Mielentila

Anonyymi

Kuinka te käytte läpi omaa ajatuksen kulkua? Hyviä ja ei niin hyviä asioita. Miten ratkaisette ongelmat jotka pyörivät mielessänne? Terapia vai joku muu?

57

1372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin hyvä kysymys ja pohdinnan avaus. Omat ajatukset helposti kiertää kehää. Olen huomannut, että muutamat perusongelmat tulevat aina uudelleen mieleen aika ajoin. Kirjoittelen avainajatuksia ongelman ratkaisemiseksi valkoiselle A4 paperille. Kaksi pää ajatusta riittää, ne kun pitää mielessä koko viikon, niin saan asiaa työstettyä. Saatan kuunnella aiheesta yuotubesta tai netistä tietoa. Joitakin asioita haaveilen, ja masentaa, kun en saa niille tehtyä mitään, mutta uskon, että niille on vielä aikansa ja tulen olemaan niiden suhteen elämässäni vielä hyvin onnellinen.

      Terapia olisi hyvä, mutta sen puutteessa käyn jonkin verran asioita läpi ystävien kanssa. Suurimmaksi osaksi pohdin juttujani yksin ja koetan saada niitä edistettyä konkreettisella tekemisellä. Joissakin asioissa olen ihan jumissa, enkä saa niitä etenemään ja tiedän, että se on vain ja ainostaan itsestä kiinni.

      En ota ratkaistavaksi ongelmia joiden aika ei vielä ole… tavallaan luotan siihen, että mieli tuo oikean ongelman pintaan silloin kun on sen aika ja sitten teen ajatuksen itselleni edellä mainituilla tavoilla tietoiseksi ja työstettäväksi. Kaksi tai kolme erityyppistä työstettäväksi asiaa kerralla (ei koskaan enempää, en pysty). Ongelmat ovat viikon teemoja😁, joskus kuukauden.

      Sellaisia virheitä olen tehnyt, että joitakin itselle turhauttavia ongelmia olen yrittänyt väkisin saada nopeasti menemään tahtomallani tavalla, mutta en tee sitä enää, sillä niissä pakko-ajatus väkisin tekemis jutuissa asiat ovat palautuneet väsymisen ja turhautumisen jälkeen lähtöruutuun.

    • Anonyymi

      Kirjoittamalla päiväkirjaa.
      Myös lukemalla ongelmaan liittyvää asiallista tietoa.
      Sitten on isoja asioita mitä ei ratkaista noin vain, vaatii kärsivällistä työstämistä ajan kanssa.
      Suosittelen ammattiauttajan keskusteluapua. Voit luottaa siihen, että suhun reagoidaan asiallisesti, ei-hysteerisesti, ei nauramalla, ei vähättelyllä tai köykäisillä neuvoilla, kuten kaverit saattavat tehdä. Eivät tahallaan mutta osa kun ei ole käsitellyt omaa mielenterveyttä tarpeeksi että osaisi reagoida hyvin tai ylipäänsä kohdannut kovin isoja menetyksiä/vastoinkäymisiä elämässä.

    • Anonyymi

      juuri tämä on mietityttänyt, kuinka terapiassa osaa selittää asian niin että toinen ymmärtää. Kavereiden kans asioista olen jutellut ja huomannut kuinka se auttaa, mutta vielä pitäis joitan lukkoja työstää. Olen ällistynyt kuinka helposti kysytään kun terapiaan hakeutuu haluatko lääkkeitä. Niitä olen kokeillut joskus mut ne ei vaan sovi itselleni. Asioiden kirjoittaminen johonkin on ollut nyt tosi vaikeeta, vaiketa päästä edes alkuun vaikka yrittää. Pahempi on se et kaikki pyörii yöllä päässä.

      • Anonyymi

        Juoksulenkki on hyvä

      • Anonyymi

        (Terapeutin valinnassa henkilökemioilla on merkitystä. Ensimmäistä ei tarvitse ottaa, jos ei siltä tunnu. Vanhaa koulukuntaa edustavat terapeutit saattavat olla melko passiivisia keskustelussa.)

