Suodenniemi, mimmonen paikka asua

Elikkä vaihtoehtoja puntaroidaa..
232723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Etä sellainen paikka. Hahahahaha siinä sai ap varmaan tyhjentävän vastauksen.

Äänestä

Kaalisaari, millainen paikka asua?

Äänestä

Minkälainen se ny on. Sellanen viiden K:n perustuppukylä.
Koulu, kauppa, kirjasto, kateelliset ja kyttääjät. Plussana oli kauniit maisemat mutta nykyses on kauniimmat ja palveluitakin hyvin että onneks päästiin sieltä muuttaan. Nykyses saatiin heti ystäviä että ei jääty kyllä mitään kaipaan.

Äänestä

Meilläkin ollut yhtenä mietinnässä, mutta kyllä nyt jo ihan tämän pohjalta osataan jättää pois laskuista.

Äänestä
  • Työskentelemme mieheni kanssa kulttuurialalla, ja olemme suurella hämmästyksellä seuranneet Suodenniemen nurinkuriseen suhtautumiseen ammattikuntaa kohtaan. Paikkakunnalla asuu pitkäaikainen taiteilijaystävämme, jonka kertoman pohjalta, ja mitä lehdistä olemme saaneet lukea, voi vain ihmetellä, että onko siellä tuo kateus, minkä joku tuohon jo pienten paikojen vitsaukseksi totesikin, tosiaan niin voimissaan.

    Ajamme kerran-pari kesässä kylän läpi, miehen kotopuoleen Keski-Suomeen, ja jo siellä, vuosia sitten, ensi kertaa tuosta nuljusta käytöksestä paikallista taiteilijaa kohti luimme, samoin oli asiasta tietoinen pohjoisessa asuva kollegamme.
    Onko siellä Sastamalan reunamilla jotenkin niin jälkijättöistä , ettei ymmärretä, miten huonon kuvan tuollainen antaa koko seutukunnasta. Koko Suomen tuntema, julkisuudessa paljon esillä ollut arvostettu ja monipuolinen taiteilija!

    Muualla Suomessa nimetään teitä ja paikkoja paikallisten taiteilijoiden mukaan, niin mitä Suodenniemellä: Jopa taidenäyttelyidensä avajaisia sabotoitu jonkun häiriintyneen vinksahtaneilla ilmoituksilla ja mitä muuta kiusaa sitten kätyreineen touhunneetkaan.
    Tuntuu siinä mielessäkin kummalliselta, että kun olemme ymmärtäneet, Sastamala koettaa kovinkin kulttuurikaupungin kuvaa antaa, ja sitten kylissään mellastetaan kuin täydellisesti sivistystä vailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työskentelemme mieheni kanssa kulttuurialalla, ja olemme suurella hämmästyksellä seuranneet Suodenniemen nurinkuriseen suhtautumiseen ammattikuntaa kohtaan. Paikkakunnalla asuu pitkäaikainen taiteilijaystävämme, jonka kertoman pohjalta, ja mitä lehdistä olemme saaneet lukea, voi vain ihmetellä, että onko siellä tuo kateus, minkä joku tuohon jo pienten paikojen vitsaukseksi totesikin, tosiaan niin voimissaan.

    On kyllä erikoista, muistuu takavuosilta vähän vastaavaa eräästä toisesta kylästä....

    Sitten kuitenkin mainostetaan oltavan niin kirjapääkaupunkia ja on jos jonkin sortin Hakkarais -meininkiä.

    Pitääkö niitten taiteilijoiden aina olla jotain ajat päivät sitten eläneitä tai asua jossakin niin kaukana toisaalla, ennen kuin heitä osataan arvostaa.

