Amalgaami

141615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Viimeinkin!
Jokohan viimeinkin voidaan käsitellä näitä asioita myös hiukan ns."tieteellisemmin", myös faktojen, dokumenttien, kuin todellisten kokemusten, ja kertomustenkin pohjalta, eikä sen kovin vallalla olevan mutu (musta tuntuu), ja mutus (musta tuntuu sopivalta), tapaa kertoa asioista, esim. tässä tapauksessa amalgaamista, ja sen vaikutuksista, myös jopa hengen hädässä oleville, apua hakeville potilaille!

Äänestä

Olen aina ollut se tyttö, jolla on ollut suu täynnä reikiä. Ekaluokalla jo monta paikkaa. Joka vuosi useampia käyntejä hammaslääkärissä. Olen myös sairastellut pienenä keuhkokuumeen, maksatulehduksen, rauhaskuumeen mitkä ei niin tyypillisiä lastentauteja. No en tietenkään osannut yhdistää niitä toisiinsa, mutta nyt nekin voi nähdä summa summarum.

Raskauksien aikana ramppasin taas hammaslääkärissä, onhan se jopa velvollisuus hoidattaa silloin hampaat kuntoon. Ja aina löytyi paikattavaa ja hiottavaa. Olin innostunut purkansyömisestä viimeisimpien hampaidenhoidon yhteydessä, juon myös paljon kahvia, saunon ja kuntoilen. Ne kaikki lisäsivät elohopean erittymistä elimistöön.
Sitten tuli yhtäkkinen uupumus, ahdistusta saunan ja lenkkeilyn jälkeen, laihduin vajaa 10 kiloa lyhyessä ajassa, parturi totesi minulle 3-kymppiselle tulleen harmaita hiuksia, tasapainoaisti teki tepposia (esim. en voinut pyöräillä), aloin vältellä televisiota, mikroaaltouunia sekä kännykkää niiden ollessa päällä vaistomaisesti (niiden lähellä tuli huono olo), seksuaalisuus katosi, sydämentykytyksiä, elämänilo hävisi, kirkas auringonpaiste hairitsi, kärsin jatkuvasta flunssasta, selässä oli outo polte lantion kohdalla, muisti pätki, alkoholin sietokyky todella alhainen...aloin jo pelätä tulleeni hulluksi (mitä muuta olisin voinut kaiken sen voivan merkitä)

Sattumalta sisareni alkoi puhua amalgaamista ja elohopeasta. Päätin mennä saneeraukseen ja hankkia antioksidantit. Löysin myös rikkoutuneen kuumemittarin elohopeapallukan keittiöstä (johdatusta, sillä se oli sellaisessa paikassa, että itsekin ihmettelen miksi tulin katsoneeksi ylipäätään sinne), oli ollut siellä vuoden päivät, samalla mieheni muisti minulla olleen rikkoutuneen kuumemittarin entisessä käsilaukussanikin pitkät ajat. Olin luullut nimittäin aiemmin, että elohopea on vaarallista koskettaessa siihen, enkä ollut siksi siihen kajonnut.

Saneerauksesta on nyt 2,5 vuotta ja elämä parantunut huomattavasti. Monet asiat jotka jo luulin kuuluvani luonteeseeni ovatkin hävinneet. Kumpa ihmiset ymmärtäisivät poistaa ne omat amalgaaminsa ennenkuin on liian myöhäistä. Olen tasan varma, että ne vaikuttavat keskushermostoon ja heikentävät immuniteettia.

Äänestä

Mutta missäs ovat ne, ns. asiasta tietävien tahojen näkemykset aiheesta???

Äänestä
  • Eikö amalgaamin puolesta puhujia siis olekkaan?

    Äänestä

  • ???????????????? kirjoitti:

    Eikö amalgaamin puolesta puhujia siis olekkaan?

    Amalgaamin puolesta ei oikein voi muuta sanoa kuin että kestävää se on. Varsinkin kovilla purijoilla ja narskuttelijoilla se kestää purennassa, eli kuluu vähemmän kuin yhdistelmämuovipaikka.
    Valitse sitten pienempi paha: ruma amalgaamipaikka, jonka maine on siis nykyään kyseenalainen vai kauniimpi muovitäyte, joka kuluu ja voi muuttaa purentaa siten varsin rajustikin.
    Muovia on usein mahdollista vahvistaa upottamalle siihen purentarasituskohtaan keramiapala. Tämä on kelpo konsti, mutta ei kovin yleisessä käytössä, valitettavasti.
    Hammaslääkärit itse suosivat suussaan kultaa ja keramiaa. Laajan purentapaineen alaiseen poskihampaaseen moni ottaisi kuitenkin mielummin amalgaamin kuin muovin.

    Äänestä

Minne ovat kadonneet kaikki amalgaamin, elohopean, ym. puolesta puhujat palstalta?

Oudon hiljaista sillä rintamalla?

Äänestä
  • No, jos niitä puolesta puhujia ei enää olekaan.

    Minulle suukirurgi laittoi juurenpäihin amalgaamia leikkauksen yhteydessä. (yksityisellä)Minulta ei edes kysytty mitä laitetaan paikka-aineeksi, vaikka olen aikuinen itsemaksava asiakas.

    Tiedon siitä, että juuri amalgaamia laittettiin, sain vasta tarkastuksen yhteydessä toisen hammaslääkärin sanomana!

    Nyt sama kirurgi on vaihtanut lääkäriasemaa ja VASTUSTAA ehdottomasti amalgaamin laittamista potilaiden suuhun!

    Äänestä

  • Myrkytettykö? kirjoitti:

    No, jos niitä puolesta puhujia ei enää olekaan.

    Minulle suukirurgi laittoi juurenpäihin amalgaamia leikkauksen yhteydessä. (yksityisellä)Minulta ei edes kysytty mitä laitetaan paikka-aineeksi, vaikka olen aikuinen itsemaksava asiakas.

    Tiedon siitä, että juuri amalgaamia laittettiin, sain vasta tarkastuksen yhteydessä toisen hammaslääkärin sanomana!

    Nyt sama kirurgi on vaihtanut lääkäriasemaa ja VASTUSTAA ehdottomasti amalgaamin laittamista potilaiden suuhun!

    Tällaistahan tämä, niin hyvä terveydenhoito täällä meillä näyttää olevan, valitettavasti!

    Minulla löytyi amalgaamipaikka, valkoisen alta, myöhemmin kun muovipaikkaa hiottiin!!!

    Jo aikoinaan, niin kotona kuin koulussakin, kerrottiin, niin totuudesta, kuin moraalistakin, jopa opetettiinkin, myös toisen henkilön, ja sen tarpeiden huomioon ottamista.

    Missähän koulutuksen vaiheessa nämä opit, ja aiheet rupeavat unohtumaan, ainakin joiltakin, näitä hommia hoitavilta?

    Äänestä

Onko amalgaamista puhuvan, myös kirjoittavan, jopa sen erinomaisuuteen, jopa parhaana paikka-aineena hammashoidossa, joka sanotaan olevan myös vaaratonta käytössä, vannovan tahon kiinnostus potilaidensa terveydestä, ja hyvinvoinnista, kuitenkin nähtävissä, todettavissa, kovin olemattomasta kiinnostuksesta käytävässä amalgaamikeskustelussa?

Tässähän olisi oiva tilaisuus, jakaa sitä aineen erinomaisuudesta kertovaa tietoa, myös potilaiden saataville!

Toinen vaihtoehtohan vain lisää epäilyjä annettua, ylistävää informaatiota kohtaan, joka nähtävästi mieluummin sitten annetaankin vain kahdenkesken, jo kipeille, monin tavoin sairaille potilaille, vastaanotoilla?

Äänestä
  • Hei ihmiset! Herätkää.

    Totta hitossa vitamiinit tms. hoidot amalgaamisaneerauksen yhteydessä auttavat. Halvemmaksi tulee kuitenkin, jos nappailette niitä apteekki-/luontaistuotekauppatuotteita käymättä lekurilla ja ilman mitään hypersaneerauksia. Pääsette ainakin puutosoireistanne ja muista päänsärynkaltaisista vaivoista.
    Epäilemättä herkillä ihmisillä voi tulla erilaisia psykosomaattisia oireita kuuhulluudesta virtsankarkailuun vaikkapa amalgaamista. Oletteko kuitenkaan miettineet kuinka esimerkiksi nikkeliä sisältävä vyönsolki saattaa heijastaa kipua selkärankaanne tai kengänpohjien alla narskuvat tupakantumpit hehkua nikotiiniä varpaittenne kynsiin. Lisäksi Saarioisten maksalaatikossa oleva folio saattaa lisätä maksalaatikon maksan metallipitoisuutta ja tinatuubiin pakattu kalanmaksaoljy voi aiheuttaa ties vaikka mitä.
    Tiesittekö, että muovipaikkojen teossakin käytetään vaikka mitä myrkkyjä, kuulemma happoa ja liimoja. Monet hoitohenkilökunnasta ovat altistuneet niille aineille - PAHEMMIN KUIN AMALGAAMILLE!!!!

    Minä ainakin amalgaamini pidän ja voin hyvin. Ajattelen muutakin kuin omaa napaani ja vaivaan lääkäreitä tosipaikan tullen. Koirat osaa puhua ja lehmät lentää. Ihan totta.

    Äänestä

  • Elo Hopea kirjoitti:

    Hei ihmiset! Herätkää.

    Nyt kun amalgaamirintamalla on ollut hiljaisempaa, vastaavien oireiden syyksi on tarjottu - sokeriyliherkkyyttä! Toisten ihmisten sanotaan olevan niin herkkiä sokeriaineenvaihdunnan vaihteluille, että koko elämä sekaisin.

    Äänestä

  • samat oireet kirjoitti:

    Nyt kun amalgaamirintamalla on ollut hiljaisempaa, vastaavien oireiden syyksi on tarjottu - sokeriyliherkkyyttä! Toisten ihmisten sanotaan olevan niin herkkiä sokeriaineenvaihdunnan vaihteluille, että koko elämä sekaisin.

    Niin, ja kohta se on Karpelan tauti.

    Äänestä

  • Elo Hopea kirjoitti:

    Hei ihmiset! Herätkää.

    Totta hitossa vitamiinit tms. hoidot amalgaamisaneerauksen yhteydessä auttavat. Halvemmaksi tulee kuitenkin, jos nappailette niitä apteekki-/luontaistuotekauppatuotteita käymättä lekurilla ja ilman mitään hypersaneerauksia. Pääsette ainakin puutosoireistanne ja muista päänsärynkaltaisista vaivoista.
    Epäilemättä herkillä ihmisillä voi tulla erilaisia psykosomaattisia oireita kuuhulluudesta virtsankarkailuun vaikkapa amalgaamista. Oletteko kuitenkaan miettineet kuinka esimerkiksi nikkeliä sisältävä vyönsolki saattaa heijastaa kipua selkärankaanne tai kengänpohjien alla narskuvat tupakantumpit hehkua nikotiiniä varpaittenne kynsiin. Lisäksi Saarioisten maksalaatikossa oleva folio saattaa lisätä maksalaatikon maksan metallipitoisuutta ja tinatuubiin pakattu kalanmaksaoljy voi aiheuttaa ties vaikka mitä.
    Tiesittekö, että muovipaikkojen teossakin käytetään vaikka mitä myrkkyjä, kuulemma happoa ja liimoja. Monet hoitohenkilökunnasta ovat altistuneet niille aineille - PAHEMMIN KUIN AMALGAAMILLE!!!!

    Minä ainakin amalgaamini pidän ja voin hyvin. Ajattelen muutakin kuin omaa napaani ja vaivaan lääkäreitä tosipaikan tullen. Koirat osaa puhua ja lehmät lentää. Ihan totta.

    Kun lukee kirjoittamasi tuotteen, olisikohan sittenkin syytä vakavasti harkita niiden amalgaamien poistoa???

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Kun lukee kirjoittamasi tuotteen, olisikohan sittenkin syytä vakavasti harkita niiden amalgaamien poistoa???

    Sorry, en tunne oloani sairaaksi. Ei tee mieli siis poistattaa hyviä paikkoja. Nautin liikunnasta ja mukavasta elämästä. Rahoilleni keksin muutakin käyttöä, lähden vaikka ulkomaille.

    (....En kylläkään suosittele matkailua kaikille: siellähän on pommeja, terroristeja, sairauksia ja kulkukoiria... Nehän voivat vaikka luulla suomalaisia vakoojiksi...jäljittää amalgaamipaikkojeni avulla...?!?!!!!)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Tinnitusta kirjoitti:

http://www.kyamk.fi/~amave/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu