Perustelen miksei Suomen pidä liittyä Natoon

Anonyymi

Olkaa hyvä arvon raati, ja perustelkaa miksi pitäisi.

Eli.

Valveutunut kansalainen muistaa, että Suomen EU-jäsenyyden aikana Venäjä on hyökännyt sinne ja tänne, jo Jeltsinin aikana 1990-luvulla Tsetseniaan.

Mutta kertaakaan Venäjä ei ole tuona aikakautena hyökännyt Suomen naapurimaahan, ei edes EU:n jäsenvaltioon. Mikään ei ole siis muuttunut.

Kuka siis sai kansalaisten mielipiteen vaihtumaan?

Suomi on nimittäin järjestänyt sotilaallisesti liittoutumattomana asiansa erittäin hyvin, ja nyt se vuosikymmenten tulos haluttaisiin heittää romukoppaan kerralla, ja lisäksi määrättäisiin Suomen puolustusvoimille lisävelvoitteita mm. Baltian turvaamiseksi.

Venäjä ei häviä mihinkään tuosta itärajalta. Mielummin sitä naapurin kanssa on edes kohtuullisissa väleissä kuin ei väleissä lainkaan, jota Nato-jäsenyys käytännössä tarkoittaa. Sielläkään ei johtajat ole ikuisia. Toimintaympäristöä ei pitäisi myrkyttää hetken mielijohteesta, jolta se nyt vaikuttaa.

101

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Kuka siis sai kansalaisten mielipiteen vaihtumaan?"

      Putte. Porukka pelkää Puttea.

      • Anonyymi

        Pitkän ajan ratkaisu

        "Suomen Nato-jäsenyys ei ole ketään vastaan. Se on meidän turvallisuutemme vahvistamiseksi nyt ja tulevaisuudessa. Me teemme meidän ratkaisumme omista kansallisista lähtökohdista käsin ja meidän ydinajatuksemme on isänmaan asia ja Suomen ja suomalaisten turvallisuus, Marin kommentoi Putinin viestiä"

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000008816915.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkää sanahelinää. Suomi joutuu joka tapauksessa huolehtimaan jatkossakin omasta puolustuksestaan, ja lisäksi Naton jäsenenä myös Baltian puolustuksesta. Samalla Suomen oma maaperä muuttuu rauhattomammaksi. Nato-jäsenyydellä ammumme siis omaan nilkkaamme.

        Tietysti Suomi on omaksunut maailman parantamisen, eikä siinä mitään väärää ole. Mutta ei sitä pitäisi tehdä omaa turvallisuutta heikentämällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkän ajan ratkaisu

        "Suomen Nato-jäsenyys ei ole ketään vastaan. Se on meidän turvallisuutemme vahvistamiseksi nyt ja tulevaisuudessa. Me teemme meidän ratkaisumme omista kansallisista lähtökohdista käsin ja meidän ydinajatuksemme on isänmaan asia ja Suomen ja suomalaisten turvallisuus, Marin kommentoi Putinin viestiä"

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000008816915.html

        Nato on aina Venäjää vaataan. Siksi perustettu. Uutisetkin uhoaa Natolla Venäjää vastaan. On turha kuvitella ettei olisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on aina Venäjää vaataan. Siksi perustettu. Uutisetkin uhoaa Natolla Venäjää vastaan. On turha kuvitella ettei olisi.

        - puolueettomuus-politiikka toiminut hyvin- rauhanaikaa ollut yli 75 vuotta

        -menetämme oman puolustuksen ja liittyminen EU-armeijapeleihin

        -menetys Venäjäkauppa- suomen suurin kauppakumppani

        -YYA oli menestystarina ja sitä kannattaisi jatkaa päivitettynä 2022een

        - Venäjän energia ja muut hinnat nousee- ja luo suomeen hintkriisin- esim kaikki ruoat hinnat nousee ja polttoaineet- moninkertaisesti. (suomessa ei ole edes huoltovarmuusvarastoja- eikä maaseuduille jaeta vieläkään siemeniä vaikka on jo toukokuu- sitäpaitsi joskus sää on kesälläkin niin huono että satoja ei joka kesä tule valtavissa määrin.)

        -nato tuo USAn agentit maahamme mellastamaan

        - NATO luonut natsi-ilmapiirin joka lietsoo mm rasistista vihaaa esim maassamme asuvia venäläisiä kohtaan

        = natsismi nousee suomessa taas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        = natsismi nousee suomessa taas

        EUn tarkoituksena on hajottaa kansallisvaltiot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        = natsismi nousee suomessa taas

        NATOON EI OLE VARAA-

        jo jäsenmaksu on 3500 miljoonaa eli 3,5 miljardia- josta kovasti vaietaan.

        se on noin 2000 euroa joka tavan suomalaiselle veromaksajalle vuodessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATOON EI OLE VARAA-

        jo jäsenmaksu on 3500 miljoonaa eli 3,5 miljardia- josta kovasti vaietaan.

        se on noin 2000 euroa joka tavan suomalaiselle veromaksajalle vuodessa

        "NATOON EI OLE VARAA-

        jo jäsenmaksu on 3500 miljoonaa eli 3,5 miljardia- josta kovasti vaietaan."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008587715.html

        Nato on suhteellisen pienten ”jäsenmaksujen” organisaatio. Ulkoministeriön vuonna 2016 teettämässä selvityksessä pääteltiin, että Suomen osuus Naton suorasta rahoituksesta menosta olisi hieman yli yksi prosentti. Vuoden 2015 hintatasossa se olisi merkinnyt Suomelle alle 55 miljoonan euron suoria Nato-maksuja vuodessa. Kustannukset eivät ole juurikaan nousseet tuosta ajasta.

        Suuruusluokka on edelleen sama, kertoo turvallisuustutkija, valtiotieteiden lisensiaatti Juha Pyykönen IS:lle. Tuo summa ei kuitenkaan huomioi Suomen kumppanuustoiminnassaan jo nykyisin maksamia vuosittaisia kuluja. Ne koostuvat osallistumisestamme kansainväliseen puolustusyhteistyöhön Natossa tai sen liepeillä.

        – Kulut koostuvat muun muassa henkilöstö- ja koulutusmenoista, harjoituksista ja operaatioista. Nykykustannusten määrä vaihtelee, mutta se on suuruusluokkaa neljännes tai kolmannes verrattuna jäsenyyden kokonaiskustannuksiin, Pyykönen kertoo.

        Toisin sanoen: jos nämä kustannukset vähennetään edellä mainitusta 55 miljoonasta, saadaan loppusummaksi pyöreästi 35–40 miljoonaa euroa.

    • Anonyymi

      Pietari Itämeri. Amerikan joukot 1300km raja
      Miehitysjoukot "turvana"

      • Anonyymi

        Aiheuttavat vaaran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiheuttavat vaaran.

        onko lääkkeet jääneet taas ottamatta.

    • Anonyymi

      Sotakiimaisen roistovaltion kanssa ei olla hyvissä väleissä, kun kaikki luottamus ja uskottavuus on roistovaltio täydellisesti menettänyt. Sen patologisesti valehtelevat johtajat, jotka eivät itse piittaa mistään sopimuksista, ovat sopimuskumppaneina tietenkin täysin kelvottomia. Nato on ainoa järjevä vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Mikä se Naton ns. "järki" on? Miten se parantaisi Suomen nykytilannetta?

        Puhetta ja sanojahan mahtuu maailmaan, mutta eipä niitä Naton ns. "turvatakuitakaan" ole koskaan käytännössä testattu, siis sitä viidettä artiklaa. Sehän on vain paperilla annettu.

        Venäjä ei häviä tuosta Suomen vierestä mihinkään.

        Venäjä ei häviä vierestä ja juuri siksi Nato on välttämättömyys.

        Venäjä kyllä häviää, nimittäin sodan Ukrainassa syksyyn mennessä.
        Seuraukset voivat sitten olla arvaamattomia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se Naton ns. "järki" on? Miten se parantaisi Suomen nykytilannetta?

        Puhetta ja sanojahan mahtuu maailmaan, mutta eipä niitä Naton ns. "turvatakuitakaan" ole koskaan käytännössä testattu, siis sitä viidettä artiklaa. Sehän on vain paperilla annettu.

        Venäjä ei häviä tuosta Suomen vierestä mihinkään.

        Venäjä on aloittanut täysimittaisen hyökkäyssodan kaikilla asevoimillaan itsenäiseen naapurivaltioonsa. Rikollisen ja moraalittoman hyökkäyssodan, jonka YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 valtiota ja vaati Venäjää vetäytymään.

        Aina löytyy näköjään nillittäjiä, jotka eivät millään ymmärrä mitä tuo merkitsee. Tai väittävät kirkkain silmin ettei se merkitse mitään, eikä mitään sotaa edes ole. 5 miljoonaa ukrainalaista on jo paennut ulkomaille tämän sodan vuoksi, jota ei siis ole ja joka ei muka merkitse mitään.

        Et sitten edes lukenut aloitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten edes lukenut aloitusta.

        Luettiin se. Siinä melko suoraan ihmeteltiin sitä miksi Suomi ei enää nuolekaan diktaattorinne takapäätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten edes lukenut aloitusta.

        Väitetään että Venäjä ei ole Suomelle mikään uhka ja suhtautuu Suomeen ystävällisesti ja että Venäjällä ei ole mitään aikeita koskaan hyökätä Suomeen. Uskallan olla tuosta kaikesta täysin eri mieltä.

        Venäjän duuman varapuhemies Pjotr Tolstoi, joka edustaa presidentti Vladimir Putinin valtapuoluetta Yhtenäistä Venäjää, ilmoitti duumassa järjestetyssä tilaisuudessa, että hänen mielestään Venäjälle pitäisi palauttaa vanhan imperiumin rajat. Tolstoi ei kertonut, millä tapaa hän ajattelee imperiumin palauttamisen tapahtuvan. Hänen mukaansa se voisi kuitenkin toteutua seuraavien kymmenen vuoden kuluessa.

        Venäjän valtiollisissa tiedotusvälineissä on kierrätetty uutisia, joiden mukaan Suomi aloitti talvisodan hyökkäämällä Neuvostoliittoon, Suomi on natseja ihaileva natsivaltio, Suomi murhasi sodan aikana venäläisiä keskitysleireillä kaasukammioissa, suomalaisten leireillä murhaamia venäläisiä on tuhansittain haudattu Katyniin, suomalaiset vainoavat täällä asuvia venäläisiä ja vievät heiltä lapset ja omaisuuden ja pahoinpitelevät koska ovat natseja.

        Mutta ei näistä siis varmaankaan tarvitse välittää eikä olla huolissaan? Sehän on kaikki vain ystävällisen naapurin asiallista ystävyyttä meitä kohtaan, eikö niin? Kyseinen ystävällisyys saa minut täysin vakuuttuneeksi Natoon liittymisen tärkeydestä.

        Venäjän sisäpolitiikkaa ei pidä sotkea kyseisen maan ulkopolitiikkaan. Samaa retoriikkaa käytti jo hiljattain edesmennyt "Suomen syöjä" Zhirinovski 1990-luvulla.

        Suomi on tähän saakka ollut Venäjälle se harmittomin naapuri. Lisäksi muistavat hyvin, kuinka "saivat pataansa" edellisellä kerralla tänne tunkeutuessaan. Suomihan on sen karvaan kokemuksensa mukaan myös rakentanut oman puolustuksensa, jota nyt ollaan laventamassa myös ainakin Baltiaan.

        Nato-jäsenyys vie Suomelta tuon "hyvän naapurin" edun. Suomalaiset kerjäävät lähinnä verta tällä Nato-manööverillä nenästään. Se on suuri virhe.

        Pysyn siis kannassani, koska en pidä ylimääräisistä jännitteistä itänaapurin kanssa. Viimeisin vitsi oli aidan rakentaminen itärajalle. Vastaavastahan naurettiin muuan Trumpille vielä pari vuotta sitten.

        Venäjä sotkee itse sisäpolitiikkansa suruttua ulkopolitiikkaansa, joten vain typerykset olisivat noteeraamatta sitä. Ystävällisten naapurisuhteiden aika on ohitse ja historiaa.

        Venäjä ei enää pidä meitä ystävällisenä naapurimaana ja suhtautuu meihin avoimen vihamielisesti. Venäjän duumassa korkea-arvoiset poliitikot keskustelevat siitä miten Venäjän imperiumin vanhat rajat tullaan palauttamaan, mihin sisältyy myös Suomi.

        Venäjän tiedotusvälineet käyvät aggressiivista vihakampanjaa Suomen lokaamiseksi ja siten hyökkästoimet tänne oikeutetuiksi - täsmälleen samoin perustein kuin Ukrainan kohdalla. Olemme natseja ihaileva natsivaltio - kuulostaa pelottavan tutulta.

        Aggressiivisen ja laajentumishaluisen roistovaltion naapurina meidän on tietenkin viisainta liittyä pikaisesti Natoon. Presidentti, pääministeri, puolustusministeri, puolustusvaliokunta, yli 90% upseereista, yli 160 kansanedustajaa kannattavat Natoa. Minun on mahdotonta uskoa että joku roskapalstalla mölisevä anonyymi nillittäjä tietäisi turvallisuuspolitiikastamme jotain sellaista mitä he eivät tietäisi.

        Viimeinen lauseesi osoittaa sen, ettei sinun selitykselläsi ole mitään painoarvoa debatissa. Toistelit vain ennalta opettelemaasi liturgiaa, ja lopuksi haukuit eri mieltä olevan. Turhapa tuollaisen trollin kanssa on yrittää asiallisesti keskustella.

        Toivon keskustelun pysyvän asiallisempana.

        Koettakaapa itse saada pysyteltyä asiallisempina Ukrainassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on aloittanut täysimittaisen hyökkäyssodan kaikilla asevoimillaan itsenäiseen naapurivaltioonsa. Rikollisen ja moraalittoman hyökkäyssodan, jonka YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 valtiota ja vaati Venäjää vetäytymään.

        Aina löytyy näköjään nillittäjiä, jotka eivät millään ymmärrä mitä tuo merkitsee. Tai väittävät kirkkain silmin ettei se merkitse mitään, eikä mitään sotaa edes ole. 5 miljoonaa ukrainalaista on jo paennut ulkomaille tämän sodan vuoksi, jota ei siis ole ja joka ei muka merkitse mitään.

        Ukrainan on syytä katsoa peiliin, mitäs rupesivat vainoamaan venäläisiä. Ukrainassa on pitkään kytenyt sisällissodan siemenet, välillä oranssi vallankumous onnistui, Jutsenkosta tuli pressa, mutta vain yhdeksi kaudeksi, koska vuorostaan venäjämieliset (alueiden Ukraina ryhmittymä) voittivat vaalit ja Janukovitsista tuli pressa. Tätä enemmistöä ei Kiovalaiset hyväksyneet, vaan aloittivat kapinan, tätä laitonta kapinaa ikävä kyllä Länsi tuki, siitä kaikki lähti.
        Seuraavat vaalit tietysti "länsimieliset" voitti, koska kymmenmiljoonainen venäläisväestö ei äänestänyt, niitten alueilla ei edes vaaleja järjestetty ja muut venäläismieliset ajettiin ahdinkoon painostuksella ja alueiden ukraina puolueliittouman lakkauttamisella.
        Poroshenko valittiin pressaksi ja tämä oligarkki määräsi azov pataljoonaan hyökkäämään Luhanskin ja donetskin kimppuun. Syrjäytetty pressa oli tuolta alueelta kotoisin.
        Tästä kaikesta johtuen ajauduttiin sitten nykytilanteeseen.

      • Anonyymi

        Mieti. Kumpi rikkoi Suomen ja Venäjän välisen sopimuksen?
        Venäjä EI ole rikkonut. Suomi lähti asetukemaan Ukrainaa ja rikkoi sopimusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan on syytä katsoa peiliin, mitäs rupesivat vainoamaan venäläisiä. Ukrainassa on pitkään kytenyt sisällissodan siemenet, välillä oranssi vallankumous onnistui, Jutsenkosta tuli pressa, mutta vain yhdeksi kaudeksi, koska vuorostaan venäjämieliset (alueiden Ukraina ryhmittymä) voittivat vaalit ja Janukovitsista tuli pressa. Tätä enemmistöä ei Kiovalaiset hyväksyneet, vaan aloittivat kapinan, tätä laitonta kapinaa ikävä kyllä Länsi tuki, siitä kaikki lähti.
        Seuraavat vaalit tietysti "länsimieliset" voitti, koska kymmenmiljoonainen venäläisväestö ei äänestänyt, niitten alueilla ei edes vaaleja järjestetty ja muut venäläismieliset ajettiin ahdinkoon painostuksella ja alueiden ukraina puolueliittouman lakkauttamisella.
        Poroshenko valittiin pressaksi ja tämä oligarkki määräsi azov pataljoonaan hyökkäämään Luhanskin ja donetskin kimppuun. Syrjäytetty pressa oli tuolta alueelta kotoisin.
        Tästä kaikesta johtuen ajauduttiin sitten nykytilanteeseen.

        Nykytilanteeseen ajauduttiin kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Hyökkäyssodan jonka YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 valtiota ja vaati Venäjää vetäytymään. Ukrainaa ei vaadittu vetäytymään mistään, koska Ukraina ei ole hyökännyt mihinkään. Eikä Ukraina muutenkaan voi vetäytyä Ukrainasta mihinkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on aloittanut täysimittaisen hyökkäyssodan kaikilla asevoimillaan itsenäiseen naapurivaltioonsa. Rikollisen ja moraalittoman hyökkäyssodan, jonka YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 valtiota ja vaati Venäjää vetäytymään.

        Aina löytyy näköjään nillittäjiä, jotka eivät millään ymmärrä mitä tuo merkitsee. Tai väittävät kirkkain silmin ettei se merkitse mitään, eikä mitään sotaa edes ole. 5 miljoonaa ukrainalaista on jo paennut ulkomaille tämän sodan vuoksi, jota ei siis ole ja joka ei muka merkitse mitään.

        Koskas aloitti?

        Sota ollut jo vuosia. Ja nyt vasta media heräsi. MietiMiksi nyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luettiin se. Siinä melko suoraan ihmeteltiin sitä miksi Suomi ei enää nuolekaan diktaattorinne takapäätä.

        Koska usa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä sotkee itse sisäpolitiikkansa suruttua ulkopolitiikkaansa, joten vain typerykset olisivat noteeraamatta sitä. Ystävällisten naapurisuhteiden aika on ohitse ja historiaa.

        Venäjä ei enää pidä meitä ystävällisenä naapurimaana ja suhtautuu meihin avoimen vihamielisesti. Venäjän duumassa korkea-arvoiset poliitikot keskustelevat siitä miten Venäjän imperiumin vanhat rajat tullaan palauttamaan, mihin sisältyy myös Suomi.

        Venäjän tiedotusvälineet käyvät aggressiivista vihakampanjaa Suomen lokaamiseksi ja siten hyökkästoimet tänne oikeutetuiksi - täsmälleen samoin perustein kuin Ukrainan kohdalla. Olemme natseja ihaileva natsivaltio - kuulostaa pelottavan tutulta.

        Aggressiivisen ja laajentumishaluisen roistovaltion naapurina meidän on tietenkin viisainta liittyä pikaisesti Natoon. Presidentti, pääministeri, puolustusministeri, puolustusvaliokunta, yli 90% upseereista, yli 160 kansanedustajaa kannattavat Natoa. Minun on mahdotonta uskoa että joku roskapalstalla mölisevä anonyymi nillittäjä tietäisi turvallisuuspolitiikastamme jotain sellaista mitä he eivät tietäisi.

        Mites meidän uutiset, ootko lukenu Venäjäpilkkaa🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan on syytä katsoa peiliin, mitäs rupesivat vainoamaan venäläisiä. Ukrainassa on pitkään kytenyt sisällissodan siemenet, välillä oranssi vallankumous onnistui, Jutsenkosta tuli pressa, mutta vain yhdeksi kaudeksi, koska vuorostaan venäjämieliset (alueiden Ukraina ryhmittymä) voittivat vaalit ja Janukovitsista tuli pressa. Tätä enemmistöä ei Kiovalaiset hyväksyneet, vaan aloittivat kapinan, tätä laitonta kapinaa ikävä kyllä Länsi tuki, siitä kaikki lähti.
        Seuraavat vaalit tietysti "länsimieliset" voitti, koska kymmenmiljoonainen venäläisväestö ei äänestänyt, niitten alueilla ei edes vaaleja järjestetty ja muut venäläismieliset ajettiin ahdinkoon painostuksella ja alueiden ukraina puolueliittouman lakkauttamisella.
        Poroshenko valittiin pressaksi ja tämä oligarkki määräsi azov pataljoonaan hyökkäämään Luhanskin ja donetskin kimppuun. Syrjäytetty pressa oli tuolta alueelta kotoisin.
        Tästä kaikesta johtuen ajauduttiin sitten nykytilanteeseen.

        Olet oikeassa. Ukraina ei ole pulmunen. Sotaan tarvitaan kaksi, tai natsit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykytilanteeseen ajauduttiin kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Hyökkäyssodan jonka YK:n yleiskokouksessa tuomitsi 141 valtiota ja vaati Venäjää vetäytymään. Ukrainaa ei vaadittu vetäytymään mistään, koska Ukraina ei ole hyökännyt mihinkään. Eikä Ukraina muutenkaan voi vetäytyä Ukrainasta mihinkään.

        ei, vaan kaikki alkoi nimenomaan maidanilta 2014 ja johti voimakkaaseen sortoon venäläisväestöä kohtaan. Ukraina olisi voinut vetäytyä vähemmistöään vastaan käydystä sodasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeinen lauseesi osoittaa sen, ettei sinun selitykselläsi ole mitään painoarvoa debatissa. Toistelit vain ennalta opettelemaasi liturgiaa, ja lopuksi haukuit eri mieltä olevan. Turhapa tuollaisen trollin kanssa on yrittää asiallisesti keskustella.

        Toivon keskustelun pysyvän asiallisempana.

        No mutta mikäänhän ei estä sinua esittämästä turvallisuuspolitiikastamme sellaista uutta mullistavaa tietoutta, mitä presidentillä, pääministerillä, ulkoministerillä, puolustusministerillä, puolustusvoimilla ja upseereilla sekä kansanedustajien valtavan suurella enemmistöllä ei ole.

        Mutta toistaiseksi et ole esittänyt tässä ketjussa mitään sen suuntaistakaan. Vain sitä tyypillisintä venäläismielistä höpinää, jota täällä suoltaa jokainen pikku putinisti. Täysin merkityksetöntä höpinää, jolla ei ole mitään vaikutusta siihen, että Suomi tulee hyvin pian lähiaikoina jättämään Nato-hakemuksen, koska turvallisuusympäristö on ratkaisevasti muuttunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se Naton ns. "järki" on? Miten se parantaisi Suomen nykytilannetta?

        Puhetta ja sanojahan mahtuu maailmaan, mutta eipä niitä Naton ns. "turvatakuitakaan" ole koskaan käytännössä testattu, siis sitä viidettä artiklaa. Sehän on vain paperilla annettu.

        Venäjä ei häviä tuosta Suomen vierestä mihinkään.

        Artikla 5 oli käytössä mm. Afganistanissa. Kaikki maat ymmärtävät sen, että tälle eduskunnalle on eduksi luopua sotilaallisestakin itsemääräämisoikeudesta. Venäjä saattaa olla näistä maista poikkeus. Toivottavasti uhkat eivät toteudu. En haluaisi olla tässäkin asiassa oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta mikäänhän ei estä sinua esittämästä turvallisuuspolitiikastamme sellaista uutta mullistavaa tietoutta, mitä presidentillä, pääministerillä, ulkoministerillä, puolustusministerillä, puolustusvoimilla ja upseereilla sekä kansanedustajien valtavan suurella enemmistöllä ei ole.

        Mutta toistaiseksi et ole esittänyt tässä ketjussa mitään sen suuntaistakaan. Vain sitä tyypillisintä venäläismielistä höpinää, jota täällä suoltaa jokainen pikku putinisti. Täysin merkityksetöntä höpinää, jolla ei ole mitään vaikutusta siihen, että Suomi tulee hyvin pian lähiaikoina jättämään Nato-hakemuksen, koska turvallisuusympäristö on ratkaisevasti muuttunut.

        Oletpa huvittava. Suomi on ollut mielestäsi siis toisen maailmansodan jälkeen putinistien vallassa.

        Ymmärrätkö yhtään kuinka naurettavan teet itsestäsi? Oletko koskaan edes yrittänyt ajatella eri asioiden välisiä syy-seuraussuhteita?

        Jankutat sitä "oppimaasi" liturgiaa, eikä sinulla ole omaa mielipidettä. Olet trolli.

        Toivoisin jonkun edes yrittävän kertoa syyn miksi Suomen kannattaisi liittyä Natoon. Toistaiseksi sellaista ei ole kukaan kertonut. Se kertoo siitä, ettei syytä edes ole, kun kukaan ei sitä ole keksinyt.

        Mutta yrittäkää silti.

    • Anonyymi

      "Mutta kertaakaan Venäjä ei ole tuona aikakautena hyökännyt Suomen naapurimaahan, ei edes EU:n jäsenvaltioon. Mikään ei ole siis muuttunut. Kuka siis sai kansalaisten mielipiteen vaihtumaan?"

      Putinin hallinto kyseenalaisti Suomen ja Ruotsin itsemääräämisoikeuden ja yritti neuvotella Bidenin kanssa meitä etupiiriinsä. Jos et ymmärrä tämän merkitystä, niin keskustelu on turhaa. Onneksi valtionjohto ymmärtää.

      • Anonyymi

        Ei mitään tuollaista ole koskaan tapahtunut.

        Suomen "itsemääräämisoikeus" on ollut historiaa jo kohta 30 vuotta. Suomen lainsäädännön pitää EU-jäsenenä noudattaa EU:ssa sovittuja direktiivejä. Emme siis voi itse päättää enää vapaasti lainsäädännöstä kuten ennen EU-jäsenyyttä.

        Eli antakaahan tulla parempi meriselitys. Se että sinä et osaa keskustella kertoo vain siitä, että nyt hätiköidään ja panikoidaan ilman syytä. Samasta syystä aiheutetaan enemmän vahinkoa. Ehjää kun ei pidä edes yrittää korjata.

        Tulipalo kannattaa sammuttaa, mutta sitä ei kannata itse sytyttää.

        Siitä harvinainen putinisti tällä palstalla että osaat kirjoittaa suomea. Sisällöllisesti tosin ihan samaa putlerointia kuin muillakin vastaavilla.

        Etpä sinäkään osannut perustella mitään, vaan ryhdyit haukkumaan liittoutumattomuutta puolustavaa. Siis tilannetta joka on vallinnut Suomessa yli 70 vuotta. Hehkuttamasi Putin ei ollut silloin vielä edes syntynyt.

        Suomen kansan enemmistö ei näemmä edes ymmärrä mitä tarkoittaa sotilasliittoon kuuluminen. On vain annettu ymmärtää, että se on hyvä juttu. Sujuvasti päätetty unohtaa kaikki velvoitteet ja haittapuolet. Eihän kansalaisten tarvitse niistä tietää.

        Vähän kuten Kemira Growhown ja Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myyminen ulkomaille. Sehän oli hyvä juttu.

      • Anonyymi

        Kerta se on ensimmäinen kun Putte hyökkäisi EU-maahan. Ei kannata alkaa odottamaan sitä.

        Hitlerikin hyökkäsi ensin Puolaan. Kun hommat meni hyvin, niin siitä sitten seuraavan valtion kimppuun. Suursaksa - suuri ja mahtava neuvostoliitto...

        Hitlerikin on varmaan Putlerin salainen esikuva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpä sinäkään osannut perustella mitään, vaan ryhdyit haukkumaan liittoutumattomuutta puolustavaa. Siis tilannetta joka on vallinnut Suomessa yli 70 vuotta. Hehkuttamasi Putin ei ollut silloin vielä edes syntynyt.

        Suomen kansan enemmistö ei näemmä edes ymmärrä mitä tarkoittaa sotilasliittoon kuuluminen. On vain annettu ymmärtää, että se on hyvä juttu. Sujuvasti päätetty unohtaa kaikki velvoitteet ja haittapuolet. Eihän kansalaisten tarvitse niistä tietää.

        Vähän kuten Kemira Growhown ja Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myyminen ulkomaille. Sehän oli hyvä juttu.

        Ilman pesukoneita ja ruokaa rosvoavaa, siviilejä selkään ampuvaa, pikkulapsia raiskaavaa diktaattoriasi suomalaisten Nato-kannatus olisi yhä hyvin pientä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman pesukoneita ja ruokaa rosvoavaa, siviilejä selkään ampuvaa, pikkulapsia raiskaavaa diktaattoriasi suomalaisten Nato-kannatus olisi yhä hyvin pientä.

        Meno oli vastaavaa jo Tsetseniassa 1990-luvulla.

        Miksi suomalaiset hyväksyivät sen? Sekin tapahtui kaukana jossain muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meno oli vastaavaa jo Tsetseniassa 1990-luvulla.

        Miksi suomalaiset hyväksyivät sen? Sekin tapahtui kaukana jossain muualla.

        Eli Venäjällä mikään ei ole muuttunut sitten 90-luvun. Ei se ole suomalaisten syy ettei Tsetsenialla ollut mahdollisuutta liittyä Natoon tai edes kunnolla puolustaa itseään venäläisiä rosvojoukkoja vastaan. Sitä paitsi nythän nuo ovat venäläisten mukana raiskaamassa Ukrainaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään tuollaista ole koskaan tapahtunut.

        Suomen "itsemääräämisoikeus" on ollut historiaa jo kohta 30 vuotta. Suomen lainsäädännön pitää EU-jäsenenä noudattaa EU:ssa sovittuja direktiivejä. Emme siis voi itse päättää enää vapaasti lainsäädännöstä kuten ennen EU-jäsenyyttä.

        Eli antakaahan tulla parempi meriselitys. Se että sinä et osaa keskustella kertoo vain siitä, että nyt hätiköidään ja panikoidaan ilman syytä. Samasta syystä aiheutetaan enemmän vahinkoa. Ehjää kun ei pidä edes yrittää korjata.

        Tulipalo kannattaa sammuttaa, mutta sitä ei kannata itse sytyttää.

        paitsi että suomi ainoa euro-suomettunut mallioppilas joka niitä direktiivejä noudattaa-

        muut maat kusee niiden päälle ja valikoi ne mitkä kannattaa noudattaa= rahat taskuun ja juoksuun.

    • Anonyymi

      Miksi pitäisi perustella yhä uudelleen kun edellisetkään perustelut eivät tunnu menevän jakeluun. Jos et ymmärrä uutisista, Presidentti Niinistön kommenteista ja tähän mennessä palstalla kirjoitetusta niin mikään saamasi vastaus ei sitä tilannetta muuttaisi.

      • Anonyymi

        Onhan tuo perustelu, ettei saa perustella, kun on kuulemma jo perusteltu.

        Enää puuttuu se perustelu.

        Paljon on kohinaa. Asian pihvi on edelleen kateissa.

        Aloitus oli sikäli onnistunut, että se veti palstan Nato-kiihkoilijat hiljaiseksi.

        Se etteivät perustelut putinisteille kelpaa ei ole mikään yllätys kenellekään.

    • Anonyymi

      1.NATO ei toisi juurikaan mitään hyötyä Suomeen. Suomen todellinen puolustus ei juurikaan parantuisi. Suomi on käytännössä ollut jo NATO maa viimeiset 15-vuotta. ns. täysjäsenyys olisi pelkkä muodollisuus, joka kuitenkin aiheuttaisi Suomen julkikuvaan merkittäviä negatiivisia asioita.

      2. NATO:n muodollinen täysjäsensyys olisi taloudellisesti kallis ratkaisu. Kasvavat hallintokulut olisi se kaikkein pienin kuluerä. Isompi kuluerä tulisi siitä, että tuloja Venäjältä ei tämän jälkeen saataisi ollenkaan.

      3. Suomeen ei kohdistu minkään näköistä sotilaallista uhkaa. Ei Venäjä edes teoriassa mieti mitään sotilaallista operaatiota EU maahan ja luonnonvaroiltaan merkityksettömään Euroopan reunalla sijaitsevaan periferiaan.

      4.NATO:n muodollinen täysjäsenyys poistaisi Suomelta kokonaan sellaisen mahdollisuuden, että pitäisi käyttää sotilaallista voimaa johonkin toiseen NATO maahan. Esimerkiksi jos jonnekin Unkariin tulisi joku täysi uuden ajan Hitler valtaan.

      • Anonyymi

        Miten niin kallis ratkaisu? Jäsen maksu on noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Se on vajaa 10 euroa kansalaista kohden vuodessa. Ei ole paha hinta siitä, että päästään Venäjän ruoskijasta eroon.

        Taitaa sinulle luetun ymmärtäminen olla erityisen vaikeaa, ,jospa tavaisit uudelleen tekstin jota kommentoit.

      • Anonyymi

        Natojäsenyys turvatakuineen tekee Suomesta turvallisemman sijoituskohteen ulkomaalaisille yrityksille, sijoittajat eivät pidä riskeistä.

    • Anonyymi

      Minä olen kyllästynyt mediaan koska siitä suositusta mediasta on tehty saippuaoopera media. Että jos kuuntelee kuukauden päästä niin juoni on ihan sama melkein. Että MH?

      • Anonyymi

        Aamulla vai eilen oli mediassa että turkin pressa olisi vastaan jäsenyyttä ja "juuri tulleen tiedon mukaan" nyt ei sitten olekkaan ylen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamulla vai eilen oli mediassa että turkin pressa olisi vastaan jäsenyyttä ja "juuri tulleen tiedon mukaan" nyt ei sitten olekkaan ylen mukaan.

        Kääntyi takki jopa nopeammin kuin Sannalla?

        Kansa on tyhmää, kuten presidentti Ahtisaarikin aikoinaan totesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamulla vai eilen oli mediassa että turkin pressa olisi vastaan jäsenyyttä ja "juuri tulleen tiedon mukaan" nyt ei sitten olekkaan ylen mukaan.

        Jo eilen fiksummat ymmärsivät heti että kyseessä oli vain Erdoganin poliitinen peli ja yritys lypsää Turkille jotain myönnytyksiä vastineeksi siitä, että hyväksyy Natoon liittymiset. Typerykset eivät tietenkään ole tajunneet sitä vielä tänäänkään.

        Koko ajan oli täysin selvää, että viime kädessä ei tule jäsenyyttä estämään, kunhan nyt ensin kalastelee Turkille etuja.

        kiristä sitä foliohattuasi tiukemmalle niin pelkotilat häviää ja voit rauhottua vaikka salattujaelämiä katseleen.

    • Anonyymi

      "Kuka siis sai kansalaisten mielipiteen vaihtumaan?"

      Pitääkö sinun ihan oikeasti kysyä tuota vaikka tiedät vastauksen varsin hyvin?

      • Anonyymi

        Joo se on Putte lätissään

      • Anonyymi

        Lue ne kaksi ensimmäistä kappaletta, joihin kysymys viittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue ne kaksi ensimmäistä kappaletta, joihin kysymys viittaa.

        Luin kyllä. Tiedät varsin hyvin syyllisen suomalaisten mielipiteen kääntymisen takana. Semantiikalla ja päinvänselvyyksien vääntelyllä et asiaa miksikään muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin kyllä. Tiedät varsin hyvin syyllisen suomalaisten mielipiteen kääntymisen takana. Semantiikalla ja päinvänselvyyksien vääntelyllä et asiaa miksikään muuta.

        Mielipiteen muuttajan henkilöllisyys on edelleen epäselvä. Nimittäin tuskinpa samat suomalaiset hyväksyivät venäläisten aikaisempia sotaretkiäkään, joissa ovat käyttäytyneet samalla tavalla kuten tässä viimeisessä.

        Tuntematon on siis edelleen se mielipiteen kääntäjä.

        Tai sitten suomalaisten enemmistö jakaa kansalaisuuksia tai kieliryhmiä eri kategorioihin, joista eräitä saa tappaa ja raiskata, ja toisia taas ei. Mutta en usko tuohonkaan.

        Älä lässytä sontaa. On totta että kaukana tapahtuvat sodat ovat kaukaisempia eivätkä saa aikaan samanlaista mielipiteenmuutosta kuin lähellä tapahtuvat. Ei liene yksin suomalainen ilmiö. Tuo(kaan) ei kuitenkaan tee Putinista muuta kuin rosvopäällikön joka on siis vastuussa suomalaisten mielipiteiden muutoksesta Natoa kohtaan. Noin se vain on vaikka kuinka itkisit.

      • Anonyymi

        Median rummutus?
        Sama koronassa, dum, dum, dum... Viikkoja, kansa alkaa pehmitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luin kyllä. Tiedät varsin hyvin syyllisen suomalaisten mielipiteen kääntymisen takana. Semantiikalla ja päinvänselvyyksien vääntelyllä et asiaa miksikään muuta.

        Mielipiteet jätetty kuulematta, pelkkää median oletusta/ hämyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipiteen muuttajan henkilöllisyys on edelleen epäselvä. Nimittäin tuskinpa samat suomalaiset hyväksyivät venäläisten aikaisempia sotaretkiäkään, joissa ovat käyttäytyneet samalla tavalla kuten tässä viimeisessä.

        Tuntematon on siis edelleen se mielipiteen kääntäjä.

        Tai sitten suomalaisten enemmistö jakaa kansalaisuuksia tai kieliryhmiä eri kategorioihin, joista eräitä saa tappaa ja raiskata, ja toisia taas ei. Mutta en usko tuohonkaan.

        Hyväksytäänkö kaikki usan sotaretket?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä lässytä sontaa. On totta että kaukana tapahtuvat sodat ovat kaukaisempia eivätkä saa aikaan samanlaista mielipiteenmuutosta kuin lähellä tapahtuvat. Ei liene yksin suomalainen ilmiö. Tuo(kaan) ei kuitenkaan tee Putinista muuta kuin rosvopäällikön joka on siis vastuussa suomalaisten mielipiteiden muutoksesta Natoa kohtaan. Noin se vain on vaikka kuinka itkisit.

        Rauhoitu. Tsetsenia, Georgia ja Ukraina ovat kaikki kaukana Suomesta.

        Kuka päätti, että vasta tämänvuotiset Ukrainan tapahtumat vaikuttavat kansan mielipiteeseen? Miksi ei reagoitu aikaisemmin?

        Ihmisiähän he kaikissa em. maissa olevat asukkaatkin ovat. Vai ovatko ukrainalaiset jotenkin parempia? Omasta mielestäni ovat hienoja ihmisiä siinä missä muutkin, mutta eräiden mielestä nähtävästi muita parempia?

    • Anonyymi

      Eikö, Venäjän eräs syy vihamielisiin tekoihin ukrainassa ole se että
      nato tuo atomipommit Venäjän rajalle ja nyt Venäjän puolustaa ja suojelee itseään..

      Jos tahi kun nato tuo atomipommit Suomen itärajalle, mitä tekee Venäjä.

      eli eräs tärkeä syy vihanpidolle on jenkkien atomipommit jotka voidaan laukaista kauko-ohjauksella ja puolet Venäjää katoaa, samalla ukraina sekä Suomi.

      Jenkit ovat selvästi JULKISESTI sanoneet että ukraina on "proxy" eli vain työkalu jenkkien "sodalle" Venäjää vastaan, ihan bibipään suulla!

      Joten JOS on ede teoreettinen mahdollisuus että kajaaniin ja hankoon tuodaan atomipommeja, niin
      Me olle uhka!

      ja Venäjä poistaa uhat, jotka ovat sille, mahdollisesti varma "kuolema".

      eli tämä on bibipän ja muiden tomppelien tahto tila ja JOPA Suomen Presidentin ja hallituksen!

      Joten, tämä on TUHON TIE meille. ei Venäjälle, mutta saattaa olla myös jenkeille!

      • Anonyymi

        "Eikö, Venäjän eräs syy vihamielisiin tekoihin ukrainassa ole se että
        nato tuo atomipommit Venäjän rajalle ja nyt Venäjän puolustaa ja suojelee itseään.."

        Ei. Nato ei liikuttele ydinaseita yhtään minnekään.

        "Jos tahi kun nato tuo atomipommit Suomen itärajalle, mitä tekee Venäjä."

        Ei tuo. Miksi toisi?

        Muukin tekstisi on aivotonta ja liki lukukelvotonta hölynpölyä.

      • Anonyymi

        Jenkit sotineet olemassallostaan yli 80%, paljon, eikö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikö, Venäjän eräs syy vihamielisiin tekoihin ukrainassa ole se että
        nato tuo atomipommit Venäjän rajalle ja nyt Venäjän puolustaa ja suojelee itseään.."

        Ei. Nato ei liikuttele ydinaseita yhtään minnekään.

        "Jos tahi kun nato tuo atomipommit Suomen itärajalle, mitä tekee Venäjä."

        Ei tuo. Miksi toisi?

        Muukin tekstisi on aivotonta ja liki lukukelvotonta hölynpölyä.

        Otappa sellkoa. Nato on Usa. Usahan Vihaa Venäjää, joten keräävät maat Natoon, ja velvoittavat ne mukaansa Naton nimissä kohti Venäjää.... Usa haluaa hävittää Venäjän. Yksin ei pysty, mutta keränneet vuosia Natoon maita, hetki retken koittaa
        Nuorukaisemme vaarannetaan..

    • Anonyymi

      Hei juna meni jo😂

      • Anonyymi

        Turkki, turkki, turkki...
        Viellä on toivoa jäljellä, viellä on kauniita päiviä, viellä voidaan pelastua Natosodalta, viellä tilaisuussaadaan.. 👏💃💃💃🕺💃💃🕺💃🥳🥳🥳

    • Anonyymi

      Jo pelkästään EU jäsenyys tuo riittävät turvatakuut. Suomi on EU:lle tärkeä maa. Täällä on paljon kilttiä ja kuuliaista kansaa, jolta voidaan nyhtää rahat ja siirtää ne etelä-Eurooppaan. Jos EU menettäisi Suomen mistä tahansa syystä, se olisi kova isku EU:lle. Jo tästä syystä EU maat olisi pakotettuja toimimaan mahdollisen Suomeen kohdistuvan sotilaallisen operaation toimesta.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä. Iso-Britannia on montaa kertaluokkaa Suomea suurempi talous eikä sen lähtö EUsta EUta suuremmin heilutellut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä. Iso-Britannia on montaa kertaluokkaa Suomea suurempi talous eikä sen lähtö EUsta EUta suuremmin heilutellut.

        Ei paitsi suomalaisille hinnat nousee ja maksettavaa riittää. Ei tarvitse olla tyhmä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei paitsi suomalaisille hinnat nousee ja maksettavaa riittää. Ei tarvitse olla tyhmä!

        Suomi on nettomaksaja😇

      • Anonyymi

        ”Riittävät turvatakuut”?

        Kyllä se nyt vain on niin, ettei turvallisuus kannattaa aina maksimoida - eikä jäädä pohtimaan, josko vähempi turvallisuus olisi riittävä.

        Virohan on tehnyt näin. Ulkoistanut turvallisuutensa muille. Jatkossa myös suomalaisille.

        Äly hoi! Ei oman turvallisuuden ulkoistaminen ole mitään ”turvallisuuden maksimointia”.

    • Anonyymi

      Niimpä nii, ite en oo koskaan ollu naton kannattaja, enkä edelleenkä oo. Suomi on täynä näitä hysteerikköjä, jotka haluaa natoon pelkäävät puttea....Ei olla ennenkä tarvittu natoa, eikä tarvita nytkä, sama juttu koronan kaa, ihme pöljiä suomi täynä, ei voi muuta sanoa...

      • Anonyymi

        Yllättyyköhän enää kukaan että ne, jotka pitävät koronaa jonain valtiotason huijauksena ovat yleensä myös Putinin sylikoiria?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yllättyyköhän enää kukaan että ne, jotka pitävät koronaa jonain valtiotason huijauksena ovat yleensä myös Putinin sylikoiria?

        MV-kaalipierun lukijat ovat aina olleet täysin aivokuolleite vammailijoita. Miksikäs ne olisivat siitä nyt muuttuneet ja aivot saaneet. Samaa aivotonta mölinää edelleen.

      • Anonyymi

        Kuvittele, ettei Venäjää ole. Eikö tästä huolimatta olisi täysin perusteltua mennä mukaan Länsimaisten demokratioiden väliseen puolustusliittoon, missä maat lupaavat tukea toinen toisiaan? Mielestäni on.

        Natoa vastustetaan lähinnä Venäjän pelon vuoksi. Natoa kannatetaan, koska puolustusliitot tuovat rauhaa ja turvaa.

    • Anonyymi

      Kun on tuossa rajan takana haiseva paskakasa, niin ei voi olla puolueeton.

      • Anonyymi

        Mikä pakottaa olemaan täällä?
        Somalia on turvallinen maa✈️

    • Anonyymi

      Kuka siis sai kansalaisten mielipiteen vaihtumaan? Media, mielipidemittauksien väärennökset, kukkahattu poliitikot.

      Naton ongelman voisi ratkaista näin Ruotsi liittyy natoon ja Suomen Ruotsin välille tehdään maanpuolustus yhteistyönsopimus ja Venäläiset Pulteri olisivat öö ää öö ää 🤪

      • Anonyymi

        Mirlipidemittsuskusetukset, kyllä. Niillä kusetetaan herkkäuskoisia, taas.

      • Anonyymi

        Kuka sai mielipiteen kääntymään? Jäikö epäselväksi, kehen Niinistö viittasi todetessaan:
        ”Te aiheutitte tämän, katsokaa peiliin”

    • Anonyymi

      Ei pitäisi liittyä!

      Natollakin operaatioita, joita voi sodaksi olettaa.
      Maaliskuu 2011: Naton johtama liittokunta tekee ”humanitaarisen intervention” ja puuttuu ilmaiskuin Libyan sisällissotaan.

      Eikö tuo ole sotimista?
      Sanavalinnoin vain verhottu, jottei vaikuttaisi sodalta.

      • Anonyymi

        Kyllä kai sitä voi kutsua ainakin sotimiseksi. Kyseessä oli kuitenkin YK:n hyväksymä operaatio. Siinä kansainvälinen yhteisö - ei siis pelkkä Nato - näki tarpeelliseksi aseellisen puuttumisen ihmishenkien suojelemiseksi.

        Juuri tuollaisia tarvittaisiin enemmän!

        Poliisikin joutuu joskus käyttämään voimakeinoja, jos rosvot eivät tottele pelkkää käskyttämistä. Tämä on ikävä realiteetti. Tietenkin olisihan se kiva, jos kaikki tottelisivat, mitä poliisi tai YK määrää.

    • Anonyymi

      Kansan Mielipide jätetään kuulematta!
      Petturuutta!
      Anteeksiantamatonta!

      • Anonyymi

        Äänestäkää viisaammin!

        Nyt näkyy takinkäännöt, ja mielipiteet
        Seuraavat vaalit Tärkeät!

    • Anonyymi

      Venäjä on ollut ennen meitä ja meidän jälkeenkin on .

    • Anonyymi

      Onhan Unkarikin Nato-maa. Miksi ei sitten Suomikin voisi olla Nato-maa?

      • Anonyymi

        Unkari on natsi-maa-

        haluatko antaa suomessakin vallan (RKP-kokoomus-persu) uusnatseille?

    • Anonyymi

      Voivoi sinua ymmärtämäntä

    • Anonyymi

      Nato-jäsenyyttä voi vastustaa paremmillakin argumenteilla kuin nuo.

      ”Mutta kertaakaan Venäjä ei ole tuona aikakautena hyökännyt Suomen naapurimaahan, ei edes EU:n jäsenvaltioon. Mikään ei ole siis muuttunut.”

      Suomen naapurimaahan??? Pitäisikö mielestäsi Venäjän hyökätä ensin Ruotsiin tai Norjaan ennen kuin hakeutuisit puolustusliittoon? Et tainut pohtia tuota ihan loppuun asti… Sitäpaitsi Norja on jo Natossa kuten myös lähes kaikki EU-maat.

      Jos pohdit, mitkä Eurooppalaiset Venäjän naapurimaat eivät kuulu Natoon, niin nämä ovat Valko-Venäjä, Ukraina ja Suomi. Tuossako porukassa on mielestäsi hyvä olla?

      ”Kuka siis sai kansalaisten mielipiteen vaihtumaan?”

      Putin. Kun ihmiset näkivät, että Venäjä on valmis täysin provosoimattomaan hyökkäykseen rauhaa rakastavaan naapurimaahan ja siviilejä moukaroidaan samaan tapaan kuin suomalaisia Talvisodassa, niin kyllähän se laittaa miettimään onko fiksua olla ilman palovakuutusta.

      ”Suomi on nimittäin järjestänyt sotilaallisesti liittoutumattomana asiansa erittäin hyvin, ja nyt se vuosikymmenten tulos haluttaisiin heittää romukoppaan kerralla, ja lisäksi määrättäisiin Suomen puolustusvoimille lisävelvoitteita mm. Baltian turvaamiseksi.”

      Suomi voi hoitaa asiansa hyvin myös liittoutuneena. On hyvä, että Suomen Nato-jäsenyys parantaa myös Baltian maiden turvallisuutta. Mitä vahvempi Nato - sitä epätodennäköisenpää, että Venäjällä tulisi mieleen lähteä testaamaan sen yhtenäisyyttä.

      ”Venäjä ei häviä mihinkään tuosta itärajalta. Mielummin sitä naapurin kanssa on edes kohtuullisissa väleissä kuin ei väleissä lainkaan, jota Nato-jäsenyys käytännössä tarkoittaa.”

      Ei tarkoita. Nato-jäsenyys tuskin juurikaan viilentää nykyisiä suhteita, jotka ovat pohjalukemissa Ukrainan sodan vuoksi. Putinkin ymmärtää Suomen intressin maksimoida oma turvallisuutensa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Millainen sää on siellä Pietarissa?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe