Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pirkanmaan TE-toimistosta huonoja kokemuksia

Työttömyyteni aikana olen saanut huomata, että työtön on TE-toimistolle unter mensch johon voidaan suhtautua täysin mielivaltaisesti. Aluksi Pirkanmaan TE-toimistosta virkailija soitti kerran kolmessa kuukaudessa. Puhelun aikana käytiin läpi täyttä hölynpölyä suunnitelman kirjauksineen, joista ainoastakaan toimenpiteestä ei ollut mitään hyötyä työllistymiseni näkökulmasta.
Seuraavaksi sain virkailijalta virheellistä tietoa, joka olisi maksanut itselleni tuhansia euroja. Sain asian kuitenkin omia kanaviani pitkin selvitettyä. Asian yhteydessä selvisi, että TE-toimistossa koko prosessi oli kirjattu tietoihini virheellisesti. Jäljet virheellisestä menettelystä oli siivottu pois ja kirjattu niin, että tarina näytti hyvältä TE-toimiston näkökulmasta.
Seuraavaksi tein kantelun työministeriöön ja kirjoitin palautteen Pirkanmaan TE-toimistolle virheellisestä menettelystä. Työministeriöstä ei tullut mitään palautetta kuten ei Pirkanmaan TE-toimistostakaan. TE-toimistolta pyysin saada palautteen, mutta mitään ei ole kuulunut. Sen sijaan Pirkanmaan TE-toimisto siivosi kaikki jäljet aiemmista toimistaan pois. Kaikki kirjaukset oli poistettu historiastani. Eikä 9/21 jälkeen ole tullut ainoatakaan yhteydenottoa TE-toimistosta. Vaikka tietoihini oli kirjattu, että olivat ottaneet yhteyttä. Eli asiakirjojen väärentäminen jatkuu edelleen. Kahdeksan kuukautta on mennyt eikä TE-toimisto ole tehnyt mitään hoitaakseen velvollisuuksiaan kohdallani.
Oma kokemukseni on, että Pirkanmaan TE-toimisto teettää pseudotyötä työllistääkseen virkailijansa. Työttömien työllistyminen ei ole mitenkään tärkeää niille. Päällimmäiseksi jää se, että ainoa asia, mistä TE-toimisto huolehtii, on se, että työttömät täyttävät heille asetetut velvoitteet. Ja negatiivisen palautteen jälkeen niiden virkailijat ottavat sen henkilökohtaisena ja työtön ohjataan sivuraiteille.
Onko muilla samoja kokemuksia TE-toimistojen harjoittamasta asiakirjojen väärentämisestä, velvollisuuksiensa täyttämättä jättämisestä jne?

67

2540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On. Kirjaukset tehdään puutteellisesti. Aina vedotaan kiireeseen, jos velvollisuudet jää tekemättä. Missään muussa työssä ei voi tehdä näin.

      Toisaalta ymmärrän virkaijoiden turhautumisen. Suomi käyttää puheista huolimatta todella vähän rahaa työllistämistoimiim.

      • Ilmeisesti palautteeni oli liian kovaa, koska ne lopettivat kommunikoinnin kokonaan. Näyttää siltä ikään kuin työttömällä olisi kovasti velvollisuuksia, mutta TE-toimiston virkailijalla on sen sijaan kovasti oikeuksia mielivaltaisesti hoitaa asioita.

      • Anonyymi

        Työllistämistoimiin ei tarvita sentin latia koska työllistämistoimia ei tarvita. TE- toimistot voisi hyvällä syyllä räjäyttää tuhannen päreiksi. Siitä laitoksesta ei ole muuta kuin haittaa ja turhaa energian ja resurssien kulua sekä yhteiskunnalle että tavallisille kansalaisille. Saman voi tehdä kaikille työnvälitystyötä tekeville "rekryfirmoille".

        Tarvitaan työn ostaja joka on valmis maksamaan rahallisen korvauksen työn ja ammatillisen osaamisensa myyjälle hänen tekemästään työstä. Työsopimus pitää muodostaa vain näiden kahden välillä. Sitä varten on olemassa työehtosopimukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokrafirmoja ei myöskään tarvita, koska työntekijän voi palkata suoraankin yritykseen ja se tulee halvemmaksi kuin palkkaisi vuokrayrityksen kautta. Vuokrayritysten kautta yritetään vain ulkoistaa rekrytointi silloin kuin ei itse viitsitä eikä osata rekrytoida, silloin kun yritetään kiertää yt-neuvotteluita ja silloin kun halutaan maksaa kaverin vuokrafirmalle ylimääräistä.

