Perussuomalaiset ovat esiintyneet Suomen suurimpana työväenpuolueena ja samalla Suomen suurimpana yrittäjäpuolueena. Tällainen kahteen suuntaan veteleminen ei kyllä tee puolueesta mitään tietyn profiilin puoluetta, pikemminkin järjellä ajateltuna sitoo puolueen käsiä tehdä mitään edistääkseen edustamiensa ryhmien asioita ja hämärtää äänestäjän "kuluttajasuojaa".
Tällainen molempien osapuolien hännystely ajaa pikemminkin puolueen sille tielle, jossa jompikumpi osapuoli joutuu pahasti pettymään. Ja vahvasti näyttää siltä, että huomioiden PS-puolueen oikeistohallitustaipaleen, se on duunariväki joka tulee pettymään vielä ja pahasti. Kokoomuksen suuntaan katselu kertoo jo paljon siitä, millaista politiikkaa perussuomalaisissa oltaisiin taas valmiina ajamaan, kun katseet kääntyvät seuraavaan vaalikauteen. Uusi porvarihallitus olisi todellinen harppaus taas kohti rankaisevaa työllisyyspolitiikkaa. Samoin puheenjohtaja Riikka Purran puhe viime aluevaalien alla siitä, että seuraava hallitus joutuu leikkaamaan niin, että Sipilän hallitusta tulee vielä ikävä, on myös selvä merkki työväestölle sekä työttömille, että porukkaa odottaa todellinen jääkylpy, mikäli Perussuomalaiset pääsevät hallitusvaltaan Kokoomuksen vanavedessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikeneminen on myöntymisen merkki persuilta?