Raamatussa on paljon yhteistä lasten saduille. Siellä on puhuva käärme, aasi ja lentäviä satuolentoja, joita ei koskaan näy reaalimaailmassa. Tarinat ovat lisäksi keksittyjä eli ne eivät kuvaa todellisuutta (ovat fiktiota tai suoranaisia valheita).
Miksi Raamattu ei sen satumaisesta luonteesta huolimatta sovellu lasten luettavaksi (ei ole tosin hyvä, että kaikki aikuisetkaan saisivat sitä lukea - tarkoitan uskovia)?
Eläinsaduissa ja muissa lapsille suunnatuissa taruissa tai kertomuksissa ei käsketä tappamaan muita jumalia palvelevia tai Herrasta luopumaan kehottavia ateisteja tai Jumalan kansan (Israelin) vihollisia ja ketä milloinkin ja mitä typerimmistä syistä (jos esimerkiksi kerää polttopuita lauantaina).
Tällaiset sadut ovat vaarallisia lapsen psykologiselle kehitykselle ja väkivaltaan taipuvaiselle mielenterveydään järkkyvälle aikuiselle (uskovainen kristitty), joten niitä ei pitäisi lukea lapsille, eikä uskoa muutenkaan pitäisi olla lupa lapsille opettaa.
Kristinusko on lähellä mielisairautta, vaikka sitä ei vielä sellaiseksi diagnosoida, ja historia osoittaa Raamatun kirjoituksia käytetyn väkivallan, tappamisen, syrjinnän ja sortamisen oikeutuksen perusteena (Jumala käskee niin tehdä).
Miksi kristinuskoa ei kielletä lailla (samoin Raamattuja)?
Miksi Raamattu ei sovellu lasten saduksi?
9
53
Vastaukset
- Anonyymi
Lapset saavat oikein hyvin unenpäästä kiinni, kun heille kertoo hauskoja tarinoita ihmiskunnan hukkumisesta vedenpaisumukseen tai Jeesuksen kiduttamisesta kuoliaaksi. Se on valtavan viisasta. Lisäksi lapset tykkäävät, kun kuulevat tarinan, jossa tyttäret juottivat isänsä juovuksiin ja makasivat sitten tämän kanssa. Se on tervettä sukupuolikasvatusta jo hyvissä ajoin ennen kuin edes tietävät, mitä seksi on. Parempi kertoa jo ennen kuin ehtivät kyselyikään.
- Anonyymi
Vekkulia on lukea Mooseksen lakia lapselle.
- Jos oma poika on juomari ja irstailija, niin hänet pitää kivittää kuoliaaksi.
- Jos isä ja äiti harjoittavat yhdyntää kuukautisten aikana, niin nämä tulee tappaa.
- Jos joku kerää polttopuita, sytyttää tulen, käy kaupassa tai rikkoo jotenkin muuten sapatin käskyn, niin hänet pitää tappaa.
- Jos oma perheenjäsen, ystävä tai sukulainen palvoo epäjumalia tai kehottaa luopumaan Herrasta, niin hänet tulee tappaa, ja oman perheenjäsenen pitää heittää ensimmäiset kivet.
Ja niin edelleen. Tosi hauskaa luettavaa. Ei ihme, että tulee oikeutta rakastavia selkärankaisia ihmisiä näistä kristittyjen lapsista. ;)
- Anonyymi
Raamattu on täynnä valheita ja satuja eli häihmisiä harhaanjohtavaa misinformaatiota ja disinformaatiota, mikä EU:n säätämän direktiivin mukaan rikkoo lakia. Ihmettelen että miten tuota kirjaa saa edelleen painaa, julkaista ja jakaa kun jos direktiiviä noudatettaisiin niin Raamatut tulisi vetää pois myynnistä ja kirjastoista?
- Anonyymi
Ei se räsynukke elokuva ollut lasten katsottavaa ja aikoinaan jopa aikuisilta kiellettiin
On se uskovaisten kusettaminen ollut aikoinaan kielletty aihe 🤣 - Anonyymi
> Tarinat ovat lisäksi keksittyjä
Miten todistaisit tuon väitteen älyllisesti?- Anonyymi
>Miten todistaisit tuon väitteen älyllisesti?
Äänestä
tarkoitan:
Kun Raamattu ei siis ole täysjärkisten lukemista1
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17411323/1-poistin-evankelointini-ja-aloin-juoda
ja se rapauttaa ”Miten todistaisit tuon väitteen älyllisesti?”
Raamatun sepitteille ei ole yhtään Raamatun ulkopuolista todistetta joten se on satukirjaan verrattava kokoelma sepityksiä. Tarviiko tämä sen kummempaa todistetta?
- Anonyymi
KR 1933/-38, Sananl. 22:6
Totuta poikanen tiensä suuntaan,
niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.
Luin lapsilleni vauva iästä, melkein kouluiän loppuun asti, raamatun sanaa joka ilta sekä lauloin ja rukoilimme lopuksi yhdessä.
Anoppi valitteli siitä opettajalle. Mutta minä jatkoin sanan lukemista ja lapseni onnistuivat mielestäni erinomaisesti säilyttämään uskon salaisuuden, kävivät jopa uskoontulon jälkeen itse kasteellakin.
Kiitos Jeesukselle tästä siunauksesta.- Anonyymi
> Miten todistaisit tuon väitteen älyllisesti?
Et perustellut, ja pyysin jo viestisi poistoa tyhmähihu!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370