        Olet aivan oikeassa. Työllistämiseen riittää, kun luodaan yrityksille toimintaympäristö, joka synnyttää kysyntää ilman yhteiskunnan väliintuloa ja sääntelyä. TE-toimistot ovat nykyään vain poliitikkojen käsikassara vahtimaan, että työttömät noudattavat heille asetetttuja velvoitteita. Ei mitään muuta!

      • Anonyymi
        Coppola kirjoitti:

        Ilmeisesti palautteeni oli liian kovaa, koska ne lopettivat kommunikoinnin kokonaan. Näyttää siltä ikään kuin työttömällä olisi kovasti velvollisuuksia, mutta TE-toimiston virkailijalla on sen sijaan kovasti oikeuksia mielivaltaisesti hoitaa asioita.

        Kuopiossa huomasin ettei vastuuta ole virkailijan toimissa. Voi valheen takia mätkäistä karenssin mitä ei aiota oikaista pyynnöstä huolimatta vaan uhria väsytetään, turhautetaan ja kiusataan asialla sekä selvityspyyntöjä käsketään laittaa toistamisiin määräajoissa jotta vastine sitten voidaan evätä.
        Asenne on puolueellinen, siitä ei ole epäilystäkään.
        Turhauttaminen ja väsyttäminen on heidän keino jotta rahaa jäisi johonkin muuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokrafirmoja ei myöskään tarvita, koska työntekijän voi palkata suoraankin yritykseen ja se tulee halvemmaksi kuin palkkaisi vuokrayrityksen kautta. Vuokrayritysten kautta yritetään vain ulkoistaa rekrytointi silloin kuin ei itse viitsitä eikä osata rekrytoida, silloin kun yritetään kiertää yt-neuvotteluita ja silloin kun halutaan maksaa kaverin vuokrafirmalle ylimääräistä.

        Samaa mieltä kanssanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuopiossa huomasin ettei vastuuta ole virkailijan toimissa. Voi valheen takia mätkäistä karenssin mitä ei aiota oikaista pyynnöstä huolimatta vaan uhria väsytetään, turhautetaan ja kiusataan asialla sekä selvityspyyntöjä käsketään laittaa toistamisiin määräajoissa jotta vastine sitten voidaan evätä.
        Asenne on puolueellinen, siitä ei ole epäilystäkään.
        Turhauttaminen ja väsyttäminen on heidän keino jotta rahaa jäisi johonkin muuhun.

        Kun sille mielivaltaan syyllistyvälle virkailijalle kertoo. Että on mennyt liian pitkälle ja, että sille tai sen perheelle voi sattua jotain niin asia alkaa kalvaa myös senkin mieltä. Jos kumminkin käy huonosti! Sen jälkeen varmasti muuttaa suhtautumistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työllistämistoimiin ei tarvita sentin latia koska työllistämistoimia ei tarvita. TE- toimistot voisi hyvällä syyllä räjäyttää tuhannen päreiksi. Siitä laitoksesta ei ole muuta kuin haittaa ja turhaa energian ja resurssien kulua sekä yhteiskunnalle että tavallisille kansalaisille. Saman voi tehdä kaikille työnvälitystyötä tekeville "rekryfirmoille".

        Tarvitaan työn ostaja joka on valmis maksamaan rahallisen korvauksen työn ja ammatillisen osaamisensa myyjälle hänen tekemästään työstä. Työsopimus pitää muodostaa vain näiden kahden välillä. Sitä varten on olemassa työehtosopimukset.

        Olen samaa mieltä,te-palvelut huitsin nevadaan koska niistä ei ole mitään hyöytyä työttömille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä,te-palvelut huitsin nevadaan koska niistä ei ole mitään hyöytyä työttömille.

        Juuri niin.Noustaan kapinaan.Jotain tolkkua ja vastuuta te-palveluillekin.Ja kmiettikää vähän ketkä tuolla vallassa nyt on.

    • Anonyymi

      Minä otin valokuvan kun oma asiointi sivulla virkailija oli kirjoittanut juttuja jotka ei pidä paikkansa kuten että olen sairas ja työkyvytön. Tein valituksia ja haukuin sen virkailijan lyttyyn ja tiedot poistettiin sieltä mutta ehdin ottaa valokuvan. Virkailija antoi karenssia koska en suostunut kuntouttavaan mutta menin oikeusaputoimistoon puhumaan ja pian ne soitti sieltä työkkäriin että mitäs paskaa puhutte minusta. Karenssi peruttiin ja sitten mutta ilman valokuvaa en varmaan olis saanut oikeutta.
      Kannattaa siis olla tarkkana aina ja kännykkä kädessä valmiina jos jotain ne vääriä asioita sinne kirjoittaa.

      • Anonyymi

        Miten helvetissä joku jaksaa elää elämänsä kuin olisi salapoliisi? Kaikesta pitää muistaa ottaa valokuvat, salanauhoittaa kesksutelut ja haastattelutilanteet. Pitää muistaa nostaa oikeuskanteet ja valittaa ja tehdä selvitystä ja perustella ja tilittää oikeuskanslereille ja sinne ja tänne ja tuonne jatkuvasti jonkun saatanan te- paskan takia?

        Ajatelkaa mitä energian ja resurssien tuhlausta!

        Näyttää nykyajan salapoliisi olevan entisajan Stasi ja KGB.

      • Olen ensimmäistä kertaa työttömänä enkä osannut aavistaa, että TE-toimistoissa virkailijat harjoittavat täyttä mielivaltaa poliitikkojen suojelussa. Ne olivat kirjanneet sinne, että minut oli muka ohjattu johonkin suuntaan. Vaikka totuus oli, että virkailija tietämättömyyttään kielsi kysymäni asiat mahdottomina. Itse hain tiedon omien kanavieni kautta ja vältyin yli 2,000€ laskulta. Pirkanmaan TE-toimiston toimintamoli kerrassaan pöyristyttävää. Tekivät virheen, kuopivat hiekkaa päälle peitelläkseen jälkiään. Eivätkä edes pahoitelleet virheitään vaan jättivät vastaamatta palautteeseeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten helvetissä joku jaksaa elää elämänsä kuin olisi salapoliisi? Kaikesta pitää muistaa ottaa valokuvat, salanauhoittaa kesksutelut ja haastattelutilanteet. Pitää muistaa nostaa oikeuskanteet ja valittaa ja tehdä selvitystä ja perustella ja tilittää oikeuskanslereille ja sinne ja tänne ja tuonne jatkuvasti jonkun saatanan te- paskan takia?

        Ajatelkaa mitä energian ja resurssien tuhlausta!

        Ihmiset tekee nykyään niin paljon virheitä, että oman oikeusturvan kannalta pakko.

      • Anonyymi

        Minua harmittaa etten äänittänyt puhelua petollisen välitysfirman ämmän valehtelun takia. Sitä satuilua silloinen työkkärinakka uskoi enemmän kuin sanaani. Näin ei ole oikeutta heikommassa asemassa olevalla. Karenssi tuli, noin vain!
        Toivottavasti saavat ansionsa mukaan kiusaajat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten helvetissä joku jaksaa elää elämänsä kuin olisi salapoliisi? Kaikesta pitää muistaa ottaa valokuvat, salanauhoittaa kesksutelut ja haastattelutilanteet. Pitää muistaa nostaa oikeuskanteet ja valittaa ja tehdä selvitystä ja perustella ja tilittää oikeuskanslereille ja sinne ja tänne ja tuonne jatkuvasti jonkun saatanan te- paskan takia?

        Ajatelkaa mitä energian ja resurssien tuhlausta!

        Se koira älähtää johon kapula kalahtaa. Valheella on lyhyet jäljet. Toivottavasti totuus ei pala tulessa jatkossakaan! Helvettiin petolliset pahantekijät ja kiusaajat!
        Mielestäs puoliaan ei saisi pitää? No, anna sitten kusipäiden kävellä ylitsesi ja pitää sua kynnysmattonaan. Näitä kiipijäpyrkyreitä riittää jotka eivät keinoja kaihda.
        Toivottavasti saat pian osasi.

    • Anonyymi

      Nykyään myös nauhoitan puheet työkkärissä jos sinne minut kutsutaan. Kerran ne kielsi nauhoittamisen mutta sanoin että varmana nauhoitan. Sitten virkailija haki toisen virkailijan ja yrittivät kovistella minua. Sanoin soitetaan poliisit ja kysytään saanko nauhoittaa. Eipä virkailija sitten mun kanssa halunnut asioida. Sanoi vaan että tuossa on työnhakusuunnitelma ja noudata sitä. Ihan varmaan olisivat uhkailleet kuntouttavalla työllä ja väittäneet että olen jotenkin sairas joten pakko mennä kuntouttavaan. Onneksi olen nykyäänkin hommannut lääkärin todistuksen että olen terve.

      • Anonyymi

        Melkoinen kuvio kokonaisuudessaan. TE-toimisto pitää subjektiivisena oikeutenaan aiheuttaa mielivaltaisesti ongelmia ja mielipahaa asiakkailleen ja asiakkaiden pitäisi vain hyväksyä tilanne ja ottaa kaikki vastaan. Ei se niin voi mennä! Asiakkaalla pitää olla vastaava oikeus ja mahdollisuus vastatoimiin.

      • Anonyymi

        Buahaha ei kuule mikään te- vajakki voi omin päin tehdä SINULLE työllistämissuunnitelmaa. Että siis taloudellisen rangaistuksen uhalla joku te- mätäpää suunnittelee ja sanelee sinulle elämän. Mikä saatanan kommarihelvetti tämä suomi on?

        Sinä itse suunnittelet oman elämäsi, päätät itse mitä haluat tehdä ihan ikiomalla elämälläsi joka on vain ja ainoastaan sinun päätösvaltasi alla. Mikä helvetin oikeus jollain saatanan aivokääpiöllä on ängetä tunkeileva nokkansa sun asioihisi ja vaatia sinua suunnittelemaan yhdessä jonkun ääliön kanssa sinun elämääsi? Saati että jos et suostu hän tekee sen yksin ja vain tyrkkää sinulle että kato mää tein tässä sulle elämänsuunnitelman, noudata sitä. Jos et noudata niin vittu vankilaan joudut vielä!

        Voin fyysisesti pahoin.

        Tuo on se lähtökohta elämälle, että jokainen päättää elämästään itse. Ei mikään te-toimiston virkailija voi tehdä kenenkään elämää koskevia päätöksiä. Jos virkailija kokee, että hänellä on sellaiseen oikeus, sille voi kertoa, että asiakkaalla on samoilla perusteilla ihan vastaavasti oikeus päättää virkailijan elämän jatkumisesta tai loppumisesta.

        Mitään kolmatta valvovaa osapuolta ei kuulu normaalissa tilanteessa olla työnantajan työntekijän välillä. Eikä työnantajan ja työntekijän välinen sopimus ole suuren auktoriteetin ja alamaisen välinen suhde. Se on vaihtokauppasopimus kahden tasa- arvoisen osapuolen välillä.

        Tähän väliin sopii korkeintaan joku pieni työnvälitysinstanssi joka toimii kuin vanhanaikainen ilmoitustaulu johon työnostaja voi mennä ilmoittamaan työvoiman tarpeestaan, ja josta työn myyjät voivat itse valikoida mitä voisivat itselleen sopivalla sopimuksella mennä tekemään. Näin se kuuluu mennä.

        Nyt tässä ilmoitustaululla valvoo miljoona valtion poliisia valtion piikkiin kyttäämässä työttömien työnhakua piiska kädessä ja pakottaa heitä kurtustoimenpiteiden uhalla hakemaan mitä tahansa paskaa mitä siihen ilmoitustaululle sitten pistetäänkään tarjolle. Niin ala- arvoinen asenne suomen valtiolla on työttömiä ihmisiä kohtaan. Minkä tahansa paskan pitäisi kelvata.

        Tällaiset työttömien valvontaoneistohirviöt tässä välissä ovat täysin keinotekoisia kyhäelmiä. Niiden ainoa funktio on työllistää valvontakoneiston piiristä elantonsa saavat henkilöt, siivota työttömyystilastot, ja leimata työttömyysongelma työttömien henkilökohtaisiksi vioiksi. Se on tehnyt työttömistä lainsuojattomia rikollisia. Työttömille kyhätään sääntöjä jotka ovat kuin miinakenttä joihin työtön voi milloin tahansa astua jotta valtion poliisi pääsee pistämään rangastuksia kehiin. Työttömillä on vainoava hyeenalauma perässään jotka etsivät täikammalla jotakin virhettä jonka perusteella työtöntä päästään taloudellisesti rankaisemaan.

        Tämä on ollut kolkyt vuotta putkeen aivan mielisairas systeemi. Ja se vika ja ongelma palaa aina siihen monivikaiseen työttömään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Buahaha ei kuule mikään te- vajakki voi omin päin tehdä SINULLE työllistämissuunnitelmaa. Että siis taloudellisen rangaistuksen uhalla joku te- mätäpää suunnittelee ja sanelee sinulle elämän. Mikä saatanan kommarihelvetti tämä suomi on?

        Sinä itse suunnittelet oman elämäsi, päätät itse mitä haluat tehdä ihan ikiomalla elämälläsi joka on vain ja ainoastaan sinun päätösvaltasi alla. Mikä helvetin oikeus jollain saatanan aivokääpiöllä on ängetä tunkeileva nokkansa sun asioihisi ja vaatia sinua suunnittelemaan yhdessä jonkun ääliön kanssa sinun elämääsi? Saati että jos et suostu hän tekee sen yksin ja vain tyrkkää sinulle että kato mää tein tässä sulle elämänsuunnitelman, noudata sitä. Jos et noudata niin vittu vankilaan joudut vielä!

        Voin fyysisesti pahoin.

        Unohdit itkeä perustuslain perään 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdit itkeä perustuslain perään 🤣

        Onko perustuslaillisissa oikeuksissa jotakin hilpeetä? Asia jolla voi pyyhkiä perseensä?

    • Anonyymi

      Olen asunut usealla eri paikkakunnalla ja asioinut monessa ei TE- toimistossa. Älyvikaisia ovat kaikki. Aivan tarpeettomia lafkoja jotka olisi pitänyt lakkauttaa jo vuosia sitten. Mutta Tampereen TE- toimisto on ollut kyllä ehdoton pohjanoteeraus. Täynnä kehareita jotka eivät itsekään tiedä mitä ovat tekemässä. Ällöttäviä.

      • Anonyymi

        Siksi olen selvittänyt virkailijan ja sen puulaakin pomon kotiosoitteet. Jos niillä lähtee lapasesta ja ehdotukset alkaa olla entistä mielivaltaisempia niin sitten lähtee lapasesta jossain muuallakin ja ovikello soi.

    • Anonyymi

      Tampereen ja koko pirkanmaan alueen kaikkea toimintaa ja elämänmenoa leimaa pirkanmaan historia perinteisesti poliittisesti punaisena alueena. Kaikkea sävyttää kommunistiset idealistiset ihanteet ja kommunistinen älyvikaisuus. Pätee myös ja varsinkin pirkanmaalaiseen käsitykseen työllistämistoimista ja työelämästä itsestään.

    • Anonyymi

      Uudenmaan Te-toimisto se vasta tuollainen onkin, mutta potenssiin kerta sata lisättynä hyvin hämäräperäisillä tyypeillä ja toiminnalla.

      • Anonyymi

        Uudenmaan ELY-keskus se näitä kirjoittelee. Tyypit eivät tee töitä vaan kahvittelevat tuntitolkulla, juoruilevat tuntitolkulla, katselevat työaikana pornokuvia jne. joten ei mikään ihme jos viihtyvät työaikanakin keskustelupalstoilla eivätkä tee töitä . Hyvin venäkpn-&saksanmielistä porukkaa. Elämäntehtävänä näyttää olevan gang stalking ja muu vainoaminen, jota toki itse kutsuvat ”fanittamiseksi”. Yhtä mätäpaise pulju kuin Helsingin kaupungin poliisi. Samanlaista menoa on myös Helsingin kaupungilla terveyspuolella ja Starassa. Kyttäävät työaikana ihmisten Facebookeja ja etsivät kuka on mitäkin tykännyt, suunnittelevat ketä panee ketäkin, kuka on kenenkin kaveri ja kuka menee kenenkin työpaikalle töihin työkaveriksi ja ketä paritetaan kenellekin.

        Haluaisit varmaankin epätoivoisesti kuulua jengiin mutta kun ei siinne luusereita huolita

      • Anonyymi

        Oikeassa olet,vääristelevät asioita ja antavat lausuntoja jotka eivät pidä paikkaansa eli käyttävät mielivaltaa.Vastuuseen tommoset sadistit.

    • Anonyymi

      Samoja kokemuksia. Kirjataan aktiviointisuunnitelmaan jälkikäteen kaikenlaista mitä ei puhelimessa sovittu. Joutuu joka viikko ottamaan kuvan onko lisätty tai muutettu tietoja. Laitetaan tietoja jotka eivät ole oleellisia tai joita ei ylipäätään pitäisi kirjata aktivointisuunnitelmaan ja osa tiedoista vääriä. En tiedä mistä hatusta heittävät tarinaa. ihan villiä touhua. Kaikki pitää äänittää ja kuvata. Mihinkään ei voi luottaa enää. Tämä varoitukseksi kaikille ja varsinkin kuntakokeilun asiakkaille.

      • Anonyymi

        Päivämäärät ja vuosiluvutkin olivat väärin joskus kun pyysin näkemään omat tietoni te- toimiston sivuilta. Virkailija oli onnistunut saamaan minut näyttämään aivan idiootilta siinä mitä oli kirjannut tietoihini.

        Tätä asiaa olen lähtenyt viemään eteen päin niin, että asiaa aletaan puimaan julkisuudessa. Ohittaen Työministeriön ja etenkin työministeri Haataisen, joka on kovasti lyönyt rumpua työvoimapalvelu-uudistuksen puolesta.

        Ennen vanhaan Securitas yrityksenä teki tahalleen tätä, että kirjoittivat tahalleen työtodistukseen väärin päivämäärät. Tahalleen. Samoin kaikki työvuorot oli tahalleen pielessä. Jos sanoit, että voit olla ma ja pe töissä niin varmasti laittoivat työpäiviksi ti ja to Jos sanoit, että tarvitset vapaapäiväksi keskiviikon niin laittoivat tahalleen vapaapäiväksi torstain. Jos olit sopinut kokoaikatyön niin laittoivat tahalleen osa-aikatyötä ja päinvastoin. Repertuaariin kuului, että tehdään kaikki kääntäen ja käänteisellä psykologialla. Toki, työhaastattelussa sanottiin myös, että ”meillä on enemmän tai vähemmän lesboja täällä töissä” (kato kun ei suoraan voi kysyä, että oletko lesbo). Lisäksi yrityksen arvoihin oli kirjattu tasa-arvo. Buah hah haa. Ja kattia kanssa! Nimenomaan syrjivät homoseksuaaleja, tummaihoisia, suomenruotsalaisia ja etenkin romaneja.

        Miten tämä liittyy te-toimistoon? Siten, että ovat alkaneet kopioimaan Securitaksen toimintamalleja kuten kirjoittamaan tahalleen väärin päivämääriä, ajanjaksoja, työnantajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä asiaa olen lähtenyt viemään eteen päin niin, että asiaa aletaan puimaan julkisuudessa. Ohittaen Työministeriön ja etenkin työministeri Haataisen, joka on kovasti lyönyt rumpua työvoimapalvelu-uudistuksen puolesta.

        Mielenkiinnolla tätä odotellessa 🤣

      • Anonyymi

        Sairautta, kuolemaa ja ikuista epäonnea kuntakokeiluun pakottajille. Saisivatpa samalla mitalla pahuutta itselleen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä asiaa olen lähtenyt viemään eteen päin niin, että asiaa aletaan puimaan julkisuudessa. Ohittaen Työministeriön ja etenkin työministeri Haataisen, joka on kovasti lyönyt rumpua työvoimapalvelu-uudistuksen puolesta.

        Noi asiat on tuotava julkiseksi.

    • Anonyymi

      YLE voisi tehdä kokonaisia sarjoja aiheesta. Tongittavaa riittää, mutta YLE menee mielummin vaikka skotlantiin tekemään juttuja työttömien kannustavasta kohtelusta, kuin oman maan epäkohdista. Vähän noloa.

      • Anonyymi

        Yle tekee mieluummin työttömiin sosiaaliturvaorjiin kohdistuvaa vihapropagandaa. Viimeksi näimme taas ylen toimittajan pällistelemässä ruokajonolaisia. Kattokaa ny tommosia ne ruokajonolaiset ovat. Pällisteli siellä taas ylen annon toimittelija.

      • Anonyymi

        Olen antanut MOT-ohjelmalle runsaasti materiaalia koskien Pirkanmaan TE-toimiston toimintaa, mutta ei ole ainakaan vielä napannut.

    • Anonyymi

      Sinänsä mielenkiintoista, että itselläni TE-toimisto väärentää netissä olevia tietojani. Kirjaavat, että ovat olleet yhteydessä ja ovat kirjanneet seuraavan yhteydenottopäivämääränkin. Näin on mennyt pitkän aikaa, mutta mitään yhteydenottoja ei ole ikinä ollut. Eikö asiakirjanväärentäminen ole rikos?

      • Anonyymi

        Sikäli hankala tilanne, että ne virkailijat on suojattu soittomuurin taakse. Niihin ei saa yhteyttä puhelimella eikä sen enempää sähköpostillakaan. TE-toimistolle annettuun palautteeseen ei vastata eikä netin kautta laitetuilla yhteydenottopyynnöillä ole mitään merkitystä, koska niihin ei vastata. Järjestelmä on luotu siten, ettei työttömällä ole juuri mitään mahdollisuuksia puolustatua mielivaltaa vastaan. Muuta kuin väkivalta!

    • Anonyymi

      Satakunnan te toimiston virkailija oli kirjoittanut täyttä valeita minusta oma asiointi sivulle. Onneksi ehdin ottamaan kuvia niistä. Niissä väitettiin että käytän huumeita ja elämän hallintaa ei ole joten ne katkaisi tukeni koska ei voi maksaa työttömyysrahaa sellaiselle joka on työkyvytön. Tein rikosilmoituksen ja sitten virkailija poisti tiedot oma asiointi sivuiltani. Ehdin kuitenkin ottaa kuvan ja virkailija tuomittiin sakkoihin ja sain korvauksia itse. Eivät ole olleet yhteydessä sen jälkeen, siitä on yli kaksi vuotta ja siellä oma asiointi sivuilla lukee ettei minua kontaktoida. Eli eivät ota yhteyttä enää edes eikä minun kai tarvii tehdä aktivointisuunnitelmaa.

      • Anonyymi

        Aktivointisuunnitelmaa Pirkanmaan TE-toimisto ei ole vaatinut päivittämään viime vuoden syyskuun jälkeen. Toisin kuin ministeri Haatainen on uhonnut, että palvelut paranevat ja työttömiin ollaan aktiivisemmin yhteydessä, Pirkanmaan TE-toimisto on lopettanut kaiken kommunikaation. Asiakirjoja väärennetään, niitä tuhotaan ja luovat sellaista kuvaa ikään kuin olisivat hoitaneet tehtäviään vaatimusten mukaan. Olen pohtinut, että pitäiskö tehdä rikosilmoitus niistä virkailijoista, jotka Pirkanmaan TE-toimistolla syyllistyvät asiakirjaväärennöksiin. Mukaan lukien sen laitoksen johtaja, jonka hyväksynnässä näitä väärennöksiä tapahtuu.
        Olen melko varma, että tässä käy vuelä niin, että ansiosidonnaisen loppuessa ne tulevat käymään vastahyökkäykseen ja kärjistävät tilannetta kohdallani. Mutta siimä vaiheessa on sitten jo toiset, ei niin lailliset, keinot käytössä.

      • Anonyymi

        Kenkää tuollaesta pitäisi antaa sakkojen lisäksi. ketä tuonne on valittu? Varmaan jotain entisiä koulukiusaajia jotka nyt aikuisena kiusaavat työttömiä netin keskustelu palstoilla.

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon! Onnistuit saamaan vastuuseen rikollisesta toiminnasta vaikka kaikki siellä ovat toistensa puolella.

    • Anonyymi

      Leikkaukset toimivat loistavasti ilman tohtorihattuakin.

    • Anonyymi

      Äitini on asianajaja. Kerran jouduin pirkanmaan työvoimatoimistoon kiusattavaksi. Sanoivat että olen ollut liian kauan työtön, tarjosivat kuntouttavaa työtä ja sanoin ettei kiinnosta. Sitten ne sanoi että työttömyystuki lakkaa. Sanoin että olen terve ja työkuntoinen eikä lain mukaan sellaisia voi pakottaa kuntouttavaan.

      Sitä virkailijaa joka oli aika vanha nainen ei mielipiteeni kiinnostanut vaan se vänkäsi että työnhakusunnitelmaan kirjataan kuntouttavat työt ja sosiaalipalvelu.

      Toimistoon tuli myös joku sosiaali täti selittämään että tarviin sosiaalipalveluita. Siinä vaiheessa kutsuin äitini huoneeseen ja kerroin että tässä on asianajaja. Kysyin että nyt millä perusteella minä olen työkyvytön joka tarvii kuntouttavia töitä. Menivät virkailijat siinä hiljaiseksi ja kerroin että teen niistä valituksia joka taholle etteivät ne ole päteviä toimimaan työvoimatoimiston virkailijoina. Virka-aseman väärin käyttö on rikos.

      Muistaakseni ne sai jonkun nuhtelun eikä minua ole sen jälkeen työkkäriin kutsuttu edes. Siitä on jo 6 vuotta.

      • Anonyymi

        Pirkanmaan TE-toimisto tuntuu olevan varsinainen väärinkäytösten pesä. Olen vakavasti sitä mieltä, että asia pitää eskaloida julkisuuteen laajemmaltikin. Pirkanmaan TE-toimisto suojaa virkailijoitaan "palomuurin" taakse. Niiden sivuilla ei ole yhdenkään virkailijan nimeä tai niiden johdon nimeä. Näin mahdollistetaan se, että nämä väärinkäytökset voivat jatkua ilman peloa seuraamuksista. Mutta niitä nimiä voi aina tiputella esimerkiksi tänne, kun sattuu tulemaan vastaan. Ja, kun niiden asiakkaat keräävät riittävästi kokemusperäistä aineistoa Pirkanmaan TE-toimiston väärinkäytöksistä ja laittomuuksista, asiaa voi alkaa viemään oikeuteen.

        Niillä on ilmeisesti kova uskomus, että työttömät ovat heikkoja, jotka eivät uskalla pistää niille hanttiin ja alistuvat kaikkeen, mitä ne sieltä keksivätkin. Niin ei ole vaan meitä on joukossa ihan kaikilla sylintereillä käyviä, jotka olemme valmiita haastamaan ne. Toinen niille hyvin ilmeinen piirre on se, että kun heikoksi arvioimansa työtön pistääkin niille luun kurkkuun niin ne ottavat sen hyvin henkilökohtaisena. Asiasta tuleekin arvovaltakysymys. Täysi kymppi tuosta asiantuntija-äitisi väliintulosta. Niin pitääkin tehdä!

      • Anonyymi

        Siitäs saivat! Luulivat että olet yksin eikä sinua kukaan puolustaisi joten alkoivat kiusata ja alistaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Isovittusten virkanaisten yhteisö

    • Anonyymi

      Mitäänsanomattomia kokemuksia Pirkanmaan TE-toimistosta, jota jo Tökäriksi nimitämme tietyissä piireissä. Sipilämäinen kyykyttäminen näyttää olevan pääasia ja työllistyminen on yksilön omalla vastuulla. En ole ilmoittanut Tökärille e-mail osoitettani johtuen siitä, etteivät syytä minua näiden kuninkaallisten ilmoituksiin vastaamisesta. Minulle soitetaan puhelimitse tiettyyn aika ja soittoajasta tulee txt-viesti. Tökäri opintojani, sillä olen kuulemma jo kurssittautunut riittävästi mm. siivous- jne kurssit keskeytettyäni opetuksen ja ns. orientoitumisjakson aikana kokemukseni perusteella todennut, että ala on pelkkää hevon p-----aa huonoine palkkoineen ja siivousmitoituksineen.

    • Anonyymi

      Kiitos paljon. On monia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan yrittäneet ansaita rahaa verkossa ennen. Ja heille suosittelen, että katsot tätä sivustoa https://rabona.com/fi/ Täältä löydät paljon hyödyllistä tietoa tästä aiheesta

      Vinkiksi että kaikesta mitä on kirjattu TE-järjestelmään otatte screenshotin että tulosteet.

      Työllistymisen jälkeen tietojen ei pitäisi muuttua mihinkään netissä. Siis ei pitäisi. Se on kuin arkisto.

      Omalla kohdalla poistettiin viimeinen työsuhde ja koulutustiedot kyseiseen ammattiin. Liittynee henkilökunnan kiukutteluun tavastani poistua kortistosta.

      Muistakaa että kohdallenne on jo varattu suunitelmia ilmaistyövoimareservin osalta, joten äkkilähtö kortistosta voi aiheuttaa lisää työtä toimistolle. Ja jos toimistolla sattuu olemaan töissä henkilökuntaa löysillä jakohihnoilla niin...

      • Anonyymi

        Nyt alkaa olla vuosi siitä, kun TE-toimistosta on kuulunut mitään. Katselin tietojani ja huomasin, että Tampereen TE-toimisto oli tuon vuoden ajan, minä eivät ole olleet mitenkään yhteydessä minuun, väärentäneet tietojani. Tietoihin oli merkitty noin kolmen kuukauden välein, että olivat muka soittaneet. Eivät olleet! Ja nyt sitten tuli kutsu johonkin brändin luomis ja CV:n kirjoitustilaisuuteen. Ilmoittivat, että työnhakuni on voimassa vain sinne asti ja se uusitaan siinä tilaisuudessa. En tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua! Kaiken valehtelun ja asiakirjaväärennösten jälkeen ovat ihan pokkana yrittämässä hypätä päättämään minun elämääni koskevista asioista.

        Jos on kyse mielivallasta niin yksi erittäin hyvä ratkaisu on kysellä virkailijan perheasioista, että onhan hän varmasti varma siitä, että perheenjäsenillä on kaikki hyvin. Jos virkailija kokee oikeudekseen mielivaltaisesti aiheuttaa näitä asioita niin kai vastavuoroisuuden nimissä asiakkaalla on vastaavat oikeudet aiheuttaa virkailijalle vastenmielisä tuntemuksia.

        Mikäi virkailijalla on lapsia niin lastensuojeluilmoitusta kehiin niin lapset lähtee huostaan välittömästi!!!

    • Anonyymi

      Eiks asiakirjaväärennös ole rikos? Tässähän on oikeasti paikka haastaa toi pumppu oikeuteen. Suomessa vaan taitaa olla mahdotonta, että yksilö voisi voittaa järjestelmän.

    • Anonyymi

      On kyllä äärettömän harhainen ja sekava ketju. Sama mt potilas kirjoittanut kaikki nämä kommentit?

    • Anonyymi

      Pirkanmaan TE-toimistossa tosiaan eivät päde mitkään lait ja mielivalta on paras sana kuvaamaan toimintaa. Minulla on omakohtaista kokemusta sekä myös tuttujen kautta. Koitan seuraavaksi miten poliisi suhtautuu tutkintapyyntöön kun kohteena on virkamies ja julkinen instanssi.

    • Anonyymi

      Te toimisto/palvelut…. Niin täyttä epäinhimillistä hevonpaskaa, valehtelua, resurssien tuhlaamista, asiakkaiden kyykyttämistä, ”lakeihin vetoamista” kunnes loppuvat kesken et ei mun riitä edes sanat. En enää ikinä halua asioida ko. substanssin kanssa. Onksiellä työskentelevät oikeesti ees ihmisiä ja jos on nii missä helvetissä on niiden moraali.

    • Anonyymi

      Kaikki Kuntouttavaan työtoimintaan karenssin uhalla!!! Ainoa mitä sieltä tulee.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      80
      2387
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2133
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      80
      1764
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1567
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1505
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1468
    8. 54
      1330
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      85
      1289
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe