Pelle peloton

Anonyymi

Toivoisin saada käydä asiat lävitse kanssasi kunnolla, siitä mitä alkujaan tapahtui ja mikä johti mihinkin. Muuta en odota. . minulla ei ole mitään taka-ajatuksia tai muita motiiveja taustalla. Ymmärrän kyllä jos sinulla on pelko siitä, ettei minusta henkilönä pääse irti, pidän sitä näkemystä ymmärrettävän, mutta uskon vakaasti, että jos kumpikin haluaa rakentaa rauhaa, asiat saadaan Jumalan tahdon mukaan järjestykseen ja pelko on silloin turhaa.

Ehkä jo alkujaan asiat menivät niin väärällä tavoin. Uskon olevani moneen asiaan syyllinen. Se kuitenkin on jäänyt minua vaivaamaan. Tapahtunut.

Toivon sinun rohkaisevan mielesi ja ottavan minuun yhteyttä, mieluiten henkilökohtaisesti ja yksityisesti.

Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään keinoa saada sinuun yhteyttä. Minulla on sama puhelinnumero ja sähköposti kuin ennenkin.

Rukoilen Jumalan koskettavan sydäntäsi ja antavan varmuuden, ettei yhteydenotossa ole pelättävää tai mitään väärää.

259

954

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä tarvitsen apuasi myös. Kyse ei ole maallisista. Kohtaamisessamme tapahtui jotain kummallista.

      Ajatukseni siirtyvät usein automaattisesti sinuun, se on tahatonta.

      Esimerkki. Eilen illalla nukkumaan mennessä, tunsin suurta puhdasta rakkautta sisimmässäni. Ajatukseni meni sinuun, käänsin loogisella ajattelulla sen Jumalaan, että asia ei liity mitenkään sinuun, vaan yksin Jumalan rakkauteen.

      Olen miettinyt että, jos olisit ihan normaalisti "ystävänä" tekemisissä, voisimmeko kääntää asiat niin, että kun jokin on normaalia ja arkipäiväistä, huomasin automaattisesti, että se ei liity mitenkään sinuun ihmisenä. Olen vuosia koettanut itse ratkaista ongelmaa, etkä näytä välittävän auttaa oikeasti asian kanssa...uskon että välittäminen ja sen osoittaminen auttaa enemmän, luultavasti, jos pystyisit sitä osoittamaan, se olisi ratkaisu...tämä on minun skenaarioni, en osaa ajatella miten muuten asia voisi ratketa, aika ei näytä muuttavan asiaa. Kyse ei ole vääränlaisesta välittämisestä ja sen osoittamisesta, vaan kahden vilpittömän ja rehellisen, läpinäkyvästi toimivan ihmisen kohtaamisesta.

      Ehkä noin sen Jumalan rakkauden kauttasi...en kuitenkaan usko että asian pakoileminen parantaa tässä.

      • Anonyymi

        Kaikenlailla urität manipuloida miestä, olet psyykkisesti sairas, näkeehän tuon, todella tarviit asiantuntevaa apua🤔.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta hyvä että pidätte ketjua ylhäällä, kiitos.

    • Anonyymi

      Uskon niin, että olemme vahingoittaneet toisiamme.
      minä sinua käytökseni kautta, koen, että sinä myös samoin minua. Kyse ei ole muodollisesti anteeksiannosta, vaan...tarpeesta saada kokea olevansa arvostettu ja välitetty...

      En pyri sinua sitomaan ystävyyteen...

      Tule vastaan.

    • Anonyymi

      Aivoni sanovat että tämä ei auta..vuosi vuoden jälkeen puhun tyhjyydelle.

      Uskoni mukaan, minun tulee vain uskoa, mahdotonkin mahdolliseksi.

      Mutta minun tekee mieleni luovuttaa...mutta niinhän se on "tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuten taivaassakin" joten mitä voisin muuta kuin jättää asia Jumalan käsiin.

      Jos sinun päätöksesi, Pelle peloton on hyvästit ikuisesti, niin olkoon niin.

    • Anonyymi

      Jotenkin tämä ketjuun menee piiloon toiselle sivulle ja toivon että näköisit sen.

    • Anonyymi

      Se olisi minulle tärkeää. Tiedätkös. Samalla nostan tämän nähtäväksesi, jos satut täällä kulkemaan.

      Jos se on epäselvää kuka ja mikä ja missä, niin vaikka olisit onnellinen, ettet seuraani jäänyt ja se sielujen sympatiakin on vain kuvitelmaani ja harhaani, toivon silti ettei tähti tähteä lyö ja pyrit ymmärtämään minun näkemykseni ja kohtaamaan minut lähimmäisen rakkaudesta käsin.

    • Anonyymi

      Miksi et voi kunnioittaa toista ihmistä ja hänen omaa päätöstään ???

      Miksi kiusaat toista ja itseäsi yhä vain ???

      LOPETA HYVÄ IHMINEN JO VIIMEIN !

      Toimintasi on jo sairaalloista.

      Nimim. Vierestä vähän väkisinkin seurannut.

      • Anonyymi

        Ei ole pakko seurata tätä, kukaan ei pakota. En odota teiltä muilta palstalaisilta tälle ymmärrystä.

        Minulle on annettu vapaa tahto toimia, myös Kristuksessa näin on, minulle se toinen ihminen ei ole sanonut tämän tai muun toimintani olleen hänen kiusaamista, sinä välität niin olevan, et ole hän. Hän ainoastaan on lopettanut yhteydenpidon, minulla ei ole hänelle sähköpostia tai puheminnumeroa tai keinoa ottaa muuten yhteyttä. Jos hän niin sanoisi, että tämä tai muu yhteydenpito on hänen kiusaamista kunnioittaisin hänen tahtoaan. Ja minä taas, tahdon selvittää asiat hänen kanssaan, koen sen tarpeelliseksi.

      • Anonyymi

        Se että minun pitäisi käyttäytyä teidän muiden ihmisten luomien normien mukaan, joilla ei ole tekemistä todellisen Jumalan tahdon kanssa, olisi sitä itseni kiusaamista.

      • Anonyymi

        Laitan vielä, että olen toki valmis kuuntelemaan muiden neuvoja, mutta on asioita, jotka ei kuulu ulkopuolisille, vaikka se nyt sitten "näkyisi heille" tällä palstalla näin ja ärsyttäisikin, ihan varmasti, niin kyllä käytän mahdollisuudet tavoittaa kyseinen henkilö, jotta asia saadaan sovittua, se on minulle tärkeää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole pakko seurata tätä, kukaan ei pakota. En odota teiltä muilta palstalaisilta tälle ymmärrystä.

        Minulle on annettu vapaa tahto toimia, myös Kristuksessa näin on, minulle se toinen ihminen ei ole sanonut tämän tai muun toimintani olleen hänen kiusaamista, sinä välität niin olevan, et ole hän. Hän ainoastaan on lopettanut yhteydenpidon, minulla ei ole hänelle sähköpostia tai puheminnumeroa tai keinoa ottaa muuten yhteyttä. Jos hän niin sanoisi, että tämä tai muu yhteydenpito on hänen kiusaamista kunnioittaisin hänen tahtoaan. Ja minä taas, tahdon selvittää asiat hänen kanssaan, koen sen tarpeelliseksi.

        Pakkomielteellä ei ole mitään tekemistä vapaan tahdon kanssa. Tämä ei ole tervettä toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että minun pitäisi käyttäytyä teidän muiden ihmisten luomien normien mukaan, joilla ei ole tekemistä todellisen Jumalan tahdon kanssa, olisi sitä itseni kiusaamista.

        Pakkomielle ei ole koskaan Jumalan tahto. Se on mielen häiriö. Kaikissa erotilanteissa joutuu kohtaamaan kivun. Jos sen suostuu käymään läpi, niin ennemmin tai myöhemmin pystyy päästämään irti.

        Pakkomielteestä kärsivältä se ei onnistu. Hän ei voi päästää kivusta irti, ja pysyy sidottuna - oman tunteensa vankina. Pakkomielteinen ei pysty useinkaan irrottautumaan ilman ammattiapua. Terapia vaatii kuitenkin tahtoa parantua.

        Jahtaamasi ihminen ei tule ottamaan sinuun yhteyttä. Hän kokee käytöksesi ahdistavaksi. Kuka tahansa terve ihminen kokee. Sinusta itsestäsi on kiinni, haluatko päästää irti ja parantua.

        Se ei ole sinun kokemuksestasi kokeeko ahdistavaksi vai ei. Sitä pitäisi kysyä häneltä itseltään.

        En aio vain elämän mennä ohitse yrittämättä selvittää asioita, jos niin koen että se on tarpeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkomielle ei ole koskaan Jumalan tahto. Se on mielen häiriö. Kaikissa erotilanteissa joutuu kohtaamaan kivun. Jos sen suostuu käymään läpi, niin ennemmin tai myöhemmin pystyy päästämään irti.

        Pakkomielteestä kärsivältä se ei onnistu. Hän ei voi päästää kivusta irti, ja pysyy sidottuna - oman tunteensa vankina. Pakkomielteinen ei pysty useinkaan irrottautumaan ilman ammattiapua. Terapia vaatii kuitenkin tahtoa parantua.

        Jahtaamasi ihminen ei tule ottamaan sinuun yhteyttä. Hän kokee käytöksesi ahdistavaksi. Kuka tahansa terve ihminen kokee. Sinusta itsestäsi on kiinni, haluatko päästää irti ja parantua.

        Mitähän sinä siinäkin yrität et edes tiedä kuka aloittaja on tai mitä asia edes käsittelee ja kirjoitat noin että hän jahtaa ihmistä.

    • Anonyymi

      Kun vuosia sitten kirjoitin sinulle etten haluaisi olla tekemisissä, minun ei olisi pitänyt niin tehdä ja ei monia muitakaan asioita. Tekemiään virheitä ei voi korjata, ne on tehty. En ole täydellinen, teen vieläkin virheitä, mutta jos mahdollista, tahdon toimia niin, että olen päässyt asioiden kanssa sopuun....ja koen tarvitsevani sitä, että voisimme käydä asioita lävitse. Toivoisin sen olevan rehellistä, läpinäkyvää, aitoa, peittelemätöntä.... ilman salamyhkäisyyttä....tiedät olevasi sen "velkaa minulle"...jos tutkit sisintäsi, tiedät ja sen löydät...

    • Anonyymi

      Kyllä minä muistan. Läheisyytesi oli minulle kuin lämpökattila, mutta uskotko ...neuvoit joskus johonkin niin...että Jumala voi muuttaa asioita hyvinkin pian..asiat voivat muuttua..

    • Anonyymi

      Ehkä joku pitää hulluna ja ajattelee että tuskin sinä näitä luet, ja ehkä se on niin ...mutta kaikki on mahdollista ja kuka sanoo, etten vielä voisi koettaa vakuuttaa sinua siitä, että...voit luottaa minuun.

    • Anonyymi

      Minä en odota ystävyyttä edes, kuten laitoin aiemmin ei ole taka-ajatuksia.. .koen että minulle on tärkeää saada tämä asia käydä läpi ja päästä asian kanssa rauhaan. Sitä ei voi käydä läpi tällä palstalla, se on käytävä kahden keskisen keskustelun kautta.

      Saat olla huoletta, jos sanot ettet voi olla tekemisissä tai halua tai sitä on liikaa, ok asia on selvä ja ymmärrän tahtosi, sinun ei tarvitse esittää Jeesusta tai olevasi ymmärtäväinen...mutta toivon suoraa kommunikointia, rehellistä ja aitoa.

      On tärkeää...minulle...saada asia käydä läpi. Se on tärkeää koska olen siinä kiinni vielä vuosien jälkeen. Ja tekisi mieleni huutaa ..että anna hyvä ihminen armoa vähän edes...että voisit kohdata aitona itseäsi minut....se on avain, jonka olet pitänyt hallussasi...sana sanoo, että on annettu valta päästää vapaaksi tai sitoa ..ja olet päättänyt ilmeisesti olla vain välittämättä?

    • Anonyymi

      Joku laittoi että tämä ei anna rauhaa, kun täällä vankkaan tätä ....sen kirjoittaja ei tiedä...että juuri teen siksi, että taistelen omankin elämiseni kanssa...jos en tätä tee, en saa ikinä rauhaa ..ikinä...tiedän sen niin kuin tiedän Jumalan olevan totta...minun on asetettava sinut kohtaamaan vastuusi, jotta voin jatkaa elämääni.

      En tiedä ymmärrätkö tätä sinäkään...mutta toivoisin sinulta luottamusta siihen, että tiedän mitä teen...ja pyrkimyksenäni on rauha.

    • Anonyymi

      Äläpäs nyt. Naimisissa elävä ihminen kun olet. Jotain rajaa sentään.

      • Anonyymi

        Tällä ei ole tekemistä sukupuolten kanssa tai maallisista avioliitoista. Kun kaksi uskovaa raastaa toisensa verille, ei ole ollut aitoa välittämistä, kohtaamista...niin se on Jumalan silmissä vakava paikka.

        Minun ei olisi tarvetta perustella ihmiselle, joka käy naljailemassa, eikä ole asiasta perillä.

      • Anonyymi

        Se on jopa hassua että tällä palstalla...ei haluta sitä että ihmiset sopivat toistensa kanssa ..yritetään syyllistää, vaikka tiedän itse mitä olen tekemässä.

      • Anonyymi

        Esittämäsi piiloviestin välitys on absurdi....eiköhän asiat pidä pystyä sopimaan ja käymään lävitse oli tai ei naimisissa...ja olemaan toiselle aito ja oikea lähimmäinen...en usko että hänkään on minua kohdellut kuten itseään olisi toivonut kohdeltavan....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on jopa hassua että tällä palstalla...ei haluta sitä että ihmiset sopivat toistensa kanssa ..yritetään syyllistää, vaikka tiedän itse mitä olen tekemässä.

        RIIPPUVAISUUTESI on jo aivan sairasta !

        Jos joku ei halua olla tuollaisen kanssa tekemisissä, niin sinun tulisi kunnioittaa hänen tahtoaan, eikä loputtomasti vain vängät ja vängätä.................

        Lopeta jo viimein !

        Kaltaistesi vuoksi haetaan lähestymiskieltoja !!!

        Mieti nyt oikeasti tätä asiaa ja sairaalloista riippumistasi !

        Minä tiedän mitä teen. Et pysty minua satuttamaan, vaikka koetat minua syyttää ja toimia tuomarina, sinulla ei ole minuun mitään valtaa.

        No, se on kyllä nähty, että sinä suuressa ITSEKKYYDESSÄSI teet ihan sitä, mitä ITSE tahdot, et sinä kuuntele varmasti edes Jumalaa !

        Enkä minä syytä sinua !

        Kerron sinulle vain totuuden, joka sinulle ei maistu !

        Minä itse halusin selvittää aikoinani asioita jopa vanhempieni kanssa, mutta kun totesin heti alkuunsa sen, että siitä ei tule mitään hyvää, niin lopetin sen ja luovutin heidätkin Jumalan käsiin.

        Eli opin siitä sen, että pitää luopua, eikä vain jääräpäisesti ja ITSEKKÄÄSTI vaatia toista sellaiseen, mihin toinen ei halua !

        Mutta onneksi minulla ei ole ollut kaltaistasi lakkaamatonta ripustautujaa riesanani !

        Kiitän Jumalaa nyt siitä !

        Mitä sun täytyy hänen kanssaan selvittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on jopa hassua että tällä palstalla...ei haluta sitä että ihmiset sopivat toistensa kanssa ..yritetään syyllistää, vaikka tiedän itse mitä olen tekemässä.

        Sinä et tiedä mitä olet tekemässä. Pakkomielle on hämärtänyt todellisuuden tajusi.

    • Anonyymi

      Olen 100 varma että Jumalan tahto on, että asia saadaan päätökseen ja kun se on päätöksessä, saan rauhan ja sinäkin sen saat.

      Siihen asti...olen oven takanasi, älä käännä kylkeä, vaan tarjoa leipää.

      • Anonyymi

        Nyt käytetään jo Jumalaakin keppihevosena. Mitä pitää tapahtua, ennen kuin tajuat, että tarvitset ammattiapua? Se on ollut päivänselvää jo pitkään.

    • Anonyymi

      En tee tätä kiusallani tai kun ei ole muutakaan tekemistä, en himosta tai halusta...minä vain tiedän, että tämä ei pääty ennen kuin hän kohtaa minut ja kohtaa rehellisesti....ja jos hän on Jumalan tahdossa elävä ..hänen täytyy minut kohdata...ellei hän kohtaa, hän ei näe olleensa osasyyllinen ja miten hänelle itselleen on käynyt silloin?

      Tämä on vakavaa, ei minkään naljailujen aihe. Jos tämä palsta välittäisi ihmisistä, ymmärtäisi, ettei niin voi toimia kuin me toimimme toisiamme kohtaan, mutta ei sitä voi vain unohduksella lakaista maton alle...ja joka siihen kehoittaa, ei ole Jumalan asialla.

    • Anonyymi

      En syytä sillä tavoin sinua, yksittäisistä teoista. Voin kyllä antaa anteeksi kaiken. Jos jotain olisi. Ehkä välinpitämättömyydestä koen suurinta surua kuitenkin. Ei olisi paljon vaatinut osoittaa, että olen lähimmäisenä arvokas silmissäsi, en vain kuin tiskirätti, jonka voi heittää menemään. Se on satuttanut suuresti.

      Asia on niin kuin olen kirjoittanut, en saa asiassa rauhaa. Tiedän ettei se anna rauhaa, vuosi vuoden jälkeen...tarvitsen sinua siihen, että saamme yhdessä asian aukaistua niin, että voin löytää asiassa omaan sisimpääni sovun. Luulen niin, että vainoat lopun ikäni mielessäni, jollet halua tai pysty minua kohtaamaan omana itsenäsi....ja onko se jotain minkä halusit minulle jättää taaksesi...? Minä en itse sitä halua.

    • Anonyymi

      Ja olen pahoillani että olen asettanut sinut ikävään asemaan. Yritä ymmärtää, teen sen itseni vuoksi, en pysty enää ja haluan sen päättyvän, sen...että olet mielessäni lähes joka päivä, minun täytyy saada elää...ja tiedän ettei se päätyi ennen kuin suostut sen verran nöyrtymään, että olet valmis rehelliseen kohtaamiseen....päästä minut vapaaksi, niin minä päästän sinut.

    • Anonyymi

      Siinä ei ole mitään pahaa. Se että meillä olisi ollut vahva yhteys hengellisesti, sen olisi pitänyt olla voimavara. Se on kääntynyt itseämme vastaan. Ja se ei silloin palvele ketään. En pysty kertomaan asioista, et voi rukoilla puolestani...minä en voi olla mitenkään tukenasi tällä tavoin... etkä tukea minulta huoli, vaan koet pärjääväsi yksin...siitä ei ole hyötyä meille kummallekaan...kun olemme hylänneet auttaa toisiamme Kristuksessa...niin...

      • Anonyymi

        Minä tiedän mikä se on...se on Kristus...jonka hylkäsimme, kun hylkäsimme toisemme....ja siksi...me olemme kumpikin itsemme jo valmiiksi tuominneet.

        Katsos...se on totuus.

        Luulen, että on jo myöhäistä sopia. Mutta tuomio on siinä, ettemme rakastaneet toisiamme, veljeä tai sisarta, jonka näimme...ja Jeesus sanoo, rakastakaa toisianne niinkuin hän rakasti omiaan.

      • Anonyymi

        Onko sinulla joku ystävä hukassa?

        Lopeta jo tuo sairas kerjääminen! Tule tohon ovelle ja sano sanottavasi! Tule heti, eihän tota kaksa kukaan!

    • Anonyymi

      Ja ajattelen niin, että tee kuten tahdot, siitä huolimatta mitä koen tai olen kokematta. Ehkä olen jo tottunut siihen ettei sinuun saa yhteyttä ja olet vain jokin kaukainen...joku, jonka joskus luulin tuntevani. En syytä, joten ole huoletta.

      Kunhan ensi kerralla kun kohtaat ramman "enkelin", et hylkää häntä samoin kuin minulle teit.

      • Anonyymi

        Törkeää touhua !

        Ensin väität, että "en syytä" !

        Sitten heti sen jälkeen sinä syyllistät "kunhan et hylkää kuten minut" !

        Eli heti jo syytit ja syyllistit ja siten yritit väkisin ja kieroillen saada toisen toimimaan tahtomallasi tavalla !

        Tämä on NIIIIIN läpinäkyvää kaiken aikaa !

        Ja todella törkeää touhua !

        Onneksi et ole tämän stoorin tuomari, olet vain palstalainen joka palasista on luonut oman käsityksensä. Pystyn seisomaan Jumalan edessä tämän asian kanssa.

        Seisot varmasti, siis kovaotsaisena ja uhmakkaana !

        En ole mikään tuomari teidän välillänne.

        Minä edelläkin vain puutuin sinun edellä kirjoittamaasi viestiin ja sen asiattomuuteen ja sinun omaan törkeään käytökseesi siinä viestissäsi !

        Se on niin törkeää, ettei Jumala todellakaan sitä hyvällä katso, eikä tuollaista varmasti hyväksy.

        Mutta ethän sinä pelkää edes Jumalaa, niin kovaotsainen sinä näköjään olet !

        Sinä koet niin, et tiedä miten hän sen lukee. Minä en peittele tuoda kaikkia näkökantojani ja kokemuksiani esiin, ja siksi se voi näyttää vieraan korviin takin käännöltä ja syytöksistä...totuus on että ulkopuolisena otit asiasta nokkiisi....

        Minun ja hänen kanssakäymisessä oli paljon väärinymmärryksiä ja ainakin minä luin häntä usein väärin...koen että sinullakin on parannusta tehtävä siinä itsesi kanssa, että et lue asioita liian negatiivisten lasien kautta.

        Ja pystyn seisomaan Jumalan edessä tämän kanssa yhä, huolimatta kokemuksestasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seisot varmasti, siis kovaotsaisena ja uhmakkaana !

        En ole mikään tuomari teidän välillänne.

        Minä edelläkin vain puutuin sinun edellä kirjoittamaasi viestiin ja sen asiattomuuteen ja sinun omaan törkeään käytökseesi siinä viestissäsi !

        Se on niin törkeää, ettei Jumala todellakaan sitä hyvällä katso, eikä tuollaista varmasti hyväksy.

        Mutta ethän sinä pelkää edes Jumalaa, niin kovaotsainen sinä näköjään olet !

        Jos saan sanoa sinulle lempeän neuvon. Sinä kirjoitat muille niin kuin olisit vihainen, käyttäydyt muille tuomarina ja syyttäjänä, et pyri rakentamaan rauhaa...en tiedä .ilmainen olet oikeassa elämässä, mutta jos palstan kautta pitäisi luoda kuva, niin olisit koko ajan kiinni näykkimässä kertomassa missä on epäonnistunut ja jos toinen yrittäisi koko ajan tehdä mielesi mukaan, siitä tulisi kahle....toki meissä kaikissa on kaikkea ja ehkä olemme kaikki toimineet joskus niin...mutta jos olet toisenlainen livenä, niin siitä pojot...ei täällä välttämättä saa ihmisestä koko kuvaa .. ymmärrätkö?

        Ymmärrän hyvin sen, mitä sinä haluat sanoa !

        Ongelmana on nyt vain se, että sinä et ymmärrä minun toimiani kunnollla ja oikein !

        Toimintani olen oppinut Herralta ja Sanasta, vaikka sinä et varmasti sitä käsitäkkään.

        Siis Herra on kouluttanut minut tähän.

        Tässä on asian ydin sanottuna, eli mitä Herra on ja miten Hän itse toimii:

        25 Hurskasta kohtaan sinä olet hurskas, nuhteetonta kohtaan nuhteeton;
        26 puhdasta kohtaan sinä olet puhdas, mutta kieroa kohtaan nurja.
        27 Sillä sinä pelastat nöyrän kansan, mutta ylpeät silmät sinä painat alas.

        Eli minut on opetettu toimimaan samoin, siksi minä nyt tämän "kovaotsaisen" kohdalla joudun toimimaan näin, vaikka en haluaisi itse !

        Olisi paljon paljon kivempi vain neutraalisti sanoa asioista tai olla jopa siis täysin sanomatta, jos tämän kovaotsaisen oma sydämen asenne olisi vain toinen, mutta kun se ei ole sitä, ikävä kyllä !

        .Kun Herra koulutti ja opetti minua, Hän nosti eteeni seuraavan Raamatunpaikan, joka kertoo minulle minun oman vastuuni ja toimintani on määritetty siis siinä:

        Hesekiel 3
        17 "Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani.
        18 Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
        19 Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.
        20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee-kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta-mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
        21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."

        7 Mutta Israelin heimo ei tahdo sinua kuulla, koska he eivät tahdo minua kuulla. Sillä koko Israelin heimolla on kova otsa ja paatunut sydän.
        8 Katso, minä teen sinun kasvosi yhtä koviksi kuin heidän kasvonsa ja sinun otsasi yhtä kovaksi kuin heidän otsansa.
        9 Timantin kaltaiseksi, kiveä kovemmaksi minä teen sinun otsasi. Älä pelkää heitä äläkä arkaile heidän kasvojansa, sillä he ovat uppiniskainen suku."
        10 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, kaikki minun sanani, jotka minä sinulle puhun, ota sydämeesi ja kuule korvillasi

        Eli Jumala muokkasi minusta, joka olin ollut ihmisten miellyttäjä, aivan liikaa siis !

        Jumala teki minusta kiltistä ja myötäilijästä tuollaisen "kovaotsaisen", jolla on kovempi otsa kuin näillä kovaotsaisilla, joita olen paljon joutunut, siis sanon OLEN JOUTUNUT nuhtelemaan ja kehoittamaan !

        Siis ymmärrä se nyt, että jos minä sanoisin vain lempeästi, niin se ei vaikuta näihin kovaotsaisiin mitenkään, mutta minua he eivät voi ohittaa, vaan sanon siis asiat aivan suoraan ja tiukasti siis !

        Mutta sitten palataan tuohon ensimmäiseen Raamatun paikkaan, jos ja kun on kyseessä nöyrä uskova, joka halajaa Totuutta aidosti salatuimpaan saakka, niin sellaista minä kohtelen aivan toisin, eihän nöyrää Totuuteen pyrkivää edes tarvitse nuhdella eikä kehoittaa, vaan vain kertoa asioita kaikessa Rauhassa !

        Sinä et varmaan edes tiedä sitä, että milloin minä täälläkin kirjoitan tuolla tavalla !

        Siis et edes tunnista sitä kirjoitusta minun kirjoituksekseni.

        Käsitätkö nyt sen, miksi toimintani on sitä mitä se on, vaikka enhän minä itse haluaisi itse toimia kovasti, olisi oikeasti niiiiiiin paljion mukavampaa vain kirjoittaa asioista Rauhassa ilman kovuutta ja tiukkaa suoruutta.

        No, sen varran vielä, että tuossa Hesekiel 3 Raamatunkohdassa sanotaan, että se, kelle Herra tuollaisia puhuu ja opettaa, sillä on sitten myös VASTUU toimia !

        Luetaan yhdessä:

        20 Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä ja minä panen kompastuksen hänen eteensä, niin hän kuolee-kun et sinä häntä varoittanut, niin hän synnissänsä kuolee, ja vanhurskautta, jota hän oli harjoittanut, ei muisteta-mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.
        21 Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas tekisi syntiä, ja hän ei tee syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."

        Siis kaiken tämän toiminnan tarkoitus on vapauttaa toinen toimimasta väärin ja siten auttaa ja pelastaa tuo toinen, ei tuhota tai lytätä, sillä vain Totuus tekee vapaaksi !

        Ja kun kerran näiden kovaotsaisten kohdalla nätisti sanominen ei tuota tulosta, niin sitten pitää sanoa oikein kunnolla, kuten tämän väärin toimijan kohdalla, joka toistaa väärää loputtomasti näköjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos saan sanoa sinulle lempeän neuvon. Sinä kirjoitat muille niin kuin olisit vihainen, käyttäydyt muille tuomarina ja syyttäjänä, et pyri rakentamaan rauhaa...en tiedä .ilmainen olet oikeassa elämässä, mutta jos palstan kautta pitäisi luoda kuva, niin olisit koko ajan kiinni näykkimässä kertomassa missä on epäonnistunut ja jos toinen yrittäisi koko ajan tehdä mielesi mukaan, siitä tulisi kahle....toki meissä kaikissa on kaikkea ja ehkä olemme kaikki toimineet joskus niin...mutta jos olet toisenlainen livenä, niin siitä pojot...ei täällä välttämättä saa ihmisestä koko kuvaa .. ymmärrätkö?

        jatkan...

        Olen hänenkin kohdallaan yrittänyt ensin pehmeästi, mutta hän tuli vain silmille silloin, ja vaikka useaan kertaan olen nätisti koettanut.

        Siis minä tunnen tämän henkilön monista keskusteluista jo aiemmin.

        Kyseessä siis on joku LS tai ST ? en nyt muista nikkiä, jota hän käytti, mutta nyt hän siis kirjoittaa anonyyminä, ihan kuin piilottelu muka onnistuisi.

        Siis näitä toista syyllistäviä ja syyttäviä lähestymisyrityksiä alkaa olla varmaan kohta kymmeniä, eikä loppua tälle väärälle touhulle näy eikä kuulu !

        Niin ja palaan vielä noihin Hesekiel 3 20-21 jakesiin.

        Lue ne kunnolla, sillä siinä minulle on annettu VASTUU, eli jos minä en varoita kunnolla ja selvästi, niin Jumala vie minut itseni tilille !

        Olen ymmärtänyt sen niin, että minun tulee siis oikeasti sanoa kunnolla ja suoraan asiat, jotta ei voi jäädä enää epäilystäkään sille, ettenkö minä olisi toiminut kuten Herra halusi !

        Et ehkä tajua tälläistä vastuuta, sillä se tuli minullekin uutena, kunnes Herra sen minulle henkilökohtaisena sanomana antoi !

        Siis tuon Raamatunkohdan kautta Herra puhui minulle suoraan ja selvästi, se ei jäänyt minulle epäselväksi, että se oli juuri minulle !

        Ymmärrätköhän nyt hieman enemmän ?

        Niin ja huomaatko muuten nyt senkin, miten eri tavoin minä esim. sinulle nyt kirjoitan ?

        Niin ja ei tämä kehoittajan tehtävä mikään miellyttävin ole, paljon saa lokaa silmille ja vain hyvin hyvin harva edes käsittää sitä, että mistä kohdallani on oikeasti kyse.

        Mutta minä en ole itse tehtävääni valinnut, mutta en sitä jätä hoitamattakaan.

        Muistui nyt mieleeni tuota lausetta kirjoittaessa tämä Sana, joka kertoo tehtävästä ja sen hoitamisesta :

        1. Kor. 9:17 Sillä jos vapaasta tahdostani sitä teen, niin minulla on palkka; mutta jos en tee sitä vapaasta tahdostani, niin on huoneenhaltijan toimi kuitenkin minulle uskottu.

        No, eiköhän tässä jo tullut tarpeeksi.

        Se toki tuli vielä mieleeni, että täällä kirjoittaesaani, minä kaiken aikaa joudun nuhtelemaan ja kehoittamaan, mutta siihen siis on syynä se, että täällä uskovien toiminta on niin pahasti pielessä ja suurin osa on paaduttanut sydämensä ja sulkenut silmänsä näkemästä ja korvansa kuulemasta, eli enemmän tai vähemmän on täällä niitä ns. "kovaotsasia".

        Lisäksi täällä on varmaan lähes kaikki eksytykset tarjolla, eli itse pidän tätä paikkaa lähinnä areiopagina, josta voi lukea Raamatusta:

        16 Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.
        17 Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi.
        18 Ja muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit väittelivät hänen kanssansa; ja toiset sanoivat: "Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?" Toiset taas sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.
        19 Ja he ottivat hänet ja veivät Areiopagille ja sanoivat: "Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat?
        20 Sillä outoja asioita sinä tuot meidän korvaimme kuulla. Me siis tahdomme tietää, mitä ne oikein ovat."
        21 Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.

        Siis täällä lähes jokainen julista omaa oppiaan, joka pääosin on siis Raamatun vastaista !

        Joten sarkaa riittää ja kovaotsaisia, mutta opettavaista tämä jakso täällä on ollut !

        Olen oppinut vaikka mitä monenkirjavista eksytyksistä ja niiden muodoista, tämä on ollut kuin "eksytysten tunnistamisen korkeakoulu".

        Se kai täällä viettämäni ajan tarkoitus on ollutkin, eli perehtyä oikein kunnolla ja syvällisesti erilisiin monenkirjaviin eksytyksiin, jotta sitten jatkossa tunnistan ne helposti ja kunnolla.

        Tuo asiakokonaisuus nimittäin kuuluu osana kehoittajan palvelutehtävään.

        No, mutta nyt lopettelen, siunausta sinulle !

    • Anonyymi

      Olet joskus kertonut haluavasi olla ystävä minulle. Se on ollut aika vaikea juttu. Jos olit palstalla silloin jokin aika sitten...niin koin että käyttäytymisesi ei vastannut sitä, miten kohdataan ystävä. Se on ollut alusta asti niin, sinuun on ollut vaikea luoda ystävyyssuhdetta, et ole päästänyt lähelle lainkaan, et ole luottanut.... tiedätkö, tulet menettämään paljon ja tiedostan arvoni ja haluan kertoa sen myös sinulle.

      Toivon sinulle kaikkea hyvää, kahdeksan vuotta yrittää luoda ystävyyttä, onnistumatta, on tarpeeksi paljon, en usko että lisävuodet tuovat siihen enää kehitystä. Olet ainutlaatuinen kyllä ja jään kaipaamaan silti, mutta ei vain kannata tuhlata elämää siihen, että yrittäisi kaivaa väkisellä sinusta välittämistä minua kohtaan....voit ajatella sitä osoittaneesi...en ehkä silti koe niin, siinä oli niin paljon muuta.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä tämä aloitus tarkoittaa?

    • Anonyymi

      Onko ihminen jolle aloitus on niin uskossa oleva?

      • Anonyymi

        Kyllä. Hän uskoo Jeesukseen Kristukseen vapahtajanaan ja haluaa toimia elämässään Jumalaa kunnioittaen ja peläten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Hän uskoo Jeesukseen Kristukseen vapahtajanaan ja haluaa toimia elämässään Jumalaa kunnioittaen ja peläten.

        Toki vastasin hänen puolestaan, mutta sen käsityksen hän minulle itsestään tarjosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Hän uskoo Jeesukseen Kristukseen vapahtajanaan ja haluaa toimia elämässään Jumalaa kunnioittaen ja peläten.

        Miksi tämän sivun kautta yrität saada häneen yhteyden eikö sulla ole hänen numeroaan?

      • Anonyymi

        Ymmärrän että tällainen mitä teen normaalisti ajaa vain kauemmas. Ehkä hän näkee asiat toisin. En vain sitä ilmeisesti saa koskaan tietää. En odota intensiivistä läsnäoloa tai sellaista ystävyyttä. Koen kuitenkin hänen toimineen jotenkin niin, että hänen tulisi tulla minulle esiin...ei siis palstalaisille...ei Jeesuksena ja Henkenä...ihmisenä...ja lopettaa sen kautta se hullutus, joka vuosiksi teki tämän minulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tämän sivun kautta yrität saada häneen yhteyden eikö sulla ole hänen numeroaan?

        Hän voisi esim lähettää sähköpostia, sillä tavoin ennenkin kommunikoimme. Hän on poistanut sähköpostitilinsä. Vain hänellä on mahdollisuus ottaa yhteys minuun. Hän on ilmeisesti hieman epäluuloinen muutenkin, joten hänen tavoittaminen on vaikeaa, jos ei ole yhteystietoja....hän on joskus siitä jopa sanonut, että hänestä en saa mitään tietoa ellei hän itse sitä anna.

        Minä en ole koskaan noin sanonut joten en ole etsimäsi.

        Ok. En muista oliko juuri niin ja ei sanonut...mutta siihen malliin on kyllä kirjoittanut, että turha hänestä etsiä mitään tietoa, sitä ei tule löytymään.

        Et varmaan sitten ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän voisi esim lähettää sähköpostia, sillä tavoin ennenkin kommunikoimme. Hän on poistanut sähköpostitilinsä. Vain hänellä on mahdollisuus ottaa yhteys minuun. Hän on ilmeisesti hieman epäluuloinen muutenkin, joten hänen tavoittaminen on vaikeaa, jos ei ole yhteystietoja....hän on joskus siitä jopa sanonut, että hänestä en saa mitään tietoa ellei hän itse sitä anna.

        Voihan olla että hän on unohtunut sun sähköposti osoitteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan olla että hän on unohtunut sun sähköposti osoitteen.

        Hän voi halutessaan myös soittaa, jos tahtoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän voi halutessaan myös soittaa, jos tahtoo.

        Tai laittaa whatsuppia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai laittaa whatsuppia...

        Minä en soita enkä lähetä viestiä tai whatsappia. Tuskin kyseinen ihminen edes olen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en soita enkä lähetä viestiä tai whatsappia. Tuskin kyseinen ihminen edes olen.

        Jos et ole hän, et voisi edes soittaa tai laittaa whatsuppia...niin mitä sitä kertomaan, sehän on selvä ettet soita, tekstaa, whatsuppaa..., mutta hänellä on siihen mahdollisuus, halutessaan. Asiallisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en soita enkä lähetä viestiä tai whatsappia. Tuskin kyseinen ihminen edes olen.

        Kyse on siksi hänen valinnastaan, koska en tiedä hänen tahtoaan, vaikenemalla koen hänen antaneen tahtonsa mukaisen kannanoton....jopa vihamielisen..siksikin, en aio häiritä viestimillä, en ole häiritsijä, vaikka toisin uskotaan, mutta jos hän kertoisi että olen toivottua seuraa, se on eri asia....

        Toki tänne kirjoitan, mutta ei tämä ole häirintää, hän voi halutessaan skipata ja poistua, ei hän täällä yleensä ole viettänyt aikaa...minä sain hänet tänne muutaman kerran kirjoittamaan tai niin uskon, tiedä sitten...ja toisaalta siis koen, että hän on käynyt katsomassa näitä, koska on tiennyt minun täällä kirjoittavan...toisaalta.. vaikka...se on monimutkaista....niin en oikein sitä ymmärrä...

        Onko aloittaja mies vai nainen ja onko ystäväsi mies vai nainen?

        Sillä ei ole oikeastaan mitään väliä asian kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on siksi hänen valinnastaan, koska en tiedä hänen tahtoaan, vaikenemalla koen hänen antaneen tahtonsa mukaisen kannanoton....jopa vihamielisen..siksikin, en aio häiritä viestimillä, en ole häiritsijä, vaikka toisin uskotaan, mutta jos hän kertoisi että olen toivottua seuraa, se on eri asia....

        Ihmiset ottaa yhteyttä jos haluaa jos tätä kautta pitää kysellä niin....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä ei ole oikeastaan mitään väliä asian kanssa.

        No ystävät yleensä tietävät toisensa sukupuolen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiset ottaa yhteyttä jos haluaa jos tätä kautta pitää kysellä niin....

        No se...tiedän kyllä. Säälittävää että pitää anella ystävyyttä, ettei kelpaa, mutta minkäs teet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ystävät yleensä tietävät toisensa sukupuolen.

        Kait me nyt se tiedetään, mutta ei sillä ole väliä ystävyydessä, eikä se ole relevanttia tässä asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tämän sivun kautta yrität saada häneen yhteyden eikö sulla ole hänen numeroaan?

        Katkaissut yhteydet, kun huomasi epäterveen kiinnostuksen. Aloittaja ei näe siinä mitää väärää, että hän naimisissa oleva nainen jahtaa vuosikausia naimisissa olevaa miestä. Ystävyys ei ole tällaista, ei myöskään Jumalan rakkaus. Pakkomielteisyys ei ole tietenkään aloittajan vika, siihen on joku syy. Mutta se on aloittajan vika, ettei hän älyä hakea siihen apua.

        Sinun oma tapasi nähdä asiat ja minäkään en siitä sinua syytä, olet tottunut näkemään asiat ilmeisen negatiivisesti :) joten...mutta teen nyt näin ja sillä selvä. Tuskin tämä mitään muuttaa, mutta näin nyt on tullut kirjoitettua....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kait me nyt se tiedetään, mutta ei sillä ole väliä ystävyydessä, eikä se ole relevanttia tässä asiassa.

        Ei olekkaan väliä mutta kyllä auttaisi kun tietäisi kuka kaipailee ketäkin ystävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekkaan väliä mutta kyllä auttaisi kun tietäisi kuka kaipailee ketäkin ystävää.

        No totuus on, että jos hän olisi halunnut ystävyyttä, kait hän olisi tekemisissä. Hän itse kyllä tietää minut ja yhteystietoni on saatavissa, jos on esim kadottanut numeron. En silti usko hänen tekevän asialle mitään, joten...
        Tämä taitaa olla turhaa touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekkaan väliä mutta kyllä auttaisi kun tietäisi kuka kaipailee ketäkin ystävää.

        Ja totuus on, että minun ei tarvitsisi kuuluttaa palstalla häntä, jos hän olisi halunnut ystävyyttä. Minun pitää vain hyväksyä se tosiasia ja minun myös pitää ymmärtää, että hän olisi osoittanut sen jo kauan kauan aikaa sitten, jos hän haluaisi olla ystävä, hän ei olisi ollut vuosia poissa, jos pitäisi seurassani.

        Miksi siis yhä jatkat tätä loputtomasti ?

        Käsittele asiasi Herran edessä ja lopeta tälläinen touhu !

    • Anonyymi

      Miksi minä olen aina se joka joutuu kysymään ihmisten kuulumiset? Minun uskovaiset ystävät eivät koskaan kysy.

      • Anonyymi

        Niin. Hän kysyi aina mitä kuuluu tai miten menee...se oli mukavaa...tuntui että olen välitetty, vaikka hän ei paljoa muuta osannut laittaa aina.. mutta tiedän etten tule hänestä enää kuulemaan, hän on sellainen...tekee päätöksen, jossa pysyy, analyyttinen, minä olen tunteellinen.

        Kysy sinä välillä häneltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy sinä välillä häneltä.

        En voi. En tiedä lukeeko hän näitä edes. Kunhan kirjoitan. Minulla ei ole hänelle yhteystietoja. jos tietäisin että hän toivoo minun kysyvän kuulumisia, kysyisin...jos pystyisin....mutta siihen on liian myöhäistä, en usko siihen itsekään enää, ehkä on mennyt jo liikaa aikaa....totuus on, on liian myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy sinä välillä häneltä.

        Mitä luulet, vastaisiko hän takaisin? Olisiko iloinen siitä, että kysyin? Hypoteettisesti.

        Hän...ei aina vastannut...tarkoitan, kun ei enää vastannut, minun olisi pitänyt tietää, ettei hän tule enää koskaan vastaamaankaan...vain jos hän päättäisi toisin ja...en usko että hän välittää vastata minulle...saatoin lähettää aina välillä viestiä, johon vain ei tullut vastausta...sitten hän vain poisti sähköpostinsa. En ehkä koe olevani toivottu.

        Ei voi tietää.

        Minulla oli yhteen aikaan yksi miespuolinen ystävä ja itse olen nainen. Minä en voi siksi ottaa häneen yhteyttä koska en löydä hänen numeroaan mistään. Enkä edes muista sitä.

        Niin, ei sitä silloin voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ei sitä silloin voi.

        Jos hänellä on minun yhteistietoni niin hän voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ei sitä silloin voi.

        Joskus pitää itse ottaa toiseen yhteys eikä odottaa että muut aina ottavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus pitää itse ottaa toiseen yhteys eikä odottaa että muut aina ottavat.

        No se olin aina minä, loppuaikoina ja olen tehnyt sitä kymmeniä jos satojakin kertoja....pitää tietää rajat ja mikä menee häirinnän puolelle. Jos hän haluaisi, hän pystyisi itse ottamaan yhteyttä. Se on totuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se olin aina minä, loppuaikoina ja olen tehnyt sitä kymmeniä jos satojakin kertoja....pitää tietää rajat ja mikä menee häirinnän puolelle. Jos hän haluaisi, hän pystyisi itse ottamaan yhteyttä. Se on totuus.

        No sepä on sitten niin.
        Ei kuulosta tutulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sepä on sitten niin.
        Ei kuulosta tutulta.

        Niin tuskin sinä se olisit, uskon, että hän tietäisi kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sepä on sitten niin.
        Ei kuulosta tutulta.

        Hän tietää senkin etten ala soittamaan, koska se on täysin hänen itsensä päätettävissä, kokeeko hän ystävyyteen olevan aineksia. En halua todellisesti väkisellä ripustautua kehenkään. Siihen liittyy varmaan asioita, mitä palstalaiset eivät voi ymmärtää, ettei olisi halunnut jättää asioita vaan...siihen miten kaikki meni...jotenkin se katkesi toisen ihmisen puhumattomuuteen ja johonkin epämääräiseen käytökseen, että se on vaivannut...

        Sinä itse vasta kirjoiti seuraavaa:

        -------------------------

        Ja totuus on, että minun ei tarvitsisi kuuluttaa palstalla häntä, jos hän olisi halunnut ystävyyttä. Minun pitää vain hyväksyä se tosiasia ja minun myös pitää ymmärtää, että hän olisi osoittanut sen jo kauan kauan aikaa sitten, jos hän haluaisi olla ystävä, hän ei olisi ollut vuosia poissa, jos pitäisi seurassani.

        -------------------

        Mihin tuo taas katosi, sinä palasit taas ihan samaan, eikä aikaa siihen mennyt, kuin alle pari tuntia !

    • Anonyymi

      Te näihin ketjuihin kirjoittavat annatte tukenne itse ihmissuhteensa sotkevalle narsistille. Nuo miehet eivät itse halua vastata, olla tämän jatkuvan, henkisesti vaativan ja painostavan häirinnän kohteina.

      Tuollainen, toisen ihmisen sitominen ei ole rakkautta, vaan jopa rikkoo Jumalan käskyjä vastaan, mm:
      Älä varasta (sido henkiseen orjuuteen, saalista toisen, vastahakoisen ihmisen elämää).
      Älä tapa (henkinen ahdistelu, häirintä).
      Älä himoitse toisen (= myös tämän itsensä) omaa elämää.

      • Anonyymi

        Minä en ainakaan tiedä kuka aloittaja on luulin että on miespuolinen mutta taitaakin olla nainenko?

      • Anonyymi

        Sinun kirjoitus ei ole rakkaudellinen olipa aloittaja kuka tahansa ei voi yhtä ihmistä syyttää avioliitostaan. Riitoihin ja ongelmiin tarvitaan aina kaksi ihmistä.

        Miksi kirjoitukseni pitäisi olla rakkaudellinen?
        Rakkaus ansaitaan.

        Riitojen ja ongelmien ylläpitämisiin riittää ihan yksikin, paha ihminen.

        Et ole selvästikään kovin "elämää" nähnyt. Mutta olet kuitenkin kärkäs neuvomaan ja syyllistämään, etenkin itse moniväkivallan uhreja.

        Teiltähä tämä käyp.

        Niin kuin sanoin en tiedä kuka aloittaja on enkä sitä kuka sinä olet. En ole syyllistänyt sinä päinvastoin syytit tuota aloittajaa että hänessä yksistään olisi vika tietämättä edes kenestä puhut. Moniväkivällän enpä siitäkään tiennyt mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kirjoitukseni pitäisi olla rakkaudellinen?
        Rakkaus ansaitaan.

        Riitojen ja ongelmien ylläpitämisiin riittää ihan yksikin, paha ihminen.

        Et ole selvästikään kovin "elämää" nähnyt. Mutta olet kuitenkin kärkäs neuvomaan ja syyllistämään, etenkin itse moniväkivallan uhreja.

        Teiltähä tämä käyp.

        Ikävä jos olet joutunut väkivallan uhriksi. Tarkoitus ei ole satuttaa ketään. Haluaisin kait hieman ymmärtää toisen ihmisen käytöksen syitä. En jotenkin osaa nähdä siten kuin sinä, että se olisi johtunut sellaisista syistä mitä esitit, enkä näe itseäni kuvailussasi. Meissä kaikissa on myös itsekkyyttä ikävä kyllä, mutta en usko olevani narsisti, mitä se kirjaimellisesti tarkoittaa, en pyri hyötysuhteisiin elämässäni tai riistämään ihmisiä ketun häntä kainalossa.

        Terveisin ystävällisesti ap.

        Narsisti ei itse tajua omaa tilaansa eikä näe itseään oikein.

        Joten sinä et itse kykene sitä asiaa arvioimaan, siihen kykenevät vain toiset ihmiset, jotka luonnehäiriöisen osaavat tunnistaa.

        Eräs läheiseni on narsku, eikä hänkään sitä käsitä, mutta ihan samoin sinulla kaikki pyörii sinun itsesi eli naasi ympärillä, se on yhtä minä minä minää.... loputtomiin.

        Siis aivan sitä samaa, mitä voi lukea näistä viesteistäsi tässä ketjussa.

        On paljon muutakin toiminnassasi, joka paljastaa todellisen minuutesi, mutta en näe hyödylliseksi enempiä jatkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kirjoitukseni pitäisi olla rakkaudellinen?
        Rakkaus ansaitaan.

        Riitojen ja ongelmien ylläpitämisiin riittää ihan yksikin, paha ihminen.

        Et ole selvästikään kovin "elämää" nähnyt. Mutta olet kuitenkin kärkäs neuvomaan ja syyllistämään, etenkin itse moniväkivallan uhreja.

        Teiltähä tämä käyp.

        Jos näet että joku väärin tekee.

        1 tess 5:11,14

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsisti ei itse tajua omaa tilaansa eikä näe itseään oikein.

        Joten sinä et itse kykene sitä asiaa arvioimaan, siihen kykenevät vain toiset ihmiset, jotka luonnehäiriöisen osaavat tunnistaa.

        Eräs läheiseni on narsku, eikä hänkään sitä käsitä, mutta ihan samoin sinulla kaikki pyörii sinun itsesi eli naasi ympärillä, se on yhtä minä minä minää.... loputtomiin.

        Siis aivan sitä samaa, mitä voi lukea näistä viesteistäsi tässä ketjussa.

        On paljon muutakin toiminnassasi, joka paljastaa todellisen minuutesi, mutta en näe hyödylliseksi enempiä jatkaa.

        No on se aika kapea-alaista, jos se perustuu palstaviesteihin.

        Onko kaikki ne ei narskuja, jotka sanovat näkevänsä itsessään narskun? Miksi minun pitäisi nähdä itseni sinun silmiesi kautta? Ja minkä hyödyn saisit jos alkaisin nähdä itseni vain pahana ja sairaana, narsistisena jne?

        Minä uskon armo on Jeesuksessa Kristuksessa. Me kaikki olemme syntiä tehneet. Mutta Jeesus ei jätä ihmistä ikuiseksi armon kerjäläiseksi, vaan on luvannut parantaa. Se tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa nähdä terveellä tavalla itseään.

        Ei kannata tuon joka syyllistää sun kirjoittamaasi tietämättä kuka olet niin välittää. Minä en ainakaan välittäisi.
        Taivas päämääränä.

        Ei se minua haittaa, ihmiset luovat omia mielikuvaan ihmisistä ja asioista. Ei ne täällä palstalla vahingoita, eri mielipiteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata tuon joka syyllistää sun kirjoittamaasi tietämättä kuka olet niin välittää. Minä en ainakaan välittäisi.
        Taivas päämääränä.

        Voi sinua sokeaa raukkaa, kun et näe selvää asiaa.

        Olin minäkin joskus noin sokea, mutta onneksi silmäni avattiin ja nyt tunnistan narskun.

        Se oikeasti on vain niin, että ihminen paljastaa itse itsensä, kun tätä vain aikansa jututtaa.

        Tämän vertaa sinä et siis käsittänyt:

        Matt. 12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

        En ole aloittaja mutta sen sanon että sinä et ketään tuomitse Jumala on se jolla on tuomio valta.

        Mitä minä sulle täysin vieras ihminen olen sanonut?

        Sanoistani minut kylläkin luetaan vapaaksi.

        Mitä sinä sekoilet ?

        Tämä vastaukseni oli AP:n viestiin, ei sinulle !

        Joten miksi kysyt minulta näin:

        " Mitä minä sulle täysin vieras ihminen olen sanonut? "

        Jumala toki on ainut Tuomari ja Hän tulee tuomitsemaan ihan kaikki ihmiset !

        Mutta uskovan tulee kehoitttaa ja varoittaa ja nuhdella uskovaksi itseään nimittävää, jos toinen toimii väärin !

        Jos sitä ei tee, niin silloin sitä toimii väärin ja Jumalan tahtoa vastaan.

        Luuk. 17:3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

        Tämä toiminta siis ei ole väärää tuomarointia, vaan Herran ohjeen mukaan toimimista !

        Siinä on tämäkin efekti:

        1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        Vai oletko sinä erimieltä näistä selvistä Raamatunkohdista ???

    • Anonyymi

      Jos sinä koet, että yhteydenpitomme estäisi Kristuksen läsnäolon ja tahdon toteutumisen, hyväksyn päätöksesi hiljaisuuteen.

      Viimeaikoina Jeesuksen läsnäolo on ollut voimakasta ja tunnen Hänet Hengessäni, toisinaan yhteydessä muiden uskovien kanssa, toisinaan ihan yksin.

      Ajattelen niin, että Jeesuksen ja Taivaallisen Isän tahtoa ei saisi rikkoa. Toisaalta armollisen Jumalan tunteminen on juuri tuonut Jeesuksen Hengen läsnäolon kokemuksen voimakkaammin esiin.

      Mutta luotan siihen, että tiedät miten toimia.

      • Anonyymi

        Älä viitsi valehdella !

        Et ole hyväksynyt, että tule hyväksymään !

        Sen estää syvä itsekkyytesi !

        Sinä jatkat näitä yrityksiäsi varmasti maailman tappiin asti, kun sinä vain et kykene millään lopettamaan ja sinun ainoa tarkoituksesi on saavuttaa se, mitä itse haluat, eli saada kaikesta lopulta vieritettyä syy toisen niskaan !

        Sinä vastaat itsestäsi ja minä itsestäni Jumalan edessä.

        En ala asiassa kiistelemään, saat puolestani pitää mielipiteesi minusta.

        Montako kertaa sinä olet jo aiemminkin sanonut niin, että tyydyt toisen ratkaisuun ???

        Näitä viestiketjuja on varmaan jo kymmeniä !

        Joten ei ole kyse mistään mielipiteestä, vaan todellisuudesta sinun kohdallasi !

        Joten älä yritä vääristellä asioita !

        Ilmeisesti Jumala ei ole kovin ahdasmielinen, koska en koe Hänen minua hyljänneen. Varmasti niin on, olen kirjoittanut asiasta paljon. Kiitos heille, jos ovat sitä jaksaneet lukea ja ehkä ovat rukoilleetkin asian ratkeamisen puolesta. Se on minulle ollut todellista, miten milläkin hetkellä. Ja nyt on ollut näin.

        Mutta kyllä se nyt saa kohdallasi riittää. Ymmärrän nykyään, että saa siinäkin olla jaksamista, jos joutuu jatkuvasti joltakin ottamaan vastaan pelkkää arvostelua ja negatiivisuutta. Uskon myös itsessäni sitä olleen aikoinaan paljon, ja toki joskus vieläkin. Olisi kuitenkin mukava, jos löytäisit täällä ihmisistä myös hyviä puolia ja olisit heitä nostamassa ylös, etkä painamassa alas.

        Valoisaa jatkoa sinulle toivotellen.

        Ei ole kyse mistään alas painamisesta !

        Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että sinä viimein lopettaisi väärän toimintasi.

        Joku kyseli sinulta, sukupuoltasi ja tuon henkilön sukupuolta.

        Sinä valheellisesti väitit, että asialla ei ole mitään merkitystä !

        Mutta onhan sillä !

        Sinä olet nainen, jolla on oma mies !

        Mutta täällä sinä olet siis vinkunut ja itkenyt jo kuukausia toisen miehen perään !

        Se on henkistä uskottomuutta omaa miestäsi kohtaan.

        Moni sanoo jopa niin, että sellainen on paljon pahempaa, kuin joku fyysinen uskottomuus, eli syrjähyppy !

        Mutta sinä syvässä itsekkyydessäsi olet siis jo kuukausia vinkunut toisen miehen perään ja olet näitä samoija ketjuja avannut tänne jatkuvalla syötöllä varmaan jo kymmeniä.

        Niin ja kun puhuttiin narsismista, niin narsistille siis ei riitä yksi kumppani, vaan niitä pitää olla useita vastakkaisen sukupuolen edustajia, joilta narsku saa kaiken haluamansa !

        Siis yhdeltä yhtä ja toiselta toista.

        Eli kotona pitää narskulla olla perus turva ja huolehtiminen, mutta sitten narsku tarvitsee myös seikkailuja ja jännää romantiikkaa sun muuta "henkistä yhteyttä" !

        Joten kertoohan tämäkin sinun toimintasi paljon sinusta itsestäsi, ei sitä kuukausia vinguta ja itketä toisen miehen perään ihan turhan takia !

        Valoisampaa jatkoa sinulle toivottaen, sen pimeyden ja vääryyden sijaan, jossa sinä elät ja jota sinä harjoitat.

        Niin ja se muistui vielä mieleeni tästä sinun viimeisimmästä viestistä, että:

        Narsku ei etsi eikä halua kuulla totuutta omista toimistaan.

        Narsku etsii ja hyväksyy vain ne kommentit, jotka tukevat / hyväksyvät hänen omat väärätkin toimensa.

        Narsku siis ei todellakaan etsi totuutta asioista, vaan vain hyväksyntää tai sääliä ym itselleen.

        Siis tämäkin viestisi kertoo paljon sinusta, vaikka sinä et itse sitä tajuakkaan, etkä näe.

        Tämäkin asia oli taas juuri sitä, mistä jo edellä kirjoitin, eli narsku paljastaa itse itsensä, kun tätä vain aikansa jututtaa.

        Kukahan tuo pelle peloton on?
        En tiedä keneksi häntä luulet ja ketä yrität syyllistää. Jokainen tietää itse omat syntinsä ja minulla on tällä sivulla ihan oma aloitus mutta tämä se ei ole.
        Mitä jos pidät ihan omasta polustas huolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyse mistään alas painamisesta !

        Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että sinä viimein lopettaisi väärän toimintasi.

        Joku kyseli sinulta, sukupuoltasi ja tuon henkilön sukupuolta.

        Sinä valheellisesti väitit, että asialla ei ole mitään merkitystä !

        Mutta onhan sillä !

        Sinä olet nainen, jolla on oma mies !

        Mutta täällä sinä olet siis vinkunut ja itkenyt jo kuukausia toisen miehen perään !

        Se on henkistä uskottomuutta omaa miestäsi kohtaan.

        Moni sanoo jopa niin, että sellainen on paljon pahempaa, kuin joku fyysinen uskottomuus, eli syrjähyppy !

        Mutta sinä syvässä itsekkyydessäsi olet siis jo kuukausia vinkunut toisen miehen perään ja olet näitä samoija ketjuja avannut tänne jatkuvalla syötöllä varmaan jo kymmeniä.

        Niin ja kun puhuttiin narsismista, niin narsistille siis ei riitä yksi kumppani, vaan niitä pitää olla useita vastakkaisen sukupuolen edustajia, joilta narsku saa kaiken haluamansa !

        Siis yhdeltä yhtä ja toiselta toista.

        Eli kotona pitää narskulla olla perus turva ja huolehtiminen, mutta sitten narsku tarvitsee myös seikkailuja ja jännää romantiikkaa sun muuta "henkistä yhteyttä" !

        Joten kertoohan tämäkin sinun toimintasi paljon sinusta itsestäsi, ei sitä kuukausia vinguta ja itketä toisen miehen perään ihan turhan takia !

        Valoisampaa jatkoa sinulle toivottaen, sen pimeyden ja vääryyden sijaan, jossa sinä elät ja jota sinä harjoitat.

        Nuo on sinun päätelmiäsi asiasta. On totta etten vastannut, koska tiesin millä mielellä kysellään ja ei sillä ystävyydessä ole oikeasti väliä.

        Kyseisessä ihmissuhteessa on tapahtunut niin paljon hengelliselläkin aspektilla, mistä sinulla ei ole tietoa, eikä vara arvostella, koska olet asiasta täysin ulkopuolinen...olen jo alkujaan todennut, että minulle riittää asioiden läpikäynti, en siis hae mitään sillä, että nyt hänen peräänsä kyselen, koen ettei asioita koskaan selvitetty kunnolla. Mutta jos hän kokee, että asiat on selvitetty ja asia on näin ok, sekin käy, kuten hän asian tahtoo...mutta toki olisin tahtonut tehdä selväksi sen, että olisin kaivannut jotain vastauksia kyseiseen elämänvaiheeseen, en tiedä toki olisiko kohtaaminen vastauksia koskaan antanut.

        Sinä et todellisesti näe sydämeeni ja koen että luet viestini kuten ne haluat nähdä...se ei tarkoita että ne on niin kuin näet. Koen että sanon mitä vain niin käännät ne niin että olen narsku jne.

        Kuten jo kirjoitin, niin narsku ei hyväksy eikä kelpuuta mitään muuta näkemystä, kuin sen, mikä sopii hänen omaan näkemykseensä.

        Kaiken muun sinäkin torjut voimakkasti ja sanot aina vääräksi.

        Noin juuri se menee !

        Ja kuten olen edellä jo sanonut selvästi senkin, että narsku ei itse näe itseään oikein, vaan kuvittelee itse olevansa ihan muuta.

        Tämäkin ketju on taas todistanut nämäkin kirjoittamani asiat todeksi.

        Niin ja ap, turhaan sinä yrität selitellä mustaa valkoiseksi, ei se valkoiseksi muutu, vaikka kuinka paljon yrittäisit sitä selitellä siksi !

        Tämäkin kuuluu narkun perus toimintaan, eli omia vääriä toimia väitetään ihan hyviksi ja motiiveja oikeiksi, vaikka todellisuus on aivan vastakkainen !

        Sen sijaan sen toimintaa mustamalataan, joka uskaltaa sanoa totuuden asioista, eli se onkin paha ja ikävä "tuomitsija" ja paha ihminen, joka sanoo vain narksulle ikävän totuuden äänneen.

        Eli omalla kohdalla mustasta tulee valkoista ja toisen kohdalla valkeudesta tehdään pimeyttä.

        Siis narskussa itsessään eikä hänen toiminnassaan ei ole mitään vikaa mukamaa, mutta muissa se vika ja ongelma aina on ja muista se narskulle löytyy järjestelmällisesti.

        Narsku tosin on taitava kikkailemaan, eli ikäänkuin hän myöntäisi oman virheensä ensin, mutta siinä on vain tarkoitus saada kikkailemalla toinen puolelleen, mutta heti kohta kääntyy kelkka, eikä itsessä enää olekkaan mitään vikaa.

        Narsku siis voi pyytää jopa anteeksi, mutta ei se mitään todellista anteeksipyytämistä ole, vaan vain ja ainoastaan ihmissuhde peliä ja kikkailua, jonka kautta narsku hämää ja vedättää herkkäuskoisia.

        Tämä sivu ei ole mikään alttari minne ihmisten pitäisi tulla anteeksi pyytämään.
        Kaikki joilla on syntejä he käyvät ne kertomassa omassa seurakunnassa rukous alttarille.
        Siellä Jeesus antaa ne anteeksi.

        Minä itse en kyllä yritä mustaa saada valkeaksi. Jeesus on ainut joka voi puhdistaa meidät kaikki.

        Jos sulla on jotain ihmistä kohtaan täällä hampaankolossa jotain niin mene hänen tykönsä ja selvitä asiat koska tuossa että haukut jotain narsistiksi ei ole mitään järkeä.

        Minulla itselläni ei ole ketään vastaan yhtään mitään, olen kaikki asiani käsitellyt ihmisten kanssa tavalla tai toisella, ja ne joita ei ole voinut käsitellä ihmisten kanssa, minä olen jättänyt Herralle !

        Minä olen siis VAPAA kaikesta suhteessa toisiin ihmisiin.

        Minä en ole hakuunut ketään, en sinuakaan, mutta sinusta vain tuntuu siltä, ja se ei ole minun ongelmani vasn sinun omasi !

        Olen kirjoittanut narskujen toiminnasta ja miten se ilmenee käytännössä, ja sitten olen sen kautta tutkinut sinun toimintaasi, eivätkä ne poikkea toisistaan, ikävä kyllä, siis sinun itsesi kannalta.

        Mutta sekään siis ei ole minun ongelmani vaan sinun, joten älä yritä siirtää omista ongelmistasi minun niskaani !

        Tämäkin sinun viestisi taas kerran vahvistaa vain edellä kirjoittamani asiat, eli narsku siis pyrkii siirtämään syyn omista vääryyksistään ja toimistaan aina toiseen ja toisen niskaan tämän kannettavaksi !

        Kerroin vain mitä mieltä olen tuosta että syyllistät ap:tä se ei tee minusta mitään narskua.

        Omistä vääryyksistään en yritä omia vääryyksiäni muiden niskaan laitella totesin vain että palsta ei ole mikään alttari.
        Kaikilla ihmisillä on omat synnit.

        Hei.

        Sovitaan että olen kaikkea sitä mitä kerrot.
        Onko asia ok? Olen narsisti.

        Meissä ihmisissä on paljon vikaa, mitä pitäisi korjata, mutta ikävä kyllä aika vajavaisia loppuviimein olemme. Joskus oma minä nostaa päätänsä ja saattaa hetken luulla olevansa hyvä, kunnes pyhä henki muistuttaa omista virheistä ja vajavuudesta ja huomaa, että on ihan samalla viivalla kaikkien ihmisten kanssa, ei parempi tai huonompi. Ihmisyyteen kuuluu toki myös monia tunteita ja asioita, joiden kanssa on elänyt, silloin ja nyt. Uskon ydin kuitenkin on armossa. Kun ihminen saa olla välitetty, hyväksytty, rakastettu. Mielestäni siinä on uskon ydin.

        Ystävällisesti, ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroin vain mitä mieltä olen tuosta että syyllistät ap:tä se ei tee minusta mitään narskua.

        Omistä vääryyksistään en yritä omia vääryyksiäni muiden niskaan laitella totesin vain että palsta ei ole mikään alttari.
        Kaikilla ihmisillä on omat synnit.

        Yhä vain jatkat samaa...........

        No, eihän se varmaan lopu koskaan, niin se vain ikävä kyllä menee narskujen kohdalla.

        Kun ihminen itse ei näe itseään oikein ja kunnolla, niin eihän hän halua eikä omasta mielestään edes tarvitse apua, siis kun vika ja syy siirretään aina toisten niskaan ja kannettavaksi.

        Monet ammatti terapeutit jopa sanovat ohjeeksi narskun urille, että "pakene" !

        Siis hekin alan ammattilaiset nostavat kätensä pystyyn, heillä ei edes ole keinoja auttaa.

        Jotta apu olisi siis mahdollista, niin se vaatisi ensin sen, että autettava tajuaisi oikeasti tarvitsevansa apua, mutta kun autettava ei koe mitään sellaista tarvitsevansa, niin ei häntä voi mitenkään auttaakkaan.

        Jumalalle toki on kaikki mahdollista, eikä Hänelle ole mikään mahdotonta.

        Kiitos neuvoista. Olet saanut mielestäni tuoda asian esiin.

        Aikoinaan elin sellaisessa tavassa uskoa, että ikäänkuin minulta odotettiin aina elävän jatkuvassa katumuksessa. Ja minä todella aina tein kuten odotettiin, toki sitä katumuskamppailua kävin myös Jumalan kanssa. Muistan eräänkin kerran kontanneeni lattialla armoa pyytäen ja kokeneeni olevani riittämätön ja kelpaamaton Jumalalle. Eikä se ole ainoa kerta, kun olen kokenut ilmeni riittämätön, ei hyväksytty, ei rakastettu.

        Ensimmäinen uskova ihminen, joka osoitti armoa, välittämistä ja oli lujasti kestävä siinä, oli aloituksessa kyselty henkilö. Olin aivan rikki kun hänet tapasin. Ja kyllä, olen ollut varmasti häneen ihastunut myös muulla tavoin. Tavallaan se on ymmärrettävää. Rikkinäiselle ihmiselle osoitettiin Jeesuksen välittävää armoa sellaisella tavalla, jota ei ennen oltu tehty. Haluaisin hänen tietävän. Toki minussa risteilee monia tuntemuksia, olen ihminen joka sanoo kaiken aika suoraan ja ei ehkä osaa katsoa aina kokonaiskuvaa.

        Minä koen, että olen viimein päässyt ristin juurelle ja ymmärtänyt jotain sovituksen tuomasta vapaudesta ja armosta. Sitä ei voi ottaa pois muiden ihmisten mielipiteet, syytökset.

        Kyllä minussa on paljon vikaa ollut ja on vielä tänäkin päivänä. Olen välillä itsekäs. Toisinaan Pyhän hengen tulee muistuttaa kuinka väärässä olen. Uskon kuitenkin lempeään lähestymistapaan ja anteeksiantavaan Jumalaan.

        Voi voi sentään.

        En oikeastaan enää viitsisi kommentoida näitä sinun viestejäsi, niin paljon niissä on pielessä.

        Mutta tässä nyt yksi selvä vääristymä:

        " Aikoinaan elin sellaisessa tavassa uskoa, että ikäänkuin minulta odotettiin aina elävän jatkuvassa katumuksessa. Ja minä todella aina tein kuten odotettiin "

        Eli et toiminut niin omasta tahdostasi ja sydämesi vaatimuksesta, vaan MUIDEN ODOTUSTEN MUKAAN, eli sinä itse kerrot ESITTÄÄNESI VAIN JOTAKIN MUUTA, MITÄ OIKEASTI OLET !

        Tuota tuon kaltaista sanotaan ulkokultaisuudeksi, jossa ihminen kalkitsee vain pintaansa.

        Sitten joku mies näköjään "päästi" sinut ns. halpaan armoon, jossa näiden viestisesi perusteella selvästikkin elät, toimien ihan oman lihallisen tahtosi mukaan !

        Eli oikeasti mikään ei kohdallasi oikeasti muuttunut, paitsi se, että nyt olet antanut itse itsellesi luvan tehdä ja toimia ihan sinun oman tahtosi mukaan, välittämättä pätkääkään siitä, että mikä on Jumalan tahto !

        Olet siis mennyt vain ojasta allikkoon, ja sen siis todistaa tässä ketujssa viesteistäsi kaiken aikaa ilmi tuleva kovaotsaisuus ja todella syvä itsekkyys.

        Tätäkään sinä et toki itse näe ja tajua, sillä ethän sinä olisi viestilläsi tälläistä itsestäsi paljastaa.

        Mutta minä olen jo perehtynyt kyllin sinuun ja siihen, mitä sinä olet ja miten toimit, etkä sinä siksi kykene minua huijaamaan, etkä silmääni viilaamaan !

        Monelle toiselle tuo kyllä olisi mennyt ihan täydestä, kuin väärä raha.

        Tiedätkö. Minä koen, että emme kohtaa ymmärryksen tasolla toisiamme. Kirjoitit, ettet enää viitsisi kommentoida minulle. Olisiko parempi että niin olisi? En usko että tämä muuksi muuttuu tällä keskustelulla. Tämä ei mihinkään johda. Eikö niin. Se varmaan on asia josta olemme yhtä mieltä.

        Ihmiset monesti toimivat elämässään muiden odotusten mukaan, vain Jumala voi päästää siitä ihmisen vapauteen armon kautta...toki ihminen on taipuvainen elämään liikaa muiden mielipiteiden mukaan....mutta kyllä niissäkin asioissa Jumala työtänsä tekee.

        Sinä olet todella oikeassa siinä, että emme ole samalla tasolla, paremmin sitä tuskin voi ilmaista.

        Sitten !

        Jumala ei päästä väärään armoon, jossa vapaus ja armo on pahuuden peitteenä/ verhona:

        1. Piet. 2:16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö. Minä koen, että emme kohtaa ymmärryksen tasolla toisiamme. Kirjoitit, ettet enää viitsisi kommentoida minulle. Olisiko parempi että niin olisi? En usko että tämä muuksi muuttuu tällä keskustelulla. Tämä ei mihinkään johda. Eikö niin. Se varmaan on asia josta olemme yhtä mieltä.

        Ihmiset monesti toimivat elämässään muiden odotusten mukaan, vain Jumala voi päästää siitä ihmisen vapauteen armon kautta...toki ihminen on taipuvainen elämään liikaa muiden mielipiteiden mukaan....mutta kyllä niissäkin asioissa Jumala työtänsä tekee.

        Sinulle tiedoksi vielä se, että sinä vapaudut kommenteistani HETI, kunhan vain lopetat tälläisten viestiketjuen loputtoman postaamisen ja loputtoman jankuttamisesi niissä !

        Huomaatko !

        Se on ihan sinusta itsestäsi kiinni !

        Sinä voit siis ihan itse vapaasti valita !

        Eikö olekkin hienoa ? ;)

        Sama pätee sinuun. Kun et viitsisi vastata ja silti vastaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle tiedoksi vielä se, että sinä vapaudut kommenteistani HETI, kunhan vain lopetat tälläisten viestiketjuen loputtoman postaamisen ja loputtoman jankuttamisesi niissä !

        Huomaatko !

        Se on ihan sinusta itsestäsi kiinni !

        Sinä voit siis ihan itse vapaasti valita !

        Eikö olekkin hienoa ? ;)

        Itseasiassa antaisin itseni sitoa suostumalla antamiisi ehtoihin. Enkä siihen suostu. Kirjoitan aloituksia, jos niin koen aiheesta ja jos en siihen koe tarvetta, jätän kirjoittamatta.
        Tiedoksi. Et nimittäin minua määrä.

        Mutta koskaan ei tiedä mitä tulevan pitää, ehkä teen aloituksia, ehkä en.

        Kuten sanoin JO, sinä itse valitset !

        En ole mitenkään sinua määräillyt !

        Olen vaan olen kertonut vain perusasiat, jotta tiedät missä mennään.

        Sinähän sen sijaan yrität hiljentää minut ja saada minut lopettamaan kirjoitteluni.

        Mutta kuten JO selvästi kerroin, sinä nyt tiedät sen, että miten vältyt kommenteiltani !

        Eli kuten JO sanoin, sinä valitset ihan itse sen, mitä haluat !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseasiassa antaisin itseni sitoa suostumalla antamiisi ehtoihin. Enkä siihen suostu. Kirjoitan aloituksia, jos niin koen aiheesta ja jos en siihen koe tarvetta, jätän kirjoittamatta.
        Tiedoksi. Et nimittäin minua määrä.

        Mutta koskaan ei tiedä mitä tulevan pitää, ehkä teen aloituksia, ehkä en.

        Sen vielä lisään, että sehän sinua nyt ärsyttää kovasti, kun et pysty määräilemään minua ja toimintaani.

        Olet muuten varmaankin sellaiseen muitten ihmisten määräilyyn ja kometeluun tottunut, mutta täällä se vain ei onnistu. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vielä lisään, että sehän sinua nyt ärsyttää kovasti, kun et pysty määräilemään minua ja toimintaani.

        Olet muuten varmaankin sellaiseen muitten ihmisten määräilyyn ja kometeluun tottunut, mutta täällä se vain ei onnistu. :)

        Sinun pitää toimia sitten tässä tapauksessa niin kuin koet oikeaksi, mitäpä siihen muuta voi...

        ap.

    • Anonyymi

      Menkää senssipalstalle.

      • Anonyymi

        Tämä loputon perään vinkuja on täällä kohdannut sen toisen miehen, ja siksi hän täällä avaa näitä ketjuja, joiden kautta hän siis syyllistämällä ja sääliä kerjäämällä sekä monin muin eri tavoin pyrkii saavuttamaan haluamansa !

        Siksi siis täällä !

        Mutta onneksi se mies ajoissa tajusi varmaan sen, mitä tämä nainen on, ja osasi pitää varansa, eikä antanut yhteystietojaan tälle sairaalloiselle ihmiselle !

        Mietin vielä sitä, että mikä kuvastaisi oikein tämän naisen toimintaa ja touhua ?

        Sitä kuvaa, lyhyesti sanottuna, mielestäni yksi sana eli : PAKKOMIELLE !

        Mitäpä sanot jos se nainen on päässyt pakkomielteestään?

        En tiedä kuka aloittaja on mutta minä olen päässyt ja siitä kiitos kuuluu Jeesukselle.

        Mitä sinä oikein sekoilet ?

        Tämä ap aloitti tämän ketjun ja on yhä jatkanut pakkomielteensä ohjaamana vänkäämistää, jota hän siis on jo kuukausia jatkanut !

        Miten voit edes sanoa: "jospa nainen on päässyt pakkomielteestään" ?

        Missä todellisuudessa sinä itse oikein elät, mielikuvitus todellisuudessasiko, jossa sinun omat toiveesi ovat totta ?

        Toki pakkomielteestä voi vapautua, mutta tässä ei ole missään kohtaa ollut näkyvissä yhtään mitään vapautumista, vaan pikemmin yhä vain tiukemmin siitä kiinnipitämisestä.

        En sekoile ja minä puhuin omasta puolestani en ole mikään ap.

        Olenko väittänyt sinua ap:ksi ?

        No en todellakaan, joten taas outoa viestintää !

        Ja on se melkoista sekoilua, kun kirjoitit tälläistä:

        " Mitäpä sanot jos se nainen on päässyt pakkomielteestään? "

        Eli tuo ei perustu siis yhtään mihinkään todellisuuteen, vaan on yhtä outo kuin tuo sanomasi nyt minulle, että minä muka jotenkin pitäisi sinua ap:nä !

        Jos alat yhä vänkäämään tässäkin asiassa, niin miksi sinä siis kirjoitit tämänkin:

        " en ole mikään ap "

        Aivan turha jatko, sillä tämä olisi hyvin riittänyt:

        " minä puhuin omasta puolestani "

        Mutta sitäkään minä en siis ole mitenkään kyseenalaistanut, eli siinäkin oli jo outoutta.

        Sinä siis laitat minun ja ap:n päähän sellaisa oletuksia, jotka eivät ole totta eivätkä tätä todellisuutta, joten melkoista sekoilua touhusi nyt on ollut !

        Siis opettele toimimaan oikein, jos LUULET jotakin, niin KYSY, äläkä laita toisen päähän ajatuksia ja asioita, jotka eivät sinne kuulu. kiitos !

        Niin ja jos viitsit avata silmäsi, niin viimeisin viesti ap:lta klo 16.06 vahvistaa sen hyvin, että mikään ei todellakaan ole muuttunut hänen kohdallaan.

        Joten älä ala väittämään minulle, että "en minä mitään sekoile" !

        Kiitos !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenko väittänyt sinua ap:ksi ?

        No en todellakaan, joten taas outoa viestintää !

        Ja on se melkoista sekoilua, kun kirjoitit tälläistä:

        " Mitäpä sanot jos se nainen on päässyt pakkomielteestään? "

        Eli tuo ei perustu siis yhtään mihinkään todellisuuteen, vaan on yhtä outo kuin tuo sanomasi nyt minulle, että minä muka jotenkin pitäisi sinua ap:nä !

        Jos alat yhä vänkäämään tässäkin asiassa, niin miksi sinä siis kirjoitit tämänkin:

        " en ole mikään ap "

        Aivan turha jatko, sillä tämä olisi hyvin riittänyt:

        " minä puhuin omasta puolestani "

        Mutta sitäkään minä en siis ole mitenkään kyseenalaistanut, eli siinäkin oli jo outoutta.

        Sinä siis laitat minun ja ap:n päähän sellaisa oletuksia, jotka eivät ole totta eivätkä tätä todellisuutta, joten melkoista sekoilua touhusi nyt on ollut !

        Siis opettele toimimaan oikein, jos LUULET jotakin, niin KYSY, äläkä laita toisen päähän ajatuksia ja asioita, jotka eivät sinne kuulu. kiitos !

        Sinä itse tuossa kirjoitit sellaisia asioita että ajattelin niiden olevan minulle vaikka en tuota aloitusta ole tehnyt koska minä olen ollut ihastunut muihin ja myönnän sen että sellainen on väärin mutta tiedä se että Jumala ei erottele syntejä tuossa kun kirjoitit että aloittajan teko olisi pahempi kuin syrjähyppy jätä arviointi Jumalalle hänelle teemme tiliä elämästämme emme sinulle.

        Taas sinä sekoilet ja laitat ihan vääriä sanoja suuhuni !

        LUE KUNNOLLA se, mitä toinen kirjoittaa aläkä keksi päästäsi uusia verioita !

        Mitä minä siis kirjoitin OIKEASTI ?

        " Moni sanoo jopa niin, että sellainen on paljon pahempaa, kuin joku fyysinen uskottomuus, eli syrjähyppy ! "

        MONI SANOO !!!

        EI SIIS " Jumala sanoo" !

        Lopeta jo viimeinkin sanojeni vääristely KIITOS !

        Miteitkö nyt sitten viimein ihan itse sitä, että kuka tai mikä laittaa sinut kaiken aikaa vääristelemään sanomisiani ja antamaan niille ihan vääriä merkityksiä ?!

        Touhusi menee jo ihan mahdottomaksi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas sinä sekoilet ja laitat ihan vääriä sanoja suuhuni !

        LUE KUNNOLLA se, mitä toinen kirjoittaa aläkä keksi päästäsi uusia verioita !

        Mitä minä siis kirjoitin OIKEASTI ?

        " Moni sanoo jopa niin, että sellainen on paljon pahempaa, kuin joku fyysinen uskottomuus, eli syrjähyppy ! "

        MONI SANOO !!!

        EI SIIS " Jumala sanoo" !

        Lopeta jo viimeinkin sanojeni vääristely KIITOS !

        Sinä vääristelet minun puheita en väittänyt että Jumala sanoo niin.

        Mulle on ihan sama mitä moni ihminen ajattelee tai sanoo.

        Fyysinen on ainakin minun mielestäni pahempi kuin henkinen pettäminen mutta henkinen pettäminen on myös väärin ja huorin tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä itse tuossa kirjoitit sellaisia asioita että ajattelin niiden olevan minulle vaikka en tuota aloitusta ole tehnyt koska minä olen ollut ihastunut muihin ja myönnän sen että sellainen on väärin mutta tiedä se että Jumala ei erottele syntejä tuossa kun kirjoitit että aloittajan teko olisi pahempi kuin syrjähyppy jätä arviointi Jumalalle hänelle teemme tiliä elämästämme emme sinulle.

        Sitten vielä tuosta asiasta, että teemme tiliä vain Jumalalle !

        Olen jo aiemmin tässä ketjussa kirjoittanut tästä asiasta ja aiheesta seuraavaa:

        -----------------------
        Jumala toki on ainut Tuomari ja Hän tulee tuomitsemaan ihan kaikki ihmiset !

        Mutta uskovan tulee kehoitttaa ja varoittaa ja nuhdella uskovaksi itseään nimittävää, jos toinen toimii väärin !

        Jos sitä ei tee, niin silloin sitä toimii väärin ja Jumalan tahtoa vastaan.

        Luuk. 17:3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

        Tämä toiminta siis ei ole väärää tuomarointia, vaan Herran ohjeen mukaan toimimista !

        Siinä on tämäkin efekti:

        1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        Vai oletko sinä erimieltä näistä selvistä Raamatunkohdista ???

        -----------------------------

        Eli tuollainen sinun oma asenteesi on täysin väärä, jossa kukaan ei muka saa sanoa kellekkään toiselle uskovalle yhtään mitään, kun mukamas "Jumalalle me vain vastaamme" !

        Kyllä me olemme vastuussa omista toisistamme myös ihmisille ja heiltä meidän pitää pyytää vääriä tekojamme anteeksi ja siten samalla tunnustaa syntimme ja tehdä niistä parannusta !

        Jaak. 5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

        Äläkä ala väittämään ainakaan minulle sellaista, että tuota muka hehdään vain seurakunnassa !

        Siis jos minä rikon lähimmäisiäni kohtaan ja teen heitä kohtaan väärin, niin heiltä minun siinä paikassa on anteeksi pyyettävä ja sovittava ja luvattava pyrkiä parhaani mukaan olla tekemättä niin enää !

        Eli sekin mitä sinä tai joku muu on väittänyt väärin, että tuo asia kuuluu vain seurakuntaan on todella pahaa valhetta !

        Mutta sehän perustuu juuri tuohon ydin asiaan, eli että "kukaan ei saa tuomita, vain Jumala saa tuomita" !

        Vaikka Sana sanoo ja opettaa hyvin selvästi !

        1. Kor. 11:32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

        Tässä viimeisessä siis kerrotaan se juuri, että miksi PITÄÄ TUOMITA SYNNIT ja VÄÄRÄT TEOT uskovien kohdalla !

        Eikä se siis katso aikaa eikä paikkaa !

        Eikö sinun pitäisi henkilökohtaisesti nuhdella ihmistä eikä palstan kautta et sinä voi tietää kuka tuo aloittaja on.

        Toki jos näkee toisen syntiä tekevän niin nuhdella siitä pitää.
        Monet seurakunnat jättävät nuhtelematta uskoisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun pitäisi henkilökohtaisesti nuhdella ihmistä eikä palstan kautta et sinä voi tietää kuka tuo aloittaja on.

        Raamattu ei rajaa nuhtelua vain kahden kesken tehtäväksi asiaksi !

        Verrataan vaikka Paavalin toimintaa, kun hän nuhteli julkisesti Pietaria eli Keefasta:

        Gal. 2:14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle KAIKKIEN KUULLEN: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

        Ja miksi et lukenut tätäkään jonka jo pariinkin kertaan olen laittanut:

        1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        Joten miksi TAAS vänkäät vastaan, siis vastoin Raamatun selvääkin selvempää opetusta ?

        Sitten annan TÄYSIN MAHDOTTOMAN TEHTÄVÄN MINULLE, eli TAAS sitä samaa sekoilua !

        Sinä itse sanot jo, että minä en tunne henkilöä !

        Mutta silti sinä siis vaadit minulta täysin mahdottomia, eli että voisin nuhdella häntä kahden kesken !

        Miten se muka olisi millään mahdollista, kun emme tunne oikeasti toisiamme ?

        Miksi siis yhä uudelleen ja uudelleen näitä ihan järjen ja logiikan vastaisia juttuja ???

        Minä en käsitä ollenkaan tätä sinun jatkuvaa sekoiluasi !

        Mieti nyt edes ensin, että mitä sinä kirjoitat !

        Niin ja eikö sinua ala jo itseäsikin hävettämään ?

        Minä ainakin koen jo voimakasta myötähäpeää, eikä se ole kiva tunne.

        Siis vielä rautalangasta samaa asiaa:

        Minä en tiedä sitä, että kuka tämä ap oikeasti on, joten minun on täysin mahdotonta nuhdella kahden kesken häntä.

        Muuten varmasti niin tekisinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun pitäisi henkilökohtaisesti nuhdella ihmistä eikä palstan kautta et sinä voi tietää kuka tuo aloittaja on.

        Hei sinä vänkääjä, joka kirjoittelet kaiken aikaa sekavia ja epäloogisia juttujasi !

        Olen sinua useaan kertaan korjannut ja kertonut sinulle, että olet toiminut väärin !

        Miksi sinä itse et ole pyytänyt omia vääriä kirjoituksiasi ja niiden väärää sanomaa anteeksi ?

        Miksi et ole tunnustanut erehtyneesi edes ?

        Mikä sen estää ?

        Eikö sinun tule korjata asioita ja myöntää virheitäsi ollenkaan ?

        Noinko sinä toimit myös läheistesi kanssa ???

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kuka on Pelle Peloton? (Paitsi se Aku Ankan hahmo.)

      Miksi te muut olette mukana, osallisina jonkun / joidenkin teille vieraiden miesten seksuaalisessa, henkilökohtaisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden häirinnässä? (Kuuluuko näin tiukasti helluntailaisuuteen?)

      • Anonyymi

        Mitä tämä sinun kirjoitus tarkoittaa?
        Et voi alkaa minua syyllistämään sellaisesta jonka olet jo anteeksi antanut. Me kävimme läpi sen vuosia sitten jo minä pyysin anteeksi ja sinä annoit anteeksi jos nyt kyseinen ihminen olet?
        Vai oletko joku ulkopuolinen joka haluaa syyllistää ja sekoittaa? Minulle ei kuulunut se että hän elää yksin poikamiehenä se oli hänen valinta olin häneen jonkun aikaa ihastunut ja sitten pääsin irti.
        Ei taida tämä liittyä aloitukseen mutta siksi vastasin koska tuo kirjoitus jos sen nyt oikein ymmärsin niin tuntui tutulta.

    • Anonyymi

      Minun mielestäni tuossa aloituksessa ei ole mitään väärää tuo ihminen yrittää saada selvitettyä välit jonkun tuntemansa ihmisen kanssa.
      Niin en kyllä ymmärrä miksi sinä tulet tuolla tavoin aivan kuin hyökkäät hänen päällensä eikö hän sinun mielestäsi litania ihminen sitten saisi selvittää välejänsä?

    • Anonyymi

      VR 62:lle, siis huutomerkeillä kirjoittavalle.

      Voidaanko sopia niin, että vaikka samalla palstalla olemme, pitäisimme ihan vain omista asioistamme huolta.

      Kyllä kyllä, sinulla on varoittajan tehtävä annettu, mutta varoitukset olet antanut aika moneen kertaan.

      • Anonyymi

        Oletko sinä aloittaja? Minä en ole tuo litania huutomerkki ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä aloittaja? Minä en ole tuo litania huutomerkki ihminen.

        Olen aloittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aloittaja.

        Niin, eli nyt TAAS yrität määräillä minua ja hiljentää minut ! :)

        Vaikka vasta ilmoitit hyväksyväsi vallitsevan tilanteen tällä foorumilla.

        Edes takaisin vatkaamista loputtomasti, sitähän sinä tässä ketjussa olet kaiken aikaa tehnyt.

        Eli ensin jotain myöntymistä, mutta parhaillaan siis jo runsaan tunnin kuluttua "tuuli kääntyykin" ja palaat taas toteuttamaan syvässä itsekkyydessäsi omaa tahtoasi !

        Tämäkin tapa ja tyyli on oikein ominaista narskulle !

        Olen sen läheltä nähnyt ja kokenut !

        Minä en siis puhu "kirjaviisautta", vaan minulla on kyllin omakohtaista käytännön kokemusta narskuista ja heidän toiminnastaan, siksi sen niin selvästi näenkin ja erotan nykyään, vaikka joskus olin itsekin sille umpisokea.

      • Anonyymi

        Niin ja tämäkin on jo törkeää touhua !

        Sinä menet ikäänkuin uhkailemaan minua sillä, että paljastat henkilöllisyyteni !

        Mutta se ei sinua pelasta, sillä jos sen teet, niin siitä on sinulle seuraamuksia, sillä sellaista ei vain saa tehdä.

        Minä siis kirjoitan täällä anonyymisti juuri siksi, etten halua kaikenlaisia hörhöjä lähestymään ja avautumaan minulle suoraan.

        Mutta jos sinä menet toimimaan väärin tässä asiassa, niin minä tulen maksattamaan sinulla puhelin numeroiden vaihdot ja salaukset sun muut toimet, jonka kallis ammettilainen tulee tekemään !

        Tämä nyt siis vain ihan tiedoksi etukäteen, jotta et sitten ala vinkumaan, että "minä en tiennyt enkä tajunnut" !

        Tämä siis ei ole mikään uhkaus, vaan vain etukäteis ilmoitus, eli nyt se mahdollinen toimintasi on siis TAHALISTA , eli raskauttavien asianhaarojen vallitessa, noin juridisesti ilmaistuna ja viranomaisten mukaan siis kovemmat rapsut tulee !

        Joten suosittelen nyt lämpimästi sinua miettimään tarkkaan omia toimiasi !

        Saa täällä muutkin vastata eikä pelkästään vain sinä litania huutomerkki.

        Missä minä olen sen kieltänyt ???

        En yhtään missään, joten mitä sinä nyt sekoilet ?

        Enhän minä ole sinun henkilöllisyyttäsi paljastanut tai uhkaillut sitä. Eikö se ole palstalla yleistä tietoa, että huutomerkki on sama kuin vr62 ja oliko se vielä luetaanko sanaa ja mitä muita ...ennenkin olet kestänyt kirjoittajilta sen että jos olisivat maininneet sinut vrksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä minä olen sen kieltänyt ???

        En yhtään missään, joten mitä sinä nyt sekoilet ?

        Sinä se sekoilet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, eli nyt TAAS yrität määräillä minua ja hiljentää minut ! :)

        Vaikka vasta ilmoitit hyväksyväsi vallitsevan tilanteen tällä foorumilla.

        Edes takaisin vatkaamista loputtomasti, sitähän sinä tässä ketjussa olet kaiken aikaa tehnyt.

        Eli ensin jotain myöntymistä, mutta parhaillaan siis jo runsaan tunnin kuluttua "tuuli kääntyykin" ja palaat taas toteuttamaan syvässä itsekkyydessäsi omaa tahtoasi !

        Tämäkin tapa ja tyyli on oikein ominaista narskulle !

        Olen sen läheltä nähnyt ja kokenut !

        Minä en siis puhu "kirjaviisautta", vaan minulla on kyllin omakohtaista käytännön kokemusta narskuista ja heidän toiminnastaan, siksi sen niin selvästi näenkin ja erotan nykyään, vaikka joskus olin itsekin sille umpisokea.

        Menee jopa koomiseen suuntaan, että jos sinun anonyyminimimerkin ilmaisen tai miksi luulen, se olisi kuin henkilöllisyytesi paljastus...olet itse kirjoittanut että aloittaja on joko ls tai st...kait se sinun juttuja sekin oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se sekoilet.

        No, näytä nyt hyvä ihminen se, missä muka olen kieltänyt muita kirjoittamasta !!!

        On se nyt kumma, kun kaikki ihan selvätrkin asiat pitää rautalangasta vääntää sinulle !

        Ei LS, eikä ST paljasta yhtään mitään kyseisistä kirjoittajista !

        Mutta kun sinä sanot tuntevasi minut ja käytät tuota vanhaa nikkiäni, niin kyllä sinä tiedät silloin, että mistä on kyse !

        Joten älä viitsi kieroilla !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, näytä nyt hyvä ihminen se, missä muka olen kieltänyt muita kirjoittamasta !!!

        On se nyt kumma, kun kaikki ihan selvätrkin asiat pitää rautalangasta vääntää sinulle !

        Kirjoitat niin sekavia että sitä tarkoitin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menee jopa koomiseen suuntaan, että jos sinun anonyyminimimerkin ilmaisen tai miksi luulen, se olisi kuin henkilöllisyytesi paljastus...olet itse kirjoittanut että aloittaja on joko ls tai st...kait se sinun juttuja sekin oli?

        Se muuten tuli mieleeni, että kun uudestisyntymässä Jumala muuttaa kivisydämen lihasydämeksi, jonka jälkeen uudestisyntynyt elää aralla tunnolla /sydämellä, etsien Jumalan tahtoa kaikkeen elämässään!

        Niin miten sinä olet paaduttanut ja kovettanut sydämesi taas noin kovaksi, eli mielestäni se vaikuttaa pitkälti jo siltä kivisydämeltä ?

        Siis mikä on saanut sinut paaduttamaan, eli kovettamaan sydämesi noin pahasti ?

        Tulin siihen tulokseen että olette kumpikin aloittaja sekä tuo huutomerkki litania pelle pelottomia ja saatte jäädä riitelemään keskenänne. Minä en tähän teidän kuskusteluun edes kuulu.

        Eli kun minä kehoitin sinua korjaamaan virheelliset väitteesi kirjoituksissasi ja tunnustamaan omat erehdyksesi ja virheesi, niin sitten sinä pakenet vain paikalta !

        No, on se tapa tuokin hoitaa asioita, mutta ei Raamatun mukainen !

        Mutta päätös toki on sinun omasi, en halua sinua mitenkään estellä, kommentoin vain näitä sinun toimiasi ja kirjoituksiasi tässä ketjussa.

        No ikävä, että noin koet, mutta kuten tahdot. Ehkä ketju on mennyt varsin sekavaksi ja vaikea nähdä kuka kirjoittaa ja mitä.

        Aloittaja.

        Sekavaahan se on ollut, kun yksi sekoilee ihan urakalla !

        Sen lisäksi sinä ap itse vaihdat suuntaa, kuin tuuliviiri pyörivällä tuulella !

        Ensin jotain ja sitten päinvastoin alle 2:ssa tunnissa !

        Eihän siinä ole mitään tolkkua enää !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kun minä kehoitin sinua korjaamaan virheelliset väitteesi kirjoituksissasi ja tunnustamaan omat erehdyksesi ja virheesi, niin sitten sinä pakenet vain paikalta !

        No, on se tapa tuokin hoitaa asioita, mutta ei Raamatun mukainen !

        Mutta päätös toki on sinun omasi, en halua sinua mitenkään estellä, kommentoin vain näitä sinun toimiasi ja kirjoituksiasi tässä ketjussa.

        Onko S24 raamatun mukainen tapa hoitaa suhdeasioita...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kun minä kehoitin sinua korjaamaan virheelliset väitteesi kirjoituksissasi ja tunnustamaan omat erehdyksesi ja virheesi, niin sitten sinä pakenet vain paikalta !

        No, on se tapa tuokin hoitaa asioita, mutta ei Raamatun mukainen !

        Mutta päätös toki on sinun omasi, en halua sinua mitenkään estellä, kommentoin vain näitä sinun toimiasi ja kirjoituksiasi tässä ketjussa.

        Ei vaan ihan sen takia että en kuulu tähän teidän kahden keskusteluun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan ihan sen takia että en kuulu tähän teidän kahden keskusteluun.

        Jotenkin en ymmärrä kokemustasi, koska ei tämä vr62:n kanssa keskustelu ole järin "palkitsevaa", sellaista turhaa vääntöä....että ei ole sellainen asia, josta jotain irti saisi.

        Vr62 ei ole hakemani henkilö.

        Ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan ihan sen takia että en kuulu tähän teidän kahden keskusteluun.

        Luultavasti hän haluaa tahallisesti sotkea ketjua tai saa sen siltä näyttämään. Koko asia menee pois alkuperäisestä tarkoituksesta, johonkin ihan muuhun.

        Minä en ole ketjua sotkenut, te olette sen ihan itse tehneet !

        Jos tuo toinen olisi edes kyennyt kirjoittamaan loogisesti, ja ilman sitä, että hän on kirjoituksineen parhaimmillaan jopa ristiriidassa omien sanojensakin kanssa, niin se olisi helpottanut jo paljon.

        Ja jos sinä ap et vaihtaisi kaiken aikaa ees ja taas, niin sekin olisi helpottanut jo paljon !

        Mutta kun ei, niin ei !

        Miten voin auttaa sinua? Jotenkin koen, että reagoit tähän ketjuun aika voimakkaasti.

        Minä en reagoi mitenkään kovasti, minä vain kirjoittelen ihan Rauhasta käsin.

        Eli sekin on sinun omassa päässäsi, koko tuo sinun kuvittelusi tuollaisesta !

        Sinä väitit minun sotkeneen ketjun !

        Mutta eihän se ole ollenkaan totta !

        Katso vain sinne peiliin ja mieti omia toimiasi !

        Lisäksi minä vielä pyydän sinua:

        Lue se, mitä olen kirjoittanut sinulle, mieti ja tutki niitä asioita kunnolla ja rauhassa.

        Tämä siis oli vain pieni pyyntö, ei muuta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan ihan sen takia että en kuulu tähän teidän kahden keskusteluun.

        Eikä tämän ketjun tarkoitus ollut keskustella mitään ylimääräisiä muuten vain...tämä oli tarkoitettu hänelle, tiedoksi, ei kaikille muille.

        Olisi ihana, jos olisi sellainen ystävä elämässä läsnä, joka tuntee ja tietää minut hyvin ja välittää silti ja pysyy elämässäni läsnä..Kait ne on vain haaveita.

        Hän on nähnyt minusta paljon, myös huonoja asioita, enemmän kuin moni muu on. Hänen ystävyytensä sijoittui siihen aikakauteen, että olin tosi hajalla, ja en ollut kovin mukava ihmisenä välittämättä...myös se varmaan vaikutti siihen, että kaikki naiset tunteet olivat niin repiviä.

        En varmaan kuule hänestä koskaan, mutta kaduttaa, että hän ei nähnyt sitä ihmistä, mikä olen, enemmänkin sen rikkonaisen ihmisen.

        Ei vr62, vaan pelle peloton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en reagoi mitenkään kovasti, minä vain kirjoittelen ihan Rauhasta käsin.

        Eli sekin on sinun omassa päässäsi, koko tuo sinun kuvittelusi tuollaisesta !

        Sinä väitit minun sotkeneen ketjun !

        Mutta eihän se ole ollenkaan totta !

        Katso vain sinne peiliin ja mieti omia toimiasi !

        Lisäksi minä vielä pyydän sinua:

        Lue se, mitä olen kirjoittanut sinulle, mieti ja tutki niitä asioita kunnolla ja rauhassa.

        Tämä siis oli vain pieni pyyntö, ei muuta !

        Minä en sinun käsityksiäsi voi allekirjoittaa. Siinä se. Mitä sitä edes taas vatkaamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä tämän ketjun tarkoitus ollut keskustella mitään ylimääräisiä muuten vain...tämä oli tarkoitettu hänelle, tiedoksi, ei kaikille muille.

        Olisi ihana, jos olisi sellainen ystävä elämässä läsnä, joka tuntee ja tietää minut hyvin ja välittää silti ja pysyy elämässäni läsnä..Kait ne on vain haaveita.

        Ap.

        Kukaan ei tiedä kenelle aloituksen teit niin hieman vaikeaa on. Tuntuu että et halua kertoa vaan jaaritella vain sitä täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on nähnyt minusta paljon, myös huonoja asioita, enemmän kuin moni muu on. Hänen ystävyytensä sijoittui siihen aikakauteen, että olin tosi hajalla, ja en ollut kovin mukava ihmisenä välittämättä...myös se varmaan vaikutti siihen, että kaikki naiset tunteet olivat niin repiviä.

        En varmaan kuule hänestä koskaan, mutta kaduttaa, että hän ei nähnyt sitä ihmistä, mikä olen, enemmänkin sen rikkonaisen ihmisen.

        Vaikuttaa kylläkin siltä, että hän näki sinusta totuuden, jota sinä itse et näe.

        Ja siksi hän poistui elämästäsi, kun sinut tunnisti.

        Minä itse olen poistunut muutamien ihmisten elämästä, tunnistettuani heidät.

        Sillä heidän vaikutuksensa on todella paha ja satuttaa monen monia.

        Siis sellainen ihminen sairastuttaa läheisensäkin !

        Siksi kannattaa ottaa etäisyyttä oikein kunnolla, heikompien ihmisten kannattaa lopettaa sellainen väärä ihmissuhde kokonaan ja tyystin.

        Itse olen jo oppinut ottamaan narskut sellaisina, kuin he ovat, eli pahasti rikkinäisinä, joita ei vain voi millään auttaa.

        Sääliksi vain käy, mutta yksikään ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, pikemmin pahemmaksi ja taitavammaksi ihmissuhde pelissään ja peittelemään todellista olemustaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei tiedä kenelle aloituksen teit niin hieman vaikeaa on. Tuntuu että et halua kertoa vaan jaaritella vain sitä täällä.

        No hänellä oli lempinimi pelle peloton, hän tietää sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa kylläkin siltä, että hän näki sinusta totuuden, jota sinä itse et näe.

        Ja siksi hän poistui elämästäsi, kun sinut tunnisti.

        Minä itse olen poistunut muutamien ihmisten elämästä, tunnistettuani heidät.

        Sillä heidän vaikutuksensa on todella paha ja satuttaa monen monia.

        Siis sellainen ihminen sairastuttaa läheisensäkin !

        Siksi kannattaa ottaa etäisyyttä oikein kunnolla, heikompien ihmisten kannattaa lopettaa sellainen väärä ihmissuhde kokonaan ja tyystin.

        Itse olen jo oppinut ottamaan narskut sellaisina, kuin he ovat, eli pahasti rikkinäisinä, joita ei vain voi millään auttaa.

        Sääliksi vain käy, mutta yksikään ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, pikemmin pahemmaksi ja taitavammaksi ihmissuhde pelissään ja peittelemään todellista olemustaan !

        Minusta näyttää siltä ettet usko Jeesuksen parantavaan voimaan ihmisen elämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa kylläkin siltä, että hän näki sinusta totuuden, jota sinä itse et näe.

        Ja siksi hän poistui elämästäsi, kun sinut tunnisti.

        Minä itse olen poistunut muutamien ihmisten elämästä, tunnistettuani heidät.

        Sillä heidän vaikutuksensa on todella paha ja satuttaa monen monia.

        Siis sellainen ihminen sairastuttaa läheisensäkin !

        Siksi kannattaa ottaa etäisyyttä oikein kunnolla, heikompien ihmisten kannattaa lopettaa sellainen väärä ihmissuhde kokonaan ja tyystin.

        Itse olen jo oppinut ottamaan narskut sellaisina, kuin he ovat, eli pahasti rikkinäisinä, joita ei vain voi millään auttaa.

        Sääliksi vain käy, mutta yksikään ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, pikemmin pahemmaksi ja taitavammaksi ihmissuhde pelissään ja peittelemään todellista olemustaan !

        Siinä se pahin narsisti taitaa olla.

        Jos ihminen itse haluaa muuttua siihen on mahdollisuus ja Jeesuksen avulla se vielä voimistuu.

        Onneksi minulla ei ole sinun tavallasi ajattelevaa ystävää.

        Olet ihmisten lyttääjä lyttäät ihmisen vaikket edes tiedä kenestä on kyse.
        Kirjoitat ja haukut narsistiksi täysin sulle tuntemattomatonta ihmistä en usko että tunnet aloittajaa.

        Ja sinä vielä sanot olevasi uskovainen.

        No jos hän näin ajatteli ja katsoi kuten sinä, niin sille ei voi mitään.

        Kuitenkin koen ettei hän noin koskaan syyttänyt niin kuin sinä teet. Ei koskaan sanonut narskuksi jne. Paremminkin yritti valaa tiivis paremmasta.

        Toivoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hänellä oli lempinimi pelle peloton, hän tietää sen.

        No en ole sitten hän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en ole sitten hän.

        Et sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä se pahin narsisti taitaa olla.

        Jos ihminen itse haluaa muuttua siihen on mahdollisuus ja Jeesuksen avulla se vielä voimistuu.

        Onneksi minulla ei ole sinun tavallasi ajattelevaa ystävää.

        Olet ihmisten lyttääjä lyttäät ihmisen vaikket edes tiedä kenestä on kyse.
        Kirjoitat ja haukut narsistiksi täysin sulle tuntemattomatonta ihmistä en usko että tunnet aloittajaa.

        Ja sinä vielä sanot olevasi uskovainen.

        Olen JO kirjoittanut senkin, että narsku itse ei halua apua, hän kun on sokea omalle tilalleen ja kuvittelee päässään itsestään ihan muuta.

        Sellaista ihmistä ei voi auttaa siis, joka ei koe apua tarvitsevansa ollenkaan.

        Olen senkin sanonut JO, että ihminen ei voi auttaa todellista narskua, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista, eikä mikään ole Hänelle mahdotonta.

        Mutta TAAS törmätään siihen ikävään tosiasiaan, että narsku ei halua Jumalankaan apua, eikä Jumala toimi vastoin ihmisen omaa tahtoa.

        Se on siis ns. noidan kehä.

        Ja sitten tultiinkin tuohon taas kerran, eli heittäännytään lapselliseksi. eli:

        " Itse olet !"

        Mentiinkö nyt sitten jo hiekkalaatikolle leikkimään tuota leikkiä ?

        Voi voi sentään !

        Tiedätkö, että minulle on ihan sama mitä sinä ajattelet asiasta.

        Ja hän ei näitä taida käydä edes lukemassa tai on alkanut siltä tuntumaan, miksi niin tekisi edes, joten...

        ap.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen JO kirjoittanut senkin, että narsku itse ei halua apua, hän kun on sokea omalle tilalleen ja kuvittelee päässään itsestään ihan muuta.

        Sellaista ihmistä ei voi auttaa siis, joka ei koe apua tarvitsevansa ollenkaan.

        Olen senkin sanonut JO, että ihminen ei voi auttaa todellista narskua, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista, eikä mikään ole Hänelle mahdotonta.

        Mutta TAAS törmätään siihen ikävään tosiasiaan, että narsku ei halua Jumalankaan apua, eikä Jumala toimi vastoin ihmisen omaa tahtoa.

        Se on siis ns. noidan kehä.

        Ja sitten tultiinkin tuohon taas kerran, eli heittäännytään lapselliseksi. eli:

        " Itse olet !"

        Mentiinkö nyt sitten jo hiekkalaatikolle leikkimään tuota leikkiä ?

        Voi voi sentään !

        Et sinä ihmistä tuntematta ketään narsistiksi voi sanoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ihmistä tuntematta ketään narsistiksi voi sanoa.

        Sori vaan, mutta kyllä minä tunnistan varmasti paremmin narskun, kuin moni ammatti terapeuttikaan.

        Olen koulutuksen ja ja opetuksen saanut Herralta, oman elämäni kokemusten kautta ja ansiosta.

        Noita terapeutteja moni narsku pystyy huijaaman ja on huijannutkin, sillä on paljon esimerkkejä siitä, kuinka se uhri on käännetty pahantekijäksi ja se pahantekijä on käännetty uhriksi !

        Siksi taitavia nuo ihmissuhde pelien harjaantuneet pelajaat ovat !

        He ovat äärettömän taitavia kääntämään asiat ihan päälaelleen !

        Mutta en olen oppinut, että kun narskua tei epäiltyä kyllin vain jututtaa kunnolla, niin tämä kyllä ajan kanssa itse paljastaa itsensä omilla puheillaan ja toiminnallaan.

        Se ei vaadi siis kuin aikaa ja asiaan syvällisesti harjaantuneen koettelijan / tutkijan !

        Raamattu muuten sanoo ja opettaa, että ihmisen omista sanoista hänet tunnistaa ja tuomitaan niiden mukaan ja kautta:

        Matt. 12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori vaan, mutta kyllä minä tunnistan varmasti paremmin narskun, kuin moni ammatti terapeuttikaan.

        Olen koulutuksen ja ja opetuksen saanut Herralta, oman elämäni kokemusten kautta ja ansiosta.

        Noita terapeutteja moni narsku pystyy huijaaman ja on huijannutkin, sillä on paljon esimerkkejä siitä, kuinka se uhri on käännetty pahantekijäksi ja se pahantekijä on käännetty uhriksi !

        Siksi taitavia nuo ihmissuhde pelien harjaantuneet pelajaat ovat !

        He ovat äärettömän taitavia kääntämään asiat ihan päälaelleen !

        Mutta en olen oppinut, että kun narskua tei epäiltyä kyllin vain jututtaa kunnolla, niin tämä kyllä ajan kanssa itse paljastaa itsensä omilla puheillaan ja toiminnallaan.

        Se ei vaadi siis kuin aikaa ja asiaan syvällisesti harjaantuneen koettelijan / tutkijan !

        Minä olen tänne muutamaan kohtaan kirjoittanut niin minuako narsistiksi haukut?
        Eli kaikki ihmiset ovat sun mielestä narsisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen tänne muutamaan kohtaan kirjoittanut niin minuako narsistiksi haukut?
        Eli kaikki ihmiset ovat sun mielestä narsisteja.

        Mitä sinä TAAS sekoilet ?

        Eikö sekoiluillesi tule millään loppua ?

        Näytä TAAS kerran se, että missä minä olen sinua sanonut narskuksi !!!

        LUE KUNNOLLA SE, mitä olen oikeasti kirjoittanut, äläkä keksi päästäsi ihan älyttömiä juttuja !

    • Anonyymi

      Hieman erkaantunut aihepiiristä ilmeisesti.

      • Anonyymi

        Aihepiiri ei ole helluntailaisuus !

        Vaan tämän, loputtomasti toisen miehen perään vinkuvan ja mankuvan naisen loputon lähentely ja yhteyden otto yritys !

        Näitä samoja ketjuja on varmasti jo kymmeniä ja sama siis toistuu kuukaudesta toiseen.........

        Se on tämän ketjun todellinen aihe ja syy !

        Olen jo nimittänyt tätä touhua ja ap:n toimintaa PAKKOMIELTEEKSI, joka ei hellitä, ei sitten millään.

        Onko aloittaja sanonut olevansa nainen?

        Minä luulin että hän on mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aihepiiri ei ole helluntailaisuus !

        Vaan tämän, loputtomasti toisen miehen perään vinkuvan ja mankuvan naisen loputon lähentely ja yhteyden otto yritys !

        Näitä samoja ketjuja on varmasti jo kymmeniä ja sama siis toistuu kuukaudesta toiseen.........

        Se on tämän ketjun todellinen aihe ja syy !

        Olen jo nimittänyt tätä touhua ja ap:n toimintaa PAKKOMIELTEEKSI, joka ei hellitä, ei sitten millään.

        Minun ei tarvi vinkua minkään toisen miehen perään koska olen tyytyväinen omaan aviomieheeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ei tarvi vinkua minkään toisen miehen perään koska olen tyytyväinen omaan aviomieheeni.

        Mitäs sinä tässäkin ketjussa TAAS olet tehnyt ?

        Joten älä nyt ihan selvässä asiassa yritä valehdella !

        Oletko oikeasti noin totaalisen sokea omille toimillesi ?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs sinä tässäkin ketjussa TAAS olet tehnyt ?

        Joten älä nyt ihan selvässä asiassa yritä valehdella !

        Oletko oikeasti noin totaalisen sokea omille toimillesi ?

        En ole aloittaja joten en vinku toisen miehen perään. Ole huolissasi vain omista toimistasi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole aloittaja joten en vinku toisen miehen perään. Ole huolissasi vain omista toimistasi.

        Mitä sinä taas sekoilet ?

        Kyse oli AP:stä eikä sinusta !!!

        Miten voitkin ihan kaiken ymmärtää väärin ???

    • Anonyymi

      >> Eikä tämän ketjun tarkoitus ollut keskustella mitään ylimääräisiä muuten vain...tämä oli tarkoitettu hänelle, tiedoksi, ei kaikille muille. <<

      Tämä on helluntailaisuuden keskustelupalsta!!!!!!!!!!
      Tämä ap-pelle kumppaneineen täällä ylimääräisiä jauhaa.

      • Anonyymi

        No, ap vähät välittää mistään saannöistä !

        Hän tekee ihan mitä lystää, häntä eivät pyynnöt tai säännöt koske ollenkaan !

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No, ap vähät välittää mistään saannöistä !

        Hän tekee ihan mitä lystää, häntä eivät pyynnöt tai säännöt koske ollenkaan !

        "Ketju ei keskustele ylimääräisiä ja muuten vain, eikä ole tarkoitettu muille"....

        Ei tämä ole mikään senssisivu, jossa lähetellään yksityisviestejä!!!

        Eikö aloittajalle kumppaneineen ole sähköposti, puhelin ym. yksityisviestintävälineet tuttuja, kun tulette privaattiasioitten kanssa julkiselle kristinuskon palstalle asioita puimaan...?! Ihan hävettää.

    • Anonyymi
      UUSI

      Paljonko on varaa raamatunlauseisiin vedota, jos kerran ovat toistensa kanssa petossuhteessa, mikä on raamatussa ja Jumalan silmissä synti.

      "Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."

      • Anonyymi
        UUSI

        Minä en ole kenenkään kanssa suhteessa voit nuhdella aloittajaa jos hänellä on suhde johonkin.
        Minulla on ihan oma aloitus mutta se ei ole tämä.
        Voin kertoa otsikon.

        Olen myöntänyt omassa aloituksessani että henkinen pettäminen on väärin.
        Sellaista yritän vältellä.

        Minä sain ketjusta sen kuvan, että omassa parisuhteessa oleva on toisessa parisuhteessa olevasta osapuolesta kiinnostunut.

    • Anonyymi
      UUSI

      On mielestäni ylireagointia ajatella, että tätä voisi luokitella häirinnäksi. Toki minun olisi ollut järkevämpää ymmärtää, että jos henkilö ei halua olla tekemisissä, niin hän ei ole, vaikka pommittaisin tänne miljoona viestiä.

      Henkilön tuntien tai mitä tiedän hänen mielipiteistään, niin en usko hänen pitävän ystävyyttä itsessään vääränä, joko hän ei halua olla tekemisissä, koska kokee luonteeni vaikeaksi tai jotenkin ajattelee, että ystävyys olisi minulle vaikeaa.

      Tällä palstalla keskustellaan mikä on soveliasta. Maailmassa on aina niitä, jotka arvioivat muiden elämää, mikä on soveliasta, onko naisen soveliasta pitää kesälomalla toppia tai legginsejä, ettei se aiheuta himoja miehissä....samoin voidaan luoda sääntöjä, joissa miehillä ja naisilla on eri puolet synagogissa, tai että nainen ja mies eivät voi olla ystäviä.

      Tämä palsta on aika "rajoittunut", eikä ehkä hyvä paikka jakaa tuntemuksiaan sen vuoksi.

      • Anonyymi
        UUSI

        Vaikka otitkin vain esimerkin niin ihan huoletta voit käyttää kesäisin legginssejä ja toppia mekkoa ihan mitä tahdot. Miehellä omassa päässä vikaa jos sellaisia ajatuksia tulee.

        Minun aloitukseni otsikko on Määränpää taivas.

        Mutta samaan se on ystävyydestä, ettei miehen ja naisen väliseen ystävyyteen aivan välttämättömänä kuulu seksuaalisuus mitenkään.

        Haluatko sitä kommentoitavan?

        Mies ja nainen voi olla myös ystäviä. Monilla ihmillä on sekä miehiä että naisia ystävinä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko sitä kommentoitavan?

        En kommentoi tarkoitin vaan sitä että voi käydä lukemassa ja varmaan jotkut käyneetkin lukemassa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tämä on kristinuskon ja helluntailaisuuden palsta, jossa sääntöjen mukaan kuuluu keskustella uskonasioista.

        Jos haluaa lukea kommentteja tuntemattomien ihmisten yksityiselämästä, kannattaisi tehdä parannusta tirkistelytaipumuksesta.

        Samalla tavalla minä saan oman aloituksen kirjoittaa niin kuin ap:kin teki.
        Hän ei kertonut elämästään vaan ainoastaan siitä että haluaa selvittää asioita jonkun kanssa. Ei tarvitse minun Määränpää taivas aloitustani haukkumaan.

        Minun ei tarvitse selvittää kenenkään kanssa asioitani muuta kuin että yritän saada avioliittoni toimimaan. Eli keskityn aviomieheeni.

        Jos joku minun aloituksen lukee ei se ole mitään tirkistelyä minä sen itse kirjoitin eikä minua haittaa että se luetaan.

    • Anonyymi
      UUSI

      En ole kiinnostunut lukemaan suhdealoituksista enkä suhdeasioista. En sinun enkä muittenkaan suhteista.

      Suomi24 on säännöissään määritellyt asiat ja eritellyt palstat aihepiireittäin, enkä minä. Suhdeasiat kuuluvat palstaluokituksen mukaan tänne:

      https://keskustelu.suomi24.fi/suhteet

      "Lue aiheen Helluntailaisuus keskusteluja", taas sanotaan Helluntailaisuus-palstan etusivulla ylhäällä. Helluntailaisuutta odottaa siis näkevänsä, kun tänne palstalle tulee lukemaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei ole pakko lukea mutta oikeassa kulmassa näkyy lukija määrä joten jotkut ihmiset ovat lukeneet sen minunkin aloitukseni vaikka sinä et olisikaan lukenut.

        Ei minun mielestäni haittaa vaikka sen tänne helluntalaisuus sivulle kirjoitin.
        Vaikka tämä sivu pääasiassa käsittelee helluntalaisuutta niin en tehnyt mielestäni väärin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ap vähät välittää säännöistä ja ohjeista, häntä ne muka eivät koske, eivät ollenkaan !

        Se on kumma juttu, näet uskovaksi itseään nimittävän tulisi olla vielä paljon tarkempi siinä, kuin uskosta osattomien !

        Mutta monesti se näiden itse itsensä paaduttaneiden kohdalla onkin ihan toisin, kuten tämäkin tapaus hyvin sen kertoo ja osiottaa !

        Niin ja kun tätä samaa menoa on jatkunut jo kuukausia ja samankaltaisia viestiketjua on jo kymmeniä !

        Eikö tällä toimi ollenkaan moderointi ???

        Siis miksi täällä saa kukin huseerata mielin määrin, kun taas esim. "lutherilaisuus osiossa" on jo alussa tiukka viesti asiasta tähän tyyliin :

        -------------------------------

        Luterilaisuus-palstan sisältö

        suomi24

        04.03.2020 16:53
        Ilmoita
        Hei! Luterilaisuus-palstan tarkoituksena on keskustella luterilaisuudesta sekä sen kanssa risteävistä ilmiöistä. Palstalle kirjoitettujen viestien tulee vastata palstan aihetta ja olla Suomi24:n sääntöjen ja käyttöehtojen mukaisia.

        Uskonnot ja uskomukset -pääkategorian alta löytyy runsaasti palstoja, joissa voi keskustella uskontoon liittyvistä asioista, jotka eivät koske luterilaisuutta. Lisäksi Suomi24:ssä on palstoja, joissa voi keskustella muista kuin uskontoon liittyvistä aiheista.

        Suomi24-palstoilla moderointi tapahtuu sivuston virallisten moderaattoreiden toimesta. He valvovat sivustoa muun muassa Ilmoita-painikkeen kautta tehtyjen ilmoitusten perusteella. Myös käytössämme oleva tekoäly poistaa viestejä ja se tekee niin monista syistä. Toisinaan virheellisiä poistoja tulee, ja siksi tarkistus on joskus paikallaan. Asiasta kannattaa kysyä viesti- tai ketjukohtaisesti palautelomakkeen kautta.

        Jos löydät viestin, joka mielestäsi pitäisi poistaa, voit tehdä siitä ilmoituksen. Aloitusviestin ilmoituspainike löytyy suoraan aloitusviestistä (lipun kuva) ja kommenttien painike puolestaan kunkin viestin yläkulmasta kolmen pisteen takaa. (Jokainen viesti tulee ilmoittaa erikseen.) Kaikki ilmoitetut viestit luetaan, mutta jokainen ilmoitus ei välttämättä johda viestin poistamiseen. (Kts. säännöt ) Käyttäjien aktiivisuus auttaa moderaattoreita pitämään palstan siistinä.

        Mukavaa kevään odotusta!
        - Suomi24-tiimi

        ----------------------------

        Mistä siis tämä lepsuus tällä hellutailaisuus palstalla ???

        HALOO MODEROINTI !

        Tämä sivu ei "pääasiassa" helluntailaisuutta käsittele, vaan se on ainoastaan helluntailaisuuden käsittelyä varten tarkoitettu.

        Sivun katsojamäärät taas eivät kerro lukemisesta mitään, vaan ainoastaan sivun avauskerroista.

        En ole aloittaja paina se kaaliisi.
        Minähän sanoin että sen minunkin aloitukseni etkö osaa lukea?
        Se että kerroin omasta elämästäni ja myös tekemistä synneistäni siinä ei pitäisi olla mitään väärää. Eikö synnit pitäisikin tuoda valoon vai oletko sitä mieltä että ne pitäisi piilottaa?

        Osaamme lukea. Siksi juuri on ohjattu kirjoittamaan suhteista suhteet-palstalle.

        Minulla ei suhteita ole muuta kuin omaan aviomieheeni.

        Mitenkäs aloittajan laita?

        Jos nyt ihan tarkkoja ollaan hänenkään aloitus ei taida liittyä palstan aiheeseen?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole aloittaja paina se kaaliisi.
        Minähän sanoin että sen minunkin aloitukseni etkö osaa lukea?
        Se että kerroin omasta elämästäni ja myös tekemistä synneistäni siinä ei pitäisi olla mitään väärää. Eikö synnit pitäisikin tuoda valoon vai oletko sitä mieltä että ne pitäisi piilottaa?

        Mitä sinä loputtomasti sekoilet ???

        Minä kirjoitin SELVÄSTI ap:stä ja hänen toimistaan EN SINUN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Oletko humalassa vai jossain aineissa vai muuten vain ihan ulkona todellisuudesta ?

        Siis jatkuvasti ja loppumattomasti sinä väännät selvääkin selvemmät kirjoitukset ihan pieleen !

        Montako kertaa minun vielä pitää sanoa, että:

        LUE KUNNOLLA SE MITÄ TOINEN ON KIRJOITTANUT OIKEASTI !!!

        ÄLÄKÄ LISÄÄ TAI POISTA SIITÄ MITÄÄN !

        Tämä alkaa jo todella turhauttaa, korjata loputtomasti sinun sekoilujasi !

        Luetaan vielä yhdessä se alku edellisestä kirjoituksestani:

        Ap vähät välittää säännöistä ja ohjeista, häntä ne muka eivät koske, eivät ollenkaan !

        Siis AP !!!

        Eli aloituksen tekijä / postaaja !!!

        ET SINÄ !!!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla ei suhteita ole muuta kuin omaan aviomieheeni.

        Mitenkäs aloittajan laita?

        Jos nyt ihan tarkkoja ollaan hänenkään aloitus ei taida liittyä palstan aiheeseen?

        Suhteet-sanan tarkoittaa kaikkia mahdollisia ihmissuhteita. 😁

        Keskustelu24 Suhteet-palstan aihealueet:

        Anoppi ja appi, Avioero, Avioliitto, Avoero, Avoin suhde, Avoliitto, Häät, Ihannemies, Ihannenainen, Kaukosuhteet, Lapset ja parisuhde, Miehen logiikka, Miten mies isketään? Miten nainen isketään? Monikulttuuriset suhteet, Naisen logiikka, Nettideittailu, Parisuhde, Perheväkivalta, Riidat ja sopiminen, Romantiikka, Sinkut, Suhteen aloittaminen, Suhteen lopettaminen, Suku on pahin, Suku on paras, Särkynyt sydän, Tapasimme Suomi24:ssä, Treffeillä, Tunteet, Työpaikkaromanssit, Uskottomuus, Vanha suola janottaa, Yhden yön jutut, Ystävyys

        Tämän ketjun aihe sopii selvästikin Suhteet-palstan aiheisiin.

        https://keskustelu.suomi24.fi/suhteet

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä sivu ei "pääasiassa" helluntailaisuutta käsittele, vaan se on ainoastaan helluntailaisuuden käsittelyä varten tarkoitettu.

        Sivun katsojamäärät taas eivät kerro lukemisesta mitään, vaan ainoastaan sivun avauskerroista.

        Jos avaa sivun niin aika monella on tapana lukea aukaisemansa sivu. :)

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ap vähät välittää säännöistä ja ohjeista, häntä ne muka eivät koske, eivät ollenkaan !

        Se on kumma juttu, näet uskovaksi itseään nimittävän tulisi olla vielä paljon tarkempi siinä, kuin uskosta osattomien !

        Mutta monesti se näiden itse itsensä paaduttaneiden kohdalla onkin ihan toisin, kuten tämäkin tapaus hyvin sen kertoo ja osiottaa !

        Niin ja kun tätä samaa menoa on jatkunut jo kuukausia ja samankaltaisia viestiketjua on jo kymmeniä !

        Eikö tällä toimi ollenkaan moderointi ???

        Siis miksi täällä saa kukin huseerata mielin määrin, kun taas esim. "lutherilaisuus osiossa" on jo alussa tiukka viesti asiasta tähän tyyliin :

        -------------------------------

        Luterilaisuus-palstan sisältö

        suomi24

        04.03.2020 16:53
        Ilmoita
        Hei! Luterilaisuus-palstan tarkoituksena on keskustella luterilaisuudesta sekä sen kanssa risteävistä ilmiöistä. Palstalle kirjoitettujen viestien tulee vastata palstan aihetta ja olla Suomi24:n sääntöjen ja käyttöehtojen mukaisia.

        Uskonnot ja uskomukset -pääkategorian alta löytyy runsaasti palstoja, joissa voi keskustella uskontoon liittyvistä asioista, jotka eivät koske luterilaisuutta. Lisäksi Suomi24:ssä on palstoja, joissa voi keskustella muista kuin uskontoon liittyvistä aiheista.

        Suomi24-palstoilla moderointi tapahtuu sivuston virallisten moderaattoreiden toimesta. He valvovat sivustoa muun muassa Ilmoita-painikkeen kautta tehtyjen ilmoitusten perusteella. Myös käytössämme oleva tekoäly poistaa viestejä ja se tekee niin monista syistä. Toisinaan virheellisiä poistoja tulee, ja siksi tarkistus on joskus paikallaan. Asiasta kannattaa kysyä viesti- tai ketjukohtaisesti palautelomakkeen kautta.

        Jos löydät viestin, joka mielestäsi pitäisi poistaa, voit tehdä siitä ilmoituksen. Aloitusviestin ilmoituspainike löytyy suoraan aloitusviestistä (lipun kuva) ja kommenttien painike puolestaan kunkin viestin yläkulmasta kolmen pisteen takaa. (Jokainen viesti tulee ilmoittaa erikseen.) Kaikki ilmoitetut viestit luetaan, mutta jokainen ilmoitus ei välttämättä johda viestin poistamiseen. (Kts. säännöt ) Käyttäjien aktiivisuus auttaa moderaattoreita pitämään palstan siistinä.

        Mukavaa kevään odotusta!
        - Suomi24-tiimi

        ----------------------------

        Mistä siis tämä lepsuus tällä hellutailaisuus palstalla ???

        HALOO MODEROINTI !

        Sama koskee sinua. Ylläpito voisi ajatella toisen sanomista narsistiksi, että se on toisen kirjoittaja harjaamista.

        ap.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama koskee sinua. Ylläpito voisi ajatella toisen sanomista narsistiksi, että se on toisen kirjoittaja harjaamista.

        ap.

        Siis herjaamista.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä loputtomasti sekoilet ???

        Minä kirjoitin SELVÄSTI ap:stä ja hänen toimistaan EN SINUN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Oletko humalassa vai jossain aineissa vai muuten vain ihan ulkona todellisuudesta ?

        Siis jatkuvasti ja loppumattomasti sinä väännät selvääkin selvemmät kirjoitukset ihan pieleen !

        Montako kertaa minun vielä pitää sanoa, että:

        LUE KUNNOLLA SE MITÄ TOINEN ON KIRJOITTANUT OIKEASTI !!!

        ÄLÄKÄ LISÄÄ TAI POISTA SIITÄ MITÄÄN !

        Tämä alkaa jo todella turhauttaa, korjata loputtomasti sinun sekoilujasi !

        No anteeksi enhän minä voinut tietää että hänestä puhuit. 🙂🤭👍

        Eipäs liioitella minulla ei ole sekoiluja.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Suhteet-sanan tarkoittaa kaikkia mahdollisia ihmissuhteita. 😁

        Keskustelu24 Suhteet-palstan aihealueet:

        Anoppi ja appi, Avioero, Avioliitto, Avoero, Avoin suhde, Avoliitto, Häät, Ihannemies, Ihannenainen, Kaukosuhteet, Lapset ja parisuhde, Miehen logiikka, Miten mies isketään? Miten nainen isketään? Monikulttuuriset suhteet, Naisen logiikka, Nettideittailu, Parisuhde, Perheväkivalta, Riidat ja sopiminen, Romantiikka, Sinkut, Suhteen aloittaminen, Suhteen lopettaminen, Suku on pahin, Suku on paras, Särkynyt sydän, Tapasimme Suomi24:ssä, Treffeillä, Tunteet, Työpaikkaromanssit, Uskottomuus, Vanha suola janottaa, Yhden yön jutut, Ystävyys

        Tämän ketjun aihe sopii selvästikin Suhteet-palstan aiheisiin.

        https://keskustelu.suomi24.fi/suhteet

        En ala kirjoittamaan minnekään suhde sivulle.
        Tänne kirjoitin ja muualle en enää kirjoita.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama koskee sinua. Ylläpito voisi ajatella toisen sanomista narsistiksi, että se on toisen kirjoittaja harjaamista.

        ap.

        Olen siinä samaa mieltä sinun kanssasi ap että tuo huutomerkki ihminen käyttääntyy törkeästi ihmistä kohtaan jota ei tunne.
        Minulle kirjoitti että olenko humalassa tai aineissa. Pitää sitä vähän miettiä mitä muille kirjoittaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos avaa sivun niin aika monella on tapana lukea aukaisemansa sivu. :)

        En minä ainakaan lue. Täältäkin luin vain aloituksen, jonkun kommentin välistä ja lopusta, ja totesin, että ei kuulu tänne, eikä kiinnosta aihe.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen siinä samaa mieltä sinun kanssasi ap että tuo huutomerkki ihminen käyttääntyy törkeästi ihmistä kohtaan jota ei tunne.
        Minulle kirjoitti että olenko humalassa tai aineissa. Pitää sitä vähän miettiä mitä muille kirjoittaa.

        No itse en ainakaan kellekään sano päin naamaa narsisti tai oletko aineissa yms.

        Mutta tapansa kullakin nähdä asiat.

        Ja pysyn kannassani, että olisi mukava saada selvitettyä asiat sen erään ihmisen kanssa ketä kyselin, mutta yksin se ei yleensä onnistu ja se pitäisi hyväksyä toki ja siinä tämän huutomerkki on oikeassa, että turhaan täällä kyselen... ihmetyttää, että se saa aikaan noin suuren tunnereaktion hänessä.

        Että siis se mitä tänne kirjoittaa, niin pitäisi vastata asioita itsessä muutenkin. Että ei voi yhdessä paikassa sanoa lähimmäisille narsisti, kun voi tehdä sen anonyymisti...mutta sitä tuskin tekee muutoin.

        Pystyisin olemaan Pelle pelottoman ystävä ihan arjessakin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No itse en ainakaan kellekään sano päin naamaa narsisti tai oletko aineissa yms.

        Mutta tapansa kullakin nähdä asiat.

        Ja pysyn kannassani, että olisi mukava saada selvitettyä asiat sen erään ihmisen kanssa ketä kyselin, mutta yksin se ei yleensä onnistu ja se pitäisi hyväksyä toki ja siinä tämän huutomerkki on oikeassa, että turhaan täällä kyselen... ihmetyttää, että se saa aikaan noin suuren tunnereaktion hänessä.

        Sitä minäkin ihmettelin että miksi sinun aloitus sellainen reagtion hänessä aiheuttaa.

        Älä keksi päästäsi asioita ja tunge niitä minuun !

        Minulla ei ole mitään suuria "tunnereaktioita" !

        Minä olen vain ja ainoastaan kommentoinut sanojasi ja toimintaasi ihan kaikesta Rauhasta käsin !

        Mutta varmasti sinulla itselläsi niitä tunnereaktoita on paljonkin ja siksi kuvittelet harhoissasi, että minullakin niitä olisi, eli projisoit omat juttusi minuun täysin väärin !

        Siis vielä selvennökseksi sinullekin:

        Minulle nämä ovat vain ihan tavallisia käsiteltäviä asioita, joista kirjoitan kaikessa Rauhassa ja ilman mitään tunnereaktioita !

        Siis minä olen jo niin paljon käsitellyt näitä asioita aiemmin, että nämä kirjoittelut ovat minulle jo kuin perus "joka aamuista kaurapuuron syöntiä" !

        Eli saman verran ne minua itseäni liikuttavat.

        Mutta kuten jo sanoin, niin minä kyllä ymmärrän erittäin hyvin sinun oman tunne kuohuntasi, sitä en epäile yhtään !

        Toki hänen pitäisi itse kommentoida, mutta uskon henkilöllä olleen elämässään ja avioliitossa asioita, jossa näkee samanlaisuutta. Ehkä kokee puolison pettäneen ja jättäneen? Siksi tämä on aihe, joka häntä koskettaa erityisesti.

        Et sinä siitä huolimatta voi kellekään kirjoittaa että oletko humalassa tai aineissa.
        Taidat olla melko äkkipikainen.

        Mistä tälläisestä viestiketjusta voi saada edes selvää, onko tuo tuttu oikeasti jonkun kommentin takana vai pois palstalta ja joku muuesittää häntä...? Selefinkin nimissä on monet kommentit tänne kirjoitettu.

        Niin ei voi tietää.

        Ei pidä alkaa terapoimaan omiin luuloihin ja kuvitelmiin perustuen !

        Eli tämän sinun toimintasi on täysin väärää !

        Jos keskustelemme toisen kanssa, niin pysytään niissä, mitä se toinen oikesti on kirjoittanut !

        Ei siis keksitä omasta päästä tarinoita !

        Mutta vastineeni tähänkin viestiin siis löytyy tuosta yläpuolelta !

        Se tunnereaktio juttu on vain teidän omassa päässänne siis.

        Minulle tämä siis on ollut kuin kaurapuuron syöntiä, eli ihan jokapäiväistä asiaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä keksi päästäsi asioita ja tunge niitä minuun !

        Minulla ei ole mitään suuria "tunnereaktioita" !

        Minä olen vain ja ainoastaan kommentoinut sanojasi ja toimintaasi ihan kaikesta Rauhasta käsin !

        Mutta varmasti sinulla itselläsi niitä tunnereaktoita on paljonkin ja siksi kuvittelet harhoissasi, että minullakin niitä olisi, eli projisoit omat juttusi minuun täysin väärin !

        Siis vielä selvennökseksi sinullekin:

        Minulle nämä ovat vain ihan tavallisia käsiteltäviä asioita, joista kirjoitan kaikessa Rauhassa ja ilman mitään tunnereaktioita !

        Siis minä olen jo niin paljon käsitellyt näitä asioita aiemmin, että nämä kirjoittelut ovat minulle jo kuin perus "joka aamuista kaurapuuron syöntiä" !

        Eli saman verran ne minua itseäni liikuttavat.

        Mutta kuten jo sanoin, niin minä kyllä ymmärrän erittäin hyvin sinun oman tunne kuohuntasi, sitä en epäile yhtään !

        Minä pyysin anteeksi joten sinä voisit myös pyytää minulta anteeksi koska on todella törkeää kirjoittaa toiselle tuolla tavalla tietämättä kenelle kirjoitat missä elämän tilanteessa kukin ihminen on.
        Et taida koskaan miettiä mitä kirjoitat ne vaan tulevat ulos.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tälläisestä viestiketjusta voi saada edes selvää, onko tuo tuttu oikeasti jonkun kommentin takana vai pois palstalta ja joku muuesittää häntä...? Selefinkin nimissä on monet kommentit tänne kirjoitettu.

        Selefinkin nimissä on ollut hyvä kirjoittaa juuri siksi, koska hän kirjoittelee mistä vain aiheesta ilman rekisteröintiä, jota on sitten tosi helppo matkia. Senkuin tekaisee jonkun jutun ja laittaa hänen nimensä kirjoituksen alle. Niin olenymmärtänyt hänen kohdallaan käyneen. Julmaa leikkiä.

        Nimimerkki kannattaa rekisteröidä, jos haluaa, ettei muut kirjoita itsenä esiintyen.

        Olen itsekin sitä miettinyt rekisteröitymistä, koska minunkin Anonyymejä kommenttejani on joskus kopioitu suoraan ja julkaistu ne jonkun toisen "omina kommentteina". Toisialla ei resurssit riitä omiin kannanottoihin, vaan pitää käydä ryöstöretkellä.

        Ei tänne palstoille siis haudanvakavana kannata mitään kirjoittaa. 😂

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä siitä huolimatta voi kellekään kirjoittaa että oletko humalassa tai aineissa.
        Taidat olla melko äkkipikainen.

        Tässä ketjussa on eräs kirjoittaja varmaan jo 10 kertaa tulkinnut viestejäni aivan pieleen !

        Sellainen toistuva ja lakkaamaton erehtyminen ja selvienkin asioiden väärin ymmärtäminen kertoo jo pahoista ongelmista !

        Eli jotta noin voi toimia lähes järjestelmällisesti, niin silloin ihminen ei enää elä tässä todellisuudessa kunnolla, se nyt vain on ikävä tosiasia.

        Sellainen kertoo siis elämisestä jossain itse rakennetussa todellisuudessa tai sitten siitä, että ihmisen ymmärrys on madaltunut jonkun /joidenkin huumaavien aineiden vaikutuksesta !

        Niin ja äkkipikainen en ole, vaan ihan muuta, voin nukkua asioiden kanssa yön jos toisenkin yli tarvittaessa !

        Joten sekin oli nyt sinun omia kuvitelmia.

        Jos jaksasin niin voisin tästä ketjusta poimia niitä sen kirjoittajan sekoiluja, niin ehkäpä sinäkin käsittäisit sen kautta hieman enemmän tätä asiakokonaisuutta.

        Mutta lue itse, kun minä olen kirjoittanut tähän tyyliin "mitä sinä sekoilet" !

        Luulisi olevan helppoa löytää !

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä pyysin anteeksi joten sinä voisit myös pyytää minulta anteeksi koska on todella törkeää kirjoittaa toiselle tuolla tavalla tietämättä kenelle kirjoitat missä elämän tilanteessa kukin ihminen on.
        Et taida koskaan miettiä mitä kirjoitat ne vaan tulevat ulos.

        Se anteeksipyyntösi meni minulta ohi, sori vaan, mutta luetaan nyt se sinun anteeksipyyntösi yhdessä:

        ----------------------

        " No anteeksi enhän minä voinut tietää että hänestä puhuit. 🙂🤭👍

        Eipäs liioitella minulla ei ole sekoiluja.

        -------------------------

        Tuo alku ei pidä paikkansa ollenkaan, sillä minä aloitin koko viestini sanoilla:

        " Ap vähät välittää säännöistä ja ohjeista, häntä ne muka eivät koske, eivät ollenkaan ! "

        Siis AP, et sinä, kun et ole ap !

        Jos sinä et tämän vertaa lue viestejä, niin älä sitten laita vastinetta , "en voinut tietää", sillä sehän ei pidä ollenkaan paikkansa !

        Ja sitähän minä en voi tietää, että kirjoititko sinä ne aiemmat, siis ihan vastaavat viestit ja sekoilut vai et, eikö totta ?

        Mutta jos sinä se et ollut, niin sitten pyydän anteeksi toki.

        Mutta huomaatko nyt sen, ettei tämäkään sinun oma anteeksipyyntö mennyt oikein ja nappiin !

        Kyllä sinun olisi vain rehdistit pitänyt se tosiasia myöntää, että kyllä sinun olisi pitänyt varmasti ymmärtää se, kelle se viestini oli tarkoitettu.

        Vai oletko sinä tästä eri mieltä ?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ketjussa on eräs kirjoittaja varmaan jo 10 kertaa tulkinnut viestejäni aivan pieleen !

        Sellainen toistuva ja lakkaamaton erehtyminen ja selvienkin asioiden väärin ymmärtäminen kertoo jo pahoista ongelmista !

        Eli jotta noin voi toimia lähes järjestelmällisesti, niin silloin ihminen ei enää elä tässä todellisuudessa kunnolla, se nyt vain on ikävä tosiasia.

        Sellainen kertoo siis elämisestä jossain itse rakennetussa todellisuudessa tai sitten siitä, että ihmisen ymmärrys on madaltunut jonkun /joidenkin huumaavien aineiden vaikutuksesta !

        Niin ja äkkipikainen en ole, vaan ihan muuta, voin nukkua asioiden kanssa yön jos toisenkin yli tarvittaessa !

        Joten sekin oli nyt sinun omia kuvitelmia.

        Jos jaksasin niin voisin tästä ketjusta poimia niitä sen kirjoittajan sekoiluja, niin ehkäpä sinäkin käsittäisit sen kautta hieman enemmän tätä asiakokonaisuutta.

        Mutta lue itse, kun minä olen kirjoittanut tähän tyyliin "mitä sinä sekoilet" !

        Luulisi olevan helppoa löytää !

        Ei ole minun ongelma jos et pysty myöntämään että teit sekä aloittajalle väärin kun sanoit häntä narsistiksi ja minulle siten kun kirjoitit.

        Vaikka kirjoitit että ap niin luulin että luulit minua ap:si ja sen jälkeen sinä aloit haukkumaan ja sanoit ne hirveydet.

        Olet nyt pyytänyt anteeksi joten se asia on käsitelty.

        Tuossa on muutamia törkyden huippuja mutta antaa olla koska pyysit jo anteeksi.

        Koitappa sinä ymmärtää sellainen asia että jos lukee väärin niin se ei ole sama että olisi aineissa tai sekoilisi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole minun ongelma jos et pysty myöntämään että teit sekä aloittajalle väärin kun sanoit häntä narsistiksi ja minulle siten kun kirjoitit.

        Olen järjestelmäällisesti kirjoittanut ap:lle niin, että hänen omaa toimintaana ja kirjoittelueen kun olen seurannut, niin se on aivan sitä samaa toimintaa, miten narsku toimii.

        Se ei ole minun syyni ja vikani, että asia on niin !

        Sinun kannattaisi lukea ne viestini ja mitä niissä kirjoitan narsismista ja ap:n käytöksestä ja toiminnasta sitten verrata niitä vaikka johonkin narsku testiin.

        Minä tiedän jo etukäteen sen, että minkä vastauksen sinä siitä testistä saisit.

        Mutta tutki ihan itse, minä jo lopetin sen oman tutkimiseni.

        Minä olen jo kertonut ja selittänyt sen asian, mitä sinulle / mahdollisesti sille toiselle kirjoitin siitä todellisuuden kadottamisesta.

        En haluaisi yhä uudelleen ja uudelleen toistaa samoja asioita !

        Sillä henkilöllä, joka useaan kertaan vääristeli sanomisiani ja käsitti ihan väärin selvääkin selvemmät asiat, on minun mielestäni pahoja ongelmia todellisuuden hahmotamisen kanssa, ja jotain apua hän tarvitsisi nähdäkseni tavalla tai toisella.

        Eikä sekään ole minun syyni ja vikani, vaikka sinä senkin haluat laittaa ja sysätä minun niskaani !

        Eikä siis se ole mitään haukkumista, jos totean vain tilanteen, niin kuin sen selvästi näen.

        Joten siinäkin sinä nyt syyttelet minua ihan väärin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka kirjoitit että ap niin luulin että luulit minua ap:si ja sen jälkeen sinä aloit haukkumaan ja sanoit ne hirveydet.

        Olet nyt pyytänyt anteeksi joten se asia on käsitelty.

        Tämä vielä:

        " Vaikka kirjoitit että ap niin luulin että luulit minua ap:si "

        Usko nyt jo se, että sinun OMA virheesi ei ole mitenkään minun syyni, eikä minun vikani !

        Älä luule !

        Kysy jos on jotain epäselvää ja kirjoita vasta sitten, kun tiedät oikeasti !

        En oikeasti jaksaisi aikuiselle opettaa ihan keskustelun perus asioita !

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen järjestelmäällisesti kirjoittanut ap:lle niin, että hänen omaa toimintaana ja kirjoittelueen kun olen seurannut, niin se on aivan sitä samaa toimintaa, miten narsku toimii.

        Se ei ole minun syyni ja vikani, että asia on niin !

        Sinun kannattaisi lukea ne viestini ja mitä niissä kirjoitan narsismista ja ap:n käytöksestä ja toiminnasta sitten verrata niitä vaikka johonkin narsku testiin.

        Minä tiedän jo etukäteen sen, että minkä vastauksen sinä siitä testistä saisit.

        Mutta tutki ihan itse, minä jo lopetin sen oman tutkimiseni.

        Ei niin paljoa ap asiat kiinnosta että alkaisin etsimään.
        En pidä ihmisiä narsisteina enkä varsinkaan sellaisia joita en tunne.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen jo kertonut ja selittänyt sen asian, mitä sinulle / mahdollisesti sille toiselle kirjoitin siitä todellisuuden kadottamisesta.

        En haluaisi yhä uudelleen ja uudelleen toistaa samoja asioita !

        Sillä henkilöllä, joka useaan kertaan vääristeli sanomisiani ja käsitti ihan väärin selvääkin selvemmät asiat, on minun mielestäni pahoja ongelmia todellisuuden hahmotamisen kanssa, ja jotain apua hän tarvitsisi nähdäkseni tavalla tai toisella.

        Eikä sekään ole minun syyni ja vikani, vaikka sinä senkin haluat laittaa ja sysätä minun niskaani !

        Eikä siis se ole mitään haukkumista, jos totean vain tilanteen, niin kuin sen selvästi näen.

        Joten siinäkin sinä nyt syyttelet minua ihan väärin.

        En syyttele väärin jos sanot että ihminen on humalassa tai aineissa vain sen tähden että lukee sun loputonta tekstiä väärin.

        Et voi noin sanoa kun et tiedä onko kyseinen ihminen koskaan edes juonut alkoholia ja moni ihminen ei ole ikinä käyttänyt aineita. Eli sun mielestä kaikki ovat narkomaaneja jotka käyttävät aineita? Minä en ole koskaan käyttänyt mitään aineita on todella törkeää valehdella että toinen on aineissa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä vielä:

        " Vaikka kirjoitit että ap niin luulin että luulit minua ap:si "

        Usko nyt jo se, että sinun OMA virheesi ei ole mitenkään minun syyni, eikä minun vikani !

        Älä luule !

        Kysy jos on jotain epäselvää ja kirjoita vasta sitten, kun tiedät oikeasti !

        En oikeasti jaksaisi aikuiselle opettaa ihan keskustelun perus asioita !

        Sulta itseltäsi puuttuu keskustelun taito.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen järjestelmäällisesti kirjoittanut ap:lle niin, että hänen omaa toimintaana ja kirjoittelueen kun olen seurannut, niin se on aivan sitä samaa toimintaa, miten narsku toimii.

        Se ei ole minun syyni ja vikani, että asia on niin !

        Sinun kannattaisi lukea ne viestini ja mitä niissä kirjoitan narsismista ja ap:n käytöksestä ja toiminnasta sitten verrata niitä vaikka johonkin narsku testiin.

        Minä tiedän jo etukäteen sen, että minkä vastauksen sinä siitä testistä saisit.

        Mutta tutki ihan itse, minä jo lopetin sen oman tutkimiseni.

        Ehkä sinun kannattaisi lopettaa kirjoitusteni jatkuva seuraaminen, niin ei tarvitsisi päätänsä vaivata minun narsismista.

        Ystävällisesti, ap.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä vielä:

        " Vaikka kirjoitit että ap niin luulin että luulit minua ap:si "

        Usko nyt jo se, että sinun OMA virheesi ei ole mitenkään minun syyni, eikä minun vikani !

        Älä luule !

        Kysy jos on jotain epäselvää ja kirjoita vasta sitten, kun tiedät oikeasti !

        En oikeasti jaksaisi aikuiselle opettaa ihan keskustelun perus asioita !

        Tietysti jos sinulla on se pakkomielle minusta ja minun olemisestani ja tavasta olla, niin eihän sitä voi irti päästää?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko sinulla nainen sen miehen kanssa ihan älytön juttu?

      Vai mitä se tämä kaikki teidän pelinne täällä oikein on? Jospa se on vain sellaista kevyttä ja ohimenevää ihastumista..? Taitaa olla. Niin minä nyt vä
      Ikävä
      132
      2094
    2. Oho! Susanna Laine Puoli seiskassa: "Kuinka outoo..." - Anniina Valtoselta suloinen viesti

      Herttaista meininkiä Susanna ja Anniina! Kunnon naisenergiaa ja toisen tsemppaamista! Susanna Laine on juontaja ja näyttelijä, joka juonsi Puoli seit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1504
    3. Uskallatko laittaa tuntomerkkejä

      Samaan kommenttiin sekä itsestäsi, että kaivatustasi?
      Ikävä
      56
      1015
    4. Lopullinen varmistus. Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon

      Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on estetty Erdoganin toimesta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008826412.html Tämä on pieni askel Erdogani
      Maailman menoa
      357
      919
    5. Karmeita juttuja tapahtuu

      Pyöräilijä kuoli törmättyään betoni­porsaaseen alikulku­tunnelissa Kankaanpäässä – Tunneli oli pimeä, koska edellis­yönä oli alkanut ”kesä­sammutus”.
      Kankaanpää
      31
      841
    6. 188 - 8 oli Natoäänestyksen tulos eduskunnassa

      Nytkö sitten pulinat pois, kun on kansan(edustajat) puhuneet. Poissa oli 3 kansanedustajaa.
      Maailman menoa
      416
      830
    7. Taidat mies olla sellainen

      että minne menetkin,saat naiset ihastumaan itseesi.....vähän luulen,että useampi nainen on jäänyt kiinni sinuun....olet lempeä ja itsevarma,hymyilet j
      Ikävä
      33
      830
    8. Miksi syntymättömien lasten oikeutta elämään puolustavat saamme kurat niskaamme?

      😏 Eikö yhteiskunnan tule puolustaa sen heikoimpia ja seuraavaa sukupolvea joka tilanteessa?
      Luterilaisuus
      477
      809
    9. Rantis vähän pyöristynyt?

      Nikosta nyt tänään julkaistut kuvat näyttävät hänen olevan varsin hyvävointisen näköinen. Syyttäjähän ei vaadi hänelle lisää vankeutta tästä toisen s
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      786
    10. Älä luovuta vielä

      jos vaan tykkäät. Otan yhteyttä jossain vaiheessa (mieheen), jos tää ei muuten onnistu.
      Ikävä
      51
      690
    Aihe