    Kyllä minusta tuossa nyt viimeistään pandemian aikana nähtiin, mitä se on kun ei ole kulttuuri- ja taidealan tapahtumiakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työskentelemme mieheni kanssa kulttuurialalla, ja olemme suurella hämmästyksellä seuranneet Suodenniemen nurinkuriseen suhtautumiseen ammattikuntaa kohtaan. Paikkakunnalla asuu pitkäaikainen taiteilijaystävämme, jonka kertoman pohjalta, ja mitä lehdistä olemme saaneet lukea, voi vain ihmetellä, että onko siellä tuo kateus, minkä joku tuohon jo pienten paikojen vitsaukseksi totesikin, tosiaan niin voimissaan.

    Ajamme kerran-pari kesässä kylän läpi, miehen kotopuoleen Keski-Suomeen, ja jo siellä, vuosia sitten, ensi kertaa tuosta nuljusta käytöksestä paikallista taiteilijaa kohti luimme, samoin oli asiasta tietoinen pohjoisessa asuva kollegamme.
    Onko siellä Sastamalan reunamilla jotenkin niin jälkijättöistä , ettei ymmärretä, miten huonon kuvan tuollainen antaa koko seutukunnasta. Koko Suomen tuntema, julkisuudessa paljon esillä ollut arvostettu ja monipuolinen taiteilija!

    Muualla Suomessa nimetään teitä ja paikkoja paikallisten taiteilijoiden mukaan, niin mitä Suodenniemellä: Jopa taidenäyttelyidensä avajaisia sabotoitu jonkun häiriintyneen vinksahtaneilla ilmoituksilla ja mitä muuta kiusaa sitten kätyreineen touhunneetkaan.
    Tuntuu siinä mielessäkin kummalliselta, että kun olemme ymmärtäneet, Sastamala koettaa kovinkin kulttuurikaupungin kuvaa antaa, ja sitten kylissään mellastetaan kuin täydellisesti sivistystä vailla.

    Koko Suomen tuntema, julkisuudessa paljon esillä ollut arvostettu ja monipuolinen taiteilija!

    Paikallisena en ole henkilöstä tietoinen. Voisitko kertoa hieman lisää hänestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko Suomen tuntema, julkisuudessa paljon esillä ollut arvostettu ja monipuolinen taiteilija!

    Paikallisena en ole henkilöstä tietoinen. Voisitko kertoa hieman lisää hänestä?

    On se surullista jos kylä niin syrjäinen, ettei yhteyttä nettiin eikä lehdet ilmesty >>Josko niitä sitten osattaisi lukeakaan >> tai ymmärrettäisi luettua >>monenlaista vaikeutta.

    Äänestä

Kävin takavuosina kaveria ko paikkakunnalla silloin tällön tapaamasa. Hämmästykkein huomasin, että vaikka väkeä asustaa kylässä jonkun reilun tuhannen ihmisen verran ilmesesti kuitennii, niin samat sukunimet tuntuu olevan, jos ei nyt joka toisella niin kolmannella.
Se varmaan sitte aika paljon selittää. Umpimielisen olonen kylä johon ei ilmesesti ketään haluta.

Äänestä

Jälkijättöinen maaseudun tuppukylä joka on kaukana kaikesta, työpaikoista, harrastuksista yms. Asujat suurin osa paikallisia eläkeläisiä jotka asuneet koko ikänsä paikkakunnalla eikä muuta tiedä.
Esim. Kiikka ja Keikyä aivan eri luokkaa, isojen teidän varrella hyvät tieyhteydet joka suuntaan ja 10-15 minuutin matkan päässä kaikista palveluista.

Äänestä
  • Ja sitten niitä paskantärkeitä "kylän tukipilareita´` jotka kuvittelee ittestänsä suureellisia, vaikka suurta ei ole kun ulkomuoto ja kuulemani mukaan tyhmyys.

    Mitä omana kokemuksena kylästä sanosin, en onneksi siellä itse asu, eikä tuttavanikaan enää, niin hemmetin paksuja ja rumia muijia ja juntteja äijiä, jotka ei ole kanssa muijanhakua sen kymmentä kilometriä kauempaa jaksanut tehren,.

