Kuva Kekkosesta muuttumassa ajansaatossa?

Veteraanidiplomaatti Jaakko Iloniemen tuore elämäkerta on harvinaisen laaja kattaus suomalaisen diplomatian lähihistoriaan.

"Kirjassa Iloniemi väheksyy hänelle heitettyä Etyk-sankarin viittaa, mutta ei hän anna sitä varsinaisesti Kekkosellekaan:

Useimmat Helsingin huippukokouksen aikaan 1975 valtioitaan johtaneet poliitikot eivät muistelmissaan omista suuremmin huomiota Etykiin eivätkä Suomeen tai Kekkoseen. Niiden valossa Kekkonen ei nouse merkittävään asemaan. ”Suomalaisilla on aivan paisuteltu käsitys siitä, mikä meidän roolimme Etykissä oli.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008835862.html

Kuva Kekkosesta siis muuttumassa yhä lähemmäs Kremlin juoksupoikaa kuin huipputaitavaa poliitikkoa ajassaan? Väyrysestä tullut aikamme "Kekkonen"?
1567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Järjestetäänpä Suomessa minkälainen kansainvälinen tapahtuma tahansa, mediallamme on tapana hehkuttaa, että olemme nyt koko maailman huomion keskipisteenä. Noin oli ETYKin aikana ja on ollut myöhemminkin esimerkiksi jonkin urheilulajin MM-kisojen aikaan. Joskus vielä jälkeenpäinkin muistellaan kaiholla, kuinka pääsimme silloin isännöimään ja emännöimään.

Mutta jokainen normaali suomalainen osaa tarkastella rooliamme samanlaisin silmin kuin seuratessaan vastaavia tapahtumia muissa maissa. Eivät itse isännät luo mieleen jäävää muistoa, vaikka itse tapahtumasta jotain mieleen jäisikin.

Sama koskee tietysti myös isäntämaan henkilöitä. Sitä kuka julisti olympialaiset tai kansainvälisen konferenssin avatuksi ei muisteta. Kekkosesta todettiin jopa ETY-kokouksen aikana, että hän pysytteli tv-kameroista sivussa ja lehtikuviinkin taisi päästä lähinnä vain kotimaisessa mediassa. Paljon kuvatumpia olivat Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford, Neuvostoliiton johtaja Leonid Breznev ja vaatetuksensa ansiosta Kyproksen presidentti Makarios III.

Äänestä

Iloniemi on demari, sosialisteilla tapana vain itsejä kehua.
ETYK oli huomattava Suomelle, ja kokille Kekkoselle.

Äänestä
  • Iloniemi on ollut vuodesta 1996 nuorsuomalainen, jos "Inssin" sivistyksessä löytyikin aukko.

    Äänestä

  • Kuten jutussa todetaan, Iloniemi otti SDP: jäsenkirjan yhdessä Ahtisaaren kanssa uraansa edistääkseen. Loikkasi sitten 1990-luvulla nuorsuomalaisiin, kun oli jo siirtynyt valtiolta pääoman palvelukseen.

    Äänestä

Kekkosen vaalirahasto oli hieman häämmennystä herättävä kun se oli Kremli.

Nyt nauramme valkovenäjälle ja Lukasenkolle emmekä ymmärrä kuinka länsimaat nauroivat Suomalaisille aikoinaan ja termi "SUOMETTUMINEN" ei ole mitään sen kummempaa kuin mitä valkovenäjä tekee parhaillaan ollessaan täysin rähmällään venäjän edessä.

Äänestä
  • Ei Kekkonen vaalirahoitusta Neuvostoliitosta tarvinnut. Hän sai sitä ihan riittävästi suomalaisilta vuorineuvoksilta. Syyn osannet päätellä.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei Kekkonen vaalirahoitusta Neuvostoliitosta tarvinnut. Hän sai sitä ihan riittävästi suomalaisilta vuorineuvoksilta. Syyn osannet päätellä.

    Tarvitsi tai ei, mutta sai.
    Korsimo sitä oikein kinusi.

    Äänestä

NELJÄ PRESIDENTTIÄ on käyttänyt Iloniemen tietoja ja taitoja hyväkseen. Urho Kekkosta hän auttoi Etykin neuvottelijana ja organisaattorina, ja Martti Ahtisaari tarvitsi apua paljossa. ”Jaakko Iloniemi on realistinen analyytikko, yksi keskeisimpiä ihmisiä elämässäni”, Ahtisaari tunnustaa.

Mauno Koivistolle ja Sauli Niinistölle Iloniemi on ollut pysyvä, oiva keskustelukumppani. Presidenttien sarjasta puuttuu kuitenkin yksi nimi, Tarja Halonen.

”Halosen kaudella Iloniemi ei juurikaan presidentinlinnan ovia lonksutellut; hänen näkemyksilleen ei ollut kysyntää”, kirjoittaa Hannu Himanen elämäkerrassa Iloniemi – eminenssi.

Himanen ei valaise enempää, miksi Halonen ja Iloniemi eivät olleet tekemisissä keskenään. Lieneekö syynä olleet ne kuuluisat henkilökemiat?

Äänestä
  • Halosen aikana Iloniemi oli ollut jo suhteellisen pitkään poissa ulkopolitiikasta. Tietysti vielä pitempään Niinistön aikaan, mutta tuskin Niinistö hänen kanssaan asiantuntemusta saadakseen on keskustellut, vaan enemmänkin nostalgisissa rupattelumerkeissä.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Halosen aikana Iloniemi oli ollut jo suhteellisen pitkään poissa ulkopolitiikasta. Tietysti vielä pitempään Niinistön aikaan, mutta tuskin Niinistö hänen kanssaan asiantuntemusta saadakseen on keskustellut, vaan enemmänkin nostalgisissa rupattelumerkeissä.

    Iloniemi oli länsisuuntautunut, Halonen vihasi länttä, etenkin USA:ta. Siitä tuo kylmäkiskoisuus heidän välillään.

    Halosesta, ja hänen presidenttikausistaan, ei ole vielä - ilmeisesti häveliäisyyssyistä - kirjoitettu paljoakaan. Ulkoministeriössä ei kovin hyvällä muistella enenpää hänen ministeriaikaansa kuin presidenttiyttäkään. Hänen maineensa johtajana ja asioiden käsittelijänä on kaukana siitä muumimammasta joka hänestä julkisuudessa yritettiin muokata.

    Tiedän, että joillakin UM:n virkamiehillä, aina suurlähettilästasolla saakka, on halu kirjoittaa myös siitä pimeästä puolesta. Niin kauan kun ovat viroissaan, eivät tietysti voi paljoa kertoilla, mutta lähivuosina näiden virkamiesten eläköitymisen myötä tulemme saamaan valaisua Halosen tapaan johtaa. Se ei ole kovin kaunista luettavaa kunhan kirjakauppoiihin joskus saadaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halosella ei ollut kykyä hyvään johtamiseen. Sen kai useimmat nyt ymmärtävät. Johtajajna todella surkea tapaus,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iloniemi oli länsisuuntautunut, Halonen vihasi länttä, etenkin USA:ta. Siitä tuo kylmäkiskoisuus heidän välillään.

    Halosesta, ja hänen presidenttikausistaan, ei ole vielä - ilmeisesti häveliäisyyssyistä - kirjoitettu paljoakaan. Ulkoministeriössä ei kovin hyvällä muistella enenpää hänen ministeriaikaansa kuin presidenttiyttäkään. Hänen maineensa johtajana ja asioiden käsittelijänä on kaukana siitä muumimammasta joka hänestä julkisuudessa yritettiin muokata.

    Tiedän, että joillakin UM:n virkamiehillä, aina suurlähettilästasolla saakka, on halu kirjoittaa myös siitä pimeästä puolesta. Niin kauan kun ovat viroissaan, eivät tietysti voi paljoa kertoilla, mutta lähivuosina näiden virkamiesten eläköitymisen myötä tulemme saamaan valaisua Halosen tapaan johtaa. Se ei ole kovin kaunista luettavaa kunhan kirjakauppoiihin joskus saadaan

    Suomen kaikkien aikojen huonoin presidentti. Ei uskalla itse kirjoittaa mjuistelmiaan. Ymmärrämme kyllä miksei

    Äänestä

Halonen on Suomen huonoin pressa. Ahtisaarikin oli parempi.

Äänestä
  • Halonen ei kumarrellu joutilaille ja turhanpäisille herranröpeille.
    Sekös setämiehiä kismittää kun niin Halosta mollaavat.

    No, setämiehet itse pokkuroivat ja nöyristelevät joutilaille herranketkuille - joutoporukalle.

    Äänestä

ETYK oli neuvostoliiton yritys sementoida euroopan jako lopullisesti ja varmistaa heille kaikki valloitetu maat pysyvästi neuvostoliiton etupiiriin. Valitsivat Kekkosen, koska uskoivat, että Urkin kautta on helpoin ajaa tuo projekti läpi ja sitä Kekkonen ei ymmärtänyt. Länsimaissa nähtiin, että jako tulee väistämättä ja siksi osallistuivat suorastaan innolla sopimukseen. Loppu on kaikkien nähtävissä, neuvostoliittoa ei enää ole, venäjä yrittää sodalla vallata edes jonkin verran vanhaa etupiiriään takaisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Veteraanidiplomaatti Jaakko Iloniemen tuore elämäkerta on harvinaisen laaja kattaus suomalaisen diplomatian lähihistoriaan.

"Kirjassa Iloniemi väheksyy hänelle heitettyä Etyk-sankarin viittaa, mutta ei hän anna sitä varsinaisesti Kekkosellekaan:

Useimmat Helsingin huippukokouksen aikaan 1975 valtioitaan johtaneet poliitikot eivät muistelmissaan omista suuremmin huomiota Etykiin eivätkä Suomeen tai Kekkoseen. Niiden valossa Kekkonen ei nouse merkittävään asemaan. ”Suomalaisilla on aivan paisuteltu käsitys siitä, mikä meidän roolimme Etykissä oli.”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008835862.html

Kuva Kekkosesta siis muuttumassa yhä lähemmäs Kremlin juoksupoikaa kuin huipputaitavaa poliitikkoa ajassaan? Väyrysestä tullut aikamme "Kekkonen"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu