Leo Mellerin PATMOS viikkokirje

Todella – jälkilöylyissä. Kahdessakin merkityksessä. Ensiksi totean luonnollisen ja fyysisen merkityksen: Töölön kirkon Inremissionin lauantaikokoontuminen on saarnojen ja puheitten ja musisoinnin kohdalta jälleen kerran tapahtunutta ja ohitse. Istumme kunnioittamani vaikuttajan kanssa kirkon takasalissa ja juttelemme. Olen aikaisemmin haastatellut Max Ekholmia hänen toimistotiloissansa Ateneumia vastapäätä Helsingissä. Nyt on tuon haastattelun jälkilöylyt käynnistymässä. Edellisessä juttelussa oli keskeistä Jeesuksen teot liikemiehen ja hänen läheistensä elämässä. Nyt saan nostaa vastattavaksi kysymyksiä kristillisyyden ja kristillisen seurakunnan aiheista. Ja herätyksestä. Seuraavassa tekstissä ei ole tilaa kysymyksille tai dialogimuodolle. Tarjolla on paljasta asiaa. Totuutta rakkaudessa. Teksti perustuu osittain Max Ekholmin puheeseen Hengellisen elämän syventymispäivillä ruotsinkielisessä Helsingin Filadelfia-helluntaiseurakunnassa. Samasta aiheesta Max Ekholm puhui Töölön kirkon Lördagssamlingen-tilaisuudessa.

KIIRE ja hajanaisuus on kaikilla aloilla erikoinen aikamme tunnus. Harvoilla on enää aikaa keskittymiseen ja hiljaisuuteen. Nyt ajetaan täydellä vauhdilla – kaikella, mitä koneesta lähtee.

Mitä kohden?

Tuntuu kuin aavistettaisiin, että tiemme johtaa onnettomuuteen.

Materialismi kaikissa vivahteissaan on saanut valtaansa ihmisen ja vienyt hänet niin kauas perustavasta olemassaolon totuudesta, että paluutietä ei enää löydy. Ei ainakaan ilman tuskaa ja alttiiksi asettumista.

Nykyihminen ei etsi Jumalaa, joskaan hän – eräänlaisen itsesäilytysvaiston vaikutuksesta – ei aina kielläkään Jumalan olemassaoloa.

Suurien onnettomuuksien aikaan sopii nostaa esille Jumala ainakin kirkollisiin seremonioihin.

Jumalan vaatimuksista ei kuitenkaan haluta kuulla puhuttavan.

On hyljätty hengelliset pidäkkeet ja nyt kuljetaan omia teitä vailla Jumalan siunausta.

Tällaista taustaa vasten kysyn: miten tällaisena aikana on kristittyjen yhteyden asia?

Kristittyjen, jos keiden, tulisi nyt seistä yhtenäisenä ja koottuna ja kokoavana voimana kaiken mädännäisyyden ja hajaannuksen keskellä. Näin valitettavasti ei ole. Kristikunta on jakaantunut satoihin yhdyskuntiin ja pienempiin ryhmiin, joissa useimmilla on yhteys vain omaan joukkoon kuuluvien kanssa. Samaa taivaallista Isää rukoillaan, mutta Jeesuksen toivoma keskinäinen yhteys puuttuu.

Ja siksi ei maailma usko eikä ole heräämistä Jumalan puoleen.

JEESUS kääntyi opetuslapsilleen pitämänsä jäähyväispuheen lopussa Isänsä puoleen rukoillen ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä – minä heissä ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut” (Joh. 17:21-23).

Jeesus julkistaa ehdon maailman kääntymykselle uskomaan Häneen.

Jumalan seurakunnalla ei pidä olla mitään puoluerajoja maan päällä. Vaan millaista on seurakuntayhteys meidän maassamme?

Jumalan seurakunta on yksi, on aina ollut yksi ja tulee aina pysymään sellaisena.

Jumalan seurakuntaa sen enempää kuin kristittyjen keskinäistä yhteyttäkään ei voida muodostaa inhimillisin voimin. Jumala yksin rakentaa kaiken sellaisista omistansa, jotka kuulevat Hänen kutsunsa ja vastaanottavat Jeesuksen Kristuksen omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen. He ovat siirtyneet kuolemasta elämään ja saaneet lahjaksi seurakuntayhteyden Hänen näkymättömässä seurakunnassaan, jossa Jeesus Kristus on päänä.

Huomatkaa tämä: kaikki alkaa Jumalan seurakunnassa aina Hengen ytimessä, lihalta ja vereltä näkymättömissä, jossa tilassa kaikki koetellaan, ja mikä kestää koetuksen saa myös luonnollisille aisteille tiedostuvan todellisuuden.

Kristillinen yhteys aina näkyy – ennen pitkää.

JUMALA ei milloinkaan sido toimintaansa johonkin ihmisen tekemään tai tekemättä jättämään ulkoiseen toimitukseen.

Jumala ei myöskään ole riippuvainen jostakin ihmisen perustamasta kirkosta tai yhdyskunnasta, vaan Hän toimii täysin itsenäisesti. Hän katsoo suoraan kunkin ihmisen sydämeen ja tekee siellä kutsuvaa työtänsä aivan riippumatta inhimillisistä opinkappaleista ja rituaaleihin sidotuista seremonioista.

Jumala uudesti synnyttää meidät sanomattomassa armossaan ja rakkaudessaan ja pelastaa kaikki ne, jotka avuksi huutavat Hänen nimeänsä.

”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13).

”Sillä ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus” (Gal. 6:15).

Kristillisten kirkkojen uskontunnustuksessa sanomme: ”Minä uskon pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden.” Tämä pyhä yhteinen seurakunta ja pyhäin yhteys on äärettömän suurta ja rikasta – jotakin, jonka Herra itse on luonut. K