Kristityt ovat varastaneet Raamatun luomiskertomukset pakanoilta

Anonyymi

Silloin kun kristityt uskovaiset ovat hihhuloidessaan päättäneet pää ehtoollisviiniä täynnä kirjoittaa Raamatun, ovat he lueskelleet ympäröivien kulttuurien myyttejä ja tarinoita. Näistä pakanoiden valmiiksi kirjoittamista myyteistä ja tarinoista kristityt Raamatun kirjoittajat ovat siten kopioineet Raamatun luomiskertomuksen copy - paste menetelmällä sanasta sanaan. Mutta koska kristittyjä hävettää tunnustaa syylisyytensä blagiointiin ja tekijänoikeusrikokseen, niin he selittävät että näkymätön ja kuvitteellinen Jumala on näkymättömin käsin ojentanut Raamatun valmiiksi kirjoitettuna Moosekselle. Lisäksi Raamatun alussa ei ole vain yksi kertomusta vaan kaksi eri kertomusta, jotka ovat ristiriidassa keskenään ja sotivat toisiaan vastaan.

https: //youtu .be/Tb44YrS6HgY

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Draamatun tarinoita sahattiin,höylättiin ja nakuteltiin edes jotenkuten yhteensopiviksi monissa kirkolliskokouksissa ensimmäisen tuhatluvun alkuvuosisatoina.Siinä onnistuttiin vain välttävästi,mutta kerettiläisjahti pääsi vauhdikkaasti alkuun.Se pitikin kirkkoa puuhakkaana ja prelaattien poskia punaisina aina uuden ajan alkuun saakka.

    • Anonyymi

      Raamatun tarinat ovat todellakin Kalevala-tyyppistä kansantarustoa, lisättynä kirjoittajien fiktiolla. Todellakin siis viinihöyryistä satua.

      • Anonyymi

        Uskoville hihhuleille menee harvemmin myöskään perille se että Raamattu on YKSI KIRJA, ja sen sijaan he jatkavat sokeasti sitä inttämistä että kyseessä on monta kirjaa ja kirjasto.


    • Anonyymi

      Kulttuurissa tällaista kutsutaan "lainaamiseksi" eikä varastamiseksi. Vän niin kuin Taru sormusten herrasta on velkaa Niebelungille, Pyöreän pöydän ritareille ja Kalevalallekkin. Vastaavasti Kalevalassa (tai Kantelettaressa) on Lemminkäisen äiti-runo, joka on versioitu egyptiläinen Osiris-myytti.

      Genesis on suhteellisen myöhäinen kulttuurituotos (700-500 eaa?) ja sellaisena velkaa useille sitä edeltäneille kertomuksille ja myyteille. Paikka paikoin tekstiinkin on jäänyt jäänteitä mm monijumalalaisuudesta, tarinaan on yritetty sitoa hellenistiset sankarimyytit jne.

      • Anonyymi

        Myös kulttuurilla on tekijänoikeuden suoja, jota se nauttii, sillä kulttuuri luetaan sen ryhmän yksityiseksi kulttuuriomaisuudeksi,jolle kyseinen kulttuuri kuuluu. Lainaamiseen tarvitaan aina lainattavan omaisuuden omusta tuntacan haltijan myöntämä lupa ja luvaton lainaaminen, eli lainaamiselle ei ole myönnetty lupaa, on varastamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kulttuurilla on tekijänoikeuden suoja, jota se nauttii, sillä kulttuuri luetaan sen ryhmän yksityiseksi kulttuuriomaisuudeksi,jolle kyseinen kulttuuri kuuluu. Lainaamiseen tarvitaan aina lainattavan omaisuuden omusta tuntacan haltijan myöntämä lupa ja luvaton lainaaminen, eli lainaamiselle ei ole myönnetty lupaa, on varastamista.

        Luomiskertomus ei ole kopio alkuperäisistä, vaan se on mukailtu versio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luomiskertomus ei ole kopio alkuperäisistä, vaan se on mukailtu versio.

        Mitenkäs kun ihan tutkijat sanoo että luomiskertomus on sanasta sanaan kopioitu muiden uskontojen myyteistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs kun ihan tutkijat sanoo että luomiskertomus on sanasta sanaan kopioitu muiden uskontojen myyteistä?

        Kerrotko mistä?


    • Anonyymi

      Luomat vei nimen lähtiessään.

    • Anonyymi

      Ateisti ei usko, vaikka näkisi. Ateismi on ateistille uskonto.

      • Anonyymi

        Kun yksikään jumala ei ole tullut piilosta esiin, niin tuo on perusteeton väite.

        Katsotaan miten ateistit suhtautuvat jos joku jumalista lopettaa kuurupiilottelunsa ja tulee viimein ihmisten ilmoille. En kuitenkaan pidättele hengitystä tätä ihmettä odotellessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3648
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      202
      1766
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1354
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      149
      1240
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      875
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      850
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      829
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      48
      803
    Aihe