Ahdistus pilannut koko elämäni

Höpöhöpö. Psyykelääkkeet kroonistaa ja tuo miljoona muuta vaivaa tilalle.

Anonyymi kirjoitti:

Höpöhöpö. Psyykelääkkeet kroonistaa ja tuo miljoona muuta vaivaa tilalle.

"Ahdistus pilannut koko elämäni" voihan sen tietenkin niinkin tehdä, että jatkaa valitsemallaan surkeuden tiellä.

Anonyymi kirjoitti:

Höpöhöpö. Psyykelääkkeet kroonistaa ja tuo miljoona muuta vaivaa tilalle.

Siinä yksinlatelee omia tietojaan . Monelle on lääkkeet tuoneet takaisin terveen elämän, jote älä levitä huuhaata

Välttäminen pahentaa oireita. Kun ex mies pahoinpiteli minut ja alkoi sitten vainoamaan, aloin ahdistua kaikesta. Pahoinpitelyn aikana hän kuristi ja rokotti minua ikkunasta selkä ikkunalautasn päin. Sen jälkeen en voinut pitää kaulassa edes pakkasella huivia, aloitin kaulurista, jonka rullasin kapeaksi ja joka ei voinut kuristaa minua. Kun nousin portaalle, tunsin, että kaatuan taaksepäin. Ei muuta kuin selvästi etukumara ja molemmin puolin kädellä kiinni ja kaveri taakse avuksi. Oli pakko siedättää itseä, vaikka joskus jopa oksensin. Pahinta oli halu heittäytyä alas korkeista paikoista, että pääsisi pois pelkäämästä.
Näin ex:ää ja hänen isäänsä "joka paikassa". En uskaltanut käydä lähikaupoissa vaan kiermurtelin autolla kauas ja haalin ostokset nopeasti kasaan. Useita viikkoja en uskaltanut edes käydä kotonani yksin ja työistä lähtö ja töihin meno piti sopia työtovereiden kanssa. Asuin ystävillä, joten oikeusen käynteihin oli vaikea valmistautua ja ex sai sähköpostiini uusia salasanoja (minulla oli bs. Sivupostilaatikko) Kun sitten ex toi yhteen oikeuden käyntiin listan, viimeisen kolmen viikon ajalta missä olin ollut ja mihin aikaan, oma asianajajani tunnusti, että hän oli pitänyt minua ihan vainoharhaisena.
Kun sain laajennetun turvakiellon, en moneen vuoteen ilmoittanut edes maistraattiin missä asun. En suostunut kertomaan sitä poliisillekaan. En siis voinut käyttää julkista terveydenhuoltoa ja sattumalta sain työ, jossa työnantaja ei kaivannut tietoa missä asun. Aloin pikkuhiljaa siedättämään itseäni ahdistaviin tilanteisiin, vaikka sydän hakkasi. Pari kertaa jopa pyörryin kavereiden seurassa ja kerran pääsin juuri ja juuri autoon ja ovet lukkoon kun pyörryin. Tämä taistelu on vaan itse käytävä läpi. Nyt katselen edelleen ympärilleni kaduilla, mutta voi jo mennä 2km matkan kauppaan kävellen ja tunnen olevani turvassa isoissa marketeissa. En vieläkään mielelläni osta niin paljon, että molemmat käteni ovat täynnä ja varaudun mihin päin pakenen, mutta ulkopuoliset eivät huomaa toiminnassani mitään outoa. Alussa harjoittelu vieraassa maassa oli myös helpompaa, kun tuskin ex olisi lähtenyt samalle äkkilähdölle. En vieläkään varaa mitään paljon etukäteen enkä kerro etukäteen mihin menen, kun jotkut ystävälliset sielut halusivat järjestää ex:n pyynnöstä meille tapaamisia. Ex sanoinauttivansa kun näkee minut edes oikeussalissa, nykyisin pääsen turvahuoneeseen, mutta sinne menia ja sieltä poistumista ei turvaa kukaan. Viimeksi ex soitteli autorekisterikeskuksesta kaikkien parkkipaikalla olleiden autojen omistaja ja osoite tiedot oikeuden käynnin jälkeen.

Anonyymi kirjoitti:

Välttäminen pahentaa oireita. Kun ex mies pahoinpiteli minut ja alkoi sitten vainoamaan, aloin ahdistua kaikesta. Pahoinpitelyn aikana hän kuristi ja rokotti minua ikkunasta selkä ikkunalautasn päin. Sen jälkeen en voinut pitää kaulassa edes pakkasella huivia, aloitin kaulurista, jonka rullasin kapeaksi ja joka ei voinut kuristaa minua. Kun nousin portaalle, tunsin, että kaatuan taaksepäin. Ei muuta kuin selvästi etukumara ja molemmin puolin kädellä kiinni ja kaveri taakse avuksi. Oli pakko siedättää itseä, vaikka joskus jopa oksensin. Pahinta oli halu heittäytyä alas korkeista paikoista, että pääsisi pois pelkäämästä.
Näin ex:ää ja hänen isäänsä "joka paikassa". En uskaltanut käydä lähikaupoissa vaan kiermurtelin autolla kauas ja haalin ostokset nopeasti kasaan. Useita viikkoja en uskaltanut edes käydä kotonani yksin ja työistä lähtö ja töihin meno piti sopia työtovereiden kanssa. Asuin ystävillä, joten oikeusen käynteihin oli vaikea valmistautua ja ex sai sähköpostiini uusia salasanoja (minulla oli bs. Sivupostilaatikko) Kun sitten ex toi yhteen oikeuden käyntiin listan, viimeisen kolmen viikon ajalta missä olin ollut ja mihin aikaan, oma asianajajani tunnusti, että hän oli pitänyt minua ihan vainoharhaisena.
Kun sain laajennetun turvakiellon, en moneen vuoteen ilmoittanut edes maistraattiin missä asun. En suostunut kertomaan sitä poliisillekaan. En siis voinut käyttää julkista terveydenhuoltoa ja sattumalta sain työ, jossa työnantaja ei kaivannut tietoa missä asun. Aloin pikkuhiljaa siedättämään itseäni ahdistaviin tilanteisiin, vaikka sydän hakkasi. Pari kertaa jopa pyörryin kavereiden seurassa ja kerran pääsin juuri ja juuri autoon ja ovet lukkoon kun pyörryin. Tämä taistelu on vaan itse käytävä läpi. Nyt katselen edelleen ympärilleni kaduilla, mutta voi jo mennä 2km matkan kauppaan kävellen ja tunnen olevani turvassa isoissa marketeissa. En vieläkään mielelläni osta niin paljon, että molemmat käteni ovat täynnä ja varaudun mihin päin pakenen, mutta ulkopuoliset eivät huomaa toiminnassani mitään outoa. Alussa harjoittelu vieraassa maassa oli myös helpompaa, kun tuskin ex olisi lähtenyt samalle äkkilähdölle. En vieläkään varaa mitään paljon etukäteen enkä kerro etukäteen mihin menen, kun jotkut ystävälliset sielut halusivat järjestää ex:n pyynnöstä meille tapaamisia. Ex sanoinauttivansa kun näkee minut edes oikeussalissa, nykyisin pääsen turvahuoneeseen, mutta sinne menia ja sieltä poistumista ei turvaa kukaan. Viimeksi ex soitteli autorekisterikeskuksesta kaikkien parkkipaikalla olleiden autojen omistaja ja osoite tiedot oikeuden käynnin jälkeen.

Lue lisää

Voi kauheeta mitä oot joutunu kokemaan, kumma kun noita sekopää vainoajia ei saada lukkojen taa millään. Vainoaminen on sairaus. Eräs kaukainen sukulainen alkoi vainota koska oli jostain käsittämättömästä syystä kaunainen. Ei pidellyt sitten mikään tätä tapausta ja virkavalta voimaton. No loppu sitten vainoaminen kun joutui hoitoon lopulta ja siellä on varmasti lopunikää.

Mä käytän aurinkolaseja koko kesän julkisissa paikoissa ne on ihan must.

Anonyymi kirjoitti:

Mä käytän aurinkolaseja koko kesän julkisissa paikoissa ne on ihan must.

Voi jee, tuohon pukeutumiseen vielä kun lisätään pakollinen maski, nii ei kyllä yhtään tiedä kuka siellä varustusten alla on. Kuitenkin toivon, ettei maskiaika palaa!

Mulla myös tuo hella, mutta oon siedättänyt niin että vilkaisen enää kerran ja sanon hella on pois päältä ja lähden kotoa enkä sitä murehdi enempää.

Sinua kun lukee niin tulee mielikuva että pontentiaalia on kauas saakka. Älä ole liian ankara itsellesi. Maailma ei siihen ahdistukseen lopu. Mulla homma normalisoituu 45 min - tunnin sisällä ahdistumisesta.

Mulla välillä kans voimakkaita kohtauksia. Pari kk sitten piti lopettaa kauppa Reissu ja eiku takaisin kotia. Viime viikolla ahdistuin kun odotin taksia jota ei koskaan tullut. Kärryjen kolikko jäi hakematta kun niin ilkeä olo.

Minkälaisia lääkkeitä sulle on annettu? Mä tarvitsen rauhoittavia. Niitä ei mulkku lääkäri anna kun KUVITTELEE että väärin käytän niitä bentsojen kanssa. No nyt mennään pimeillä markkinoilla. Mulla on lääke ja vissy pullo aina mukana tarpeen vaatiessa. Näin pärjään.

Sen voin sanoa että mikä ei tapa se vahvistaa. Pitää hyvin paikkansa myös tässä ahdistus jutussa.

Ja olet varmaan huomannut vuosien myötä, että ajattelutapakin vaikuttaa myönteisesti.
Jos aina ajattelee, että peli on menetetty, ja on pakko taistella, jne., oma mieli kääntää elämisen negatiivisen tuntuiseksi.

Olisi hyvä miettiä asioita, jotka vielä ovat hyvin ja onnistuvat, eikä keskittyä siihen, mikä ei toimi tai onnistu.
Vaikka elämä ei aina niin hyvältä tunnukkaan, voi tyytyä siihen, että menee kuitenkin jotenkuten.
Ei kannata yrittää ja pyrkiä enempään mihin pystyy, vähempikin riittää.