    Molemmista päistä suoraa kylänraittia lähtee tie toisaalle, muttei ne ole osannee päättää kumpaa kautta lähtis kun vaarana on ettei osattas takasin.

    Äänestä

Nyt ihan juuri kannattaa mennä taiteilija-kirjailijan Fasebook -sivulta katsomaan, minkälainen paikka Suodenniemi on asua.
Olen taiteilijan fasekaveri ja ystäviä olemme muutenkin jo vuosien takaa. Nyt meinasi kyllä teekuppi pudota kädestä, kun luin, miten koiranpaska-asioissa siellä taiteilijaa lähestyneet, taas!
Ei jumankeidus, ei tuollasta sakkia voi olla missään! Mitä ne siellä oikein napsii? Tunnen ihan suunnatonta myötähäpeää, kun oikein sieluni silmillä näen, miten ne siellä ihan tosissaan jostain koiranpaskoista....ei tätä.

Taiteilija itse sanoo että oli siinä taas naurussa pitelemistä. Suuri yksinkertaisen oloinen äijä seisoo lapio kädessään siinä ovellaan ja esittelee löytämiään koiranpaskoja, ja selittää tuohtuneen oloisena kuinka ja mistä löytänyt. Muu kylänväki siinä ympärillä suut auki vahtaamassa.
Taiteilija arveli, että seuraavaksi ne käy siellä ehkä jäniksenpapanoita esittelemässä. Tai mistä tietää, vaikka omia tuotoksiaan, mikään ei ainakaan minua enää pääse yllättämään, olen sen verran läheltä päässyt ja jo vuosia seuraamaan. Jonkinlainen lääkitysastia olisi hyvä varmasti sinne kaupan eteen järjestää, josta voisivat käydä jotakin ottamassa...kyllä tuohon jo jotain tarvisi...

Äänestä

Suodenniemellä kaikki on mahdollista. Siellähän näyttää netin tietojen mukaan toimivan automaalaamokin asuinvuokrahuoneessa, toivottavasti on hyvät hengityssuojaimet...

Äänestä

Miksi ne sitä taiteilijaa piinaa? Nurkkakuntaisuuttako vai mitä.. Vai erilaisuuden pelkoa.

Äänestä
  • Sekä että ja häiriintynyttä mieltä! "Pääpossu" aikanaan aloitti ja mukaan lähteneet jatkaa. Olen myös melko läheltä seurannut ja ihmetellyt taiteilijan pitkää pinnaa! Touhu on ollut jotain aivan järkyttävää! Mielestäni saisi niiden vainoajien pärstänkuvat laittaa johonkin ladonseinään, osaisi muut varoa.

    Se touhun aloittanut, joka on taiteilijaa stalkannut ja häiriköinyt ties miten kauan, on aivan kauhistuttava kotus, kerta kaikkiaan! Olen netistä googlettanut kun kuulin taiteilijalta, kuka on.

    Kyllä kun sieltä kuviaan katsoo, huomaa heti, mistä kenkä puristaa. Siis sen lisäksi, että eihän tuollaista harrastava tietysti terve ole. Se on jotain ihan järjetöntä kateutta ilmeisesti, taiteilija kun on kaunis ja menestynyt omalla työllään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekä että ja häiriintynyttä mieltä! "Pääpossu" aikanaan aloitti ja mukaan lähteneet jatkaa. Olen myös melko läheltä seurannut ja ihmetellyt taiteilijan pitkää pinnaa! Touhu on ollut jotain aivan järkyttävää! Mielestäni saisi niiden vainoajien pärstänkuvat laittaa johonkin ladonseinään, osaisi muut varoa.

    Se touhun aloittanut, joka on taiteilijaa stalkannut ja häiriköinyt ties miten kauan, on aivan kauhistuttava kotus, kerta kaikkiaan! Olen netistä googlettanut kun kuulin taiteilijalta, kuka on.

    Kyllä kun sieltä kuviaan katsoo, huomaa heti, mistä kenkä puristaa. Siis sen lisäksi, että eihän tuollaista harrastava tietysti terve ole. Se on jotain ihan järjetöntä kateutta ilmeisesti, taiteilija kun on kaunis ja menestynyt omalla työllään.

    Taitaa paremmin huumorilla suhtautua koko hommaan :D Olen niin paljon nauranut, kun kattelin ne piirtämänsä kuvat Fasesivullaan. Taiteilijat tosiaan osaa:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa paremmin huumorilla suhtautua koko hommaan :D Olen niin paljon nauranut, kun kattelin ne piirtämänsä kuvat Fasesivullaan. Taiteilijat tosiaan osaa:D

    Respektii! Ystävii ja faneja ollaa myös, ite pitkän linjan muusikko, ja juuristen, kyllä sitä taitees ja biiseis käydään niitä koettuja teemoja läpi.

    Ite sanotan paljolti omat biisini ja hienoo, että Suodenniemen Artist osaa kuvittaa kokemansa. Naurua on piisannu kun on viestei ja kuvaa pukannu ----

    ------- Noi mitä pictureja fasesivuilla, ei suinkasteen ole ainoot, sanosinko että neet kevyemmästä päästä. Leidin tuntien tiiän, voi käydä niisteenki, et pääsee koiranpaskakööri tärkee asians kera viel uutisten loppukevennyksiin tai muuton aiheeks artikkelei.

    Iteki lähtöjäni pienestä mestasta mutei siel jengil ihan noi ollu valot sammuksis.

    Tai päätyy matskuks kirjoihinsa:) Olen molemmat kirjansa lukenu ja on sanottava että on ollut kyllä erittäin mielenkiintoista luettavaa :) Ihan hemmetin omaperäset teokset ja nyt kun olen noista kylän aktivisteista lukenut ja kuullut, niin eipä jääny epäselvää mistä taiteilija-kirjailija kirjojensa matskua ammentaa :) Oli siinä kirjassaanki kyllä melko hykerryttäviä kuvia, että seuraavaa teosta jo vartoilen. Ties minkä Finlandia palkinnon vielä niillä nappaa:)

    Äänestä

Oliko Pianossa kovat bileet helaperjantaina??

Äänestä

Joo loppuvuosi krapulaa.

Äänestä

Ikinä en sinne muuttaisi. Mistään ei löydy niin sisäänpäin lämpiävää pitäjää kuin Suodenniemi.
Maisemat pilattu.
Ohi pääsee helposti.

Äänestä
  • Samaa mieltä, en minäkään enää, joskus vuosia sitten hetken asuin ja muutin pikaseen pois..
    Tuo on aika lievä ilmaisu tuo sisäänpäin lämpiävä. Ihan rutsakan touhun oloselta vaikuttaa se sikäläinen sakki. Ja se helvetillinen juoruämmien kööri mikä siellä myllyänsä pyörittää.

    Se raivo millä ne siellä jahtaa muualta tulleita, niikkuin tuossa jo esimerkkiä joku kertoi, että saa ne sieltä jaakattua pois.

    Minuukin toljotti siellä kun sonni uutta veräjää. Semmosta saamarin kyräilyä eikä kukaan puhunut mitään, keskenään jotain tyhjänpäivästä jorinaa.

    Äänestä

tää jo vanhempi ketju että alottaja on varmaan jo vaihtoehroot puntaroinu. Tuli vaan mieleen kun satuin lukaseen --- Suodenniemen puskaradioon oli joku aika hyvin kylää kuvannu, etten sanos.

Oli siihen ton täsäki kirjottelusa mainitun paikallisen kirjailijanki maininnu. En ole varma onko ihan sen nimistä teosta kirjottanu. Kaiketi samoilla linjoilla ja olis varmaan osuva nimi, etten sanos vois olla ihan bestseller..
Sen verran on itekii tullu kylillä takasvuosina pyöritty että tiiän kylän kulttuurin ja asukit. osaisinko itte paremmin kuvailla, enpä usko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Elikkä vaihtoehtoja puntaroidaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu