Luuserin turhia toiveita

Luuserisovinistit ovat esittäneet moneen kertaan, että naisten tulisi antaa seksiä myös luuserimiehille.

Biologiseen VALINTAAN kuluu, että on yhdynnässä vain haluamansa kanssa. Näin on sekä naisilla että miehillä, vaikka naiset/naaraat ovatkin biologisista syistä krantumpia. Siten toteutuu, että jälkeläisillä on mahdollisimman hyvät geenit.

Tämä biologinen järjestys ei ole syntynyt vahingossa, vaan evoluution automatiikan tuotteena. Parhaita jälkeläisiä saava lisääntyy eniten, ja se on evoluution ainut mitta.

Vaatimus, että pitäisi paritella myös luuserin kanssa, ON MORAALINEN ja todellisuuden sekä evoluution vastainen toive, eikä luonto noudata moraalia vaan evoluutiota. Kaikkialla biologisessa luonnossa toimii valinta.

HALU on syntynyt evoluution mukana. Ei kukaan/mikään toimi haluaan vastaan kuin joskus vahingossa, esimerkiksi humalassa. 🌹👀

6

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”Seksi tai seksin puute on keskeinen nuorta miestä eteenpäin ajava voima. Jos seksistä jää paitsi, mieli alkaa täyttyä liian helposti pakkomielteillä oman surkeutensa laajentamisesta koko ympäröivään yhteiskuntaan.”
      Aamulehden kolumnisti Markus Määttänen kirjoitti 24.7.2011.

      Tuo kirjoitus kirvoitti mm. Haurun ja Heinäsen elokuvan Säälistäjät, sekä osaltaan vaikutti Pesosen kirjaan Metsästäjä.

      "Tavoite on ollut, että keskustelu syrjäytymisestä ja nuorten miesten väkivaltaisista taipumuksista siirtyisi naisista yhteiskunnallisiin rakenteisiin, joilla ongelmiin voitaisiin oikeasti puuttua. Halusimme siirtää huomion pois siitä, että asia olisi ikään kuin naisten ratkaistavissa", Heinänen sanoo.
      YLE, Tervola, 2014

      • Puute seksissä ei ole millään keinolla ratkaistavissa. Kyse on biologisen totuuden, valinnan, erittäin epämiellyttävästä ja pakollisesta seurauksesta.

        Sen sijaan feministinen käsitys, että porno ja seksifantasiatkin ovat kiellettyjä, vain lisää puutteesta johtuvaa tuskaa. Kuin toisinto entisestä kirkollisesta kannasta, että kaikki seksi lukuunottamatta lapsen saantiin tähtäävää avioseksiä oli tyystin kielletty.

        Vaatii vielä suurempaa kieltäytymistä seksistä, kuin on evolutiivinen pakko. Vaikka kirkko toisin selittikin, tosiasiassa ihminen pidettiin aina synnintuntoisena, mikä loi pohjan kirkon vallalle, 🌹👀

      • kynä.mi kirjoitti:

        Puute seksissä ei ole millään keinolla ratkaistavissa. Kyse on biologisen totuuden, valinnan, erittäin epämiellyttävästä ja pakollisesta seurauksesta.

        Samoin feminismi puheillaan pyrkii pitämään luuserit vielä suuremmassa kehnouden tunnossa, kuin muuten ovat. Yritys saada hegemonia, valta luusereiden, ja lopulta kaikkien miesten yli.

        Normaalinaiset ja -miehet eivät kuitenkaan pyri hegemoniaan, vaan tinkimättömään tasa-arvoon. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Puute seksissä ei ole millään keinolla ratkaistavissa. Kyse on biologisen totuuden, valinnan, erittäin epämiellyttävästä ja pakollisesta seurauksesta.

        Sen sijaan feministinen käsitys, että porno ja seksifantasiatkin ovat kiellettyjä, vain lisää puutteesta johtuvaa tuskaa. Kuin toisinto entisestä kirkollisesta kannasta, että kaikki seksi lukuunottamatta lapsen saantiin tähtäävää avioseksiä oli tyystin kielletty.

        Vaatii vielä suurempaa kieltäytymistä seksistä, kuin on evolutiivinen pakko. Vaikka kirkko toisin selittikin, tosiasiassa ihminen pidettiin aina synnintuntoisena, mikä loi pohjan kirkon vallalle, 🌹👀

        Lähde väitteelle, että feministeillä on käsitys pornon ja seksifantasioiden olevan kiellettyjä?

    • Anonyymi

      Totta tämä kirjoitus!

      Myös "moraali", no tuota, sitäkin on monenlaista. Luuserisovinistit mieltävät moraalilla OMAA HYVÄÄNSÄ samoin kuin vaikkapa psykopaatitkin (Vladimir Vladimirinpoika).

    • Anonyymi

      Seksi tuntuu olevan kovin monelle miehelle, varsinkin nuoremmille, pelkkää itsetunnon pönkitystä. Itse akti on ihan toissijainen asia, siitä kumppanista nyt puhumattakaan. Siitä syystä tuntuu, että seksille on annettu merkityksiä, jotka siihen ei oikeastaan edes kuulu ja seksin saamisesta tulee Elämää Suurempi Asia. Sidotaan koko oma ihmisarvo siihen, että saako vai ei. Ilmankos on ongelmia suhtautumisessa naisiin, kun oma olemassaolon oikeutus on sidottu naisten pilluihin.

      - Exp

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1552
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1014
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      689
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      77
      649
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    Aihe