        Terapeutit ovat ajattelun ammattilaisia. Ihmisten ongelmat melko toistuvia, joskin moninaisin variaation. Kuulluksi/ ymmärretyksi tulemisen pelosta puhuminen terapeutille helpottaa varmasti oloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapiasta ei ole mitään apua jos ei osaa tai uskalla terapiassakaan aukasta suutaan, pukea omia ajatuksiaan sanoiksi tai puhelee ihan niitä näitä muita asioita kuin mistä ehkä pitäisi. Kun pitää kaiken sisällään eikä puhu mitään niin ei siitä tule mitään, pitää olla valmis avautumaan.

        Terapeutin rooli ei ole olla vain se yksi ja ainut, joka on äänessä vaan terapiaa tarvitsevan pitää itse haluta/osata/uskaltaa puhua. Kun lähdetään siitä, että aikuinen ihminen (ja lapsikin) osaa pukea sanoiksi tunteensa, ongelmansa, murheensa jne. Toisaalta jos osaa niin ehkä ei sitä terapiakaan tarvitsisi. Toki, terapeutin kuuluukin jutella asioista, esittää kysymyksiä, kuunnella, etsiä yhdessä ratkaisua ongelmiin terapian tarpeessa olevan kanssa jne.

        Terapeutille mennessä ei tarvitse osata puhua, riittää kun tahtoo oppia. Uskallus avautua tulee luottamuksen kautta… ihme lähtökohta vaatimuksia täällä joku esittää.

        Vai jutteleva terapeutti😂, millä oikein puoskareilla sinä olet käynyt?

        Aikaisemmin tosiaan vanhan koulukunnan terapeutti saattoi olla hyvinkin passiivinen, mutta 2000- luvulla terapiakenttä on laajentunut. Ratkaisukeskeinen terapia sisältää keskustelua, juuri tuota jutustelua, ja sillä saadaan oikein hyviä tuloksia lyhyessäkin ajassa.

    • Anonyymi

      no enpä tiedä. Oon ollut vuosia jo jumissa tiettyjen asioiden kanssa.
      ahdistaa ja masentaa.
      itkuja monta tuntia pesuhuoneen lattialla ja kesken lenkkien luonnossa.

      • Anonyymi

        Tuossa vaiheessa pitää hakea itselleen ammattiapua. Vaikeat asiat/oma suhtautuminen vaikeuksiin ei muutu jos ei niitä työstä rehellisesti.

      • Anonyymi

        Tarviit ihmisen! Ammattilaisen.

    • Anonyymi

      Kirjoitan ne ylös, pohdin niitä ja joskus puhun asioista ystävien kanssa. Toki itse teen lopullisen päätöksen, mutta joskus helpottaa sanoa asiat ääneen.

      Toisten asioiden ratkaisu on nopeaa, toisissa menee enemmän aikaa. Pitää myös muistaa, ettei koko ajan pohdi asioita. Tekee myös hyvää tehdä jotain, josta pitää; jotta rentoutuu

      • Anonyymi

        Ystävät ovat niitä, joille voi ja pitääkin avautua. Ystävät ovat juuri sitä varten. Jos ei sitä osaa tehdä niin ehkä enemmänkin on terapeutin tarpeessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystävät ovat niitä, joille voi ja pitääkin avautua. Ystävät ovat juuri sitä varten. Jos ei sitä osaa tehdä niin ehkä enemmänkin on terapeutin tarpeessa.

        Ihmisillä voi olla erilaisia tilanteita käynnis. Itse koin jossain vaiheessa, ettei ollut juuri ketään jolle olisin pystynyt tai halunnut avautumaan. Sellaisia ystäviä/kavereita, jotka tuntui odottavan jtn vastapalvelusta tai romanttista mun suunnalta, kun itse olisin tarvinnut luotettavaa ystävää tueksi.
        Onneksi tilanne on nyt toinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystävät ovat niitä, joille voi ja pitääkin avautua. Ystävät ovat juuri sitä varten. Jos ei sitä osaa tehdä niin ehkä enemmänkin on terapeutin tarpeessa.

        Joku raja siinäkin on, mitä ystävien niskaan voi kaataa. Ideaalitilanne on ystävä, jolla on samanlainen elämäntilanne tai samanlaisia kokemuksia. Silloin keskustelusta tulee vastavuoroista, eikä kuormita kumpaakaan. Pelkkää pahaa oloa jos pitää oksentaa ulos, niin sitten mieluummin terapiaan.

        Oikeampi osoite kuitenkin on se ystävä tai terapia kuin suomi24-palsta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisillä voi olla erilaisia tilanteita käynnis. Itse koin jossain vaiheessa, ettei ollut juuri ketään jolle olisin pystynyt tai halunnut avautumaan. Sellaisia ystäviä/kavereita, jotka tuntui odottavan jtn vastapalvelusta tai romanttista mun suunnalta, kun itse olisin tarvinnut luotettavaa ystävää tueksi.
        Onneksi tilanne on nyt toinen.

        Oikeat ystävät ovat niitä, jotka eivät odota vastapalveluksia, romanttista/seksisuhdetta tai jotain muuta hyötysuhdetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeat ystävät ovat niitä, jotka eivät odota vastapalveluksia, romanttista/seksisuhdetta tai jotain muuta hyötysuhdetta.

        Eiköhän kaikki tämän tiedä. Joskus ihmisten oikeat motiivit paljastuu vasta myöhemmin. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystävät ovat niitä, joille voi ja pitääkin avautua. Ystävät ovat juuri sitä varten. Jos ei sitä osaa tehdä niin ehkä enemmänkin on terapeutin tarpeessa.

        Voi v*ttu täällä on joku katkera neuvoja paikalla. Toksista, niin toksista.

    • Anonyymi

      Mä olen aikaisemmin kärsinyt tuosta samojen (huonojen, toksisten) asioiden pyörimisestä päässä. Toistelin itselleni, miten huono olen ja miten en kelpaa kenellekään, en ole kyllin hyvä, enkä rakkauden arvoinen. En muista, mikä muutti ajatteluni, eikä mitään yhtäkkisesti tapahtunutkaan, mutta jotenkin ymmärsin, että tarvittava muutos ei ole se, että mun pitäisi olla parempi vaan se, että mun pitäisi antaa itseni olla.

      Päätin alkaa puhua itselleni ystävällisemmin. Kohdella edes samalla tavalla kuin ketä tahansa ventovierasta. Minusta on teennäistä jauhaa jotain rakasta itseäsi soopaa, jos lähtökohta on se, että suorastaan vihaa kaikkea itsessään. Minusta se riittää, että pitää itseensä asialliset välit.

      Sen jälkeen päädyin vähitellen ruotimaan ajatuksiani siten, että yritin perata sieltä sellaiset asiat, jotka eivät ole totta. Oma mieli yrittää syöttää kaikenlaista kuvitelmaa ja uhkakuvaa, mutta kun pysyy faktoissa, niin toksiset loopit saa katkaistua.

      Nämä on olleet mulle parhaita keinoja. Olen toki käynyt psykologilla, lukenut omin päin ja tehnyt erilaisia harjoituksia, mutta tuo on ollut mulle toimiva prosessi. Nyt voin tosi hyvin ja saan suunnattua energiaa hyödyllisiin asioihin.

      • Anonyymi

        Pyörittelet niitä täällä

        Huono juttu

        Ja yksin

        Ja vedät jotain

      • Anonyymi

        Olet selvästi päässyt pitkälle prosessissa. Tavallaan, et enää kiusaa itseäsi. Kuulostaa tosi hienolta se miten olet saanut vääristyneet loopit katkaistua!

        Omat loopit on vähän erilaiset, mutta loputonta kelaa ne pyörittää. Olen ajatellut, että tekemällä asioita saan ne ikään kuin pois elämästäni, mutta nyt kun ajattelen, ehkä ydinongelma ei häviä suorittamalla pois. En pääse käsiksi omiin oireiden takana oleviin ongelmiin. Nyt tuntuu kuin taistelisin tiedostamattomia/näkymättömiä asioita vastaan, hoitamalla oireita. Turhauttavaa.

