokasta näytelmää halveksien. Kerran tulee aika, jolloin se tekijät ja tukijat tekevät tiliä Kaikkivaltiaan kasvojen edessä. Silloin he eivät selviä valehtelemalla.

Kirjoittaja on Kuopion hiippakunnan piispa.
https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/4588478