        Vähän vaikea päästä kiinni, mitä ne sun loopit vois olla, mutta ei se haittaa.
        Luulen että sulle olis hyötyä siitä, että miettisit, mitä sä eniten haluat. Jos ei tarvis välittää mistään ulkopuolisesta tekijästä ja unohtais kaikki rajoitteet, niin mitä se olis. Tää oli kysymys, jonka työterveyspsykologi mulle esitti, ja se avas kyllä silmiä. Sitten vaan pitää lähteä tekemään asioita sitä omaa unelmaa kohti ja unohtaa sivuseikat, mitäs tuumaat?

      • Anonyymi

        tästä oon samaa mieltä. ei itseään oo pakko heti väkisin yrittää rakastaa.

        yrittää hyväksyä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyörittelet niitä täällä

        Huono juttu

        Ja yksin

        Ja vedät jotain

        Minustakin on huono juttu, että asioita pitää pyöritellä netissä, erittäin, erittäin huono juttu. Asioista pitää kyetä puhumaan aikuisen ihmisen tavoin joko sitten ystävälle tai terapeutille. Se, että velloo asioita sisimmässään eikä ikinä puhu niistä mitään on yhtä huono juttu kun pyörittelee niitä netissä. Kun asioita velloo sisimmässään vuositolkulla tai jopa koko elämänsä niin niillä asioilla on tapana kasvaa ja kasvaa. Lopulta alun perin aivan pieni juttu muuttuu sisimmässä aivan kohtuuttoman suureksi ja sitä vaikeampi siitä on puhua mitä enemmän aikaa kuluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän vaikea päästä kiinni, mitä ne sun loopit vois olla, mutta ei se haittaa.
        Luulen että sulle olis hyötyä siitä, että miettisit, mitä sä eniten haluat. Jos ei tarvis välittää mistään ulkopuolisesta tekijästä ja unohtais kaikki rajoitteet, niin mitä se olis. Tää oli kysymys, jonka työterveyspsykologi mulle esitti, ja se avas kyllä silmiä. Sitten vaan pitää lähteä tekemään asioita sitä omaa unelmaa kohti ja unohtaa sivuseikat, mitäs tuumaat?

        Olen ajatellut päivän kuluessa tätä sun viestiä. Mitä eniten haluan, siihen on selkeä vastaus. Siitä sitten alkaakin monenlaisten muiden kelojen pyöriminen päässä tämän tyyppisesti: …ensin pitää olla asiat näin ennenkö voin tehdä näin jne vyyhti kasvaa ja tuntuu että teen ajatusten ja asioiden moniajoa ja haluamani asia pakenee. Tai sitten haluan, mutta samalla pelkään sitä mitä eniten haluan ja siksi kerrytän ongelman ympärille lisää työstettävää, pakenen itse omaa unelmaa🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minustakin on huono juttu, että asioita pitää pyöritellä netissä, erittäin, erittäin huono juttu. Asioista pitää kyetä puhumaan aikuisen ihmisen tavoin joko sitten ystävälle tai terapeutille. Se, että velloo asioita sisimmässään eikä ikinä puhu niistä mitään on yhtä huono juttu kun pyörittelee niitä netissä. Kun asioita velloo sisimmässään vuositolkulla tai jopa koko elämänsä niin niillä asioilla on tapana kasvaa ja kasvaa. Lopulta alun perin aivan pieni juttu muuttuu sisimmässä aivan kohtuuttoman suureksi ja sitä vaikeampi siitä on puhua mitä enemmän aikaa kuluu.

        Minusta on huono juttu, että sinusta on huono juttu. Ja että pitää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ajatellut päivän kuluessa tätä sun viestiä. Mitä eniten haluan, siihen on selkeä vastaus. Siitä sitten alkaakin monenlaisten muiden kelojen pyöriminen päässä tämän tyyppisesti: …ensin pitää olla asiat näin ennenkö voin tehdä näin jne vyyhti kasvaa ja tuntuu että teen ajatusten ja asioiden moniajoa ja haluamani asia pakenee. Tai sitten haluan, mutta samalla pelkään sitä mitä eniten haluan ja siksi kerrytän ongelman ympärille lisää työstettävää, pakenen itse omaa unelmaa🤔

        Hyvä huomio tuo, että olet asettanut itse itsellesi esteitä. Koko kakkua ei tarvitse nielaista kerralla, vaan pienilläkin askelilla pääsee eteenpäin. Alat vain ottaa niitä oikeaan suuntaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä huomio tuo, että olet asettanut itse itsellesi esteitä. Koko kakkua ei tarvitse nielaista kerralla, vaan pienilläkin askelilla pääsee eteenpäin. Alat vain ottaa niitä oikeaan suuntaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

        Kiitos, näin se varmasti on.

    • Anonyymi

      hyvä et selvisi että olen niin kamala. hän ansaitsee parempaa. onneksi hän ymmärtää sen itsekin.

      silti niin niin surullinen olo. kaikista maailman ihmisisistä vain hänen mielipiteellään minusta on mulle merkitystä.
      💔💔💔💔💔💔💔💔

    • Anonyymi

      niin ihana katsoa vaikka kaksiäitiä kanavan Suskia ja Ellaa. Sekä Anskua ja Elinaa. 💖
      Ja monia muita iloisia pariskuntia instan ja youtuben puolella. Välillä iskee kuitenki nii kauhee suru kun tajuaa et omal kohdalla tuosta ei pääse ikinä nauttimaan ja elämään toisen naisen kanssa.
      Mut heidän puolestaan oon onnellinen ja iloinen et edes osalle se suodaan 🙏

    • Anonyymi

      En koskaan voinut enkä voisi laittaa hänelle viestiä että saisin sydämeeni rauhan.
      En oo rakkauden arvoinen.
      Ikuinen puristus jää, kun en koskaan saanut sanakaan vaihdettua hänen kanssaan.
      💔

    • Anonyymi

      Oon luovuttanut mun elämässä.
      käyn vaan töissä ja odotan loppuani.

      Ei siinä sen kummempaa. paha olo on.

    • Anonyymi

      Keskustelen mielelläni kaikista ongelmista läheisten (ja muidenkin) kanssa, jos se vaan on mahdollista. Koskee pieniä ja isoja asioita. Puhun siis kaiken ääneen. Pohdin kyllä paljon asioita mielessänikin, mutta se ei riitä minulle. Ellei voi keskustella kenenkään kanssa syystä tai toisesta, no se on sama kuin olisi kuollut.

      • Anonyymi

        Olet siis extrovertti.

    • Anonyymi

      En vaan koskaan unohda häntä. Niinkauan kun hän on sydämessä en näe muita.
      Hän jäi ikuisesti mun sydämeen. Sanaakaan sanomatta.

    • Anonyymi

      💔💔💔💔😭😔

    • Anonyymi

      Hän vielä löytää sen oikean naisen joka vetää ihan sanattomaksi kohdatessaan niin kuin niissä biiseissä lauletaan. Tai ehkä hänellä on jo joku.

      Eikä asia mulle kuulu, mut itse olin liian ruma hänelle.

      • Anonyymi

        siis olin ja olen.
        näen sen hänestä, mikään viesti hänelle ei muuttaisi asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis olin ja olen.
        näen sen hänestä, mikään viesti hänelle ei muuttaisi asiaa.

        miks oon näin hullu ja mielisairas.
        2 vuotta eikä koskaan yhtään mitään.
        kaiken myöntäisin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        miks oon näin hullu ja mielisairas.
        2 vuotta eikä koskaan yhtään mitään.
        kaiken myöntäisin

        Oon täysin valmis hautaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon täysin valmis hautaan

        puhumattomuus on maailman kamalinta. se jää sen takia ikuisesti puristamaan sielua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puhumattomuus on maailman kamalinta. se jää sen takia ikuisesti puristamaan sielua.

        Mikset sitten puhu hänelle?

    • Anonyymi

      nyt kun uskon et olen ruma hänen silmissä niin millään ei ole enää mitään merkitystä. Ainut mikä mulle merkitsee on hänen mielipiteensä minusta.

      • Anonyymi

        ”Uskot”, muttet tiedä?
        Ehkä jos puhut hänen kanssaan?
        Siis saat asioista selkoa. Enkä usko, että hän pitää sinua ”rumana”. Ei ulkoisesti, eikä sisäisesti.
        Luultavasti kyseessä on vain väärinkäsitys?

    • Anonyymi

      itseeni olen pettynyt monta kertaa. En muistaakseni toisiin ihmisiin.
      niin se menee, et itse on itsensä pahin vihollinen.

      • Anonyymi

        On kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka syyttävät itseään kaikesta ja niitä jotka syyttävät muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka syyttävät itseään kaikesta ja niitä jotka syyttävät muita.

        mä oon sellainen et syytän vain itseäni.

    • Anonyymi

      Koitan olla uskomatta niitä kaikkia negatiivisia asioita, mitkä ei ole edes totta ja antaa mennä niiden ohi, ilman tuomitsemista. Välillä heikkouksissaan niistä ottaa kiinni ja pyörittelee, mutta kannattaa ehdottomasti päästää irti, ettei ne myrkytä enempää.
      Voi miettiä kuka niitä ajatuksia luo. Mistä ne tulee ja miksi.
      Miksi "minä" haluaisin pahoittaa mieltäni sellaisilla ajatuksilla mitkä haittisi minua niin paljon? Itsekriittisenä ja tunnollisena ihmisenä se voi olla vaikeeta, mutta antamalla enemmän anteeksi itselleen, miksei muillekin auttaa jo jonkin verran.

    • Anonyymi

      Mulla tuli aikoinaan ahdistus toisesta joka tuntui olevan usein oikeassa ja vääryydet johtuivat muista ihmisistä. Koskaan syytä ei osattu etsiä itsestään, aina muista.
      Tuli paha olo siitä ihmis"vihasta".

      • Anonyymi

        Muut eivät kiinnosta yhtään mutta sitten kumminkin on tarve ilmaista asia.

        No, kertoo tämäkin analyysi mun tyhmyydestä. myönnetään. 🤦‍♀️

    • Anonyymi

      Täällä on paljon sellaisia jotka sanoo et pitää uskaltaa sanoo tunteet toiselle.. Kun sen tekee niin helpottaako oma olo vai muuttuuko tunteet kun ne on ääneen sanonut? Itseäni on jo 3 vuotta ottanut päähän etten sanonut eräälle naiselle tunteista ja puhunut hänen kanssa koska kiinnostus oli molemmin puoleista. Nyt kun kuulin että hän on kuollut olen miettinyt tätä, et miksi me ei puhuttu kunnolla vaan jätimme ne käsittelemättä. Kyseessä tuttu nainen jota aina silloin tällöin kaupungissa näin ja saatettiin jäädä juttelee ja käydä kahvilla. Ne oli ihania hetkiä kun hänen kanssa kahvilla kävi. Huumori, katseet, pienet hipaisut... Hän oli ihana.❤️

      • Anonyymi

        Onpa surullinen ja haikea tarina. Kuolema on niin lopullinen, muistetaan elää nyt kun vielä voidaan.

    • Anonyymi

      💔Masentaa niin paljon että tuntuu kuin olisin henkisesti lähes "kuollut ".
      💔

      • Anonyymi

        ku katson itseäni niin näen peilistä tavallaan itseni "kuolleena"

    • Anonyymi

      Ensin tietenkin laitan housut jalkaan

    • Anonyymi

      OOTTEKO IHAN TOSISSANNE ? 🤔???!!! AUTS !!! Onko teillä jokin, joka on kertonut : saatte upean , ihanan elämän jne. ???🤔🤔🤔🤔, mut...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe